Näytetään tekstit, joissa on tunniste lähtökuopissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lähtökuopissa. Näytä kaikki tekstit

4.7.15

Matka ja ensimmäisen viikon tapahtumia


Matkamme seuraavat etapit suoritettiin lentokoneella. Kentällä saattamassa oli sukulaisia ja kannattajista Thaisolun Hannu Hietanen. Haikeat hyvästit jätettiin melko nopeasti, osittain rutiinilla osittain siksi, ettei kukaan halunnut itkeä.

Lähdimme sunnuntaina klo 18 jälkeen Helsingistä Istanbuliin, jossa odotimme koneen vaihtoa kolmisen tuntia. Tässä vaiheessa väsymys alkoi hieman painaa, sillä edelliset yöt oli menty melko vähillä unilla. Lento Istanbulista Bangkokiin oli todella hyvällä koneella vaikkakin lähtö jostain syystä venyi reilulla tunnilla. Tilaa oli riittävästi ja ruoka oli tavallista lentokoneruokaa parempaa. Osa meistä nukkui enemmän, osa vähemmän - kukaan tuskin tapeeksi.

Bangkokissa meillä oli useamman tunnin vaihto ja jouduimme tekemään myös maahantulomuodollisuudet sekä ottamaan laukut ulos. Viimeiselle lennolle tehtiin uusi check-in. Pää oli melko pyörällä, mutta paljon tuttuakin oli. Lidia muun muassa oli totuttuun tapaan useamman matkalaisen kanssa valokuvassa jne. Yksi kummallisemmista tapahtumista oli, kun Kirsi ja Saga kävivät hakemassa kahvit kentän Starbucks- kahvilasta. Myyjä alkoi jutella Kirsille kuin vanhalle kaverille. Hän muisti, milloin olimme viimeksi käyneet ja missä asuneet taipaleemme aikana. Bangkokin lentokentän läpi kulkee vuosittain miljoonia ihmisiä ja Starbucksissakin käy päivittäin satoja ja tuhansia asiakkaita, joten uskomattomalta tuntuu, että vuoden poissaolon jälkeen voi jäädä tuollaisessa paikassa jollekin mieleen.

Viimeinen lento Chiang Raihin oli vain reilun tunnin mittainen. Kenttä on pieni, joten pääsimme nopeasti ulos kaikkien kapsäkkiemme kanssa. Meitä oli vastassa pastori Suraphongin vaimo Gemma ja heidän kaksi lastaan. Gemma vei toisella autolla laukut suoraan raamattukoululle ja me toisella autolla pikkukaupan ja aamupalatarvikkeiden kautta myös majapaikkaan.

Pääsimme asumaan Indochina- raamattukoulun vierailevien opettajien asuntoon, jossa on kaksi makuuhuonetta ja oleskeluhuone sekä pieni keittiönurkkaus, WC ja suihku. Tässä mahdumme asustelemaan siihen saakka, kunnes löydämme kodin.

Ensimmäisiä asioita hoidettavana kodin etsimisen lisäksi on lasten kouluasioiden järjesteleminen.
ChiangRaissa on kaksi kansainvälistä koulua, joissa molemmissa on omat hyvät puolensa kuin myös heikkoutensa. Lapset tekivät ensimmäisen koulun kielikokeen torstaina, ja toisen koulun kielitesti on edessä ensi viikolla. Koulunkäynti englanniksi on molemmille lapsille uusi asia, ja aiheuttaa stressiä ja jännitystä, joten teette hyvin, jos muistatte erityisesti tätä asiaa! Uskomme, että juuri Sagalle ja Danielille oikean koulun ovi aukeaa!

Molemmat lapset osallistuvat nyt seuraavien kahden viikon ajan toisen koulun English Camp- leirille, jossa pääsevät hieman käyttämään englantia ennen koulun alkua.

Tänään lähdemme katsomaan paria taloa, mitä meille on tarjottu. Sopivan kodin löytyminen on toinen iso asia, mikä tulee vaikuttamaan koko perheen viihtymiseen. Eli muistakaa myös tätä asiaa!

