Näytetään tekstit, joissa on tunniste haavereita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haavereita. Näytä kaikki tekstit

6.8.15

uusi koti!


Kaksi ensimmäistä yötä takana uudessa kodissa. Talo sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä ChiangRain keskustasta vuorten välissä riisi- ja maissipeltojen läheisyydessä. Tie kaupungista mutkittelee suuren Kok- joen mukaisesti peltojen ja nyppylöiden välissä. Illalla tienoo on sysimusta - ei ole katuvalot häikäisemässä. Talo on suojaisan muurin takana, ja pihassa on paljon puita varjostamassa taloa kuumalta auringolta. Korkea katto ja avattavat puuikkunaluukut takaavat ilman kiertämisen talossa. Yöllä nukutaan verkkojen alla ja kattotuulettimet pyörittävät viilennystä. Sadekausi on alkanut oikein todenteolla - pitkään sateita odotettiin, mutta nyt kun sateet alkoivat, on satanut lähes tauotta toista viikkoa. Sehän tietää sitä, että kosteusprosentti on korkea, pyykit eivät kuivu jne. Näitä Aasian iloja :)


Ensimmäisenä yönä kuulostelimme talon ääniä. Uudessa talossa ja sen ympäristössä äänet ovat vieraita, oli monenlaisten eläinten ääniä, naapuritalojen ovien pauketta ja jos minkälaista lintua ja sammakkoa kurnuttamassa. Toinen yö oli jo vähän rauhallisempi - äänet eivät ole yhtään vähentyneet, mutta kaikkeen näköjään tottuu :) Sen olemme huomanneet, että pihan puut ovat houkutelleet monenlaisia lintuja asustelemaan ja laulamaan, ja saamme nauttia moniäänisestä laulusta ja sirkutuksesta pitkin päivää aivan aamuvarhaisesta lähtien.


Eilen olimme hakemassa raamattukoululta tavaroitamme, ja viimeisiä siellä pestyjä pyykkejä. Pyykkejä katolla viikatessa, alkoi kova sade, ja kiiruhdin rappusia alas.. Mutta trooppinen sade yhdistettynä kaakelilla päällystettyihin portaisiin ei ole hyvä yhdistelmä - ja lensin reippaassa kaaressa kyljelleni. Piti soittaa Tumppi apuun, että pääsin pois, niin kipeästi sattui moneen paikkaan. Onneksi en rojahtanut suoraan selälle, vaan lonkalle, ja siinä on sen verran "pehmustetta", että selvisin reiluilla mustelmilla. Vasen kyynärpää on yhä hellä, sekä isoimman osuman ottanut pikkuvarvas, joka on mukavan musta ja sillä ei kärsi kävellä. Liekö murtunut vai ei, mutta omatekoinen teippaus pitää sen aisoissa ja kipukaan ei ole paha, kun ei sille varaa. Onneksi täällä maassa sopii varvassandaalit sekä arkeen että juhlaan, ettei tarvitse hetkeen yrittää korkokenkään varpaita tunkea. :)


Tiistaina kävimme lasten koulussa sovittamassa koulupukuja ja ostamassa tarvittavat puvut lapsille. Pukuja on kahdenlaisia - peruspuku kauluspaitoineen ja solmioineen kolmena päivänä, ja urheiluvarusteet kahtena päivänä. Kuvia seuraa ensimmäisen koulupäivän jälkeen (en usko, että äidin blogin vuoksi haluaisivat uhrautua ja pukeutua koulupukuihin yhtään päivää aiemmin ennenkuin on aivan pakko :P) Kesäloma on siis loppumassa, ja koulu alkaa torstaina 13.8. Tiistaina menemme vanhempien infopäivään kuulemaan kouluvuodesta ja tapaamaan opettajia. Keskiviikko 12.8. on Thaimaan kuningattaren syntymäpäivä ja kansallinen äitienpäivä, joten silloin ei tarvitse vielä mennä kouluun :) Daniel menee 5. luokalle, ja Saga seitsemännelle. Meitä kaikkia taitaa jännittää yhtä paljon - niin itse oppilaita kuin vanhempiakin!


16.6.13

Jumalan huolenpitoa ja varjelusta



Otsikko kertoo oleellisimman siitä, mitä olemme viime päivinä saaneet kokea. Jumalan hyvää ja hellää huolenpitoa sekä ihmeellistä varjelusta.



Viime viikonloppuna olimme perheenä ja ystäviemme kanssa viettämässä viikonloppua Rayongissa. Voitimme viime joulukuussa erään koulun joulumyyjäisistä yhteensä 2 eurolla ostamillamme arvoilla yli 300 euron arvoisen viikonloppupaketin merenrantahuvilassa Rayongissa... Tämä kevät on mennyt niin hulinalla, että lahjakortin lunastaminen venyi tänne kesäkuulle, mutta tuli ihan mukavaan väliin tuli: lapsilla oli viimeinen koulupäivä tiistaina, ja perjantaina lähdimme ajamaan kohti Rayongia.


