22.4.07

Terveisiä idästä


Kuuma aika on näyttänyt jälleen kasvonsa, lämpömittari varjossa näyttää +38 astetta. Lapset viihtyvät pihassa pienessä kumialtaassa polskimassa monta tuntia, se hieman viilentää.

Torstai-iltana tulimme viikon kestäneeltä matkalta itä-Thaimaasta, Surinin läänistä. Kilometrejä viikon aikana auton mittariin kertyi noin 2600. Matka suuntaansa kesti n. 13 tuntia, joten autossa on taasen istuttu!

Ensimmäiset päivät idässä kuluivat kahden läänin yhteisillä rukous- ja paastopäivillä pienessä resortissa n. 20 km Surinista. Lähinnä siis Tumppi oli paikan päällä tilaisuuksissa ja minä (Kirsi) olin lasten kanssa majapaikassa Surinin keskustassa. Idässä oli nimittäin vielä huomattavasti kuumempi ilma kuin täällä ja sateet olivat saaneet ilman jo niin kosteaksikin, että tuntikausien pihalla olosta lasten kanssa ei oikein tullut mitään.

Sunnuntaiaamuna siirryimme Pirjo Metsälän työalueelle Rattanaburiin, joka sijaitsee n. 70 km päässä Surinin kaupungista. Siellä oli aamukokouksessa mukana kansainvälisen helluntailaisen bisnestiimin ihmisiä, jotka olivat samaan aikaan pitämässä vuotuista kokoontumistaan Surinissa. Rattanaburissa oli vierailulla 3 saksalaista, jotka todistivat kukin vuorollaan. Kokouksen jälkeen sitten oli tietenkin lounas, joka syötiin yhdessä lattialla istuen.

Lapset leikkivät välillä ulkona vähän aikaa, ja saivat osakseen monia katseita: Rattanaburissa kun ei asu muita ulkomaalaisia kuin Pirjo, joten pellavapäiset lapset kirkon pihassa saivat ohikulkijoiden katseet kääntymään.

Torstai-aamuna sitten lähdimme kotimatkalle, ja taasen istuimme autossa aamusta iltamyöhään. Välimatkat täällä ovat todella pitkiä ja tiet välillä kuoppaisia.. mutta hyvin matka sujui.. Kiitollisia olemme myös siitä, että varjelus oli todella mukana matkallamme. Liikenne on välillä hurjaa ja tien päällä sattuu paljon onnettomuuksia, mutta me emme edes nähneet tuon matkan aikana yhtään onnettomuutta!

11.4.07

Kohti itää


Keskellä kuumaa kautta, huomisesta alkaen vietetään thailaisten ehkä suosituinta juhlaa, songkrania. Hauskan monien mielestä juhlasta tekee se, että silloin saa heitellä vettä muiden ihmisten päälle... Lava-autojen lavalle on lastattu suuria tynnyreitä täynnä vettä ja jopa jäitä, sekä niin paljon ihmisiä, kuin kyytiin vain suinkin mahtuu. Sieltä käsin on sitten mukava viskellä vettä muiden kulkijoiden - varsinkin mopoilijoiden niskaan. Tänään palatessamme postista havaitsimme ensimmäisten jo aloittaneen... Nythän on kouluistakin "kesäloma", joten paljon lapsia ja nuoria oli kaduilla vesiämpärien ja vesiletkujen kanssa. Tätä sitten jatkuu tuonne sunnuntaille asti..

Huomenaamulla klo 04.00 paikallista aikaa starttaamme auton ja suunnistamme kohti itä-Thaimaata, Surinin lääniä. Surinissa pidetään songkranin vastapainoksi neljäpäiväiset rukous- ja paastopäivät, jotka päättyvät sunnuntaina. Siitä me jatkamme vielä eteenpäin Rattanaburiin, jossa pääsemme tutustumaan Pirjo Metsälän tekemään työhön.

7.4.07

SIUNATTUA PÄÄSIÄISTÄ!


