4.10.07

Aika kuluu...

Vielä reilu viikko jäljellä opiskelun loppukirin ensimmäistä puoliaikaa. Sitten on vuorossa viikon mittainen tauko, jonka me vietämme Bangkokin ruuhkissa, sillä on jälleen aika hakea vuosittaista viisumia. Se siis tarkoittaa sitä, että 16.10. tulee täyteen kaksi vuotta siitä, kun lähdimme koto-Suomesta kohti suurta tuntematonta.

Sen kunniaksi, tehdäänpä pieni muistojen kierros :)
Mitä sanottiin blogissamme noin kaksi vuotta sitten, lähellä lähtöpäiväämme eli 13.10.2005:

"October 13
3 yötä lähtöön
Hui, kun aika kulkee nopeaan! Sagan kanssa olemme laskeneet öitä lähtöön, ja tänään niitä on enää 3! Eli kohta alkaa olla jännät paikat edessä!

Pakkaustouhut etenee niin, että maanantaina saimme suljettua merirahtina menevät laatikot ja lähetimme pakkauslistat eteenpäin. Lauantaina Kirsi, Tuomo ja Daniel lähtevät pienellä kuorma-autolla Helsinkiin, jolla viemme nuo muuttotavarat satamaan huolitsijan varastoon odottamaan lähtöä. Saga tulee mummon ja papan ja muiden saattajien kanssa perässä sunnuntaina kentälle.

Matkalaukkuja on pakattu pikkuhiljaa myös. Tilannetta on tehnyt mielenkiintoiseksi se, että pyykinpesukoneemme hajosi viime viikolla, ja pyykit ehtivät kasaantua, ennenkuin sitä saatiin korjattua. Nyt sitten Sirpa-mummo pesee kaiket päivät pyykkiä ja yritämme saada vaatteet puhtaiksi joko mukaan tai sitten vintille pakattavaksi. Paljon menee myös kirpputorille vaatteita, varsinkin lasten vaateita.



Maanantaina äiti-lapsipiiriläiset kokoontuivat meillä viimeistä kertaa, ja järjestimme pienen "pihakirpparin":kannoimme vaatteet pihalle pressun päälle ja sieltä saivat äidit katsella omilleen sopivia vaatteita. Loput sitten vietiin omalle kirpputorille. Meillä oli oikein mukava päivä, kun Hemppa-pappa paistoi nuotiolla makkaraa ja Sirpa-mummo paistoi lettuja. Ilma oli mukavan aurinkoinen, joten pihalla juokseminen ja tarjoamiset maistuivat kaikille! Ihania muistoja lapsille näiltä viimeisiltä Suomi-päiviltä, kun kaikki ystävät olivat vielä koolla!! "




Ja mistä sen ajan kulumisen sitten huomaa?
Ainakin Danielista :)


Tuota tekstiä kopioidessani intouduin lukemaan muitakin vanhoja postauksiani kahden vuoden takaa... Hieman hymyilytti!

Tältä me näytimme Bangkokin lentokentällä, juuri maahan tulleina 17.10.05 :)

Ei kommentteja: