27.10.11

Tulvavaroituksia ja haisevaa hanavettä

Eilen keskiviikkona tulvat Bangkokissa jatkoivat leviämistään. Don Muangin lentokentän edessä kulkevalla tiellä oli jo 80 cm vettä, ja monia muitakin teitä tai katuja Bangkokissa jouduttiin sulkemaan veden nousun vuoksi. Suuret viikonloppumarkkinat (Chatuchak) kuuluu tulvariskialueelle, joten ilmoitettiin, että ensi viikonloppuna markkinat ovat suljettuna.

Myös tällä alueella eilen jälleen levitettiin paniikkia ihan urakalla, kun autot kuulutuslaitteineen kiersivät kylissä ja varoittivat nopeasta vedennoususta. Me olemme nyt seurailleet netistä kanavien vesitilannetta näillä kulmilla, ja tuo reaaliajassa päivittyvän sivun mukaan meitä lähimpänä kulkevassa suuressa Thawiwatthana- kanaalissa on vesi noussut maanantain 1,15 metristä tämänhetkiseen 1,5 metriin, joten tässä meidän talon vierestä kulkevassa kanaalissa vedennousu ei käytännössä juurikaan näy, varaa on vielä hurjasti. Silti pelko elää ihmisten mielissä koko ajan, ja ihmiset varustautuvat pahimpaan.

Tässä eräs meidän kylässämme oleva talo näyttää esimerkkiä muille, kuinka korkea muuri kannattaa tehdä..

Ovien ja porttien eteen on muurattu tulvaesteitä, ja kasattu hiekkasäkkejä, ja uusin keksintö on suuri muovipussi, jonne voi ajaa auton turvaan vedeltä! Tuomo oli eilen illalla auttamassa naapuria auton pussiin laitossa.. :) Kaikkea sitä ihmiset keksii! Mutta kieltämättä hyvä idea :)

Eräs käytännön elämää hankaloittava asia on se, että eilisestä lähtien hanasta tuleva vesi on ollut ruskeaa ja todella pahalle haisevaa. Tiskaaminen ja peseytyminen tuossa vedessä ei enää ole kovin mukavaa. Keittiössä oleva pieni vedensuodatin menee jatkuvasti tukkoon, vesi on niin likaista. :( Toisaalta taas pullovettä ei tahdo löytyä enää mistään..

Eilen kävimme kaupassa, ja se oli aivan tupaten täynnä ihmisiä, jotka keräsivät kärryihin ja koreihin tavaraa minkä ehtivät.. Hyllyt olivat osin tyhjänä, vaikka koko ajan uutta tavaraa ostoskeskuksen kauppaan tulikin. Leipää emme saaneet esim enää mistään, kananmunat olivat loppu, maitohyllyssä muutama purkki maitoa. Harmi, kun oma uunikin on rikki, ei onnistu leipominenkaan..
Monet Seven Eleven - ketjun liikkeet ovat hyllyt tyhjänä tavaroista. Osa keskusvarastoista on veden alla, osa poikki olevien teiden takana.

Eilen tiet HuaHiniin ja Pattayalle päin ruuhkautuivat myös, sillä bangkokilaiset lähtivät suurin joukoin karkuun tulvia. Hallituksen julistama viiden päivän vapaa (ylimääräiset vapaapäivät to ja pe sekä ma) mahdollisti  ihmisten matkaamisen alueille, joilla ei tulvi. 

Vaikka meillä ei olekaan mitään hätää, alamme huomata tämän odotuksen ja epätietoisuuden vievän voimia. Unet ovat katkonaisia, kun tulvat tulevat uniinkin. Lapsille harmittavin tulvan mukanaan tuoma pettymys on ollut se, että marraskuun alkupuolen kummiseminaari Bangkokissa on peruttu, joten heidän ystävänsä naapurimaasta eivät tulekaan tänne. Se on ollut iso harmi! Lapsilla koulu on vielä toistaiseksi jatkunut ihan normaalisti. Tilannetta katsotaan päivä kerrallaan.

Tässä tämänpäiväistä päivitystä meidän kulmilta.

Ei kommentteja: