23.10.13
Valmistujaisissa vieraana
Raamattukoulutyössä saa myös kutsuja muiden koulujen tapahtumiin. Tänään olen ICI:n valmistujaisissa Rom Yen seurakunnassa. ICI toimii amerikkalaisten perustaman AOG liikkeen yhteydessä ja teemme yhteistyötä heidän kanssaan. Hienoa nähdä, että paikalla on yli sata oppilasta eri puolelta maata, jotka ovat saaneet loppuun peruskurssin opintonsa.
13.10.13
Loppusolmu
Tätä tekstiä kirjoittelenkin jo koneessa matkalla Jakartasta kohti Bangkokia eli kotiinpäin ollaan jo menossa. Takana on aivan uskomaton viikko monin tavoin. Isoa osaa pystyy tuskin koskaan pukemaan sanoiksi.
Viimeisiin päiviin mahtui tuttua rytmiä ja muutamia yllätyksiä. Opettaminen sujui loppua kohden aina vaan sujuvammin ja itseäkin ihmetyttään, kuinka hyvin opettaminen englanniksi sujui. Koululla tuli vielä loppuviikosta kaksi tilaisuutta/puheenvuoroa melko lyhyellä varotusajalla, mutta niistä selvittiin hienosti. Perjantai-iltaan mahtui vielä yksi yllätys, kun vastuut koululla oli hoidettu.Läheisessä yliopistossa opiskelee joitakin kristittyjä ja he kokoontuvat kahden viikon välein. Sinne tuli sitten kutsu puhumaan, joten muutaman oppilaan ja tulkin kanssa suuntasimme paikalle.Kokoontumispaikka oli pieni oppilasasuntola, jonka huoneeseen kuitenkin ahtautui ehkä 60-70 oppilasta. He tulevat erilaisista taustoista, joten tilaisuudessa oli omanlaisensa kaava. Yksinkertainen tilaisuus oli kuitenkin mielenkiintoinen kokemus ja sain kunnian olla ensimmäinen ulkolainen vieras heidän tilaisuuksissaan. Aiheeksi oli jo valmiiksi annettu "kuinka pysyä rohkeana". Rohkeutta he totisesti tarvitsevat, sillä heille muun muassa annetaan huonompia numeroita vain siksi, että ovat kristittyjä. Takaisin raamattukoululla olimme noin klo 23 ja aamulla lähtö lentokentälle oli kuuden jälkeen.
Palembangin raamattukoululla on nyt menossa 29 vuosi. Oppilaat ovat vuosien varrella perustaneet noin 2400 seurakuntaa ja sama trendi varmasti jatkuu. Voi vain todeta, että oli mahtavaa olla vaikuttamassa näiden rohkeiden nuorten elämään. Koulun historiaan mahtuu myös muutamia marttyyreitä, joten he ovat todella sitoutuneet menemään mihin vain heidät lähetetään.
Olo on kaikkinensa kiitollinen, siunattu, hämmentynyt.....siihen ne sanat loppuvat, mutta sydämeen mahtuu monia tunteita. Varmasti unohtumaton kokemus. Amazing!!!!
8.10.13
Kaksi päivää takana - muutama vielä edessä
Pari päivää on nyt opetuksia takana ja hiljalleen alkaa olla rytmi selvillä. Opetettava ryhmä on aika iso, noin 80 oppilasta. Opetusjakso on aina 1,5 tuntia kerrallaan ja periaatteessa aamupäivälle on kolme jaksoa ja illalla vielä yksi. Illan ohjelma näyttää vaihtelevan aika paljon. Maanantai-iltana olikin opetuksen sijasta kokous, jossa minua pyydettiin puhumaan. Tälle illalle kysyttiin, jos voisin pitää yhden opetuksen myös toisen vuoden oppilaille. Mukautumista siis tarvitaan. Opetukset ovat sujuneet todella hyvin ja itsellä ainakin on mieli korkealla.
Siitä voi kuitenkin jo tässä vaiheessa olla varma, että tämä vierailu jättää jäljen ja paljon mietittävää tulevaisuutta varten. Muutaman päivän perusteella ei tietysti voi kovin suuria sanoa, mutta näyttää siltä, että nämä 120 oppilasta ovat valmiita antamaan kaikkensa palvellakseen Jumalaa. Todellakin aivan kaiken.....
Aamulla taas oppilaiden herätys on 3.40, jonka jälkeen ääntä ympärillä riittää. Parasta tietysti on se, että se on rukouksen ja ylistyksen ääntä. Opetus alkaa seitsemältä, joten yritän kuitenkin torkkua lähemmäs kuutta.
