21.10.07

Bangkokissa

Viime viikon, lauantaista lauantaihin, vietimme reissussa. Lauantaiaamuna lähdimme ajamaan kohti Bangkokia. Dani oli vielä vähän kuumeinen ja yski kovasti, ja Saga sai myös flunssan vaivoikseen. Sunnuntain palauduimme edellisen päivän matkasta, ja Tumppi ja Saga olivat mukana raamattukoululla aamukokouksessa, Dani oli sen verran kovassa yskässä, joten minä jäin Danin kanssa kotiin. Saga olikin saanut heti thailaisia kavereita, ja meni muiden mukana pyhäkouluun.

Maanantaina heti aamusta hyppäsimme taksiin ja suuntasimme kohti keskustaa. Ruuhka ei ollut ollenkaan paha, joten tunnissa selvisimme immigrationiin. Olimme pari tuntia virastossa odottelemassa viisumiasian hoitumista, ja kaikki menikin oikein hyvin. Siitä jatkoimme läheiseen ostoskeskukseen lounaalle ja sitten iltapäiväksi palasimme majapaikkaamme. Takaisin tullessa taksimatka oli "Möykkyinen", kuski ajoi ruuhkassa mutkitellen ja epätasaisesti, ja sai aikaan sen, että minä ja Dani olimme huonovointisia takapenkillä. Muutama kilometri ennen perille pääsyä Dani oksenti - muovipussin ohi syliinsä tietysti--- onneksi olimme jo suht' lähellä, eikä taksin penkkikään likaantunut, kun kaikki oli danin sylissä ja minun käsillä... yäk.

Keskiviikkona ajelimme toiselle puolelle kaupunkia Safari World - eläinpuistoon.

Kiersimme ensin omalla autolla "villieläinten" keskellä. Sitten suunnistimme puiston puolelle, jossa näimme hienon delfiininäytöksen, sekä monenlaisia eläimia ja lintuja. Päivä oli oikein mukava, kun Bangkokin ilmakin oli omituisen viileä ja pilvinen :)

Perjantaina pääsimme suomikoulun (ThaiSuKo) väen mukana retkelle keskustan Siam Paragon ostoskeskukseen, jonka alakerrassa on hieno Ocean World - siellä pääsimme tutustumaan vedenalaiseen maailmaan. Paikassa oli monenlaisia ja -muotoisia akvaarioita ja mereneläviä. Pääsimme näkemään läheltä haiden syöttämistä ja iloisen kirjavia kaloja, meritähtiä ja meduusoita. Suuressa akvaariossa vieressä leijuva valtava rausku oli vaikuttava näky pitkinen piikkipyrstöineen...

Perjantai-ilta huipentui thaisukon leirikoulun iltanuotiolle lauluineen ja makkaranpaistoineen. Suomen kesäleirin iltanuotiot tulivat mieleen - täällä vain laulua säesti sammakoiden kurnutus ja pehmeän lämmin ja kostea ilma... Perjantai-päivä ja ilta thaisukolaisten kanssa olivat viikon ehdoton huippu!

Lauantaiaamuna
sitten pakkasimme jälleen tavarat autoomme ja aloitimme matkan kohti pohjoista. Reilun 9 tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme jälleen kotiin. Ja huomenna on sitten jälleen paluu arkeen ja kielitunneille!

10.10.07

vauvantuoksua, harjoitustentti ja sairaalareissu

Lauantaina pääsimme vihdoinkin vierailemaan entisen thaikielen opettajamme, Tukkataan luona. Noin kuukausi sitten hänelle ja hänen miehelleen syntyi pieni poikavauva, joka sai nimekseen Green, eli vihreä. ;) Vauva oli ihana ja aivan isänsä näköinen!

Dani ihmettelee vauvan pieniä sormia..

Tänään uusi opettajamme ilahdutti meitä pitämällä meille ensimmäinen harjoitustentin. Ensin kirjoitimme opettajan sanelun mukaan tarinan. Siis opettaja luki lauseen kerrallaan, ja me oppilaat koitimme pysyä perässä kirjoittamalla mitä kuulimme. Tähän meni vajaa puoli tuntia. Sitten opettaja antoi meille tarinan aiheen, josta piti 1,5 tunnin aikana kirjoittaa essee - ilman sanakirjaa tietysti. Kolmantena osuutena oli luetun ymmärtäminen: Opettaja jakoi meille 7 paperia, joissa oli eri aiheisia lyhyitä tarinoita, ja sen jälkeen eri vastausvaihtoehtoja, joista piti valita parhaalta näyttävä vastaus - tähän oli aikaa varattu tunti. Huomenna jatkamme vielä yhdellä kielikokeeseen kuuluvalla harjoituksella, ääneen lukemisella, jonka opettaja sitten arvioi... Sitten alkaakin opiskelussa viikon tauko, jonka aikana suuntaamme Bangkokiin viisuminhakuun.