Nyt elämme lauantaita. Tuomolle tuli juuri puhelu, jossa pastori ja raamattukoulun johtaja Suraphong kysyi, josko Tuomo voisikin opettaa ensimmäisen oppiaineen jo ensi viikolla tiistaista alkaen! :) Eli vauhdikkaasti alkaa arki, ja juuri tällaisilla aasialaisilla varotusajoilla :)
Raamattukoululla opiskelee tällä hetkellä 32 oppilasta kolmella eri vuosikurssilla, ja ensi viikolla on Tuomolle kolmosluokkalaisten Missiologian kurssi. Tämä on aihe, jota Tuomo on opettanut nyt kahtena vuonna peräkkäin Indonesiassa, joten materiaali on valmiina. Siellä opetuskieli on ollut Englanti, nyt ”vaan” siis kieli vaihtuu. Muistakaa myös ensi viikon opetusta! Tämä tarkoittaa Kirsille sitä, että auton rattiin on hypättävä samantien, että lasten koulukuljetukset saa hoidettua. No, eipähän jää sekään asia roikkumaan :)


Chiang Raita ympäröivät vuoret...

28.6.15

Matka on alkanut

Pari viikkoa on mennyt taloa ja laukkuja pakatessa. Meillä lähtemisen teki helpommaksi se, että Kirsin vanhemmat siirtyvät asuttamaan taloamme, joten aivan kaikkea ei tarvitse pakata pois. Monet ovat kysyneet tunnelmia ja rehellisesti täytyy sanoa, että ei ole ehtinyt tuntua miltään. Ajatukset ovat olleet mukaan lähtevissä tavaroissa ja hoidettavissa asioissa. Toisaalta ei ole myöskään halunnut hirveästi päästää tunteita vallalleen....sen aika koittaa myöhemmin. Ehkä lentokoneessa...

Matkamme ensimmäinen etappi on nyt takana kun eilen illalla ajoimme Kuikasta Helsinkiin Tuomon vanhempien luokse. Reippaasti olemme kaikki selvinneet vaikka lapsiakin leiriviikon jälkeen varmasti väsytti. Aamulla heräsimme Lidian iloiseen kiljahdukseen "tänään me lähdetään Thaimaahan"

"Toinen erikoiskoe"

Sunnuntain vietimme Tuomon vanhempien luona Vuosaaressa ja tapasimme Tuomon sisaruksia. Serkukset saivat vielä kerran leikkiä yhdessä ja vanhemmat juoda kahvia. Viimeisiä käsimatkatavaroiden pakkauksia ja järjestelyjä tehtiin. Aika kului jälleen tavallista nopeammin ja pieni hoppu ja paniikki tuli kentälle lähdön kanssa. Ajoissa kuitenkin oltiin. Kentällä oli saattamassa ja matkalaukkuja toimittamassa myös Kirsin vanhemmat ja sisko. Kannattajista terveiset kävi sanomassa myös thaisolun Hannu Hietanen. Hyvästit heitettiin melko nopeasti ja tavoite oli, ettei kenenkään tarvitsisi itkeä. Tässä tavoitteessa melkein onnistuttiin…


Turkish Airlinesin lennolla matkasimme Istanbuliin,  josta muutaman tunnin vaihdolla kohti Bangkokia.

3.6.12

Suomeen

Tänään on se kauan odotettu päivä, kun kahden vuoden jälkeen pääsemme Suomeen!

Illalla lentokentälle. Kone lähtee puolenyön jälkeen täältä. 10 tunnin lento Kööpenhaminaan, jossa koneen vaihto ja siitä sitten Helsinkiin. Kone Helsingissä klo 10.45 paikallista aikaa, joka onkin jo iltapäivä meillä. Pysähdymme Helsingin mummolassa "tulokahveilla" ja sitten matka jatkuu omaan kotiin Kuikkaan, Keski-Suomeen.