Paikka oli aivan ihana!! Meillä oli käytössämme 300 neliön talo aivan meren rannassa. Uima-allas oli myös mukava. Ja koko alueella näimme ainoastaan yhden muun perheen koko viikonlopun aikana. Ranta oli ihana hiekkaranta, mistä oli pienimmäisenkin hyvä pulahtaa mereen :)




Ilmat myös suosivat. Menomatkalla vettä satoi, mutta perille päästyämme sade lakkasi. Meillä oli kiva poutasää koko viikonlopun, ja kun sunnuntaina lähdimme ajelemaan kohti Bangkokia, alkoi ukkonen ja sade välittömästi lähdettyämme. Eli kiitollisin mielin!!!



Ja sitten se toinen puoli. Olimme asettuneet taloksi, ja menimme lauantaiaamuna uima-altaalle. Tuomo nousi pois altaasta käymään sisällä, ja pyyhki jalkansa pikaisesti oven edessä olleeseen pyyhkeeseen.. Vettä kuitenkin tippui lattialle, ja hänen mennessään talon sisällä olevia kiviportaita alas, liukastui hän ja rysähti ilmalennon kautta suoraan selälleen kivirappusiin. 
Tumppi jatkaa:  
Siinä ei ehtinyt ajatella mitään ennenkuin tajusi makaavansa lattialla sirpaleiden keskellä. Kädessä olleet kuppi ja lautanen levisivät sirpaleina lattialle ja muutama hetki meni miettiessä kuinka pahasti kävi. Pääsin kuitenkin ylös tapahtuman vakavuuteen nähden melko pienillä kivuilla. Käveleminen onnistui, mutta istuminen ja makaaminen piti hoitaa varoen. Selkä oli lähinnä kosketusarka ja hieman puutunut, mutta kovaa jatkuvaa kipua ei ollut. Matkalla kotiin jouduimme pysähtymään muutaman ylimääräisen kerran jaloittelemaan eikä autossa istuminen ollut kovin mukavaa. Maanataina sitten kävimme varmuudeksi Bangkokissa lääkärillä. Alaselkä oli aika pahasti turvonnut, mutta röntgenkuvat onneksi näyttivät, että kaikki luut ovat kunnossa. Nyt liikkuminen on palannut melko normaaliksi, mutta selkä kyllä muistuttaa varomattomuudesta ja liian äkkinäisistä liikkeistä. Istuminen vielä rasittaa ja turvotuskaan ei ole kokonaan laskenut. Kaikesta huolimatta täytyy sanoa, että vähällä selvittiin! Ainekset oli todella vakavaan onnettomuuteen. Mahtoiko Jumala herättää jonkun Suomessa rukoilemaan lauantai-aamuna 8.6. noin kello viiden maissa???


2.9.08

Reissuelämää ja ikimuistoinen kotiinpaluu


Blogi on viettänyt hiljaiseloa, sillä olimme poissa kotoa melkein 2 viikkoa. Niinkuin edellisessa postauksessa kerroin, tuli Tumpin ystävä Jussi Suomesta tutustumaan elämäämme ja ympäristöön Thaimaassa.

Vierailulla erään seurakuntalaisen kodissa.

Ensin olimme täällä Rattanaburissa, ja sitten suuntasimme 700 km;n päähän rannalle muutamaksi päiväksi.


Hieman pitää olla seikkailumieltä mukana.. Tässä seikkailulla "lepakkoluolassa"



Luolaseikkailusta hengissä selvinnyt, hikinen perhe...

Matkalla sitten sattuu ja tapahtuu.. Tällä kertaa Dani kompastui housuihinsa ja kaatui naamalleen kaakelilattialle.. Etuhammas vääntyi, ja sitten lähdettiin taas etsimään lähintä sairaalaa, jonne uskaltaisi mennä.

Rannalta siirryimme Bangkokiin, jossa kävimme mm. tutustumassa pääkaupungin erääseen eläintarhaan.
Saga poseeraa matelija-luolan edustalla
Dani sai tästä lasin takana olevasta liskosta kaverin :)

Jussi ja Dani sekä vedestä rannalle noussut lisko

Jussi lähti paluumatkalle Suomeen. Me jäimme vielä odottamaan Miiaa, joka tuli Suomesta tänne Thaimaahan aloittelemaan kielenopiskeluita. Tumppi hoiti työjuttuja, paperiasioita ja kävi keskusteluja Raamattukoululla rehtori Pratumin, sekä muiden opettajien kanssa. Joitakin suomalaisiakin ehdimme nähdä, ja käydä pikaisesti ThaiSuKolla (Suomalainen koulu) syömässä Oonin laittamaa huippuruokaa ja käydä samalla vaihtamassa koulun kirjastosta uusia kirjoja niin lapsille kuin äidillekin. Danin 5 päivää aiemmin saama "rautaviritys" sai kokea uuden kolhun, joten tällä kertaa etsimään hammaslääkäriä Bangkokissa. Joka sairaalassa kävijälle tehdään henk.koht. sairaalakortti. Danilla näitä alkaa olla kerättynä jo aikamoinen kasa, joka saa äidin rahapussin pullistelemaan hassusti. ;)

Lentokentällä Miiaa odottaessa törmäsimme Pekingin Olympialaisista palaavia
urheilijoita odottaviin kaunokaisiin. Saga pääsi kuvaan parin tytön kanssa.

