28.5.07

Kuumaa ja flunssaa


Sateet ovat kiertäneet kaupungin kaukaa jo viikon, ja lämpötilat ovat jälleen tukahduttavissa korkeuksissa. Tälle päivälle ChiangMaihin luvattu +40 astetta.. Kaipailemme kovasti ukkosmyrskyä ja sadetta, joka taas viilentäisi ilmaa!

Minä (kirsi) ja Dani olemme olleet flunssassa loppuviikosta lähtien. Danilla alkaa jo helpottaa, minä vielä kärvistelen yskän ja tukkoisen nenän kanssa.



Eilen sunnuntaina olimme kokouksessa HangDongissa. Minä olin lasten kanssa yläkerrassa, jossa pyhäkoulussa oli reilut 20 lasta. Meteliä riitti!! Kummasti opettaja sai lapset välillä ihan hiljaiseksikin. :)

17.5.07

Koululaiset





Tällä viikolla thailaiset lapset palaavat jälleen kouluun pitkän "kesäloman" jälkeen. Meidän lapsilla uusi lukuvuosi alkoi keskiviikkona. Daniel aloitti thailaisen esikoulun 1. luokan ja Saga pääsi jo 3. luokalle. Danille koulupuvut olivat ihan uusi juttu ja nappeja napitettiin aamulla pitkään ja hartaasti - 3-vuotiaamme elää "minä ite"-kauttaan..

Kouluaamu alkoi Thaimaan kansallislaululla - tällä kertaa sisätiloissa, sillä sade oli kastellut pihan märäksi. Hyvin oli ensimmäinen koulupäivä sujunut, myös uudelta ekaluokkalaiselta.

Iltapäivällä sitten koimme hassun tuntemuksen, kun olimme yläkerrassa. Seisoin seinän vierellä ja nojasin toisella kädelläni seinään, kun päätäni alkoi huimata, ja huusin Tumpille, että nyt kyllä pyörryn. Tumppi istui tuolilla ja sanoi, että tässä kohtaa pyörryttää myös... (omituisen laajalle osunut huimaus-aalto...) Kohdalle osui siis maanjäristys, josta ääntä ei vaan kuulunut! Alakerrassa Phai ei ollut tuntenut mitään. Pian hänen ystävänsä soitti läheisestä kielikoulusta, jossa hän oli ollut opettamassa kolmoskerroksessa. Kaikki olivat juosseet nopeasti ulos rakennuksesta, kun järistys huojutti taloa. Nämä on näitä arjen pieniä erilaisuuksia..

13.5.07

Koulutuspäivillä


Tällä viikolla olimme maanantaista perjantaihin Fidan Kaakkois-Aasian CHE (Community Health Evangelism/Education, eli Yhteisön terveysevankeliointi) -seminaarissa täällä Chiang Maissa. Paikalla oli lähes sata henkeä useista eri Kaakkois-Aasian maista. Fidan Suomen toimistolta paikalla olivat Eero Horstia, Olli Pitkänen ja Maikki Kuittinen.

Viikon aikana kuulimme maaesittelyt useista maista, jossa Fidalla on projekteja, sekä näiden erilaisia tapoja tehdä työtä ja auttaa yhteisöjä. Pienemmissä ryhmissä kuulimme mm. kuinka Thaimaan FGCT:n naiskomitea on auttanut etelä-Thaimaan tsunamin uhreja alun katastrofiavusta tämän päivän kehitysyhteistyöhön, ja kuinka työ siellä etenee. Paljon viikon aikana tuli asiaa, jota saamme jäädä pureskelemaan ja miettimään, kuinka ideoita voisi käyttää omassa työssään ihmisten tavoittamiseksi.

4.5.07

Vettä sataa ropisee...



Enpä olisi arvannut, että vesisade ja pilvinen taivas voisi tuntua näin hyvältä!! Vettä on satanut nyt muutamana päivänä ja viime yönä pidempään. Yhäkin vähän tihkuttaa. Positiivisen asiasta tekee se, että myös tukahduttavan kuuman selkä taittui, ja tänä aamuna lämpötila oli pudonnut kymmenen astetta (vain +26 tänään aamulla mittarissa)!!!! Ulkona on ihanan raikas ilma ja hengittäminen tuntuu helpommalta.

Lapset myös tietävät kummasti aivan opettamatta, mitä lätäköille kuuluu tehdä!

22.4.07

Terveisiä idästä


Kuuma aika on näyttänyt jälleen kasvonsa, lämpömittari varjossa näyttää +38 astetta. Lapset viihtyvät pihassa pienessä kumialtaassa polskimassa monta tuntia, se hieman viilentää.

Torstai-iltana tulimme viikon kestäneeltä matkalta itä-Thaimaasta, Surinin läänistä. Kilometrejä viikon aikana auton mittariin kertyi noin 2600. Matka suuntaansa kesti n. 13 tuntia, joten autossa on taasen istuttu!

Ensimmäiset päivät idässä kuluivat kahden läänin yhteisillä rukous- ja paastopäivillä pienessä resortissa n. 20 km Surinista. Lähinnä siis Tumppi oli paikan päällä tilaisuuksissa ja minä (Kirsi) olin lasten kanssa majapaikassa Surinin keskustassa. Idässä oli nimittäin vielä huomattavasti kuumempi ilma kuin täällä ja sateet olivat saaneet ilman jo niin kosteaksikin, että tuntikausien pihalla olosta lasten kanssa ei oikein tullut mitään.

