Mutta hengissä yhä ollaan.
Palaamme heti sopivan raon tultua päivittämään tapahtumia, ja yritetään saada myös loppuvuoden tapahtumia omille paikoilleen lisäiltyä.
Alkuvuosi on lähtenyt taasen vauhdilla käyntiin. Heti uuden vuoden alkupäivinä saimme ystävät Suomesta käymään, ja heti heidän jatkettuaan matkaa me suuntasimme ChiangMaihin viikoksi helluntailiikkeen pastorien "talvipäiville". Myös lasten opettaja oli miehensä kanssa pohjoisessa, joten Saga ja Dani kävivät siellä koulua maanantaista torstaihin. Tuomo oli paikalla päivillä, hän saapi kertoa niistä lisää :)
Chiangmaihin ajo osui hyvin juuri päivän ennen kuin alkoi Bangkokin "shutdown", mistä olette kuulleet ja saaneet lukea eri uutisvälineistä. Jo marraskuusta kaduilla olleet hallituksenvastaiset mielenosoittajat sulkivat käytännössä Bangkokin koko ydinkeskustan liikenteen hiekkasäkein ja pystyttämillään esiintymislavoilla. Mielenosoitukset jatkuvat yhä, ja vaikka ne ovatkin olleet pääosin rauhallisia, on niissä kuitenkin tähän mennessä saanut surmansa kymmenen ihmistä, ja useampi sata on loukkaantunut. Me asumme kaukana liikekeskustasta, joten meillä ei ole vaaraa, vaan elämä ja arki jatkuu normaaliin tapaan. Mielellään emme tosin lähde keskustaan, sillä siellä liikenne tökkii välillä normaaliakin pahemmin mielenosoittajien liikkuessa paikasta toiseen.
Mutta palaamme siis asiaan piakkoin, jääkäähän kuulolle :)