7.10.13
Matkan loppuosa
Koneen vaihto Kuala Lumpurissa sujui hyvin. Ehdin syödä rauhassa ja juoda kahvit, sitten olikin aika nousta koneeseen. Poikkeus edelliseen lentoon oli se, että olin ainoa valkoihoinen tällä lennolla. Koneessa kaivoin tottuneesti lähetystyötä Aasiassa käsittelevän kirjan ja välillä selasin opetukseen liittyviä muistiinpanoja. Vieressä istuva mies oli aina välillä kysellyt jotain ja yhdessä välissä hän sanoi, että taidat tykätä uskonnollisista kirjoista. Minut yllätti se, että hän oli melko vaikeasta tekstistä saanut tuon selville (Thaimaassa harva lukee englantia, Indonesiassa ilmeisesti osataan paremmin), toisaalta tajusin, että minähän olen menossa muslimimaahan. Laittelin kirjat hissukseen kassiin ja odottelin laskeutumista.
Kentällä oli pientä sähläystä, kun olin ajatellut vaihtaa mukaan otettuja euroja viisumimaksuja varten. Viisumipiste olikin ensimmäisenä eikä rahanvaihtoon päässyt ilman viisumia. Siitä kuitenkin selvittiin. Toiset sydämentykytykset tulivat turvatarkastuksessa, jossa yksi kassini tutkittiin tarkkaan. Päällimmäisenä oli tietysti Raamattu. Hetken koitin miettiä, että eikös täällä kuitenkin ole avoimia seurakuntia. Onhan niitä ja Raamattua saa kuljettaa, mutta oli siinä hetken jännitystä. Huumeet olivat ilmeisesti suurin syy miksi tarkastus tehtiin vaikkakin raamatun välissä olevat muistiinpanot tarkastettiin vielä kertaalleen - ei ollut mitään muslimien käännyttämiseen viittaavaa.
Raamattukoulun henkilökuntaa oli vastassa ja hekin ihmettelivät tiukkaa tarkastusta. Matkalla pysähdyimme yllättäen juhlistamaan jonkun seurakuntalaisen 29v. hääpäivää ruuan merkeissä. Lopulta olimme raamattukoululla kymmen jälkeen illalla.
Yö sujui hieman pyöriessä ja oppilaille ensimmäinen kello soi 3.40 ja laulut alkoivat 4.00. Taitaa olla ahkeraa porukkaa täällä. Eli viideltä minäkin olin opetuksia selaamassa ja valmistautumassa vaikka myöhäisen saapumisen vuoksi aamun ensimmäiset tunnit olikin peruttu.
-tumppi-
6.10.13
Seuraava matka on alkanut - Indonesia
Edellinen teksti oli Malesiasta eli samalla teemalla jatketaan. Matka kohti Palempangia, Indonesiaa on alkanut. Taksi tuli aamulla noin 8.30 hakemaan ja Kirsi jäi lasten kanssa portille vilkuttamaan. Hieman ennen kymmentä olitiin Don Mueang kentällä. Passitouhouissa oli yksi ylimääräinen mutka, kun piti hakea myös re-entryleima, jottei Thaimaan viisumi katkea maasta poistuttaessa. Nyt kirjoittelen siis lentokentältä ja suuntana on ensin Kuala Lumpur, josta matka jatkuu Indonesiaan. Perillä pitäisi olla noin seitsemän aikaan illalla, mutta siitä myöhemmin.
Halpalentoyhtiöllä lennettäessä vaiheita matkustamisessa on vähän enemmän. Normaalisti vaihto pitäisi onnistua mutkattomasti ilman ylimääräisiä passileimoja. Nyt kuitenkin joudun ensin Kuala Lumpurissa poistumaan kansainväliseltä puolelta ja chekkaamaan itseni taas uudelleen sisään. Vaihtoaikaa on onneksi noin kolme tuntia, joten pitäsi olla hyvin aikaa. Toivotaan että kaikki menee hyvin.
Olen siis menossa Palempangin raamattukouluun opettamaan viikoksi. Aiheena on Missions in the Bible eli vapaasti suomennettuna lähetystyö Raamatussa. Paikka ei ole ennestään tuttu, joten ihan varmaa ei ole mitä tuleman pitää. Olen kuitenkin aiemmin tutustunut raamattukoulun henkilökuntaan, joten jotakin tuttua kuitenkin. Mikäli jonkinlainen netti toimii, yritän laitella matkalta päivityksiä. Muussa tapauksessa myöhemmin sitten...
-tuomo-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)