Miian saimme mukaamme lentokentältä, ja sitten aloitimme kotimatkan. Miia jäi Seijan luokse 30km:n päähän Chompraan, ja me pääsimme vihdoin pitkän reissun jälkeen kotiin.

Kotona odotti pari "ei-niin-kivaa" yllätystä, kun koira oli saanut itseensä "hot-spotin" eli märkivän ihotulehduksen ja jostain oli takapihalle ilmaantunut kuollut kana... Nämä saattavat olla hyvinkin yhteydessä toisiinsa. Mindi-koiramme ei suostunut kertomaan, miten kana oli pihaamme joutunut, ja oliko se ollut elossa pihaan tullessaan.. Tarkkaa ajankohtaa kanan ilmaantumiselle ei voi sanoa, mutta +35 asteen lämpötila ja nopeasti raadon löytäneet ötökät olivat tehneet kanasta ns. selvää.. Ihmettelimme yöllä kotiuduttuamme hajua alakerrassa, ja etsimme talon sisältä joka paikasta raatoa. Aamun valjettua hajun syy sitten selvisi takapihalta, keittiön ikkunan alta... yäk! Onneksi urhea mieheni hoiti raadon pois pihasta ja koiran eläinlääkäriin. Kotonakin koiran hoito olisi saattanut onnistua, jos koiramme sattuisi olemaan jotain rauhallisempaa rotua... Mutta Mindin ikiliikkujan luonnetta ei meinannut edes eläinlääkärin rauhoittava piikki taltuttaa! Kun koira vihdoin rauhottui eläinlääkärin pöydälle, oli haavat helppo puhdistaa ja lääkitä, kun karvat sai ajettua pois.
Kotiin palasi hyvin nolon näköinen, horjuen kävelevä koira "lampunvarjostin" päässä. :) Kotona lääkitys jatkui viikon verran ja nyt haavat ovat parantuneet tosi hienosti, joten lampustakin päästiin eroon :)

5.7.08

Parin kuukauden kuulumisia Kirsin näppikseltä



Kuukausi on jo kulunut siitä, kun minä Kirsi olin käymässä lasten kanssa Suomessa. Tuolla pikaisesti päätetyllä omakustannematkalla olimme pääosin sukulaisten luona, ja yksi tärkeimmistä tapahtumista oli siskoni Virven vauvan syntymä 17.5.

Uusi "Masi"-serkku otettiin iloisena vastaan!

Olemme iloisia, että saimme olla paikalla tutustumassa uuteen serkkuun, ja myös hieman apuna alun vauvan hoidossa ym. Saga ja Danikin olivat innoissaan vaihtamassa vaippaa ja auttamassa :)

Lapset pääsivät myös vierailemaan oman srk:n pyhäkouluun, jota mummo piti.

Kun palasimme Thaimaahan 3.6., pian 16-vuotta täyttävä serkkuni Karoliina tuli samalla koneella tänne meille vierailulle. Heti alkuun menimme Bangkokiin erään lähettipariskunnan tyhjään asuntoon, he kun ovat Suomessa lomalla. Heti ensimmäisenä iltana alkoi tapahtua: Olimme juuri päässeet lentokentältä majapaikkaamme ja saaneet ruokaa suuhumme, kun Daniel tipahti olohuoneen sohvalta lyöden päänsä tiikkipuiseen sohvapöytään. Verta tuli reippaasti ja patti oli aikamoinen, joten lääkärireissuhan siitä tuli. Emme tunne Bangkokin alueen sairaaloita, joten kurvasimme ensimmäiseen eteen tulevaan suht' siistin näköiseen klinikkaan. Lääkäri tuli paikalle alle minuutissa, ja vajaan 10 minuutin kuluttua pojalla oli jo 4 tikkiä päässään. Joten vauhdikkaasti alkoi olomme täällä!

Danin tikkipää...


Jokiajelulla Bangkokissa näkee monenlaisia asuntoja.


Jokiajelulla tapaamamme lisko 

Parin päivän kuluttua lähdimme sitten ajamaan kohti itä-Thaimaata ja kotia. Reilu 200 km ennen kotia pysähdyimme vessaan, ja Tumppi nousi autosta jaloittelemaan, jolloin hän huomasi miehen pään kokoisen öljyläntin auton alla ja öljyä valui koko ajan lisää. Huoltoaseman työntekijä soitti ystävälleen, jolla on autokorjaamo, joka tulikin paikalle kohtapuoliin. Mies koitti korjata vikaa jo siinä paikanpäällä (mm. vaihtaen öljynsuodattimen ja öljyt - jolloin laski vanhat öljyt suoraan maahan asvaltille... me katsoimme hieman ihmeissämme sitä sotkun määrää....) siinä onnistumatta.

