25.2.08

Sairastelua ja muuttolaatikoita



Nyt on sitten vuorostaan Saga ollut kuumeessa kolmatta päivää. Nenä vuotaa ja se saa olon kurjaksi. Dani on tervehtynyt paljon viikonlopun aikana, joten lähti reippaana miehenä vielä kouluun. Lasten koulua on jäljellä enää kaksi viikkoa, viimeinen koulupäivä on 7.3. ja sunnuntaina 9.3. on lukuvuoden päätösjuhla, ja samalla meidän lasten hyvästit koululle ja kavereille siellä.

Me nostimme tänään muuttolaatikot levälleen ja aloitimme pakkaamisen "pitkän kaavan" kanssa. Eli nyt, kun aikaa vielä on, yritämme edes osan saada tehtyä perusteellisesti ja lajitellen, seuloen tärkeät tavarat "roskista". (Tumpin mielestä suurin osa minun hamstraamista "tätä-voi-vielä-tarvita" askartelutarvikkeista kuuluu tämän kategoriaan...). Viimeisinä päivinä ennen muuttoautoa pakkaaminen kuitenkin muuttuu "sullotaan-nämä-tavarat-nyt-vaan-äkkiä-jonnekin" tyyliseksi.

Auto on yhä huollossa, ilmastointiin tarvittavia osia kun joutuivat tilaamaan. Toivottavasti tänään illalla saamme auton kotiin. 

Ihana ja valokuvissa suloiselta söpöläiseltä näyttävä koiranpentumme on muuten löytänyt piilevän luonteensa: metsästäjä! Kaksi puluparkaa on jo menettänyt henkensä meidän pihaan laskeutuessaan ja joutunut tuon vaanivan suden hampaisiin... Eikä ikää ole vielä kolmea kuukauttakaan! Mietimme mahdollisten varoituskylttien pystyttämistä puluille.

Viime viikolla meidän poissaollessamme kadunlakaisija-täti oli löytänyt koiranpennun ulisemasta portin takana - mutta portin ulkopuolella! Oli kiivennyt kukkaruukkujen päälle ja siitä ponnistanut itsensä aidan betoniosan päälle ja kaltereiden välistä karkuun. Koti-ikävä oli kuitenkin pian iskenyt ja siellä se itki säälittävän näköisenä. Kun täti tuli lähemmäksi, se ärisi ja murisi kuitenkin alkuun - muisti vahtitehtävänsä kuitenkin! :) Hetken koiran kanssa juteltuaan täti sai tulla lähemmäksi ja pääsi nostamaan koiran aidan yli takaisin omaan pihaan. Kiinnostuneille tiedoksi: kukkaruukut siirtyivät kauemmas aidasta.

21.2.08

Dani kipeänä

Vielä kolmas tarina tältä päivältä...
Muistakaa taas erityisesti Danielia. Ensin oli poskiontelon tulehdus, johon poika söi antibiottikuurin. Heti edellisen kuurin loputtua alkoi tosi kova yskä, ja uudelleen lääkäriin, kun keuhkoista kuului rohinaa ja ritinää... Keuhkoputken tulehdushan se siellä taas oli, joten uudelle kuurille.

Daniel on kuitenkin onneksi oma, iloinen ihana itsensä!

Lasten opettajat vierailulla


Pari viikkoa sitten lauantaina saimme lasten koulusta vieraita: Kaikki koulun opettajat tulivat käymään kotonamme vierailulla, toivottamassa hyvää alkanutta vuotta. Myös koulun rehtori oli mukana.
Dani esittelee rehtorille uutta hämähäkkimies-kirjaansa

Saga "vararehtorin" sylissä

Pakollinen ryhmäkuva :)

Hengissä ollaan

Muutamat ovat jo ehtineet kysellä kuulumisiamme, kun ei ole blogia päivitelty. Suuntaus näyttää olevan se, että tulee sitten pidemmät kuulumiset kerralla. :)

Alkuvuonna meillä kävi vieraita Suomesta, sekä majoittui joitakin lähettejä. Ensin Danielin syntymäpäivien aikaan 24.1. tulivat Marko ja Joonas Suomesta. Samaan aikaan myös Karhusen Niina tuli Rattanaburista ChiangMaihin. Danin synttäreille saimme kuin saimmekin suomi-vieraita! Ne kun täällä eivät suinkaan ole itsestäänselvyys. Marko tuli käymään Tikkakosken naapurista, joten toi tullessaan lahjoja ja tuliaisia Sirpa-mummolta ja Hemppa-papalta, kun taas Joonas, Tumpin serkku, nappasi matkaansa tuliaiset Helsingin suunnalta sukulaisilta!
Kiitos pakettien laittajille, sekä pojille, joilla ei omaa tavaraa juurikaan ollut matkassa... Meetwursti ja karjalanpiirakat, sekä tuore ruisleipä maistuivat H Y V Ä L T Ä!!!
Daniel 4v!

