30.10.11

Kuvia tästä meidän nurkilta

Tulva Bangkok 2011
Tästä kuvasta klikkamalla pääset kuvakansioon, jossa on eilisiä kuvia tästä meidän kodin kulmilta, meidän kylästä, ja lähimmästä tulvapaikasta. Sen verran alkaa olla vettä ihan tässä kilometrin sisällä meidän kotoa, että Tumppi lähtee viemään auton, joka on pakattu valmiiksi, raamattukoululle, josta pääsemme tarvittaessa sitten lähtemään evakkoon. Sinne pääsemme vielä ajamaan mopolla, vaikka tiellä vähän vettä olisikin. Meidän auto kun ei kestä vettä oikein ollenkaan... Eli tällaisia tänä päivänä...

28.10.11

เพลง น้ำใจไทย


" tulvii kuinka paljon tahansa,
sitä enemmän autamme toisiamme
me thailaiset emme koskaan hylkää toisiamme
selviämme tästä kriisistä yhdessä"

Tulvatilanne













Kuva: Bangkok Post

Tämä viikonloppu on jälleen kerran ennustettu tulvan kannalta vaikeimmaksi. Hallitus julisti vapaaksi 27.-31.10 ja on kehottanut mahdollisimman monia poistumaan Bangkokista. Merivesi on tänä aikana korkeimmillaan ja pohjoisesta tulevat tulvavedet ovat saapuneet Bangkokiin. On arveltu, että maanantain jälkeen veden pumppaaminen mereen nopeutuu, kun merivesi jälleen laskee.















Kuva: Abc News

Tänään vesi meitä lähellä olevassa isommassa kanavassa on noussut hiljalleen. Kanavan yläpäässä oleva sulku ilmeisesti vuotaa tai vettä valuu jostain ohi, sillä vesi tulvii kaduille. Käytännössä tilanne ei meillä kotona ole muuttunut, mutta on selvää, että nyt vesi on todella saapunut. Meidän läheisimmät kanavat nousevat hiljalleen, mutta vesi saa nousta vielä kymmeniä senttejä ennenkuin meidän kylälle on mitään uhkaa. Käytännössä veden pitää nousta reilusti yli metri nykyisestä, että meidän talo on vaarassa. Vaikeaksi tilanteen tekee se, että ei ole varmuutta milloin tiet ovat veden alla, ja poistuminen on mahdotonta. Olemme yhdessä opettajien kanssa tehneet evakuointisuunnitelman, jonka mukaan lähdemme kun vesi alkaa nousta viemäreistä, joten tilannetta seurataan.













Kuva: thaivisual.com


Olemme seuranneet tilannetta uutisista jo kolme viikkoa. Tällä hetkellä televisiossa on meneillään mielenkiintoinen keskusteluohjelma, jossa haastattelussa on islamin, kristinuskon ja buddhalaisuuden edustajat. Jokaisella on mahdollisuus puhua siitä kuinka ihmiset voivat lohduttaa itseään tänä vaikeana aikana. Evankeliumi tuli hienosti esille suorassa lähetyksessä.....

27.10.11

Tulvavaroituksia ja haisevaa hanavettä

Eilen keskiviikkona tulvat Bangkokissa jatkoivat leviämistään. Don Muangin lentokentän edessä kulkevalla tiellä oli jo 80 cm vettä, ja monia muitakin teitä tai katuja Bangkokissa jouduttiin sulkemaan veden nousun vuoksi. Suuret viikonloppumarkkinat (Chatuchak) kuuluu tulvariskialueelle, joten ilmoitettiin, että ensi viikonloppuna markkinat ovat suljettuna.

Myös tällä alueella eilen jälleen levitettiin paniikkia ihan urakalla, kun autot kuulutuslaitteineen kiersivät kylissä ja varoittivat nopeasta vedennoususta. Me olemme nyt seurailleet netistä kanavien vesitilannetta näillä kulmilla, ja tuo reaaliajassa päivittyvän sivun mukaan meitä lähimpänä kulkevassa suuressa Thawiwatthana- kanaalissa on vesi noussut maanantain 1,15 metristä tämänhetkiseen 1,5 metriin, joten tässä meidän talon vierestä kulkevassa kanaalissa vedennousu ei käytännössä juurikaan näy, varaa on vielä hurjasti. Silti pelko elää ihmisten mielissä koko ajan, ja ihmiset varustautuvat pahimpaan.

Tässä eräs meidän kylässämme oleva talo näyttää esimerkkiä muille, kuinka korkea muuri kannattaa tehdä..

Ovien ja porttien eteen on muurattu tulvaesteitä, ja kasattu hiekkasäkkejä, ja uusin keksintö on suuri muovipussi, jonne voi ajaa auton turvaan vedeltä! Tuomo oli eilen illalla auttamassa naapuria auton pussiin laitossa.. :) Kaikkea sitä ihmiset keksii! Mutta kieltämättä hyvä idea :)

Eräs käytännön elämää hankaloittava asia on se, että eilisestä lähtien hanasta tuleva vesi on ollut ruskeaa ja todella pahalle haisevaa. Tiskaaminen ja peseytyminen tuossa vedessä ei enää ole kovin mukavaa. Keittiössä oleva pieni vedensuodatin menee jatkuvasti tukkoon, vesi on niin likaista. :( Toisaalta taas pullovettä ei tahdo löytyä enää mistään..

Eilen kävimme kaupassa, ja se oli aivan tupaten täynnä ihmisiä, jotka keräsivät kärryihin ja koreihin tavaraa minkä ehtivät.. Hyllyt olivat osin tyhjänä, vaikka koko ajan uutta tavaraa ostoskeskuksen kauppaan tulikin. Leipää emme saaneet esim enää mistään, kananmunat olivat loppu, maitohyllyssä muutama purkki maitoa. Harmi, kun oma uunikin on rikki, ei onnistu leipominenkaan..
Monet Seven Eleven - ketjun liikkeet ovat hyllyt tyhjänä tavaroista. Osa keskusvarastoista on veden alla, osa poikki olevien teiden takana.

Eilen tiet HuaHiniin ja Pattayalle päin ruuhkautuivat myös, sillä bangkokilaiset lähtivät suurin joukoin karkuun tulvia. Hallituksen julistama viiden päivän vapaa (ylimääräiset vapaapäivät to ja pe sekä ma) mahdollisti  ihmisten matkaamisen alueille, joilla ei tulvi. 

Vaikka meillä ei olekaan mitään hätää, alamme huomata tämän odotuksen ja epätietoisuuden vievän voimia. Unet ovat katkonaisia, kun tulvat tulevat uniinkin. Lapsille harmittavin tulvan mukanaan tuoma pettymys on ollut se, että marraskuun alkupuolen kummiseminaari Bangkokissa on peruttu, joten heidän ystävänsä naapurimaasta eivät tulekaan tänne. Se on ollut iso harmi! Lapsilla koulu on vielä toistaiseksi jatkunut ihan normaalisti. Tilannetta katsotaan päivä kerrallaan.

Tässä tämänpäiväistä päivitystä meidän kulmilta.

25.10.11

Viisumeita ja vettä

Tulimme juuri ulkomaalaisvirastosta, ja iloksemme voimme kertoa, että vihdoin koko perheellä on vuoden viisumit!! :)

Päivä oli tosin aika raskas. Lähdimme kotoa ajamaan klo 7.30 ja olimme perillä n. klo 9. Siinä sitten odoteltiin ja jonotettiin, että passeihin lyötiin leimoja. Kaikki sujui jouhevasti, ja pari tuntia myöhemmin meillä koko poppoolla oli passeissa uudet leimat 25.10.2012 asti!
Kaikkien Thaimaassa asuvien ulkomaalaisten pitää ilmottautua viranomaisille 90 päivän välein, jollei välillä poistu maasta. Nyt me muut saimme tuon 90pv:n ilmottautumisleiman samalla - paitsi Tuomo... Hän joutui mennä saman suuren salin toiselle luukulle jonottamaan - jota sitten kestikin--- edessä kun oli 164 ihmistä jonottamassa. Ehdimme käydä syömässä ja kävelemässä ympäri suurta rakennusta moneenkin kertaan, ennenkuin vihdoin klo 15 maissa Tuomon vuoro tuli, ja hän sai vielä tuon yhden leiman passinsa välissä olevaan paperiin. Kotona olimme viideltä.
Ihmeesti lapset jaksoivat olla reippaana!

Tulvatilanne täällä Bangkokissa leviää. Bangkokin entinen kansainvälinen lentokenttä Don Muang, miltä nykyään lennetään vain sisämaan lentoja, jouduttiin sulkemaan tänään, kun vesi meni kiitoradoille ja rakennukseen.

Myös täällä meidän puolella kaupunkia ihmiset odottavat jännittyneenä. Löysin tämänpäiväisen kartan, jonne laitoin nuolen meidän kotimme kohdalle. Siniset alueet ovat siis pohjoisesta virtaavia tulvavesiä.. Selostuksessa kuvassa numero 2 edustaa tätä kaupungin länsipuolta, ja siinä sanotaan, että Nonthaburista tulevat vedet odotetaan saapuvan tänne Thonburin kulmille loppuviikosta. Vihreällä kuvassa näkyvä viiva on junanrata, jonka vallien odotetaan hidastavan ylhäältä päin tulevia vesiä - ja ohjaavan niitä joko länteen Tha Chiin - jokeen tai itään Chao Phraya- pääjokeen. Välissä menee suuri Thawi Watthana - kanava, jonka haara kulkee talomme vierestä (noin 10 metriä meiltä, kylläkin muurin takana..) Alapuolella kulkee Phasi Charoen - kanava, joka tulee lähelle tätä isoa Setthakitin aluetta, jossa myös suomikoulu ja raamattukoulu sijaitsevat. Välissä on suuri Phetkasem- tie, mutta myös tuolta puolelta pelätään veden valuvan alempana olevaan Setthakitin alueeseen...

Ihmiset näillä alueilla tuntuvat olevan todella peloissaan, ja tulvaesteitä talojen ja kauppojen edessä korotetaan joka päivä. Seuraava "jännityksen paikka" on loppuviikko, kun la-ma merivesi on jälleen korkealla, joten veden virtaus mereen hidastuu, ja samalla pohjoisen suunnasta virtaavia vesiä tulee vauhdilla alaspäin. Hallitus ilmoitti tänään, että torstaista maanantaihin on ylimääräiset vapaapäivät, jotta ihmiset voivat varautua tulviin, viedä autoja turvaan ja muuttaa mahdollisesti itsekin karkuun tulvia esim. sukulaisten luo muihin (tulvimattomiin) lääneihin.

24.10.11

Tulvatilanteen päivitystä

Tulvat jatkuvat yhä . Kuolleiden lukumäärä on noussut 356 henkilöön. Vesi on alkanut virrata Bangkokin pohjois- ja itäpuolella oleville alueille ja ihmiset useilla asuinalueilla ovat joutuneet jättämään kotinsa. Meidän helluntailiikkeen kolme seurakuntaa Bangkokin alueella on jo joutunut siirtymään evakkoon. Raamattukoulun johtajan veljen, Chamloongin kodissa ja seurakunnassa on vettä 1,5 metriä, ja he ovat joutuneet poistumaan kotoaan. 

Tulvia odotellessa.. Kaupan eteen muurattua aitaa ollaan korottamassa...