Öljynvaihto meneillään huoltoaseman parkkipaikalla... 

Sitten lähdimme matkaan kohti hänen korjaamoaan. Oli sunnuntai-ilta, ja kello lähenteli kahdeksaa, joten oli jo aivan pimeää. Lyhyestä virsi kaunis: korjaamon pihassa oli kaksi öljymonttua, joista toisen päälle oli parkkeerattu kaksi autoa peräkkäin, emmekä sitä heti huomanneet. Lapset koittivat saada aikaansa kulumaan ja juoksivat ympäri pihaa- jolloin Dani oikaisi noiden kahden auton välistä Sagaa vastaan - eikä huomannut kuoppaa. Olimme aika lähellä, mutta silti huomasin, kuinka poika ehti pudota syvään kuoppaan. Tumppi juoksi Danin perään, ja kumartui jotenkin ihmeellisesti pojan perään ojentaen kättään. Ja vaikka minä olin varma, että pahin oli tapahtunut, (huusin jo suoraa huutoa), niin jotenkin ihmeellisesti oli Tumppi onnistunut osumaan pojan t-paidan kaulukseen, ja nosti Danin kauluksesta ylös. Paidan kaulus venyi suuremmaksi kuin helma, sillä enkelit auttoivat Tumppia ylettymään poikaan (tai jarruttivat Danin matkaa).

Olin juuri edellisenä yönä nähnyt unta, jossa lapset joutuivat vaarasta toiseen, ja välillä yritin pelastaa heitä merestä hukkumasta tai jonkun pedon kidasta ja välillä jostain muualta vaaranpaikoista. Heräsin hikisenä ja ahdistuneena, ja hoin itselleni, etten jaksa, enkä pysty enää lapsiani suojelemaan joka paikasta. Ja kun sanoin nuo sanat ääneen, tuli minulle vastaus; Eihän minun tarvitsekaan, sillä heillä on suojelija ja varjelija, joka ei väsy eikä nuku! Nousin rukoilemaan ja sain siunata molempia lapsiani siinä yön hetkenä. Siinä rukoillessani Jumala näytti minulle kuvat molempien lasten kohdalla, kuinka Hän tulee käyttämään kumpaakin erikseen.
Kun sitten seuraavana iltana Dani meinasi pudota, tajusin, että tuo tapahtuma oli jatkoa edellisen yön unelle. Luottamus Jumalan loppumattomaan huolenpitoon sai jälleen vahvistuksen.

Kotiinpalattuamme alkoi paluu arkeen. Pöly ja hämähäkinseitit olivat aloittaneet valloituksensa. Pyykkiä sai pestä ihan urakalla. Seurakunnassa Tumppi oli tehnytkin koko ajan töitä opettaen ja rohkaisten thailaisia tiimiläisiä. Tällä hetkellä hän opettaa lisäksi Raamattua kahdelle naistyöntekijällemme, Phatille ja Käew:lle kaksi kertaa viikossa. Nyt he ovat käyneet Vanhan Testamentin perusteet läpi, seuraavana on edessä Uuden Testamentin kurssi. Naiset ovat todella innokkaita oppimaan uusia asioita, ja he kertovat, kuinka kerta kerralta Raamattu avautuu heille aivan uudella tavalla!


Kid's clubin tarkkaavaisia kuuntelijoita

Lauantain lasten kerhossa, Kids Clubissa oli kolmen kerran aikana käynyt yhteensä reilu 30 eri lasta, joka lauantai paikalla on ainakin 20 lasta. Joka kerta paikalla on ollut myös ainakin yksi uusi lapsi. Ilokseni huomasin, että yhdessä thailaisten kanssa tekemääni lapsityön opetussuunnitelmaa oli käytetty ja se oli koettu hyväksi. Opettelemme uusia lauluja lasten kanssa, sekä panostamme Raamatun kertomuksissa sovellusta meidän arkipäivän elämään. Thaimaan historiankirjoista ja lasten koulukirjoista löytyy paljon erilaisia tarinoita, ja haluamme osoittaa näin, että Raamatun tarinat eivät ole samanlaisia, vaan niiden takana on Elävä Jumala, joka elää ja toimii myös tänä päivänä meidän jokaisen elämässä. Lapset kuuntelevat hiljaa ja ovat innoissaan. Jotain lasten innokkuudesta kertoo myös se, että paikalla ollaan ajoissa. Vaikka kerho alkaakin vasta klo 10, lauantaina kirkon ovet aukaistaan aamuseitsemältä. Ja joka kerta ryhmä lapsia on oven takana jo odottamassa!!! Tätä ei ole varmaankaan monella paikkakunnalla Suomessa tapahtunut?? 

