Sadekausi taisi sitten alkaa. Iltapäivisin, yleensä klo 14-15 aikaan alkaa sade, joka saa pian kadut täyttymään vedestä. Ilmakin viileni sateiden tultua mukavasti, nytkin vaivaiset +30 astetta varjossa. Kosteus tosin lisääntyi, joten nihkeä olo jatkuu edelleen. Ukkoset riepottelevat myöskin ympäröivää luontoa kohtalaisella voimallaan. Kun kunnon tuulenmyräkkä tulee, niin torimyyjien varjot lentelevät, ja hedelmät tippuvat puusta.
Sade toi myöskin sammakot pihaan. Pikkurillin kynnen kokoiset ja vähän suuremmat vauvasammakot - joita on kymmeniä - pomppivat pitkin pihaamme. Ne olivat alkuun mielestämme ihan hellyyttäviä, kunnes tänään aamupäivällä paljastui niiden olon varjopuoli... Uljas vahtikoiramme Mindi, joka on ehtinyt jo 5 kk:n ikään, haukkui tänään ihan uudella "haukkuäänellä" pihassa, ja sai Tumpin menemään ulos. Ja kuinka ollakkaan, pihassa oli meneillään kahden luontokappaleen valtataistelu. Käärme uhitteli Mindiä ja Mindi haukkui.
Yritimme huutaa Mindiä pois, mutta minkäs koira luonnolleen voi - eihän sitä pois saaliinsa luota saanut. Ja vielä kun onneton käärmeenrotale nosti päätään ja pullisti niskaansa Mindille, niin haukku vain yltyi. Tumppi uskaltautui kuitenkin hakemaan koiran pois ja sisälle kiusaamasta käärmettä enempää.. Se koittikin heti Mindin mentyä paeta paikalta, mutta väärään suuntaan - takapihallemme, josta ei ole poispääsyä. Käärmeen väritys oli meidän silmäämme erityinen (siis emme olleet ChiangMain "käärmetalossammekaan" tuon näköiseen otukseen törmänneet), joten päätimme olla ronkkimatta tuota n. 1,5 metrin mittaista lieroa.
Soitimme kirkolle, ja tiimiläisemme Phat soitti kylältä tuntemamme miehen meille avuksi. Tuo mies hätisti käärmeen pihasta pois, ja sanoi sen olevan vaaraton sammakonsyöjä. Mutta olipas taas pulssianostattava kokemus!
(Nettitutkimuksen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että tapaamamme käärmetys oli
Coelognathus radiatus, eli Copperhead Rat Snake. Suomessa jotain vastaavaa rottakäärmettä myydään eläinkaupassa n. 100 euron hintaan... )
Tässä kiinnostuneille linkki Thaimaan myrkyllisiä eläimiä - sivustolle:
http://www.siam-info.de/english/poisonous_animals.html
urhea käärmekoiramme Mindi ja Dani