Sunnuntaina vietimme vielä seurakuntalaisten kanssa kokouksen jouluisissa tunnelmissa. Lauloimme joululauluja ja jokainen jakoi vuorollaan lyhyesti, mitä mielessä oli. Phat puhui valona ja suolana olosta, Kirsi kertoi Jesajan 9 luvun mukaisesta lupauksesta, että "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden". Jokainen seurakuntalainen kertoi omin sanoin, mistä kiittää tänä vuonna Jumalaa. Saimme kuulla ihania todistuksia siitä, miten meillä on hyvä Jumala! Lopuksi Tumppi vielä teki "loppusolmun", ja päästiin ruokapöytään. Riisin ja lisukkeiden lisäksi oli herkullista salaattia ja jälkiruuaksi suomalaisia kakkuja. Pienet paketitkin löytyi jokaiselle.
Bangkokin reissu meni odotusten mukaisesti ja mukavasti. Saimme tavata tuttavia ja jutustella sekä suomeksi että thaiksi. Yllä kuvassa olimme raamattukoulun johtajan Pratumin luona aamupalalla yhdessä lähetysveteraani -Kerästen kanssa
Matkan jälkeen aika onkin sitten vierähtänyt joulujuhlan järjestelyissä. Tämä olkoon selityksenä myös hiljaiseloon täällä blogissa. Joulujuhlaa varten on tehty suunnitelmia, lavasteita, leipomuksia ja loputon lista kaikkea muuta....
Tässä tulee lavasteita joulukuvaelmaa varten kirkon takapihalla
Lavasteista löytyi yllätys: termiitit olivat aloittaneet jo herkuttelun! Onneksi ehdimme huomata ajoissa, ja tallin seinät pysyivät pystyssä :)
Tässä pussitetaan lasten lahjoja. Myös Sagalla oli tärkeä tehtävä!
Tänään tuo juhla sitten oli ja olemme edelleen hengissä. Lapsia tuli paikalle ensimmäisten laskelmien mukaan noin 60 ja aikusia oli kaikkiaan noin 20 (tarkastetaan kuvista myöhemmin). Joka tapauksessa täyttä oli ja juhla meni kaikin puolin hyvin. Lapset esittivät joulunäytelmän ja lauluja jopa paremmin kuin olimme ajatelleet.
Joosef ja paimenet iloisina ennen esitystä
Joosef ja Maria ovat löytäneet majapaikan
Paimenet lampaineen kedolla
"Älkää peljätkö!"
Taivaallinen sotajoukko on saapunut
Lauluesitys
Juhlan jälkeen pihalla tarkastellaan lahjapussukoiden sisältöä
Huomenna pidämme vielä kokouksen normaaliin tapaan ja vietämme jonkilaista seurakunnan joulujuhlaa (klo 22 ei ole vielä hajuakaan siitä mitä huomenna tapahtuu). Kokouksen jälkeen Tumppi vielä palauttaa naapuriseurakunnasta Chomprasta lainatut puvut.
Maanantaina lähdemme ajelamaan Ubon Ratchathaniin vielä viimeisille jouluostoksille ja haemme samalla Erik Klarin lentokentältä. Hän tulee vierailemaan luonamme pikaisesti ja virvoittaa meitä siinä samalla. Todennäköisesti Erik joutuu myös kuuntelemaan paaaaljon meidän tuntojamme ensimmäisestä työkohteesta. ;)
Tiistaina pidämme vielä jonkinlaista työpalaveria ja lähden viemään Erikiä takaisin Ubonin lentokentälle.....Sitten kai alkaa joulu.
Suomen itsenäisyyspäivää emme valitettavasti juhlineet vaikka tarkoitus oli. Päivä vilahti ohi arkirutiineissa ja pakkaustouhuissa. Aamulla lähdimme Kids clubiin, kuten aina lauantaisin. Lasten kanssa harjoittelimme joulunäytelmää ja lauluja tulevaa joulujuhlaa varten. Kotona sitten alkoi valmistelut Bangkokin matkaa varten. Lähdemme huomenna kokouksen jälkeen ajamaan kohti Bangkokia, sillä Rattanaburissa juhlitaan seuraavat neljä vuorokautta kaupungin perustajaa. Viime vuonna ollessamme täällä samaan aikaan, musiikki soi täydellä teholla joka yö aamuviiteen saakka.. Me siis lähdemme pakoon meteliä, ja suuntana Bangkok. Asumme raamattukoululla ja sieltäkäsin saamme tehtyä jouluostokset niin kotiin kuin Kid's Clubin joulujuhlaankin. Takaisin palaamme torstai-iltana.