20.6.10

Lähtöjuhlasta

 
Tikkakosken seurakunnan yhdistetty kuoro

 
Tilaisuuden juontaja, Jorma Laulumaa
 
Tikkakosken seurakunnan puheenvuoro, Kirsin isä, Heimo Ekonen
  
Lähtijöiden mietteitä jakoi Tuomo
 
Fidan puheenvuoro, Kaakkois-Aasian aluepäällikkö, Jarmo Saarni
 
Putkilahden seurakunta, Siiri Ikonen

11.5.10

Äitienpäivän kokouksia ja lääkärikäynti


Meillä vietettiin äitienpäivää jo lauantaina, sillä sunnuntai meni aamusta iltaan kokousreissuilla. Aamuyhdeksältä lähdettiin ajelemaan kohti Joutsaa, jossa kokous alkoi klo 11. Tuomo puhui ja Kirsi lauloi - vaikkakin oli aikamoista raakkumista flunssasta johtuen.


Joutsan kokouksen jälkeen ajeltiin Hartolaan, jossa mentiin viettämään väliaikaa Tuomon siskon, Mirkan perheen kanssa. Lasse grillaili meille monenlaisia herkkuja, ja mahat pullollaan ländettiin pitämään iltakokousta Hartolan helluntaiseurakuntaan. Siellä taasen samalla "kaavalla", vaikkakin saarna oli eri! :)



Mukava oli olla vierailulla näissä kahdessa seurakunnassa, ja tavata jälleen ihmisiä eri puolelta! Myös Putkilahden ystävät olivat ajaneet Hartolaan iltakokoukseen!


Tänään on sitten jatkettu pakkaustouhuja. Laatikoita lojuu siellä täällä, ja niihin yritetään lajitella tavaraa.. Yksi laatikko kirpparille, toinen varastoon, kolmas siskolle, neljäs mukaan... (ja Tumpilla lisänä vielä roskalaatikko, minne hän heittää tavaraa paljon ronskimmalla kädellä kuin vaimonsta... ;)

Aamu aloitettiin tosin lääkärikäynnillä, saatiin koko perheelle hommattua T-todistukset. Lääkäri ainakin suosittaa meitä lähetyskentälle, siis terveen paperit saatiin! Sagalta löytyi korvatulehdus, kipeää korvaa olikin jo viikonlopun valittanut. Sai siihen nyt antibioottikuurin, ja kutsun jälkitarkastukseen vielä ennen lähtöä. Tumpilla huomenna edessä ensimmäiset rokotukset, toiset kaksi vuorossa myöhemmin. Me muut olemme jo osamme onneksi rokotuksista saaneet jo aiemmin, säästyimme onneksi siltä!

6.5.10

Täällä taas!


Pitkän blogi-hiljaisuuden jälkeen on tullut aika astua jälleen areenalle. Kevään kunniaksi uusi pirteä (Tumpin mielestä ehkä hieman liian tyttömäinen?) tausta ja banneri - ja näin on uusi kausi taasen avattu!

Aivan lähipäivinä tulette saamaan tämän vuoden ensimmäisen ystäväkirjeen sähköpostilaatikkoonne. Mutta koska viime keväänä onnistuin tuhoamaan kaikki yhteystietoluetteloni (niin sähköpostiosoitteet, puhelinnumerot kuin postiosoitteetkin), pyydän yhä seuraavaa: Mikäli haluat saada ystäväkirjeitämme suoraan sähköpostiisi, laitathan postia osoitteeseen teamlehtimaki (at) gmail.com

Minulla on siis arkistoissani ainoastaan sellaisten ihmisten sähköpostiosoitteet, jotka ovat ottaneet yhteyttä meihin viimeisen vuoden aikana. Eli jos et viikon sisällä ole saanut postilaatikkoosi ystäväkirjettämme, mutta haluaisit sen jatkossa saada, niin ota yhteyttä!

Sitten siihen itse asiaan. Monet ovatkin kuulleet viime kuukausien jännityksestä, kun kannatuksestamme puuttui aika iso osa... Ja nyt vihdoin tilanne on ratkennut niin, että Hankasalmen helluntaiseurakunta otti puuttuvan osan kannatuksestamme, ja tilanne näyttää valoisalta! Tällä hetkellä olisimme lähdössä matkaan seuraavanlaisella "kokoonpanolla" kumppanuusseurakuntien osalta: Tikkakoski, Hankasalmi, Putkilahti, Joutsa ja Hartola!

Lähtöpäivämme on ajoittumassa kesäkuun puolenvälin tienoille, siitä lisää myöhemmin.

Siunattua kevättä jokaiselle!!!!

15.10.05

Matkalaukut suljettu ja matka voi alkaa

Erinäisten vaiheiden jälkeen on nyt tultu siihen tilanteeseen, että matkalaukut on suljettu ja kannettu pihassa odottavaan autoon. Nyt nukumme muutaman tunnin, ja aamunkoitossa lähdemme (siis Kirsi, Tuomo ja Daniel) suunnistamaan kohti Helsinkiä  ja Saga seuraa sitten sunnuntaina perässä.

"Reissu alkaa saa, avoinna on maa.
Jännittävä seikkailu nyt meitä odottaa.
käymme matkaamaan tuntemattomaan.
Matkaeväät eivät kesken lopu milloinkaan"


Moni on meiltä kysellyt viimepäivien aikana, että miltä tuntuu.. Mutta niitä tunteita ei osaa erotella eikä sanoiksi pukea, mitä mielessä nyt liikkuu. Matkaan lähdetään kuitenkin iloisin mielin, ja Taivaallisen Isämme johdossa. Tunteet kuulemma tulevat sitten perässä...

Seuraavan kerran tuntemuksiamme kirjoittelemmekin sitten Thaimaassa - jos saamme netin toimimaan!

13.10.05

3 yötä lähtöön on..

Hui, kun aika kulkee nopeaan! Sagan kanssa olemme laskeneet öitä lähtöön, ja tänään niitä on enää 3!  Eli kohta alkaa olla jännät paikat edessä!

Pakkaustouhut etenee niin, että maanantaina saimme suljettua merirahtina menevät laatikot ja lähetimme pakkauslistat eteenpäin. Lauantaina Kirsi, Tuomo ja Daniel lähtevät pienellä kuorma-autolla Helsinkiin, jolla viemme nuo muuttotavarat satamaan huolitsijan varastoon odottamaan lähtöä. Saga tulee mummon ja papan ja muiden saattajien kanssa perässä sunnuntaina kentälle.

Matkalaukkuja on pakattu pikkuhiljaa myös. Tilannetta on tehnyt mielenkiintoiseksi se, että pyykinpesukoneemme hajosi viime viikolla, ja pyykit ehtivät kasaantua, ennenkuin sitä saatiin korjattua. Nyt sitten Sirpa-mummo pesee kaiket päivät pyykkiä ja yritämme saada vaatteet puhtaiksi joko mukaan tai sitten vintille pakattavaksi. Paljon menee myös kirpputorille vaatteita, varsinkin lasten vaateita.

Maanantaina äiti-lapsipiiriläiset kokoontuivat meillä viimeistä kertaa, ja järjestimme pienen "pihakirpparin":kannoimme vaatteet pihalle pressun päälle ja sieltä saivat äidit katsella omilleen sopivia vaatteita. Loput sitten vietiin omalle kirpputorille. Meillä oli oikein mukava päivä, kun Hemppa-pappa paistoi nuotiolla makkaraa ja Sirpa-mummo paistoi lettuja. Ilma oli mukavan aurinkoinen, joten pihalla juokseminen ja tarjoamiset maistuivat kaikille! Ihania muistoja lapsille näiltä viimeisiltä Suomi-päiviltä, kun kaikki ystävät olivat vielä koolla!!

8.10.05

Jännittääkö?

Usein kuultu kysymys viimepäivinä, jännittääkö? Ihme kyllä ei jännitä. Edessä on suuri muutos ja pitäisi kai olla perhosia vatsassa. Muistan joskus jännittäneeni viikon etelänmatkaa enemmän. Kirsi kiteytti tänään tunnelmia osuvasti: " tämän hetken tavoitteena on lentokentälle pääsy". Sen pidemmälle ei osaa asioita miettiä. Toki jotakin tulevasta on jo tiedossa, mutta ne ajatukset ovat hyvin pinnallisia ja kaukaisia. Olisiko niin, että Jumala antaa ihmisen käsitellä vain sen verran tietoa, tunnetta ja ajatuksia, kun hän pystyy käsittelemään?

Tumpin ajatuksia 9 yötä ennen lähtöä

27.9.05

SYKSYN KALENTERIKATSAUS

Seuraavien kuukausien kuluessa kalenterimme näyttää tältä:

-          viikot 39 ja 40: Viimeisiä rokotuksia otetaan ja hoidetaan kaikki loput viralliset paperit virastoista. Käyntejä virastoissa. Pakkaamista ja pakkaamista...

-          viikon 41 lopulla meriteitse kulkevat muuttotavarat siirtyvät Helsinkiin satamaan ja sitä kautta merelle ja samaisen viikon lopulla koittaa myös meidän lähtömme:

- SUNNUNTAI 16.10. klo 18.10

LÄHTÖ HELSINKI-VANTAAN KENTÄLTÄ
LENTO SK 719
Helsinki-Kööpenhamina     klo 18.10 -18.50
Kööpenhamina-Bangkok   klo 22.45 - 14.40

 Ajat ovat paikallisia aikoja, eli ensin lento Kööpenhaminaan kestää 1h 40 min, siellä odotusta vajaa 4 tuntia, ja sitten lento Bangkokiin, joka kestää 10 h 55 min. Perillä Bangkokissa siis maanantaina klo 14.40 paikallista aikaa..


-          Ma-ti 17.-18.10 Bangkokissa majoitumme THAISUKOlle (suomalaiskoululle). Hoidamme paperiasioita, eli siis allekirjoitamme tarvittavia asiakirjoja työlupaprosessia ym. varten. Tapaamme kenttäsihteerin Aila ja Seppo Tourusen.

-          Tiistaina 18.10. lennämme pohjois-Thaimaahan, ChiangMaihin yhdessä Kristiina ja Arto Raassinan kanssa, jotka toimivat alkuun Klarin perheen kanssa meidän perehdyttäjinämme. Menemme asumaan alkuun Raassinoille, josta käsin etsimme heidän avullaan asuntoa.

-          Ensimmäiset viikot menevät siis asunnon etsimisessä ja kotiutumisessa. Totuttelemme elämänrytmiin ja liikkumiseen Thaimaassa.

-          Joulukuun alusta olisi tarkoitus aloittaa kristillinen kielikoulu ChiangMaissa Cornerstone Language Centerissä. Kirsin sisko Virve tulee joulukuun alusta kolmeksi kuukaudeksi meille hoitamaan lapsia ja täten tekemään alun muutokset lapsille hieman helpommaksi.. Jatkossa on tavoitteena mahdollisimman pian löytää lapsille uskovainen, thailainen hoitaja kotiin opiskelujen ajaksi.

-          Tammikuussa on vuorossa ensin Thaimaan helluntailiikkeen työntekijäpäivät, joille kaikki lähetit osallistuvat, ja loppukuusta vielä suomalaisten Fidan lähettien omat suomalaispäivät etelässä, Rayongissa. Sinne tulee opettajaksi Veli-Matti Kärkkäinen.


 Kaikenlaisia muutoksia tosin todennäköisesti matkaan vielä tulee, mutta näin suurinpiirtein edetään!

25.9.05

LÄHTÖJUHLA

Nyt on eletty jälleen yksi päivä, joka kertoo siitä, että lähtöpäivä lähenee.. Sunnuntaina oli nimittäin lähtöjuhla, jossa meidät siunattiin matkaan. Kolmen viikon kuluttua siis olemme jo Thaimaassa...

Juhla alkoi klo 12 lounaalla. Useita ihania ystäviä oli ollut uurastamassa tarjoilun eteen jo päiviä aiemmin, ja he jatkoivat antamalla vielä työpanoksensa juhlan aikana! Iso Kiitos vielä kerran kaikille tarjoiluun ja ruuanlaittoon, salin koristeluun ja järjestelyyn ym touhuihin osallistuneille!

Ruokailun jälkeen ohjelma alkoi yhteisellä laululla (HL 164): On riemu, kun saan tulla
Aloitussanat ja alkurukouksen piti seurakuntamme vanhimmistoveli Martti Kirvesoja. Fidelia-kuoro Hannamari Laitisen johdolla lauloi Liekkilaulun, johon he olivat itse tehneet kolmannen säkeistön meille.

Oli mukava kuulla myös yhteistyöseurakuntien, Pylkönmäen ja Putkilahden tervehdykset! Seurakuntakuoromme lauloi seuraavaksi kaksi lähetyslaulua Hilkka Tiaisen johdolla.

Keski-Suomen seurakuntien ja Fidan puheenvuoron piti Aimo Mäkinen, joka on mukana Fidan Kaakkois-Aasian valiokunnassa ja myös Kirsin perheen tuttava jo vuosien takaa. Aimon puheenvuoron jälkeen Fidelia lauloi laulun Muutoksen aika, ja viimeisessä kertosäkeistössä  kuoro taikoi jostakin hienot liput, joita he heiluttivat laulun aikana. Lippujen toiselle puolelle oli painettu Suomen, ja toiselle puolelle Thaimaan liput.

Sitten oli vuorossa seurakuntamme edellisen lähetin, Helvi Oksan tervehdys ja "viestikapulan" vaihto. Helvi kertoi muutamia käytännön neuvoja uusille lähtijöille, ja luovutti sitten meille sammaloituneen "kapulan".. Helvi oli Taiwanilla työssä 37 vuotta ja tuli vuosi sitten eläkkeelle. Helvin puheenvuoron jälkeen oli läheisten puheenvuorojen vuoro, ja Tuomon isä, Juha, sanoi ensin muutaman ajatuksen, ja hänen jälkeensä Tuomon äiti, Pirjo, kertoi omia ajatuksiaan ja tunteitaan...

Lapsiryhmä lauloi Mostokin Ihmeestä tutun laulun Ystävyys ja sen jälkeen vielä yhdessä Fidelian kanssa Kirsin toivoman laulun Kun kotimaani kerran jättää. Thaimaan lähetyslapset ovat laulaneet sen noin 11 vuotta sitten konferenssissa, jossa Kirsi sen ensimmäisen kerran kuuli, ja nyt omien lähtökuvioiden lähestyessä se jälleen nousi elävästi mieleen, onhan jälleen maailmalle matkaamassa kaksi uutta lähetyslasta, Saga ja Daniel.


Kun kotimaani kerran jättää

KUN KOTIMAANI KERRAN JÄTTÄÄ,

SAAN KÄYDÄ MAAHAN KAUKAISEEN.

JA KANSSA YSTÄVÄINI HEITTÄÄ

SAAN HYVÄSTIT NIIN KAIHOISET.


EN TIEDÄ MIHIN TIENI JOHTAA,

TUO MITÄ HUOMEN TULLESSAAN.

EN TIEDÄ MITÄ VIELÄ KOHTAAN,

NÄIN MATKALLANI MAAILMAAN

 

              NIIN ISÄ HUOMAAS TIENI JÄTÄN SEN.

              SUN KÄSIVARTES MATKAIN SUOJELEE.



KUN SINIRISTILIPUN VAIHTAA

SAIN VÄRIIN PUNAVALKOISEEN

JA KOTIMAANI KYLMÄT KAIRAT

NÄIN MAAHAN RIISIPELTOJEN.



EN TIENNYT MIHIN TIENI JOHTAA,

TUO MITÄ HUOMEN TULLESSAAN.

EN TIENNYT MITÄ VIELÄ KOHTAAN,

NÄIN MATKALLANI MAAILMAAN



               NIIN ISÄ HUOMAAS TIENI JÄTÄN SEN.

               SUN KÄSIVARTES MATKAIN SUOJELEE.

 

                 TIEDÄ EN NYT VIELÄ ITSEKÄÄN

                 MAAHAN MILLAISEEN NYT KULJETAAN.

                 KAVEREITA SAANKO, YKSINÄISYYDENKÖ NÄÄN,

                 UUTTA KIELTÄ PUHUMAANKO OPITAAN?



                 KUITENKIN ON VARMUUS MIELESSÄIN

                 LUOTTAMUKSEN TUNNEN SISÄLLÄIN.

                 KANSSA ISÄN, ÄIDIN KULJEN

                 MAAHAN KAUKAISEEN.

                 MEITÄ JEESUS OHJAA TIETÄ VALAISTEN.



               NIIN ISÄ HUOMAAS TIENI JÄTÄN SEN.

               SUN KÄSIVARTES MATKAIN SUOJELEE.


Tämä laulu kuvaa hyvin niitä tuntoja, mitä meillä koko perheellä on mielissä näinä viimeisinä päivinä täällä turvallisessa koti-Suomessa.

Koko juhla kaikkine puheineen ja lauluineen kosketti meitä, eikä meidän puheenvuorostamme oikein tullut mitään. Tumppi selvisi vähän paremmin kuin Kirsi, jolta taisi koko päivä mennä aivan itkuksi, niin ihania puheenvuoroja ja ajatuksia saimme kuulla.


Sitten seurasi varsinainen siunaaminen, jossa ensin vanhimmistojen edustajat lukivat muutaman jakeen Raamatusta, ja sitten meidät siunattiin matkaan.

Fidelia-kuoro lauloi vielä koskettavan Kysytkö palvelushintaa - laulun. Sen jälkeen seurasi kuorolaisten lahjan luovutus, he olivat keränneet selviytymispaketin meille matkaan.. (Korissa oli HK:n sinistä, varrasleipää, salmiakkia, hyttysmyrkkyjä ja aurinkorasvaa Suomi-paita, sekä Marimekon Unikko-kassi ja hellehattu..) Viimeisenä lauluna he lauloivat Kirsin yhden lempilauluista, Ylitse merten, ja vielä Hannamari huoli Kirsin rivistöön mukaan laulamaan!

 Pitkä matkamme on, tie on tuntematon, mutta Jeesus itse johtaa kulkijaa.

 Yhteislauluna laulettiin vielä laulu On rakkaus Herran niin mittaamaton (HL 217), jonka jälkeen seurakuntamme pastori Jorma Laulumaa sanoi loppusanat ja rukoiltiin.

Hartolan seurakunnasta tuli vielä tervehdys ja seurakuntalaisen, Hilkka Vilkmanin runo, samoin kuin meidän seurakunnastamme ystävämme Raija Hakulisen runo.

Sitten olikin aika siirtyä kahville ja henkilökohtaisiin tervehdyksiin, suoraan asianomaisille!


Olimme erittäin iloisesti yllättyneitä siitä, että paikalla oli niin paljon ystäviämme ja läheisiämme ympäri Suomen (itseasiassa kauimmaiset vieraat taisivat olla Itävallasta, luokkakaverimme Adamsit lähetyslinjan ajoilta).

Oli hieno nähdä teitä kaikkia,

vaikka valitettavasti emme kaikkien kanssa ehtineetkään juttusille.

Iso kiitos myös kaikista muistamisista, joita saimme!


Vielä kerran kiitos kaikille, jotka olitte mukana järjestämässä juhlaa, niin paikan laittaneille, keittiö- ja siivousväelle, puhujille ja musiikkiväelle...

Teitte juhlastamme ihanan ja unohtumattoman!

Rakkautenne säilyy sydämissämme lämmittäen pitkään...

20.9.05

Kuukauden kuluttua Thaimaassa!

Niin se aika kuluu nopeasti... Aamukammassa on jäljellä enää 26 päivää täällä Suomen kamaralla.
Muuttotouhut etenevät pikkuhiljaa, ja paperiasiat täällä kotimaassa ovat viimeistä vaille valmiita. Touhuja on hidastanut koko perheen sairastelu, joka ei meinaa vieläkään hellittää. Daniel on ollut nyt jo kolme viikkoa samassa flunssassa, ja yskä riepottelee pientä miestä kovasti häiriten tietysti myös yöunia. Flunssan päälle iski vielä loppuviikosta Danille raju oksennus- ja mahatauti, joka vei voimia entisestään. Se on nyt jo onneksi laantunut.

Tänään on taas vuorossa rokotteita, Japanin aivotulehduksen "kakkospiikit" vuorossa koko perheelle. Samalla Daniel käy näyttäytymässä lääkärille, joka kuuntelee keuhkot ja katsastaa yleiskunnon tilanteen. Lisää kuulumisia sitten iltapäivällä...

