Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

24.8.17

Kesäloma Suomessa - osa 2: Kotikulmilla

Tukikohtamme sijaitsi jälleen omassa kodissamme Keski-Suomessa, jota Kirsin vanhemmat asuttavat meidän kentälläoloajat. Vuosienkin jälkeen on ihana palata "omiin nurkkiin", missä odottavat tutut ja turvalliset asiat. Oma kotipiha, jonka mummu ja pappa ovat saaneet kukoistamaan ihanine kukkineen, koira (jonka tosin jätimme Suomeen pienenä pentuna, ja josta oli tullut aivan jätti!), maailman paras sauna... Ja lähellä lisää rakkaita ihmisiä!

Olemme kiitollisia, että meillä on kotipesä Suomessa, jonne voimme palata, ja josta lapsillakin on muistoja aivan pienestä saakka.






Ensikohtaaminen kahden vuoden jälkeen :)
























Luka kaksi vuotta sitten kesällä... 




Serkun kanssa leikit jatkuivat ihan kuin erossa ei olisi oltukaan! 



Äitin pieni vauva.. (ja 5 sekuntia myöhemmin olin nurmikolla selälläni)




Pappa oli rakentanut Lidialle uuden keinun.
"Kuka tulis tönimään?" - huuto kuului keinulta tämän tästä.
Lidian suomenkieleen sekottuu hauskoja omia käännössanoja 


Kesäloma Suomessa - osa 1: Suomeen!

Vietimme ihanan kesäloman Suomessa.. 
Pirjo-mummo oli ostanut meille tervetuliaisiksi ihania tuoreita marjoja! Hyvä alku Suomi-lomalle!!!

Ensimmäiset päivät olimme Helsingissä, ihmettelimme raikasta ilmaa, kaunista luontoa, ja valoisuutta!! Ihana Suomen kesä!!


19.6.16

Kuulumisia

Tervehdys sadekauden keskeltä

Thaimaan kolmas ja kostein vuodenaika, puoli vuotta kestävä sadekausi on jälleen täällä. Vettä sataa ja myrskyää joka päivä, ja se myös mukavasti viilentää ilmaa.
Keväällä kuukausia kestänyt kulotus sai aikaan hurjan savusumun pohjois-Thaimaan ylle. Maanviljelijät kulottavat vuoria ja viljelysaloja sekä polttavat edellisestä viljelyskauden jäljiltä jäänyttä roskaa, josta savu kerääntyy paksuksi lautaksi. Ilma oli sakeanaan savusta, vuoret katosivat näkyvistä ja sai meidänkin perheessä allergioista ja astmasta kärsivät lapset ja Kirsin lukittautumaan sisätiloihin ja välttämään kaikkea liikkumista ulkona ilman maskeja.



 Lopulta saimme pari päivää kestävän saderintaman, joka sai savun talttumaan. Sitten seurasi lähes kahden kuukauden ajan kestänyt ennätyskuuma jakso. Huhtikuussa Thaimaassa mitattiin joka päivä yli +40 asteen keskilämpötiloja, yhtä kuumaa on viimeksi ollut 60 vuotta sitten. Joten pari viikkoa sitten alkaneet sateet toivat mukanaan mukavan viileä tuulahduksen! 



Sade on saanut ruohon ja puut jälleen vihertämään - ja monenlaiset ötökät liikenteeseen. Sammakot pomppivat ympäri pihaa - ja niiden perässä käärmeet. Samoin skorpioneja on löytynyt lähes joka päivä. Joku päivä sitten yksi iso skorpioni löytyi koiran juomakupista, miksi ja miten lie sinne päätynyt?! 