Sunnuntaiaamuna siirryimme Pirjo Metsälän työalueelle Rattanaburiin, joka sijaitsee n. 70 km päässä Surinin kaupungista. Siellä oli aamukokouksessa mukana kansainvälisen helluntailaisen bisnestiimin ihmisiä, jotka olivat samaan aikaan pitämässä vuotuista kokoontumistaan Surinissa. Rattanaburissa oli vierailulla 3 saksalaista, jotka todistivat kukin vuorollaan. Kokouksen jälkeen sitten oli tietenkin lounas, joka syötiin yhdessä lattialla istuen.

Lapset leikkivät välillä ulkona vähän aikaa, ja saivat osakseen monia katseita: Rattanaburissa kun ei asu muita ulkomaalaisia kuin Pirjo, joten pellavapäiset lapset kirkon pihassa saivat ohikulkijoiden katseet kääntymään.

Torstai-aamuna sitten lähdimme kotimatkalle, ja taasen istuimme autossa aamusta iltamyöhään. Välimatkat täällä ovat todella pitkiä ja tiet välillä kuoppaisia.. mutta hyvin matka sujui.. Kiitollisia olemme myös siitä, että varjelus oli todella mukana matkallamme. Liikenne on välillä hurjaa ja tien päällä sattuu paljon onnettomuuksia, mutta me emme edes nähneet tuon matkan aikana yhtään onnettomuutta!

11.4.07

Kohti itää


Keskellä kuumaa kautta, huomisesta alkaen vietetään thailaisten ehkä suosituinta juhlaa, songkrania. Hauskan monien mielestä juhlasta tekee se, että silloin saa heitellä vettä muiden ihmisten päälle... Lava-autojen lavalle on lastattu suuria tynnyreitä täynnä vettä ja jopa jäitä, sekä niin paljon ihmisiä, kuin kyytiin vain suinkin mahtuu. Sieltä käsin on sitten mukava viskellä vettä muiden kulkijoiden - varsinkin mopoilijoiden niskaan. Tänään palatessamme postista havaitsimme ensimmäisten jo aloittaneen... Nythän on kouluistakin "kesäloma", joten paljon lapsia ja nuoria oli kaduilla vesiämpärien ja vesiletkujen kanssa. Tätä sitten jatkuu tuonne sunnuntaille asti..

Huomenaamulla klo 04.00 paikallista aikaa starttaamme auton ja suunnistamme kohti itä-Thaimaata, Surinin lääniä. Surinissa pidetään songkranin vastapainoksi neljäpäiväiset rukous- ja paastopäivät, jotka päättyvät sunnuntaina. Siitä me jatkamme vielä eteenpäin Rattanaburiin, jossa pääsemme tutustumaan Pirjo Metsälän tekemään työhön.

7.4.07

SIUNATTUA PÄÄSIÄISTÄ!


Eilen saimme hiljentyä muistelemaan Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Tumppi oli kokouksessa aamulla. Minä olin lasten kanssa kotona, sillä lapset olivat kumpikin vielä perjantaina kipeinä, Saga kuumeessa. Tänään Sagankin kuume on jo laskenut, mutta yhä kova yskä ja kurkkukipu vaivaavat ja ääni on pikkuneidiltä poissa.

Tänä aamuna Dani järjesti meille taas sydämentykytyksiä köpsähtäessään toimistotuolilta alas niin, että leuka osui pöydänkulmaan - ja yläetuhampaat huulesta läpi. Verenvuoto tyrehdytettiin jääpalalla, ja pian taas touhu jatkui.

Pääsiäistunnelmaa tehtiin lasten kanssa hieman askartelemalla pupuja ja tipuja. Minä kävin hakemassa pajunkissoja - torilta valmiissa nipussa tosin. Niihin sitten kiinnitettiin lasten kanssa sulkia ja pikkupupuja (kiitos Pirjo-mummun ja Mirka-tätin pääsiäispakettien). Suklaamunat odottavat vielä huomiseen. Rairuohotkin olivat kasvamassa, mutta ne hieman kärsivät Danielin "uudelleenistutuksesta"... Pari hassua kortta nousi sieltä täältä :) No, meillä nurmi vihertää ulkona, joten siinä meille pääsiäisruohoa!

Oikein hyvää ja Siunattua pääsiäistä teille kaikille!!

5.4.07

Pikkunaarmuja




Oletko koskaan miettinyt, miltä näyttää thailainen asfaltti-ihottuma? Tässä vastaus: Se näyttää aika samalta kuin Suomessa, jos juostessaan kaatuu naamalleen maahan.. Meidän Dani on nyt siis kokeillut tämänkin. Tämä tapahtui jo muutama päivä sitten, joten hän on jälleen todistanut myös sen, kuinka nopeasti ihorikot lapsilla paranevatkaan! Toinen kuva otettu 5 päivää kaatumisen jälkeen. Hymy ei ole hyytynyt missään vaiheessa :)