Eilen saimme hiljentyä muistelemaan Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Tumppi oli kokouksessa aamulla. Minä olin lasten kanssa kotona, sillä lapset olivat kumpikin vielä perjantaina kipeinä, Saga kuumeessa. Tänään Sagankin kuume on jo laskenut, mutta yhä kova yskä ja kurkkukipu vaivaavat ja ääni on pikkuneidiltä poissa.

Tänä aamuna Dani järjesti meille taas sydämentykytyksiä köpsähtäessään toimistotuolilta alas niin, että leuka osui pöydänkulmaan - ja yläetuhampaat huulesta läpi. Verenvuoto tyrehdytettiin jääpalalla, ja pian taas touhu jatkui.

Pääsiäistunnelmaa tehtiin lasten kanssa hieman askartelemalla pupuja ja tipuja. Minä kävin hakemassa pajunkissoja - torilta valmiissa nipussa tosin. Niihin sitten kiinnitettiin lasten kanssa sulkia ja pikkupupuja (kiitos Pirjo-mummun ja Mirka-tätin pääsiäispakettien). Suklaamunat odottavat vielä huomiseen. Rairuohotkin olivat kasvamassa, mutta ne hieman kärsivät Danielin "uudelleenistutuksesta"... Pari hassua kortta nousi sieltä täältä :) No, meillä nurmi vihertää ulkona, joten siinä meille pääsiäisruohoa!

Oikein hyvää ja Siunattua pääsiäistä teille kaikille!!

5.4.07

Pikkunaarmuja




Oletko koskaan miettinyt, miltä näyttää thailainen asfaltti-ihottuma? Tässä vastaus: Se näyttää aika samalta kuin Suomessa, jos juostessaan kaatuu naamalleen maahan.. Meidän Dani on nyt siis kokeillut tämänkin. Tämä tapahtui jo muutama päivä sitten, joten hän on jälleen todistanut myös sen, kuinka nopeasti ihorikot lapsilla paranevatkaan! Toinen kuva otettu 5 päivää kaatumisen jälkeen. Hymy ei ole hyytynyt missään vaiheessa :)

4.4.07

Kuumaa ja kuumeilua



Lämpötilat ovat todella kohonneet kesäisiin lukemiin. Päivällä huidellaan lähellä neljääkymmentä, ja yölläkin saattaa olla vielä +25 astetta. Aamulla kahdeksalta on lämpötila jo kivunnut kolmeenkymmeneen.

Daniel on taas vaihteeksi ollut kuumeessa, nyt jo kolmatta päivää. Mitään muita oireita ei ole, ja kuumelääkkeen saatuaan poika menee niinkuin ennenkin. Äiti huokailee kuumuudesta yrittäessään pysytellä sairaslomalla olevan lapsensa perässä. Kaikki toivomme, että Dani jo pian taas pääsisi kouluun :)

Lisäys torstaina 5.4.
Tänä aamuna Dani jo pääsi kouluun, mutta eilen illalla vuorostaan Sagalla nousi kuume. Eli nyt on seuraava potilas kotona kuumeessa. Meitä saa taaskin muistaa rukouksin, voimat kuluvat täällä kuumassa ja lapsilta lisää voimia vie kuume.

2.4.07

Virallinen siirto uuteen blogipohjaan

Kuten sanottu, on tullut aika astua uuteen aikaan :) Eli kokeillaan, onnistuisiko tällä pohjalla blogin päivittäminen paremmin. Täällä Thaimaassa internet-liittymät eivät ole niin hurjan nopeita, joten tuon edellisen sivuston ylläpitäminen ja kuvien lataaminen alkoi olla työn ja tuskan takana.

Toivottavasti tämä toimisi nyt hieman paremmin.
Edellinen sivu http://teamlehtimaki.spaces.live.com on yhä olemassa. Siellä voi käydä lukemassa vanhoja juttuja ja katselemassa kuvia. Tästä eteenpäin jutut päivitetään kuitenkin vain tälle sivulle!

Tervetuloa, toivottavasti viihdytte :)

-kirsi-