Joonas ja Marko norsun kyydissä

Poikien jatkettua matkaansa saimme helmikuun alkupuolella pariksi päiväksi vieraaksemme Marja-Leenan Tikkakoskelta. Ja taas tuli Sirpa-mummun paketteja - ja monen muun myös :) Vuoden alkumme on ollut siis tulvillaan Suomi-tuliaisia.

Marja-Leena Tikkakoskelta

Marja-Leenan palattua Suomeen saimme "Bed&Breakfast"iimme Elina-opettajan MaeHongSonista, sekä Jayn Phuketista. Jay toi mukanaan iloisen ja eläväisen mustan karvakasan, johon tutustuimme heidän talossaan asuessaan joulukuussa... Tuleva vahtikoira, tämänhetkinen RIIVIÖ/tuholainen sai nimekseen Mindi.


Tammikuun ja helmikuun alun suunnittelimme ja valmistelimme Kaakkois-Aasian lähettipäiviä enemmän tai vähemmän. Lähettipäivät järjestettiin täällä Chiang Maissa 11-15.2 ja olimme osaltamme vastuussa järjestelyistä. Päivät olivat erittäin antoisat ja saimme niistä paljon. Ikävänä puolena mainittakoon se, että tällä kertaa emme juurikaan ehtineet vaihtaa kuulumisia muiden kanssa. Aika vain katosi johonkin käytännön asioita hoidellessa ja sitten olikin jo perjantai. Tämän viikon olemme ottaneet hieman levon kannalta ja nyt alkaa tuntua siltä että voimat pikkuhiljaa palautuvat.

Kaakkois-Aasian Fida-päiville osallistujat 2008

Rattanaburiin muutto ja työ siellä pyörivät mielessä ja aivot työstävät ajatusta kaikessa hiljaisuudessa. Sovimme ,että muutamme maaliskuun viimeisenä viikonloppuna, joten kohta täytyy käytännössäkin tapahtua jotakin. Viime viikolla lähettipäivillä saimme pitää myös pari palaveria tulevaisuuttamme koskien. Oli mukava saada "vanhemmilta ja viisaammilta" läheteiltä hyviä neuvoja sekä tukea omille ajatuksille. Palaverien pohjalta työstämme jatkuvasti ajatuksia siitä, mitä haluamme Rattanaburissa tehdä. Alkuun tietysti menee aikaa siihen, että käytäntö ja ympäristö tulevat tutuiksi. Sujuvaksi työskentely muuttuu kunhan tutustumme kunnolla työtovereihimme ja sopeudumme uuteen elämäämme maaseudulla.

Tällä viikolla autoomme tuli myös ensimmäinen hieman isompi remontti, kun ilmastointi lakkasi toimimasta. Onni onnettomuudessa oli se, että nyt on vielä viileä aika. Pari päivää ajelimme ilman ilmastointia, kunnes vein auton huoltoon. Molemmat ilmastoinnin kennot on vaihdettava ja lisäksi paljon pikkunippeleitä. Pahaksi onneksi tänään on Thaimaassa vapaapäivä ja osien tilaaminen Bangkokista siirtyi huomiselle. Viikonloppu pitkittää vielä remontin valmistelua, joten ehkä maanantai-iltana se on valmis. Sanonta "hädässä ystävä tunnetaan" osoittautui taas kerran todeksi, kun Klarin perhe lupasi auton meille käyttöön tuoksi ajaksi. Toivotaan että ilmastointi tulee varmasti viileäksi, sillä ensi kuussa saattaa lämpötila taas lähennellä +40 astetta.

1.2.08

OHI ON!


Vihdoinkin tasan 2 kuukauden mittainen odotus on ohi:
saimme eilen puhelun kielenopettajaltamme, joka kertoi, että kielikokeemme on mennyt läpi! Joten hymy on ollut herkässä. :)