Raamattukoulu-kuulumisia 

Thailaisen kouluvuoden mukaisesti Indochina- raamattukoulu oli kesälomalla maalis-toukokuun. Nyt on kuitenkin taas tullut aika aloittaa uusi lukuvuosi.
Kesäkuun kuudentena alkoi Indochinan raamattukoulun alueella jälleen iloinen kuhina. 36 oppilasta pohjois-Thaimaasta ja ympäröivistä maista aloitti uuden lukuvuoden. Ensimmäisellä luokalla aloitti 19 oppilasta, toiselle vuodelle palasi ilahduttavat 11 oppilasta, ja kaikki 6 viime vuonna kakkosella opiskellutta halusivat palata vielä kolmannelle, syventävälle vuodelle. Kaksi ykkösluokalla ollutta oppilasta ei tullut takaisin siksi, että lähtivät yhdessä perustamaan uutta seurakuntaa. 



Raamattukoulun kesäloma-aika meni Tuomolta pääosin uuden opetusohjelman teossa. Vanhaa opetusohjelmaa on ”pidetty yllä” useampia vuosia vähän sen mukaan, mitä kukakin vieraileva opettaja on halunnut opettaa, ja aineiden järjestykset ja sisällöt ovat olleet vähän ”sinnepäin”.  Koska pastori Suraphongin näkynä on ollut nimenomaan, että tämä koulu voisi olla varustamassa ja valmistamassa ihmisiä evankeliointiin ja seurakuntien perustamiseen, oli Tuomon hyvä keskittää oppiaineet tukemaan tätä tavoitetta. Samalla kurssivaatimukset yhdenmukaistettiin ja oppimateriaaleja tarkas-tettiin. Tuomo nimettiin myös vastaamaan koulun akateemisesta puolesta Academic dean - nimikkeellä.



Tuomo tulee opettamaan useita eri aineita, pääosin ensimmäiselle luokalle. Kirsin opetukset tulevat keskittymään pääosin iltapäiviin, jolloin on ohjelmassa englantia, musiikkia ja muita käytännöllisiä aineita, kuten terveystietoa. Kirsi sai myös kampussairaanhoitajan tittelin. Ensimmäinen potilas tuli jo ennen koulupäivän alkua ensimmäisenä päivänä näytille. Kirsi tulee myös olemaan mukana ammattikoulutuspuolen tyttöjen hartauksissa ja opetuksissa. Työn-tekijöissä on tullut loman aikana joitakin muutoksia, joten jokainen hakee vielä hieman paikkaansa.

Uusien raamattukoulun oppilaiden joukossa on yksi thailainen nuori poika, joka yllätti kaikki. Hän saapui paikalle pää kaljuksi ajettuna. Hän kertoi tulleensa buddhalaisesta luostarista, olleensa siellä opiskelemassa buddhalaisuutta, eikä ole siis uskossa. Hänen tätinsä on kristitty ja töissä raamattukoululla ompeluopettajana, ja vieraillessaan tätinsä luona täällä hän oli tuntenut ihmeellisen rauhan sydämessään ja oli kysynyt, voisikohan hän päästä opiskelemaan, mistä kristinuskossa on kysymys. Hän on todella fiksu poika, ja kiinnostunut ja innostunut  oppimaan mahdollisimman paljon Raamatusta ja Jumalasta. Muistakaa häntä erityisesti rukouksin, että hän saisi kohdata elävän Jumalan !



Toukokuussa saimme Fidan Thaimaan lähetit tänne ChiangRaihin vieraaksemme rukouspäivien merkeissä. Oli todella mukava kokoontua yhteen upealla lähettiporukalla ja kantaa asioita yhdessä Isän kasvojen eteen.  Olemme iloisia ja kiitollisia lähettien välisestä yhteydestä!


Rukouspäivien aikaan pelattiin myös MM-jääkiekkoa, joten yöllä sitkeimmät kokoontuivat meidän olohuoneeseen katsomaan Suomen pelejä :)

Perhekuulumisia

Isona kiitosaiheena on se, että kaikkien kolmen lapsen koulu on sujunut hurjan hienosti! Vuosi on ollut kaikille rankka, mutta varsinkin lapsille koulun ja opiskelukielen vaihduttua ensimmäistä kertaa englanniksi. Upeasti ovat kaikki selvinneet! 



Lidia aloitti kansainvälisen kindergartenin (”esikoulun”) kakkosluokan tammikuussa täysin nollaenglannilla ja niin vaan tyttö sujuvasti nyt saa asiat hoitumaan kaikilla kolmella kielellään! Perjantaina oli viimeinen koulupäivä ja lasten koulu jäi kahden kuukauden mittaiselle kesälomalle. Kaikki kolme saivat hienot todistukset ja opettajien kiitokset ja kannustukset hienosta koulumenestyksestä. Daniel siirtyy syksyllä yläasteelle, Saga kahdeksannelle ja Lidia viimeiselle esikoululuokalle, K3:lle. 



Meillä on ollut välillä isokin ikävä Suomeen, ja ajatuksena ja toiveena oli viettää kesäloma kotimaassa, mutta valitettavasti emme saaneet matkalippurahoja kokoon. Kesä-heinäkuun vaihteessa pidämme pienen perheloman akkuja ladaten täällä Thaimaassa.  Koska asumme kampuksen välittömässä yhteydessä, on lomailu työpaikalla hieman haastavaa, joten pidempi loma jää ensi vuoteen.

Lidia on viime viikkoina sairastellut paljon, eikä oikein kunnon diagnoosia osannut lääkäritkään antaa, vaikka tutkimuksia tehtiinkin. Käytämme lomaillessamme Lidiaa tutulla lääkärillä Bangkokissa, toivottavasti saadaan allergialääkitys kuntoon ja infektiokierre vihdoin katkeamaan.  Muistakaa rukouksin, että varsinkin lapset säilyisivät terveinä!



24.8.13

Kesälomaterveisiä



Kesäloma on takana ja olemme palanneet takaisin Bangkokiin vajaa viikko sitten.
Lensimme Suomeen heinäkuun 4. ja tänä vuonna loma kului pääosin omalla tontilla Kuikassa voimia keräten.
Sirpa-mummon kasvattamat kukat olivat taas ihanaa silmänruokaa

Jätskitauko mummun kanssa portailla
Pieni pipopää :) Onneksi tänä kesänä pipoa ei lämpötilojen puolesta kuitenkaan tarvinnut pitää!
Ihastelimme valoisia iltoja..
Isä ja tytär
Suomalainen järvimaisema maistuu ainakin ulkosuomalaiselle joka kesä!
Kivien valloittajat
 
Lidia Iita-kissan kanssa uunin pankolla

Tempo-koiran "koulutus" meneillään Heidin ja Paulin luona

Tapasimme sekä Kirsin että Tuomon puoleista sukua ja joitakin ystäviä. Lapset ehtivät kiertää ainakin kolme kertaa enemmän kyläpaikkoja kuin vanhempansa: harva se päivä ensimmäinen kysymys Sagalla ja Danilla oli: "Kenen luo saisin tänään mennä leikkimään?" Ja onneksi noita kyläpaikkoja löytyi. Kiitos teille kaikille, jotka otitte näitä pieniä kulkureita kattonne alle ! Olivat todella tärkeitä hetkiä, joita muistellaan taas koko talvi... Lapset olivat myös mukana kahdellakin leirillä: Ensin heinäkuun puolessavälissä oman seurakunnan leirillä Kokkolammella, ja sitten vielä ennen lähtöä lähettilasten leirillä Keuruulla samaan aikaan lähettipäivien kanssa. Uusia ja vanhoja ystäviä, joista kaikista olemme kiitollisia!

Vaarilan eteinen joutuu välillä koetukselle, kun Aasian matkalaiset tulevat käymään :)


Paluumatkamme oli taas mielenkiintoinen.. Lensimme norwegianilla Ruotsin kautta. Lento Helsingistä piti lähteä klo 10.20. Olimme Helsingissä juuri päässeet koneeseen, kun lentokapteeni ilmoitti, että Arlandan kentän lennonjohtojärjestelmät ovat pois käytöstä, eikä tietoa,milloin tilanteen saa korjattua. Lentokenttä oli siis jouduttu sulkemaan. Ensin sanottiin, että ensimmäinen vapaa slotti koneellemme olisi kahden tunnin kuluttua, mutta emme pääsisi pois koneesta, jotta matkaanlähtö tilanteen mahdollisesti muuttuessa olisi nopea. Kohta tuli uusi kuulutus, jossa kapteeni sanoi, että uusien tietojen mukaan ei olisi mitään varmuutta matkaanpääsystä, sillä kaikki Arlandan lennot oli peruutettu, joten voisimme palata odottelemaan kentälle. Siispä tavarat mukaan ja ulos koneesta.. Meidän käskettiin odotella lähtöportin läheisyydessä ja meille luvattiin toimittaa ruokakuponkeja.
(Näin asiasta uutisoi mm YLE: http://yle.fi/uutiset/arlandan_lentokentan_liikenne_pysahtyi_taysin/6781794 )

