19.1.06

Terveisiä Bangkokista

Pari viikkoa sitten jouduimme tekemään pikaisen reissun pääkaupunkiin Bangkokiin viisumiasioissa. Lähdimme torstai-aamuna ennen auringonnousua liikenteeseen kotoamme kohti lentokenttää. Ennen kahdeksaa lähtevään koneeseen ehtiminen vaati siis aikaista herätystä ja lasten herättämistä kesken unien... Onneksi lento Chiang Maista Bangkokiin kestää vain 1 h 10 min, joten pian nousun jälkeen alkaakin jo kohta laskeutuminen ja aika kului lastenkin kanssa mukavasti. Bangkokissa meitä vastassa oli Tourusen Seppo ja Aila ja heidän kanssaan suunnistimme syötyämme kohti immigrationia, jossa odotti Kirsin ja lasten viisumien uusiminen. Tumppi sai maahantullessa jo suoraan vuoden viisumin, me kolme muuta saimme vain 3 kk. Nyt siis anottiin meille lopuillekin vuoden viisumia. Paperiasioiden selvittelyssä meitä oli avustamassa thailainen Mr. Samarn. Neljä tuntia virastossa vierähti kokonaisuudessaan, ja nyt meillä on passissa merkintä kuukauden harkinta-ajasta, jonka jälkeen lopullisen tuloksen saa käydä kuulemassa. Meidän ei tarvitse onneksi tuolloin itse mennä sinne, vaan riittää, kun lähetämme passimme, ja Mr. Samarn käy hoitamassa asian loppuun. Thailaiseen tapaan Tumppi hoiti asiaa vaimon ja lasten puolesta perheen päänä, me muut olimme vain varulta mukana, mikäli joku haluaa meidät nähdä. Loppujen lopuksi meidän ei tarvinnut edes käydä näyttäytymässä virkailijalle...

Samalla Tuomo kävi tekemässä itsestään ns. 90 päivän ilmottautumisen. Eli kaikkien maassa olevien tulee käydä ilmottautumassa viranomaisille kolmen kuukauden välein, ilmoittaa asuinpaikkansa jne. Jatkossa teemme tämän ilmottautumisen Chiang Main immigrationissa, joka on onneksi huomattavasti pienempi paikka. Selvisimme meidän kolmen ilmottautumisesta vajaassa kymmenessä minuutissa, kun passejamme ja papereitamme oli tarkastamassa kolme toimistotyöntekijää. He kävivät hakemassa takahuoneesta virkailijalta vain leiman papereihin. Ja sitten päälle leima, että huhtikuussa jälleen näytille.

Bangkokissa ollessamme Virven poikaystävä Tommi saapui myös maahan, on täällä 2,5 viikkoa. Me sairastelimme tosiaan melkein koko viime viikon, mutta nyt alkaa olla voimat palautumassa. Sairastaminen täällä ilmastossa vie voimia myös lapsilta normaalia enemmän, ja kuumeisena ei ole mukava olla! Normaalisti olemme kuitenkin pystyneet opiskelemaan kieltä, Kirsin läksyt on vaan ehkä ollut huonommin tehty, kun itsekin sairasti.

Kielenopiskelu on alkukankeuden jälkeen alkanut sujua, tosin työtä teettää kovasti! Joka kerta tulee uusia sanoja 30-50 kpl sekä keskusteluja, jotka on seuraavalla kerralla osattava ulkoa... Joten työstä tämä tosiaan käy!! Opiskelua helpottaa se, että huomaa jo hieman jotain ymmärtävänsä! Eihän se paljoa vielä ole, mutta jotain sieltä täältä... joka päivä kuitenkin vähän enemmän.

Maanantaina alkavat Fida-lähettien päivät Rayongissa, jonne lähdemme ajelemaan lauantaiaamuna. Matka kestää noin 13 tuntia (ja mahdolliset pysähdykset..), joten todennäköisesti pysähdymme viettämään yhden yön matkalla. Lasten viihdyttäminen tuolla matkalla käy työstä! Päiville tulee opettajaksi Veli-Matti Kärkkäinen. Aamupäivisin on raamattutunteja/ opetusta, iltaisin kokous, josta maan eri osat vastaavat vuorollaan. Pohjoisen vuoro on torstaina, ja Kirsi osallistuu musiikkipuoleen.

Nyt on aika lähteä viemään Tumppi kentälle, hän joutuu tekemään vielä yhden reissun Bangkokiin työlupa-asioissa. Hän siis lentää sinne tänään ja tulee illalla pois. Työvoimatoimistossa on itse käytävä lupa hakemassa, ja se nyt sattui vielä tähän samaan hässäkkään. Nyt siis kentälle....

Ei kommentteja: