Eilen illalla alkoi sataa. Sadetta jatkui läpi yön tauotta, välillä vähän jyrähteli ukkonen. Aamulla herätessämme satoi yhä, ja ”takapihamme” - jossa lehmät yleensä laiduntavat - oli muuttunut järveksi. Vettä karkuun oli pellolta noussut monenkirjavia ötököitä, etanoita kymmeniä sekä muita mönkiäisiä satoja. Iso juoksujalkainenkin tuli aidan yli meille, mutta onneksi Phai sai sen listittyä samantien. Sen purema olisikin ollut kipeä! Liskoja pyöri myös pihassamme, ja Phai pyydysti Danille pari leikkikaveria näytille purkkiin. Niille sitten aidalta evääksi hämähäkkejä ja heinäsirkkoja...
Dani on ollut taas kuumeessa ja jäi aamulla kotiin, kun Tumppi lähti viemään Sagaa kouluun. Tunnin päästä hän soitti, että on yhäkin menomatkalla, ja liikenne seisoo täysin. (normaalisti matka kouluun kestää n. 20 min) Normaalia reittiä meiltä torille ei voinut ajaa, koska risteyksessä ei erottanut tietä, vettä puoleen renkaaseen. Nyt iltapäivällä risteykseen oli pystytetty kepit tien reunaan ja vesikin ehkä hieman laskenut (kts. kuva). Yhä näyttää satavan,(ei tosin enää niin kovasti, ja välillä on taukoakin) joten saa nähdä, miten tämä vielä tästä edistyy.. Kaikki pienet kanavat ja ojat ovat ääriään myöten täynnä vettä – ja kalaa! Kalastajia onkin liikkeellä myös joka kulmalla. Saalista tulee, joskin pienenlaista
Vedentulo saa asioidenhoidon ja liikkumisen hidastumaan, samoin wc:t eivät meinaa toimia, vaan vesi pakkaa tulvimaan myös pöntöstä päin.. Meillä vielä yksi vessa onneksi pelittää...
31.7.06
12.7.06
Sairastelua ja koulua
Sairaskertomus
Lienee paikallaan päivittää tietoja, vaikka paha olo sisällä (fyysinen siis) kehottaisikin tekemään jotain muuta. Niin tutuksi tullut pieni sairastelu jatkuu vaan. Sunnuntaina käytimme Dania lääkärissä, koska hän on sairastanut lähes kuukauden. Kaikki taudit on käyty läpi, korva- ja silmätulehduksesta vatsatautiin ja kuumeeseen & flunssaan. Lääkäri oli sitä mieltä, että myös keuhkoissa on jotakin tulehdusta, joten Dani on taas lääkekuurilla ja on ollut poissa hoidosta tämän viikon. Myös minulla ja Kirsillä on ollut tänään todella huono olo, joka enteilee vatsatautia, mutta toivon todella, että se menee ohi jo tänään. Kiitosaihe on se, että Saga pärjäilee jatkuvasti hyvin ja jaksaa olla reipas kun muut väsyvät.
Kävimme Danin kanssa lääkärissä myös maanantaina. Tällä kertaa syynä oli tapaturmainen ukkovarpaankynnen irtoilu. Varvas jäi oven väliin, kun tuli siskon kanssa pientä riitaa. Lääkäri mietti tovin, ottaisiko koko kynnen pois, mutta koska antibiottikuuri oli päällä muutenkin, niin kaikkien helpotukseksi varvas teipattiin ja se varmasti paranee sillä.
Koulua ja kohteliaisuutta
Olinkin jo unohtanut millaista on olla ekaluokkalainen. Olemme pääseet luku- ja kirjoitustouhuissa siihen vaiheeseen, että osaamme kirjoittaa helppoja lauseita. Homma on todella hauskaa, mutta myös työlästä. Koetamme pitää positiivista asennetta yllä, vaikka älyttömiä sääntöjä ja niiden poikkeuksia riittää. Niiden pohtiminen saa väkisinkin aikaan päänsärkyä ja säännöllisiä itkukohtauksia.
Loppuun vielä tuulahdus thailaista hienotunteisuutta. Viime sunnuntaina saavuin kirkkoon ja pastori sattui tulemaan ulkona vastaan. Hän ensin kysäisi kohteliaasti, että kuinka voin, mutta vastasi tovin kuluttua itse: "varmasti hyvin, koska olet lihonut". Koska kyseinen aihe on kovasti lähellä sydäntäni juuri nyt, se ei tuntunut järin kivalta, mutta kuinkas siihen vastaat - nätisti hymyilemällä ja myöntämällä. Samaa kohteliaisuutta jakoi opettajamme jo kuukausi sitten, joten kuntopyörä on saanut viimeaikoina kovaa kyytiä.
Tumppi

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)