Odottelut lentokentillä ovat onneksi tuttua touhua lapsille..
Ehdimme soittaa ainoastaan  pari puhelua ja käydä vessassa, kun tuli jo uusi ilmoitus, että äkkiä koneeseen, pääsemmekin matkaan! Vaikka hankaluudet jatkuivat Arlandassa pitkälle iltapäivään, me pääsimme Helsingistä kuitenkin ilmaan vain parisen tuntia myöhässä. Onneksi vaihtoaikamme Tukholmassa oli kuusi tuntia, joten meitä tuo myöhästyminen ei haitannut ollenkaan. Bangkokin lentokin pääsi lähtemään ajallaan, vaikka kentän taulu näyttikin hyvin paljon punaista peruttujen ja siirrettyjen lentojen vuoksi. Matkantekomme kesti majapaikastamme Helsingistä omalle kotiovelle lähes vuorokauden, mutta siitäkin selvittiin.
Lisää Arlandan "vaivasta":
http://yle.fi/uutiset/arlandan_vika_selvisi_lentoliikenne_palailee_normaaliksi/6781923

Pieni matkalainen katsomassa lentokoneiden nousua ja laskua...
Viimeisellä Suomi-viikollamme Lidia sai flunssan ja joutui myös matkustamaan flunssassa ja kuumeessa. Sairastelu jatkuu täällä Thaimaassa, kun myös Tumppi ja Saga saivat kuumeen ja kurkkukivun sekä Kirsi ja Tumppi myös ärhäkät silmätulehdukset, joita yhä täällä podetaan... Tumpilla on ensi viikolle suunniteltuna ja varattuna Malesian matka, joten muistakaa rukouksin, että hän pääsisi terveenä matkaan tiistaiaamuna!

9.9.12

Kesämuistoja - osa 3

Saga ratsastusleirillä


 

Sagan heppaleiri Ponimaassa Eräjärvellä oli Sagalle pitkän odotuksen jälkeen varmasti yksi kesän kohokohtia! Viedessämme ja hakiessamme Sagaa pääsimme tutustumaan koko perheellä kotieläinpihan ihastuttaviin eläimiin. Kirsi ihastui upeisiin friisiläisiin, ja äidinkin alkoi tehdä mieli ratsaille.. Ehkä sitten ensi kerralla :) Leiri alkoi samantien ryhmiin jaolla ja ekalla ratsastustunnilla, jota mekin pääsimme seuraamaan. Pienet shettikset ja jättimäiset friisiläiset kentällä yhtä aikaa muodostivat hauskan kontrastin keskenään :) 

Saga sai heti kiivetä hoitoshettiksensä selkään. Avustaja auttaa jalustimien kanssa.

Sagan päivät leirillä sujuivat hienosti, vaikka hän menikin vieraaseen paikkaan aivan yksin tuntematta ketään aiemmin. Varmasti monta mahtavaa muistoa kerääntyi mieleen noilta päiviltä! Viimeisenä päivänä oli vuorossa leirikisat, joissa kentällä kisattiin taitoradalla hepan selässä. Saga otti hoitoponillaan jaetun kolmannen sijan, ja sai palkinnoksi heppariipuksen. Teoriakokeen Saga voitti 19/20 tuloksellaan ja sai hienon Ponimaan t-paidan! Hyvä Saga! :)

Saga kilpailuradalla
Ja tyytyväisenä hyvän suorituksen jälkeen.