 Meidän kotimme sijaitsee Bangkokin länsipuolella. Lähimmät tulva-alueet ovat meiltä noin 15-20 km:n päässä. Uutisissa meidän alueemme on listattu kohtaan ”pitää olla varuillaan ja seurata uutisia, ja jos tulva tulee, sen ei pitäisi nousta yli 50 cm”. Osa ihmisistä on sitä mieltä, että meidän kyläämme vesi ei nouse, osa on muurannut lähes metrin korkuisia aitauksia ovien ympärille, hiekkasäkkejä on porteilla ja ovilla, ja kadulla ainoa puheenaihe on tulvat ja siihen varautuminen. Lauantaina pääministeri ilmoitti, että koko Bangkokin alueen tulee varautua vähintään metrin korkeudelle nousevaan tulvaan, joka tulee kestämään kuukaudesta puoleentoista... Tilanne on hämmentävä ja stressaava meilläkin koko perheelle, kun olemme jatkuvassa valmiustilassa. Ruokaa ja vettä sekä kynttilöitä ym. on varastoituna, hiekkasäkkejä pihassa, ja Tuomo tukki pihan metalliaitaa paksulla muovilla ja tiiliskivillä veden nousun varalta. Tavaraa on siirretty viranomaisten kehotuksesta yläkertaan. Suunnitelmia lähiviikoille tehdään ”tulvavarauksella”... Kaiken tämän hässäkän keskellä mukavaa on se, että olemme tämän vuoksi päässeet tutustumaan moniin kotikatumme ihmisiin, joita yleensä hyvin harvoin näkyy suljettujen porttien ulkopuolella. Nyt huoli on yhteinen, ja vietämme paljon aikaa kadulla jutellen ihmisten kanssa. Uskomme, että tälläkin on tarkoituksensa!


Myös Sevenin eteen on muurattu seinämä, aukko tukitaan hiekkasäkeillä.

Tällä hetkellä Thaimaassa on menossa koulujen ”syysloma”, joka on kahden lukukauden välissä oleva, pidempi lomajakso. Bangkokissa ilmoitettiin, että kaikki alueen koulut pysyvät suljettuina ainakin lokakuun loppuun saakka, mahdollisesti pidempään. Raamattukoulun seuraavan lukukauden olisi pitänyt alkaa lokakuun viimeinen päivä, mutta koska tiet pohjoiseen ovat poikki, linja-autot ja junat eivät kulje, joten monien on mahdotonta päästä paikalle, samoin ruoka-tarvikkeiden haaliminen on jo käynyt vaikeaksi. Raamattukoulun alkua siis päätettiin siirtää kahdella viikolla eteenpäin. Raamattukoulun henkilökunnasta kampuksella asuvat naiset ja lapset lähtivät lauantaina ajamaan Koillis-Thaimaahan, Phetsabunin lääniin turvaan. Jos tällä alueella tulvii, on raamattukoulun ja Suomalaiskoulun pihat ensimmäisenä veden alla..

Huolta aiheuttaa hieman myös viisumiasiamme. Saimme vihdoin perjantaina thailaiselta asioidenhoitajaltamme puhelinsoiton, että paperimme ovat saapuneet ja meidän tulisi lähteä uusimaan viisumeita huomenna tiistaina 25.10. (joka on tämänhetkisten viisumeidemme viimeinen voimassaolopäivä..) Ulkomaalaisvirasto sijaitsee tulva-alueen rajalla ja monet tiet tuolla ovat jo poikki. Lähdemme aamulla aikaisin matkaan, ja koitamme etsiä avoinna olevan reitin immigrationiin. Eväät on varulta tehty mukaan, sillä matkan kestosta ei uskalla edes arvailla. Toivotaan kuitenkin, että päästään perille, ja saadaan VIHDOIN koko perheelle ne kauan kaivatut vuoden viisumit...


Kaupat alkavat olla aution näköisiä, sillä monessa paikassa hyllyt ovat tyhjinä. Vesi, pussinuudelit ja tonnikala on loppu monesta paikasta. Eilen menimme etsimään Lidialle vaippoja. Tyhjinä oli hyllyt. Saimme yhtä merkkiä pientä kokoa, niillä pärjätään. Kotona pidämme päiväsaikaan kestovaippoja, joten saamme paketin riittämään pitkälle. Onneksi imetystäkään ei ole vielä lopetettu, joten ei tarvitse olla huolissaan myöskään pienen neidin maidoista!


