Joulukuumme on sujunut varsin monenkirjavissa merkeissä. Tapahtumia on ollut paljon, useita paikkoja on nähty ja ajokilometrejäkin on auton mittariin kertynyt jo reilut 2500. Yllätyksenä vietämmekin joulun etelässä.
Niin kuin hyvin tiedätte, olimme joulukuun 1. päivä Bangkokissa kielikokeessa. Seuraavana päivänä, eli ensimmäisenä adventtisunnuntaina pääsimme mukaan Thaimaan suomalaisen ev.lut. kirkon Kauneimpien joululaulujen iltaan Bangkokissa, mikä oli oikein mukava kokemus! Kirkko oli koristeltu kynttilöin ja joulutähdin, laulut olivat ihania tuttuja suomalaisia joululauluja, ja päätteeksi saatiin vielä karjalanpiirakoita ja torttuja!
Lomalla ja työhön tutustumassa
Kielikokeen jälkeen suuntasimme auton nokan kohti Kambodzan rajaa Ko Chang - saarelle. Saari oli todella kaunis ja hotellimme rauhallisella paikalla. Siellä vietimme vajaan viikon rentoutuen ja pääosin vedessä polskien. Pienet vesipetomme viihtyivät altaassa, ja tuon viikon aikana Daniel oppi sukeltamaan lasien kanssa, ja Saga oppi uimaan! Sukeltaminen on Sagalta jo sujunutkin aiemmin.
Ko Changilta ajelimme kohti itää, Surinin lääniä. Tulevassa asemapaikassamme Rattanaburissa vietimme seuraavat kymmenen päivää Pirjo Metsälän kodissa, josta käsin tutustuimme niin Rattanaburin alueeseen, työmuotoihin, kuin tuleviin työtovereihimmekin.
Tiistaina 11.12. pääsimme osallistumaan “idän suomalaisten” joulujuhlaan läheisessä Chompran kaupungissa, jossa Seija Moilanen työskentelee. Seijan kotona suomalaisen jouluruokapöydän ääreen oli kokoontuneena meidän, Seijan ja Pirjon lisäksi lähetystyöharjoittelussa täällä pian vuoden ollut Niina Karhunen. Ja siinäpä se koko Surinin läänin lähettiporukka olikin. Ensi vuonna Pirjon lähtiessä meille jää naapuriksi ainoastaan Seija, joka asuu n. 30 km:n päässä meistä. Seuraavaksi lähimmät suomalaiset ovatkin sitten Laosin puolella... Ruuhkaa ei siis noilla alueilla ole!
Rattanaburissa ollessamme Saga sairasti pariin otteeseen jotain mahapöpöä oksenteluineen ja ripuleineen. Tämän vuoksi Kirsi joutui olemaan muutamana päivänä lasten kanssa kotona, Tuomon kiertäessä kylillä ja tutustuessa työhön. Mutta monenlaista ehdimme kuitenkin nähdä, mm. olla mukana Niinan englanninopetusta seuraamassa.
Lauantaina 15.12. olimme kaikki mukana Rattanaburin kirkolla, jossa kokoontui lasten kerho, Kid’s Club. Mukana taisi olla 23 innokasta lasta, mukana myös ensikertalaisia. Kirsi opetti lapsille uuden laulun kitaran säestyksellä, sekä auttoi Niinaa lasten leikittämisestä. Opetuksesta vastasi Phat, joka sai ihailtavasti lapset otteeseensa kertoen joulun merkityksestä ja maailman tärkeimmästä lahjasta, Jeesuksesta. Päivä oli mukava, ja lapset viihtyivät kirkolla useamman tunnin leikkien ja pelaten. Kid’s Clubista on muodostunut upea tapa tavoittaa kylän lapsia.
Sunnuntaina olimme mukana Chompran kirkolla kokouksessa, jossa oli paikalla pastoripariskunta Malesiasta. Siellä tapasimme alueen uskovia.Viimeisenä iltanamme idässä oli Surinin läänin työntekijöiden yhteinen jouluruokailu pienessä resortissa Chomprassa. Siellä tapasimme alueen seurakuntien työntekijät perheineen. Ilta oli oikein mukava, ja tuntuu hyvältä päästä mukaan tuohon työyhteyteen! Kirsi tuntee monia pastoreista ensimmäiseltä Thaimaan matkaltaan 15 vuotta sitten, jolloin Jumala kutsui tuolloin 14-vuotiaan nuoren työhönsä ja nimenomaan Thaimaahan. Nyt ikäänkuin ympyrä on sulkeutumassa, ja olemme itse menossa juuri noille samoille alueille työhön! Jumalan tiet ovat ihmeelliset!
Joulu
Pari viikkoa sitten Kirsi sai puhelun Phuketissa olevalta lähetystyöntekijältä. Heidän perheensä piti sairastapauksen vuoksi matkustaa muualle, ja hän pyysi pientä “tuurausta”. Suomalaisten turistien parissa työtätekevät Waarnat ovat järjestäneet joulun ajaksi monia musiikkitilaisuuksia Phuketin alueella ja nyt yllättäen musiikkivastaava ei olisikaan paikalla. Olemme olleet matkalla jo pitkään, mutta kuitenkin päädyimme siihen, että jatkamme matkaamme vielä idästä Bangkokin kautta Thaimaan eteläosiin. Kirsi on mukana joululaulutapahtumissa 22.12 ja 24.12. sekä tsunami-muistojuhlassa 26.12. Tuon ajan saamme asua lähettiperheen tyhjässä asunnossa seuranamme kaksi koiraa! Lapset saimme houkuteltua joulumuutoksiin, kun kerroimme, että talossa on kuulemma pieni koiravauva! Kotiin pohjoiseen palaamme ilmeisesti 27.12. jolloin parin viikon matkamme onkin venähtänyt kuukauden mittaiseksi.
Iloisia uutisiaElämä lähetyskentällä ei varmasti ole tylsää, sen olemme saaneet kokea. Tilanteet muuttuvat usein nopeasti, ja niiden mukaan on elettävä. Niin hyvin kuin olemmekin viihtyneet täällä Aasiassa, niin varsinkin näin joulun aikaan joululauluja kuunnellessa ajatukset usein karkailevat Suomeen, rakkaiden ja läheisten luokse. Idässä ollessamme opimme uuden joululaulun, jonka kertosäkeistössä laulettiin “Joulu on rakkauden aikaa.” Siinä kerrottiin kuinka Jumala antoi maailmalle suurimman ilouutisen: Jeesus syntyisi tallin seimeen.. Siinähän se, suurimman rakkauden osoitus: Antoi oman, ainoan poikansa, että me saisimme hänen kauttaan elää. Todellinen ilouutinen!
Näiden ajatusten myötä haluamme toivottaa teille kaikille
Siunattua joulua!
Nautitaan yhteisestä ajasta rakkaidemme seurassa,
osoitetaan välittämistä ystävillemme ja läheisillemme.
“คริสตมาสเป็นเวลาแห่่่่งความร้ก”
Joulu on rakkauden aikaa.
Siunattua joulua!
Nautitaan yhteisestä ajasta rakkaidemme seurassa,
osoitetaan välittämistä ystävillemme ja läheisillemme.
“คริสตมาสเป็นเวลาแห่่่่งความร้ก”
Joulu on rakkauden aikaa.
Haluamme myöskin kiittää teitä kaikkia jälleen rinnallakulkemisesta, rukouksin, ajatuksin, kirjein ja monin eri tavoin muistamisesta. Tukenne on meille todella tärkeää!
Terveisin Tuomo, Kirsi, Saga ja Daniel