Helteiset
terveiset ChiangRaista!
Elämme
keskellä kuumaa kautta täällä Pohjois-Thaimaassa. Lämpötila on pysytellyt +38
asteen päällä jo reilun viikon, ja se alkaa tuntua olossa! Nyt odotamme
ukkoskuuroja, joka hetkeksi helpottaisi tukalaa oloa, vaikkakin varsinaisen
sadekauden alkua vasta odotellaan.
IndoChina-raamattukoulu
on yhäkin kesälomalla. Oppilaat ovat palanneet koteihinsa, ja työntekijät
pitävät vuosilomiaan vuorotellen, joten kampus on hiljainen. Ainoastaan
ammattikoulun tytöt ovat jatkaneet opiskeluaan ja työharjoittelua. Tuomo on
keskittynyt tulevan vuoden opintosuunnitelman tekoon, ottanut yhteyttä opettajiin
jne. Muutoksia viime vuoteen tulee varsinkin tälle ensimmäiselle lukukaudelle,
kun me itse olemme kesälomalla Suomessa. Opetusaikataulut yritetään tehdä
mahdollisimman valmiiksi ennen lähtöä, jotta muiden ei tarvitse niihin kanssa
enää vaivata päätään. Uusia oppilaita on huhujen mukaan tulossa mukavasti,
mutta käytännössä tämä selviää vasta kun lukukausi alkaa.
Kirsi oli
viime viikolla Fidan turvallisuusvastaavien koulutuksessa Bangkokissa. Sen
lisäksi lapsityömateriaalien käännöstyö jatkuu, samoin suunnitelmat tulevan
syksyn koulutuksista. Raamattukoulun kesäloman aikaan työt painottuvat pääosin
toimistotöihin sekä lähiseurakunnissa vierailuihin.
Huhtikuussa
olimme mukana pastori Suraphongin pojan häissä.
Samaan aikaan pääsiäisen kanssa
vietettiin thailaista uutta vuotta, Songkrania. Lasten koulussa järjestettiin
juhla, jossa kunnioitettiin thailaisia perinteitä. Saga sai kunniatehtävän
toimia juhlan toisena juontajana - hänen sujuvat englannin ja thai-kielen
taitonsa ovat tällaisissa tehtävissä eduksi.
Pääsiäisviikolla lapset olivat
viikon pois koulusta, joten matkustimme Bangkokiin karkuun pohjoisen savua.
Yövyimme thailais-italialais-amerikkalaisen ystäväperheemme luona ja vietimme
aikaa yhdessä heidän kanssaan.
Löydätkö kuvasta Lidian? :) |
Koko perhe odottaa jo innolla Suomeen pääsyä! Kuuman ja savuisen kevään jälkeen on ihana päästä hengittämään Suomen puhdasta ja raikasta ilmaa. Ihana nähdä rakkaita ja ystäviä pitkästä aikaa, edellisestä Suomilomasta tulee nyt kaksi vuotta. Lennämme Suomeen 11.6. kahdeksi kuukaudeksi. Tulokokouksemme järjestetään Tikkakoskella sunnuntaina 18.6. klo 11, ja sinne ovat kaikki tervetulleita! Juhannuksena olemme tavattavissa Keuruulla koko konferenssiviikon ajan, joko Fidan teltassa Aasian pisteellä tai kentällä.
Rukous- ja
kiitosaiheita:
• Olemme olleet pääosin terveinä
• Lasten koulu on sujunut hyvin
• Parantunut ilmanlaatu
• Tulevan lukuvuoden
opetussuunnitelman teko
• Lapsityömateriaalien valmistelu
• Suomen kesäloma
Käytännön
rukousaiheena on auton löytyminen Suomi-loman ajaksi! Mikäli tiedät jonkun,
jolta voisimme saada auton loman ajaksi käyttöömme, otathan yhteyttä! :)
Siunaavin
kevätterveisin,
-->
Kirsi,
Tuomo, Saga, Daniel ja Lidia