Phat ja Käew käyvät lasten kodeissa vierailulla, ja kyselivät vanhemmilta, mitä lapset ovat pitäneet kerhosta. Eräs äiti sanoi, että saa joka aamu herätellä tyttöään kouluun - paitsi lauantaisin. Tänään lauantaina oli lähtenyt jo paljon ennen seitsemää odottelemaan, milloin ovet aukeavat!

Nyt meillä on haasteena (ja rukousaiheena myös teille) juuri noiden lasten perheet. Toivomme ja rukoilemme nimittäin, että tällä lasten työllä saisi olla myös hedelmää, että lapset saisivat ottaa Jeesuksen vastaan omaan elämäänsä. Sitä ennen meidän pitää tavoittaa perheet, jotta ovet eivät sulkeutuisi lasten kiinnostuttua uskon asioista syvemmin. Ja samoin rukoilemme, että lasten kautta voisimme tavoittaa koko perheet evankeliumilla.
Näillä kotivierailuilla olemme jo saaneet hyvää palautetta, ja Phat ja Käew ovat saaneet kuunnella ihmisten sydämellä olevia asioita. Monilla lapsilla on hyvin rikkinäiset kodit, hankaluuksia on paljon. Useat asuvat isovanhemmillaan, on perheväkivaltaa jne.

Kerroin Tikkakoskella kokouksessa ollessani kirkon tilojen omistajasta, vuokraemännästämme, joka oli tuolloin eräänä perjantaina tullut kirkolle, ja pyytänyt, että hänelle kerrottaisiin, mitä kristinusko tarkoittaa. Viisi tuntia istuttuaan ja kyseltyään juurta jaksain asioista ja saatuaan mukaansa lähtiessään pinon luettavaa, hän jäi rukouksiimme. Seuraavana sunnuntaina hän tuli ystävänsä kanssa kokoukseen. Jatkamme yhä rukousta tuon naisen puolesta!

Toinen nainen, jonka jätämme rukouksiinne, on mää Mariwan, entinen poliisi, n. 60 vuotias nainen, joka asuu kirkon lähellä. Hän tulee lähes joka päivä kirkolle ja on todella kiinnostunut uskon asioista. Hän on reilun kuukauden nyt käynyt kokouksissa, ja vienyt Raamattuja myös ystävilleen. Reilu viikko sitten hän oli tullut kirkolle ja sanonut Phatille, että hän haluaisi oppia lisää Raamatusta, ja sunnuntaisin ehtii kuulla niin vähän! Voisitteko ruveta hänelle opettamaan ekstraa päivittäin!!! Ja niin hän on siitä lähtien joka päivä tullut kirkolle opiskelemaan Raamattua! Samoin hän kertoo kiertävänsä väliajat kaikkien tuttujensa luona kertomassa Jeesuksesta! Muistakaa rukouksin tätä naista. Hän tuntee kylällä paljon ihmisiä, ja voi näin olla todellinen avainhenkilö Rattanaburin avautumisessa evankeliumille!

Ja vielä eräs rohkaiseva osoitus siitä, että jotain on tapahtumassa. Torstaina meillä oli koko päivän kestänyt rukouspäivä, jokainen otimme vuorollamme 2 tuntia henk.koht. rukousta kirkolla, ja lisäksi oli aamulla ja illalla yhteiset rukouskokoukset. Oman rukousvuoronsa jälkeen Phat meni istumaan pihaan ja mää Mariwan, sekä eräs toinen uskonasioista kiinnostunut nainen tulivat istumaan siihen myös ja juttelemaan. Kirkon edessä on meneillään tietyö, ryhmä tientekijöitä laittaa sadevesiputkea maahan. Eräs tietyö-nainen kävi Phatin juttusilla jo aamulla, ja Phat antoi hänelle traktaatteja ja Raamatun. Iltapäivällä tuo sama nainen tuli, ja sanoi jo lukeneensa traktaatit ja haluavansa kuulla lisää, miten Jeesuksen voi oppia tuntemaan. Phat kertoi meille, ettei hän ehtinyt itse suutaan aukaista, kun nuo kaksi vielä seurakuntaan kuulumatonta naista olivat alkaneet kertoa Jeesuksesta! Hän sanoi, että naiset kilpaa kertoivat, niin paljon kuin olivat itse parin viikon aikana oppineet, mitä Jeesus voi hänen elämässään tehdä. Phat on ollut täällä Rattanassa jo seitsemän vuotta evankeliumin työssä, ja tämä on hänellekin aivan ihmeellistä: ihmiset tulevat seurakuntaan jo valmiiksi janoisina, kysellen: Mitä minä voisin tehdä, että oppisin tuntemaan tämän Jeesuksen?! Opettakaa meitä!


Lisää valokuvia voit käydä katsomassa
http://picasaweb.google.com/teamlehtimaki/ToukoKesKuu2008

7.4.07

SIUNATTUA PÄÄSIÄISTÄ!