Ps. Loppuun vielä iloinen uutinen: Lidia täytti viime viikolla yksi vuotta! Kaiken tämän huolen ja epävarmuuden keskellä pidimme synttärit perjantaina raamattukoulun väen ja Bangkokin suomalaisten lähettien kesken. Syntymäpäivälaulu laulettiin kolmella eri kielellä!
Juhlien jälkeen lauantaiaamuna sitten aloitimme alakerran tyhjentämisen tulvien varalta. :)



19.10.11

Matka tulva-alueelle


Maanantai-aamuna (17.10) klo 6 kokoonnuimme Prasiri seurakunnan pihalle Bangkokissa. Olimme lähdössä Lopburin läänin tulva-alueelle jakamaan avustuksia. Lähtijöitä oli reilu 20 viidessä autossa.
 

 Matkan järjestäjänä toimi Christian Volunteers for Social Involment, joka on yhteiskristillinen ryhmä. Heidän toimestaan apupaketteja oli saatu kasaan 400 perheelle. Paketit sisälsivät riisiä, kuivattua kalaa, muita kuivatarvikkeita, lääkkeitä ym. Aamulla tavarat oli lastattuna autoihin ja yhteisen rukouksen ja lyhyen infon jälkeen pääsimme liikkeelle.


Tulvien takia monet päätiet ovat edelleen poikki ja jouduimme kiertämään monen mutkan kautta pikkuteitä pitkin. Normaalisti matkaa olisi noin 150 km. Matkaan meni kuitenkin kaikkiaan noin 5 tuntia. Pysähdyimme ensin Lopburissa rakenteilla olevan Prasiri- seurakunnan tontille, jossa alueen pastoreita oli koolla. Jätimme sinne paketteja sen mukaan, kuin kukin seurakunta tarvitsi.


Jatkoimme siitä matkaa Lopburin Victory- seurakuntaan, johon oli varattuna vettä jaettavaksi. Siellä odotimme armejan autoa, joka veisi meidät tulva-alueelle. Jouduimme tovin odottamaan kuorma-auton saapumista. Kun auto vihdoin saapui paikalle, totesimme melko pian, että emme millään mahdu auton kyytiin. Paketteja ja vettä oli niin paljon, että tarvitsimme toisen auton. Hetken oli epävarmuutta siitä, pääsisimmekö alueelle lainkaan. Onneksi kuitenkin toinen kuorma-auto järjestyi ja saimme kaikki tavarat ja ihmiset mukaan.







Ajoimme Lopburin kaupungin läpi ehkä noin 10 kilometriä. Tuolla välillä pelastusliivit tuntuivat hieman naurettavalta. Ajattelin, että kuinka paha se tilanne voi olla, että meidän on pidettävä pelastusliivejä kuorma-auton kyydissäkin.

Todellisuus paljastui kun saavuimme kaupungin toiselle laidalle, josta joki normaalisti virtaa. Tielle oli pystytetty varoitustaulu, jossa luki, että alueelle meneminen kielletty, tulva 1,5 metriä. Tilanne oli järkyttävä. Tien yli virtasi vesi valtavalla voimalla usean kilometrin matkalta. Talojen ensimmäiset kerrokset olivat veden alla tai ikkunoista virtasi vesi sisälle.




Tien korkeammille  ja kuivemmille osuuksille ihmiset olivat kyhänneet telttarakennelmia, joihin olivat kasanneet omaisuutensa kuormalavojen päälle. Jotkut olivat onnistuneet rakentamaan suojamuureja siten, että vesi ei ollut päässyt sisälle, mutta ne olivat silti täysin veden ympäröimiä ja ihmiset olivat jumissa omissa taloissaan. Virtaus oli voimakas muutaman kilometrin matkalla siinä, missä joen uomat normaalisti kulkevat. Joku pienempi kuorma-auto oli saanut vettä moottoriinsa ja sammunut. Yksi oli ilmeisesti lähtenyt veden mukaan siten, että keula oli suistunut tieltä. Pelastusliivit eivät enää tuntuneet yhtään liioittelulta.



Kun virtaus vihdoin lakkasi, oli näky edelleen yhtä järkyttävä. Kilometrien matkalta riisipellot olivat muuttuneet järviksi. Ihmeellistä oli kuitenkin se, että ihmiset hymyilivät ja vilkuttivat kun ajoimme ohi.


