27.10.08

Bangkok, 3v:n rajapyykki ja vieraita Suomesta

Bangkok yläviistosta

Thaimaassa olomme kolmevuotissynttärit on takana - ja sen kunniaksi olimme Bangkokissa viisuminhakureissussa ja jälleen on uusi vuoden viisumi taskussa. Sen lisäksi saimme pitää Helsingin mummua ja vaaria luonamme kaksi viikkoa.

Viisuminhakureissulla Bangkokissa saimme tavata jälleen ystäviä ja lähettitovereita. Ensimmäiset päivät asuimme raamattukoululla, ja "niillä kulmilla" tapaakin mukavasti muita suomalaisia. Tämän kertainen "bonus" oli se, että samaan aikaan siellä oli myös kaksi "yksikköä" Bangladeshista, Adamsit ja Kuosmaset, joiden kanssa olimme yhtä aikaa lähetyslinjalla. Mm. "Naisten sauna" suomikoulun kattotasanteella ja China Townin toriretki Riian kanssa olivat Kirsin tämän syksyisiä huippuhetkiä ;) Samalla reissulla Saga pääsi yökylään ystävälleen Janetelle, ja Dani sai touhuilla Nooan kanssa ThaiSuKon isolla pihamaalla... Oikein mukava viikonloppu niillä kulmilla!

Saga, Nanu, Dani, Nooa ja ThaiSuKon koirat


Nooan ja Danin lähtöhalaus

Sitten siirryimme keskustaan Bangkok Christian Guest Houseen muutamaksi päiväksi. Siitä oli lyhyt matka mm. immigrationiin, josta haimme uudet viisumit. Tänä vuonna selvisimme virastossa reilun kahden tunnin odottamisella. Samalla kävimme hakemassa viralliset kielikokeen todistukset - olipas juhlallista lukea paperia, jota varten viime syksynä vielä pakerrettiin hiki hatussa! Tuon paperin haku oli pidempi prosessi, sillä Bangkokin mielenosoitusten vuoksi tuolla alueella monia katuja oli suljettu, ja taksi joutui pujottelemaan kiertoteitä ruuhkissa.

Kielikoepaikan portilta

Samalla viikolla myös mummu ja vaari tulivat Suomesta käymään. Haimme heidät lentokentältä -joka alkaa olla tuttu paikka myös lapsille.. aina on joku joko tulossa tai menossa... Saga ja Dani odottaa kentällä aidan takana, joko näkyy mummua ja vaaria


Kävimme mummun ja vaarin kanssa mm. syömässä Thaimaan korkeimmassa rakennuksessa, josta olikin hulppeat näköalat yli Bangkokin! Bangkokin kiemuraisia teitä monessa kerroksessa

Saga ja kaupunkimaisema kännykameralla kuvattuna..


Lavataksin kyydissä

Kaksi viikkoa kuluivat todella nopeasti ja eilen illalla saattelimme heidät jo kotimatkalle Ubonin lentokentällä. Mukava on saada vieraita käymään, mutta lentokenttäjäähyväiset on aina yhtä kurjia, kun tietää, että seuraavaan tapaamiseen on pitkä aika.

Kiva, kun kävitte, vaari ja mummu!!

4.10.08

Rukouspäivät ja lähettifoorumi

Kuten Kirsi tuossa aiemmin kirjoittikin olen viime viikkoina reissannut Bangkokin ja Rattanaburin välillä. Tällä viikolla vuorossa olivat lähettien yhteiset rukouspäivät, joita vietettiin maanantaista keskiviikkoon hyvässä ilmapiirissä. Ensin vietimme hiljaista aikaa yhdessä 2 päivää ja keskiviikkona jaoimme yhteisiä rukousaiheita alueittan. Meitä oli paikalla 15-20 riippuen ajankohdasta ja päivästä. Viereisen Suomi-koulun opettajatkin onneksi pääsivät mukaan iltaisin.

Torstaina aloittelimme keskusteluja lähettien yhteisistä asioista. Erilaisten alustusten pohjalta pohdimme sekä omaa että lähetyksemme roolia Thaimaassa. Illat menivät erilaisissa keskusteluissa joko suoraan tai välillisesti työhön liittyen. Oli hyvä saada mielipiteitä muilta sellaisiin asioihin, joita Kirsin kanssa olemme itse pitkään pyöritelleet.

Perjantaina olisi vielä ollut tärkeää keskustelua turvaohjeistosta, mutta olin jo aiemmin sopinut Kirsin ja lasten kanssa, etten ole poissa koko viikkoa. Torstai-iltana Kirsi ja lapset tulivat hakemaan minua tunnin matkan päästä ja kotiin pääsimme noin klo 23. On mukava olla kotona...


-Tumppi-

2.10.08

Uutiskirje

Lähettelin tänään uutis-/rukouskirjettämme sähköpostilla niille, ketkä ovat joskus ilmaisseet kiinnostuksensa sellaista kohtaan. Pikaisessa paluupostissa sain reilun kymmenkunta ilmoitusta, että posti ei ole mennyt perille vastaanottajalleen.. Kenties postiluukku täynnä tai osoite vanhentunut tai jotakin muuta. Eli jos et ole saanut kirjettämme, ja haluaisit sen saada, laitahan sähköpostia tulemaan, niin saadaan osoitteita päivitettyä :)

Tänä iltana saamme isin vihdoin kotiin. Kyllä meillä onkin ollut ikävä! Lähdemme iltapalan jälkeen ajelemaan Chompraan, jonne Tumppi tulee Seijan kyydissä varmaankin joskus kymmenen jälkeen. Huominen onkin sitten jo täynnä palaveria ym, ja on myöskin Käewn viimeinen päivä Rattanassa ennen HongKongiin paluuta. Viikonloppu sitten kuluukin tuttuun tapaan vauhdilla srk:ssa. Mutta niistä lisää myöhemmin!