Daniel ei mennyt aamulla kouluun, sillä eilen koulusta tullessaan oli lämpöä. Pari päivää sitten alkanut yskäkin muuttui taas pahan kuuloiseksi. Koska Bangkokin matka on edessä, päätimme pelata "varman päälle", ja käydä tutulla tohtorilla näyttäytymässä, joka hoiti Danin keuhkokuumeenkin. Lääkäri kuunteli keuhkot, totesi pojan olevan kuumeinen ja keuhkoputken tulehdus oli sitten diagnoosi tällä kertaa. Lääkekuurille ja kotiin. Olemme vähän lamaantuneita tästä uusimmasta käänteestä, sillä olemme koko perhe odottaneet todella innolla ensi viikon lomaa, ja suunnitelleet, mitä kivaa Bangkokissa voisi tehdä.. Mutta tämä nyt uhkaa viedä suunnitelmilta pohjan pois. Muistakaa jälleen Dania erityisesti, että parantuisi!!

4.10.07

Aika kuluu...

Vielä reilu viikko jäljellä opiskelun loppukirin ensimmäistä puoliaikaa. Sitten on vuorossa viikon mittainen tauko, jonka me vietämme Bangkokin ruuhkissa, sillä on jälleen aika hakea vuosittaista viisumia. Se siis tarkoittaa sitä, että 16.10. tulee täyteen kaksi vuotta siitä, kun lähdimme koto-Suomesta kohti suurta tuntematonta.

Sen kunniaksi, tehdäänpä pieni muistojen kierros :)
Mitä sanottiin blogissamme noin kaksi vuotta sitten, lähellä lähtöpäiväämme eli 13.10.2005:

"October 13
3 yötä lähtöön
Hui, kun aika kulkee nopeaan! Sagan kanssa olemme laskeneet öitä lähtöön, ja tänään niitä on enää 3! Eli kohta alkaa olla jännät paikat edessä!

Pakkaustouhut etenee niin, että maanantaina saimme suljettua merirahtina menevät laatikot ja lähetimme pakkauslistat eteenpäin. Lauantaina Kirsi, Tuomo ja Daniel lähtevät pienellä kuorma-autolla Helsinkiin, jolla viemme nuo muuttotavarat satamaan huolitsijan varastoon odottamaan lähtöä. Saga tulee mummon ja papan ja muiden saattajien kanssa perässä sunnuntaina kentälle.

Matkalaukkuja on pakattu pikkuhiljaa myös. Tilannetta on tehnyt mielenkiintoiseksi se, että pyykinpesukoneemme hajosi viime viikolla, ja pyykit ehtivät kasaantua, ennenkuin sitä saatiin korjattua. Nyt sitten Sirpa-mummo pesee kaiket päivät pyykkiä ja yritämme saada vaatteet puhtaiksi joko mukaan tai sitten vintille pakattavaksi. Paljon menee myös kirpputorille vaatteita, varsinkin lasten vaateita.

Maanantaina äiti-lapsipiiriläiset kokoontuivat meillä viimeistä kertaa, ja järjestimme pienen "pihakirpparin":kannoimme vaatteet pihalle pressun päälle ja sieltä saivat äidit katsella omilleen sopivia vaatteita. Loput sitten vietiin omalle kirpputorille. Meillä oli oikein mukava päivä, kun Hemppa-pappa paistoi nuotiolla makkaraa ja Sirpa-mummo paistoi lettuja. Ilma oli mukavan aurinkoinen, joten pihalla juokseminen ja tarjoamiset maistuivat kaikille! Ihania muistoja lapsille näiltä viimeisiltä Suomi-päiviltä, kun kaikki ystävät olivat vielä koolla!! "

Ja mistä sen ajan kulumisen sitten huomaa?
Ainakin Danielista :)

Tuota tekstiä kopioidessani intouduin lukemaan muitakin vanhoja postauksiani kahden vuoden takaa... Hieman hymyilytti!

Tältä me näytimme Bangkokin lentokentällä, juuri maahan tulleina 17.10.05 :)

3.10.07

Jo kaksi vuotta