Olimme matkalla kaukaisempaan kylään johon avustuksia ei vielä oltu juuri viety. Kaupungin alueelle avustuksia oli kuulemma toimitettu tulvan alkamisesta saakka. Vihdoin noin tunnin ajamisen jälkeen saavuimme kunnantalon pihalle, josta meidän oli määrä jatkaa veneillä jakamaan paketteja ihmisten koteihin. Paikalla olevat veneet olivat kuitenkin odotettua pienempiä, joten meille ehdotettiin, että käymme katsomassa aluetta veneillä ja paketit viedään perille kun isompia veneitä saadaan paikalle.





Alue oli kuin suuri järvi, josta vastaranta juuri ja juuri erottui. Lähdimme neljällä veneellä käymään eri kylissä. Läheteistä paikalla oli Henry ja Ruut Mononen sekä Markus Nordblom. Vierailulla oleva Ahti Kurki oli myös mukana. Astuimme yhteen veneeseen johon saimme oppaaksi paikallisen naisen, Samliam -nimeltään. Hän vei meidät läheiseen kylään. Puiden seasta löysimme reiän, josta pääsimme lähelle asutusta. Meitä vastaan tuli kaksi vanhempaa miestä muovisilla veneillä meloen. Saimme annettua heille paketit ja sanoimme, että lisää on tulossa. Keskustelimme heidän kanssaan hetken. Tulva oli tullut 29.9. eli yli 2 viikkoa sitten. Koskaan aiemmin tulva ei ollut noussut näin korkealle. Miehet juttelivat leppoisasti vaikka paikka jossa kohtasimme oli oikeasti kylän päätie, joka oli 1,5m veden alla. Toinen totesi, että kyllä tässä pärjäillään. Talon toisessa kerroksessa voi vielä asua, vettä tulee hanasta, sähköt ja vessa toimii.




Jatkoimme vielä katselemaan paikallista poliisisasemaa, joka myös oli veden alla. Riisipellot, joiden päällä nyt kuljimme veneellä, olisivat olleet juuri valmiita sadonkorjuuseen. Yhtään ei ehditty korjata. Nyt ne olivat 2-4 metriä veden alla. Paluumatkalla kunnantalolle, meitä vastaan tuli vene, johon avustuspakettimme oli lastattu. Rannalla kuljetusveneitä odotti jonkun tehtaan työläisiä. He käyvät työssä normaalisti. Työmatka vain on muuttunut siten, että matkaa pitää tehdä veneellä ja bussilla, joka vie tulva-alueen yli. Kauanko lienee matkaan käytetty aika pidentynyt ja millaiset olot heillä on kotona......




Paluumatkalla mahduimme yhteen autoon. Pysähdyimme ottamaan kyytiin ihmisiä, jotka olivat matkalla kaupunkiin. Ihmisten asenteessa ja yhteistyössä oli jotakin erityistä, josta saa ottaa oppia omaan elämäänsä. Muutenkin matka sai mietteliääksi. Vaikka uutisia oli katsottu useita päiviä ja samanlaisia kuvia nähty, ei voinut kuvitellakaan millainen todellinen tilanne on. Paikalliset viranomaiset arvioivat, että veden laskeminen vie ainakin kaksi kuukautta tai pidempään, eikä vesi vielä näiden kahden viikon aikana ollut laskenut lainkaan.

Kotimatkalla lähdimme yhteisen aterian jälkeen. Saavuimme Bangkokiin puolen yön paikkeilla.
---


Tätä kirjoittaessa olen juuri kuullut uutisen, että Bangkokin pohjoispuolella on joku tulvavalli sortunut ja alue on veden vallassa. Raamattukoulun johtajan veljen seurakunta ja koti on tuolla alueella, joten hän lähti sinne paikalla olevien oppilaiden kanssa auttamaan. Hallitus on moneen kertaan vakuuttanut, ettei tulva tule Bangkokiin, mutta tuskin kukaan voi olla varma siitä. Meidän kotimme alueella olevissa kanavissa vesi on laskenut, koska vettä ei ole päästetty alueella kulkevaan pääkanavaan. Joku uutinen kuitenkin kertoi, että kanavan pohjoispäähän oli annettu varoitus, joten vielä ei voi huokaista helpotuksesta.