Eilen saimme hiljentyä muistelemaan Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Tumppi oli kokouksessa aamulla. Minä olin lasten kanssa kotona, sillä lapset olivat kumpikin vielä perjantaina kipeinä, Saga kuumeessa. Tänään Sagankin kuume on jo laskenut, mutta yhä kova yskä ja kurkkukipu vaivaavat ja ääni on pikkuneidiltä poissa.

Tänä aamuna Dani järjesti meille taas sydämentykytyksiä köpsähtäessään toimistotuolilta alas niin, että leuka osui pöydänkulmaan - ja yläetuhampaat huulesta läpi. Verenvuoto tyrehdytettiin jääpalalla, ja pian taas touhu jatkui.

Pääsiäistunnelmaa tehtiin lasten kanssa hieman askartelemalla pupuja ja tipuja. Minä kävin hakemassa pajunkissoja - torilta valmiissa nipussa tosin. Niihin sitten kiinnitettiin lasten kanssa sulkia ja pikkupupuja (kiitos Pirjo-mummun ja Mirka-tätin pääsiäispakettien). Suklaamunat odottavat vielä huomiseen. Rairuohotkin olivat kasvamassa, mutta ne hieman kärsivät Danielin "uudelleenistutuksesta"... Pari hassua kortta nousi sieltä täältä :) No, meillä nurmi vihertää ulkona, joten siinä meille pääsiäisruohoa!

Oikein hyvää ja Siunattua pääsiäistä teille kaikille!!

5.4.07

Pikkunaarmuja




Oletko koskaan miettinyt, miltä näyttää thailainen asfaltti-ihottuma? Tässä vastaus: Se näyttää aika samalta kuin Suomessa, jos juostessaan kaatuu naamalleen maahan.. Meidän Dani on nyt siis kokeillut tämänkin. Tämä tapahtui jo muutama päivä sitten, joten hän on jälleen todistanut myös sen, kuinka nopeasti ihorikot lapsilla paranevatkaan! Toinen kuva otettu 5 päivää kaatumisen jälkeen. Hymy ei ole hyytynyt missään vaiheessa :)

26.2.07

KUUMAA JA KULTTUURIA

Fida-päivistä lupailin kirjoitella jotain jo ajat sitten, mutta niin tämä aika vaan kuluu, eikä mitään juttua näy missään. Yhäkään nämä sivut eivät näköjään päivity ihan itsekseen, kumma kyllä.

FIDA-PÄIVÄT
Niin, Fida-päivillä Khao Yailla oli vierailevina puhujina Fidasta Rauno ja Anna-Liisa Mikkonen. Päivillä oli reilusti osanottajia useista eri maista. Kahtena iltana Kirsi oli vastuussa musiikista, ensin keskiviikkoiltana, kun Kiviset, Lehtimäet ja Pietilä (kts. kotisivulista ) olivat vastuussa. Silloin soittoavuksi yllättäen tuli mukaan BangkokBandiläisiä, ja suht hyvinhän siitä selvittiin, vaikkei oltukaan ennen soitettu yhdessä. Torstaina Kirsi avusti erään toisen maan tiimiä säestämällä ja vähän laulelemalla, päävastuun ollessa kuitenkin muilla.
Päivät kestivät siis ma-pe, ja perjantaina lounaan jälkeen lähdimme ajamaan takaisin kohti kotia. Hattua pitää meidän eläväisille lapsillemme nostaa, kun niinkin hyvin pärjäävät pitkillä matkoilla. Tuon matkan aikana molemmat ehtivät ottaa pienet päiväunet ja nukahtaa yöunille autoon.. Kotona olimme puoli yhdentoista jälkeen illalla.

PIKAKÄYNTI RAM-sairaalassa
Lauantaina lähdimme sitten heti aamusta käymään sairaalan poliklinikalla poistattamassa Danin tikit. Siinä ei kauaa nenä tuhissut, kun tikit lähtivät. Haava oli parantunut oikein siistiksi joten jo iltapäivällä suunnistimme uima-altaalle. Sunnuntaina sitten lasten touhutessa leikeissään Daniel päätti syystä tai toisesta viskata siskoaan puisella Brio-rautatien palalla, joka teki reiän Sagalle nenänvarteen silmien väliin... Haava oli onneksi siisti ja niin pieni, että perhosteipillä äiti sai haavan siististi umpeen.. Mutta ei yhtä päivää, ettei jotain pientä haaveria lapsille tapahdu.. Samoin eilen Daniel ajoi pienenpienessä pihassamme polkupyörällä, etupyörä stoppasi porttiin ja poika kaaressa ohjaustangon yli leuka edellä sementtiin.. Pienillä ruhjeilla taasen selvittiin. Monesti Danielia suihkuttaessa olen kyllä miettinyt, että montako mustelmaa pienen ihmisen vartaloon voi oikein mahtua...??? Monta, on vastaus.

