Marraskuu on jo pitkällä ja ilmat ovat alkaneet viiletä - niin Suomessa kuin täällä meilläkin päin. Tänä aamuna oli jo melko viileän tuntuista, klo 7 lämpömittari näytti vain +19 astetta. Yöllä ilmeisesti on ollut vieläkin kylmempää, koska yöllä heräsin siihen, että paleli!! Aamulla varpaita paleli alakerran kaakelilattialla, eikä ikkunoita uskaltanut avata lainkaan. Lapsille piti etsiä fleece-takit päälle koulumatkalle, joka taittuu mopolla... Päivällä aurinko kuitenkin lämmittää, ja lämpöasteita on kolmisenkymmentä. Eli pakkasen puolelle ei varmaankaan ihan päästä tänä vuonna . Sagaa se hieman harmittaa, ja hän sitä usein kyselee, että miksi emme voisi mennä Suomeen, kun siellä saisi tehdä lumiukkoja...
Koko perhe on hieman väsynyt ollut koko syksyn, ja lapsetkin ovat alkaneet osoittaa väsymyksen merkkejä. Nyt olemmekin koittaneet viettää lasten kanssa aikaa niin paljon kuin mahdollista puuhaten kaikkea mukavaa. Ja koska eläimet ovat aina suosittuja, kävimme viikonloppuna jälleen Chiang Main eläintarhassa. Lapset pääsivät ratsastamaan pienillä poneilla (Saga on siitä haaveillut jo pitkään, ja nyt vihdoin onnistui. Ja Dani halusi myös, koska siskokin pääsi "hepan kyytiin" . Ja hyvinhän se sujui! Lapset pitävät myös kovin peura-aitauksesta, koska siellä saa syöttää "bambeja"..
Pikkujouluaikaan siirryimme myös viimeviikolla, kun Sagan kanssa leivoimme koe-erän joulupipareita. Ainekset olivat vielä vähän hakusessa, mutta emmeköhän me jouluun mennessä saa kehiteltyä Thaimaahan soveltuvan piparireseptin! Kummasti ne kuitenkin hävisivät jonnekin, vaikkeivät minun mielestäni "ihan oikeilta" maistuneetkaan. Myös thailaisille ystäville maistui! Joululaulutkin ovat soineet meillä jo viikon verran... Ai minäkö muka jouluihminen?!?!
Perjantaina illalla olimme seuraamassa noong Oomin koulun juhlaa, jossa oli paljon erilaisia thailaisia tanssiesityksiä, jokainen luokka oli valmistellut oman esityksensä. Lopuksi oli suuri kulkue ja ilotulituksia. Meidänkin lapset tykkäsivät, kun oli paljon meteliä, hattaraa ja ilmapalloja. Ja tietysti niitä hienoja tansseja! Saga-prinsessa varsinkin ihasteli tyttöjen kauniita pukuja ja koruja...
Tällaista tällä kertaa. Iloista joulunodotusta kaikille
22.11.06
7.11.06
Sairaspäiväkirjaa
(kirjoitettu lauantaina 4.11.2006)
Kerran vuodessa on äideilläkin lupa sairastaa. Nyt on minulla sitten tämän lakisääteinen sairas”loma” meneillään...
Viime viikolla pääsimme vihdoin aloittamaan kielitunnitkin pitkän tauon jälkeen. Sitten keskiviikkoiltana tulin äkkiä tosi väsyneeksi ja seitsemältä ei enää jalka noussut ja kieli kääntynyt. Illalla sängyssä Tumppi koitti otsaa ja sanoi, että olen kuuma. Otin särkylääkkeen ja yö menikin painajaisia nähden sekä hikoillen ja palellen kuumeen vuoroin noustessa ja laskiessa. Torstain olin kuin hakattu, kaikki nivelet ja lihakset kipeänä sekä päänsärky oli tosi kova. Olo oli kurja.. Kuume nousi 39 ja lääkkeillä välillä aina laski. Muita oireita ei ollut. Sitten seuraavana yönä alkoivat mahakrampit ja aamulla vessassa juokseminen, jota on nyt jatkunut kaksi päivää. Painoa lähti ekan vuorokauden aikana 1,5 kg. En minä suomessa vaan koskaan mahataudissa saanut näin hyvin painoa putoamaan!! Nesteitä siis ainoastaan litkin, mikään muu ei mennyt alas.
Nyt lauantai-iltana - kun kuumetta ei enää ole ja olo hieman kohentunut – löysin pakastimesta viimeisen Suomi-meetwurstipaketin. Se onneksi maistui, ja sain jopa voileivänkin menemään siinä sivussa huomaamatta mahaani :) Vessassa joudun yhä juoksemaan, mutta en enää 5 kertaa tunnissa, niin kuin eilen. Niin, ja sitten kun oma olo alkoi kohentua, huomasin, että Sagan silmät näyttävät jotenkin omituisilta – siis kipeiltä.. Ja niinhän sillä tyttösellä myös nousi vielä illalla kuume. Sagan nenä on tänään vuotanut, eli toivottavasti hänellä on Vain flunssa...Koska nykyään minulla ei ole muuta kerrottavaa, kuin kuka sairastaa ja mitä tautia, on tämä blogikin muuttunut pelkäksi sairaspäiväkirjaksi... Toivottavasti kohta olisi jo jotain muutakin kerrottavaa! Minä huomaan olevani todella väsynyt ja pinna kireällä.. joululomaa odotellaan siis todella!!
-----------------------------------
päivitystä tilanteeseen:
Tämän alkaneen viikon olemme olleet Tumpin kanssa Fidan Gender-koulutuksessa. Kokoustilassa ilmastointi oli aika kovallaan, ja arvelimme tämän päivän palelumme johtuneen vain siitä. Kotona sitten meitä odotti kuumeinen Saga, ja myös minä ja Tumppi saimme mitattua kuumelukemat. Saa jälleen muistaa rukouksin!! Kiitosaihe, että Dani on terve, ja rukoilemme, että hän säästyisi tältä taudilta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)