Tulvan vaikutukset ovat järkyttävät. Tämän hetken tiedon mukaan (19.10.) tulvissa on kuollut 315 ihmistä ja 3 on kateissa. Tulva on vaikuttanut yhteensä 62 Thaimaan 76 läänistä. Näissä tulva on vaikeuttanut yli 2,7 miljoonan perheen elämää eli vaikuttanut 8,8 miljoonan ihmisen elämään. Monet tehtaat ovat jääneet vesien alle, joten myös taloudelliset vaikutukset ovat mittavat. Lisäksi uutisissa oli joku päivä sitten maininta, että monet ovat syvästi masentuneita. Pelkästään Singburin läänissä oli tehty 50 itsemurhaa. Monet menettivät viime vuonna sadon, kun tuholaiset söivät kaiken. Nyt he menettivät sadon lisäksi kaiken muun. Tämän vuoden viljelykset oli suurilta osin tehty lainarahalla, joten monet eivät näe minkäänlaista tulevaisuutta.

Joten tässä lyhyt yritys kuvailla jotain, joka todellisuudessa on sanoin kuvaamatonta.......

-Tuomo-

Lopburin tulva

16.10.11

Kuivin jaloin ollaan

Monet ovat kyselleet viikonlopun aikana kuulumisiamme, ja tässä vielä pikaisesti yhteenveto: Normaalia enempää emme ole nähneet vettä, tulvat eivät ole siis tulleet näille kulmille. Olemme turvassa! Tämän viikonlopun olemme olleet kuitenkin varuillamme ja seuralleen uutisia normaalia tarkempaan tässä kotosalla. Bangkok on täynnä monenkokoisia kanaaleja, ja aivan meidän talomme vieressä kulkee yksi tällainen "khlongi". Tuomo on seurannut sen vedenpintaa, niin kuin monet muutkin. Kun vesi ei näyttänyt nousevan, hän kävi kysymässä eräältä mieheltä, joka oli asetettu vartioon erään läheisen khlongin luo. Tämä mies kertoi, että viranomaiset koittavat viimeiseen asti varjella, ettei vettä tarvitsisi levittää kaikkiin pikkujokiin, jotka ovat jo muutenkin ääriään myöten täynnä. Joten näille seuduille ei ole vielä tarvinnut laske vettä isosta joesta, vaan Chao Phraya (suuri joki, joka menee Bangkokin läpi) ja kaksi muuta haaraa, jotka menevät kaupungin itä- ja länsipuolelta, ovat toistaiseksi kestäneet nuo valtavat, pohjoisesta tulevat vesimassat. Viranomaiset rakennuttivat useita tulvavalleja helpoiten tulviville kohdille, ja nämä ovat toistaiseksi Bangkokissa kestäneet. Muualta maasta olemme nähneet lohdutonta kuvaa, kuinka hillittömän vesimassat ovat pyyhkineet läpi useiden kaupunkien ja lukemattomien pikkukylien jättäen ne autioksi, kun vettä on ollut taloissa jopa kaksi metriä!! Huomenna maanantaina Tuomo lähtee muutaman pastorin kanssa jakamaan avustuskuormaa Lopburin kaupunkiin. Muistakaa rukouksiin tuota matkaa, samoin kaikkia näitä miljoonia ihmisiä, joiden elämään tulvat ovat vaikuttaneet!!!

6.10.11

Tulvat 2011 Thaimaassa

Tulvat Thaimaassa pahentuvat yhä.
Tällä hetkellä kuolleita on 244, ja 28 lääniä on tulvien alla, ja on annettu uusia säätilavaroituksia tuleville päiville. 