HARMAITA HIUKSIA JA LÄMPÖÄ
Thai-kielen opiskelu saa hiukset harmaantumaan, se on tullut jo monesti todettua. Tämä trendi tuntuu yhä jatkuvan. Tällä viikolla myöskin ilmat alkoivat yllättäen lämmetä. Lähdimme lauantaina aamupäivällä käymään eläintarhassa lasten kanssa, ja ihmettelimme, kun koko porukalta oli ikäänkuin veto pois. Kotona huomasimme mittarin näyttävän varjossa +35 astetta.. Syy vetämättömään oloon löytyi siis pian. Nyt sitten on alkanut matka kohti kuumaa aikaa. Villasukat on pakattu odottamaan ensi talvea ja untuvapeitostakin luovuimme vihdoin viime yönä. Onneksi lähistöllä on uima-allas, jossa voimme välillä käydä viilentämässä hieman lasten tunteita!

Ja tosiaan, viime viikolla pidimme lasten kanssa helmikuisen suomi-kulttuuripäivän: Leivoin laskiaispullia ja runebergin torttuja samana päivänä. Danielille on turha yrittää edes selittää, mitä pulkalla lasku tarkoittaa, Sagalla on jotain mielikuvia lumesta ja talvesta. Anyway, Danille maistui kermavaahto ja hillo, Sagalle ihan kokonaiset leivokset, oli nimi mikä tahansa!

12.2.07

Helmikuun kuulumisia

ChiangMai-MaeSariang-MaeLaaNoi-MaeHongSon-Pai-ChiangMai - kierros

Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna pakkasimme Tumpin kanssa reppumme ja hyppäsimme moottoripyörän selkään. Lapset jäivät Phain kanssa kotiin ja me suunnistimme perjantaina kohti Thaimaan länsirajaa MaeLaaNoihin, jossa Meria Jokinen on työskennellyt vuoristoheimolaislasten oppilaskodin parissa. Uusi oppilaskoti monitoimitiloineen oli valmistunut, ja lauantaina 3.2. siellä pidettiin avajaiset. Yövyimme oppilaskodilla ja aamukymmeneltä oli juhlallisuuksien tarkoitus alkaa. Yö vuoristoseudulla oli todella kylmä, Henryn auton mittarin mukaan aamuseitsemältä oli vain +10 astetta ja hengitys huurusi. Uuden alueen ulkopuolella odottelimme päivän arvovierasta, MaeHongSonin läänin maaherraa saapuvaksi. Puolen tunnin odottelun jälkeen hän saapuikin poliisisaattueessa. Paikalla oli myös MaeLaaNoin kunnan virkamiehiä, lasten koulun rehtori sekä Pohjois-Thaimaan lähettejä ja vieraita Suomesta. Parituntinen ohjelma piti sisällään puheita sekä lasten esityksiä. Lopuksi Thaimaan Full Gospel Church:in johtaja pastori Suraphong saarnasi siitä, kuinka lapset ovat kuin siemeniä. Jos he saavat vain mahdollisuuden, hyvän kasvualustan elämälleen, he voivat kasvaa ja myös tuottaa itse hedelmää. Lopuksi oli todella maittava ruoka ja suomalaiset kahvit Unikko-lautasliinoin :)

Pian kahvien jälkeen kiipesimme jälleen pyörän päällä ja jatkoimme matkaa kohti MaeHongSonia. Maisemat olivat upeita ja tiet kiemuraisia... Illansuussa olimme perillä MaeHongSonissa. Kirjauduttuamme majapaikkaamme, kävimme pikaisesti tervehtimässä Kettusia oppilaskodilla ja söimme iltaruuan Kivisten kanssa. Sunnuntai-aamuna aamupalan jälkeen oli taas aika kivuta pyörän päälle. Joka paikkaa kivisti jo kovasti - matkaa pyörän selässä oli tullut kahden ensimmäisen päivän aikana yhteensä n, 360 km ja se tuntui jo nahoissa. Tie MaeHongSonista ChiangMain suuntaan on todella kiemuraista, jyrkkiä mutkia, mäkiä ylös ja alas. Vaikka lihakset olivatkin kipeänä, niin ei ainakaan joutunut kärsimään matkapahoinvoinnista, mistä monet ovat valittaneet tuolla matkalla! Sunnuntai-iltana saavuimme ChiangMaihin väsyneinä, mutta iloisina: Tulipahan tehtyä tuo lenkki, mistä on kauan haaveiltu. Kilometrejä kertyi mittariin kolmen päivän aikana 608.

Opiskelun arkea ja Fida-päivät

Maanantaina jatkoimme opiskeluja. Aloitimme uuden kirjan: pääsimme thailaisen peruskoulun kolmosluokalle (syvä huokaus...) Aloitimme samalla lukemaan myös thailaisia tapoja ja uskomuksia sisältävää kirjaa. Kieli tuossa kirjassa on ns. korkeampaa kieltä ja monien sanojen kirjoittaminen tuottaa suurta päänvaivaa... Joka toinen sana kun sisältää jonkun poikkeuksen aiemmin opituista säännöistä. Kahden tunnin luku- ja kirjoitusharjoitusten jälkeen välillä tuntuu että savu nousee korvista. Lounaan jälkeen vietämme toisen kaksi tuntia tehden läksyjä.