 Tulvakartta to 6.10.2011

On arvioitu, että tämän vuotiset tulvat ovat vaikuttaneet jo 2,6 miljoonan perheen elämään, ja arviolta 1,2 miljoonaa hehtaaria viljelysmaita on tuhoutunut. Nyt torstai-iltana useita läänejä on varoitettu muutaman tunnin sisällä tapahtuvan vedennousun vuoksi. Isot padot ovat tulleet täyteen, ja kriittiset rajat on ylitetty. Nyt niistä on jouduttu aloittamaan veden laskeminen jokiin, sillä on pelko, että seuraavan sateen tullessa vesi tulee yli...

 Täällä Bangkokissakin kadut tulvivat, ja äsken kotiin ajaessamme näimme ihmisten muuraavan ylimääräisiä tiilikerroksia ovien eteen ja siirtelevän hiekkasäkkejä. Puolenyön jälkeen vesi alkaa nousta kuulemma täälläkin, ja ihmisiä on pyydetty varustautumaan nostamalla tavaroita ylös..



Tehtaan pihassa tulvii Ayutthayassa.. 

 Ayutthayan läänissä ja kaupungissa tilanne pahenee nopeasti. Äsken katsoimme uutisista, kuinka ihmisiä evakuoitiin sairaaloista veneillä toisiin sairaaloihin... Eräässä vankilassa vesi oli noussut 1,5-2 metriä, ja vankeja siirrettiin turvaan muualle. Isot moottoritiet pohjoisesta etelään ovat poikki, ja Bangkokiin tulevalla tiellä on 30-40 km jonot.

Muistakaa rukouksin!

Chiang Main näkymää pari päivää sitten



Tähän juttuun tietoa löytynyt mm tästä Bangkok Postin englannin kielisestä jutusta.
Samoin televisiosta jatkuvasti tulevasta uutislähetyksestä..

น้ำท่วมอุทัยธานี 18/09/54

2.10.11

Joululauluharjoituksia ja syntymäpäiväkakkua



Kaikki ne, jotka minut tuntevat, tietävätkin, kuinka paljon pidän joulusta. Eikä vain itse joulusta ja niistä muutamasta joulukuun päivästä, vaan sen odotuksesta, valmisteluista, ja tunnelmien luomisesta. Koska joulukuu on aina niin täynnä erilaisia joulujuhlia ja niiden harjoituksia ym touhua siellä ja täällä, ei kotona puuhasteluun silloin jää enää aikaa. Joten tänä vuonna Tuomo antoi minulle luvan aloittaa jouluhaaveilut lokakuussa - ja nyt tuo rajapyykki on ohitettu! Tumpille lupasin, että joululaulut ei meillä sentään vielä lokakuussa soi.. Mutta tänään kokouksen jälkeen oli kirkolla jo naisten ryhmän ensimmäiset joululauluharkat! :) Sitä ei Tumppikaan voinut kieltää :)

Kokouksen jälkeen raamattukoululla puun alla, kun lämpötila näytti +34, laulettiin Jouluyö, juhlayö sekä pari thailaista joululaulua. Onneksi edes tuuli mukavasti. :)

Seurakunnan joulujuhlan päivämääräkin varmistui 25.12. iltapäivällä. Mikäpä sen parempi päivä joulujuhlalle! Jokaista seurakuntalaista kannustetaan tuomaan omia naapureitaan ja sukulaisiaan paikalle. Ja valmistelut ovat siis jo hyvässä vauhdissa. Tosin moni asia voi matkalla vielä muuttua, mutta se on ihan normaalia.

Joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai on kokouksessa paitsi ehtoollinen, mutta myös mukava tapa muistaa sen kuun syntymäpäiväsankareita. Varsinaisen kokouksen loputtua kysytään sen kuukauden syntymäpäiväsankarit. Tänään eteen kutsuttiin siis kaikki lokakuussa syntyneet (joita oli tällä kertaa 3 - Lidia 20.10., KhauTang 22.10. ja vielä eräs kolmas nainen 24.10.), heille laulettiin Happy Birthday to You, ja he saivat puhaltaa pikkukakusta kynttilät. Sen jälkeen vielä koko kirkkoväki siunasi heidät.  Siinäpä sitten heräsimme huomaamaan, että pikkuvauvamme täyttää ihan kohta vuoden!!!!