Nyt saimme viikon tauon opiskeluihin, sillä tällä viikolla on Fidan lähettipäivät Khao Yailla, luonnonpuistossa parisataa km koilliseen Bangkokista. Tämä tarkoittaa siis lähes koko maanantaipäivän viettämistä autossa. Maanantai-iltana päivät alkavat yhteisellä iltatapahtumalla.

Pakollinen sairaskertomus...

Niin, ja jotta elämämme ei kävisi liian tylsäksi, on viikonloppuun mahtunut myös sairaalareissu.. Viikko sitten ensin Saga oli kuumeisessa nuhataudissa, ja sitten perään Daniel. Sunnuntai-iltana kesken pakkaustouhujen alakerrasta kuului rysäys ja Danin huuto.. Dani löytyi “verannalta” leuka veressä. Hän oli kiivennyt omatekoisien tikapuiden avulla kaakelipenkille, mutta tikkaat luistivatkin alustaltaan ja Dani rysähti leuka edellä joko kaakelipenkin reunaan tai puisten tikkaidensa reunaan. Tuloksena oli neljä tikkiä leukaan. Dani selvisi tikkauksesta hienosti, eikä ole sen jälkeenkään valittanut. Jälleen olimme iloisia hyvän sairaalan läheisyydestä. Jonoa ei ensiavussa ollut, vaan viiden minuutin kuluttua sairaalaan saapumisestamme olimme lääkärin tutkimushuoneessa ja puolen tunnin kuluttua saimme poistua lääkkeiden kanssa. Yksityissairaalan veloitus koko reissusta lääkkeineen oli 54 euroa.

Jälleen kiittelimme iltarukouksessa Danielin enkelivartiostoa (yleensä lapsilla on kuulemma suojelusenkeli - danilla heitä on kokonainen legioona. Ja joka ainoa koko ajan työn touhussa).

Kuluvan viikon olemme siis Khao Yailla Fida-päivillä. SIitä raporttia ensi viikolla :) Niin, ja HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ kaikille rakkaillemme!!

12.7.06

Sairastelua ja koulua

Sairaskertomus

Lienee paikallaan päivittää tietoja, vaikka paha olo sisällä (fyysinen siis) kehottaisikin tekemään jotain muuta. Niin tutuksi tullut pieni sairastelu jatkuu vaan. Sunnuntaina käytimme Dania lääkärissä, koska hän on sairastanut lähes kuukauden. Kaikki taudit on käyty läpi, korva- ja silmätulehduksesta vatsatautiin ja kuumeeseen & flunssaan. Lääkäri oli sitä mieltä, että myös keuhkoissa on jotakin tulehdusta, joten Dani on taas lääkekuurilla ja on ollut poissa hoidosta tämän viikon. Myös minulla ja Kirsillä on ollut tänään todella huono olo, joka enteilee vatsatautia, mutta toivon todella, että se menee ohi jo tänään. Kiitosaihe on se, että Saga pärjäilee jatkuvasti hyvin ja jaksaa olla reipas kun muut väsyvät.

Kävimme Danin kanssa lääkärissä myös maanantaina. Tällä kertaa syynä oli tapaturmainen ukkovarpaankynnen irtoilu. Varvas jäi oven väliin, kun tuli siskon kanssa pientä riitaa. Lääkäri mietti tovin, ottaisiko koko kynnen pois, mutta koska antibiottikuuri oli päällä muutenkin, niin kaikkien helpotukseksi varvas teipattiin ja se varmasti paranee sillä.

Koulua ja kohteliaisuutta

Olinkin jo unohtanut millaista on olla ekaluokkalainen. Olemme pääseet luku- ja kirjoitustouhuissa siihen vaiheeseen, että osaamme kirjoittaa helppoja lauseita. Homma on todella hauskaa, mutta myös työlästä. Koetamme pitää positiivista asennetta yllä, vaikka älyttömiä sääntöjä ja niiden poikkeuksia riittää. Niiden pohtiminen saa väkisinkin aikaan päänsärkyä ja säännöllisiä itkukohtauksia.

Loppuun vielä tuulahdus thailaista hienotunteisuutta. Viime sunnuntaina saavuin kirkkoon ja pastori sattui tulemaan ulkona vastaan. Hän ensin kysäisi kohteliaasti, että kuinka voin, mutta vastasi tovin kuluttua itse: "varmasti hyvin, koska olet lihonut". Koska kyseinen aihe on kovasti lähellä sydäntäni juuri nyt, se ei tuntunut järin kivalta, mutta kuinkas siihen vastaat - nätisti hymyilemällä ja myöntämällä. Samaa kohteliaisuutta jakoi opettajamme jo kuukausi sitten, joten kuntopyörä on saanut viimeaikoina kovaa kyytiä.

Tumppi