Päivitys tilanteeseen:
Danilta löytyi taas korvatulehdus molemmista korvista, joten jälleen lääkekuurille, ja mikäli olo ei kohennu perjantaihin mennessä, menemme vielä otattamaan labrakokeita. Yskänlääkettä saatiin matkaan myös iso pullollinen.. Jospa se lähtisi tästä taas korjaantumaan!

15.9.05

Terveisiä Uuraisilta

Sunnuntaina 11.9. suuntasimme kulkumme kokoukseen naapurikuntaan Uuraisille, joka on alkujaan Kirsin ensimmäinen hengellinen koti. Uuraisilla asuessa Kirsi tuli uskoon, kävi siellä kasteella ja oli mukana seurakunnan toiminnassa. Uuraisten ajoilta on myös Kirsin lähetyskutsu "peräisin", kun seurakunnan lähettien luona Thaimaassa vieraillessa (vuonna 1992) Jumala puhui ensimmäistä kertaa. Silloin jäi lähtemätön jälki sydämeen, kun Thaimaa ja lähetystyö "iskivät" yhtä aikaa.

Nyt siis on vuosia kulunut, ja monenlaisia elämässä tapahtunut. Olemme pian lähdössä tuohon kutsumuksemme maahan. Tuntui hyvältä olla Uuraisilla tuttujen ja rakkaiden ihmisten keskellä, ja tietää, että myös siellä ystävät muistavat meitä rukouksin!

Kokouksen aloitti Aimo Mäkinen, joka on ollut mukana lähtökuvioissamme etsimällä yhteistyökumppaneita ja antamalla käytännön vinkkejä niin meille kuin kannattajaseurakuntiemme vanhimmistoillekin. Laulamassa oli Mäkisen Mari sisarensa, Laulumaan Maijun kanssa. Maiju soitti myös selloa, josta nautimme suuresti!! Sitten Kirsi jälleen kertoi tapahtumista matkamme varrelta. Tarkoitus oli myös laulaa, mutta flunssa ja yskä olivat vieneet äänen lähes kokonaan, puhekin oli pelkkää rahinaa... Tuomo jatkoi saarnalla.

Kokouksen lopussa saimme kokea ihanaa Pyhän Hengen läsnäoloa, kun Finchin pariskunta, Roger ja Liisa johdattivat seurakuntaa rukoukseen. Saimme siunata toinen toistamme, ja jokainen paikalla ollut sai kokea henkilökohtaisesti siunauksen, kun vuoronperään parittain kuljimme "Siunauksen käytävän" läpi muiden siunatessa.

Jääköön Uuraisten seurakuntakin
Taivaallisen Isämme siunausten sateen alle tulevina päivinä!

ja Kiitos kaikille ystäville, jotka muistavat meitä jatkossakin!!

8.9.05

Sairastelua ja pakkaamista

Niinpä niin. Nyt on Tuomon vuoro olla sairaana. Korkeaa kuumetta kesti reilun vuorokauden, pari päivää on pitänyt vähän pienempää kuumetta. Kirsi on siis saanut muistella sairaanhoitajan aikojaan täällä kotisairaalassa yksityispotilaiden kanssa! Myös yläkerrassa asuva Sirpa-mummo on saanut osansa flunssasta ja kuumeesta.

Tavaroita on silti koitettu saada laatikoihin pikkuhiljaa. Kirjahyllyjä on tyhjennetty, samoin vaatekaapeissa ja lelulaatikoissa on tehty alustavaa "kirpputoriharvennusta". Meitä helpottaa hurjasti se, että Kirsin vanhemmat jäävät asuttamaan tätä Suomen kotia, joten tänne jäävät tavarat saadaan varastoitua omalle vintille, ja osa huonekaluista jää heidän käyttöönsä. Näin tavaroille ei tarvitse etsiä väliaikaista majapaikkaa muualta.

Mukaan lähtevät tavarat pakataan pahvi- ja muovilaatikoihin, jotka sitten pakataan muovisiin,noin kuution kokoisiin "säiliöihin" (kuva). Kuorma-auto kuljettaa säiliöt Helsinkiin, jossa huolintaliike pakkaa säiliöt merikontteihin ja sitten laivaan. Meriteitse tavaroiden kulku Suomesta Thaimaahan kestää noin kuukauden. Siellä sitten taas paikallinen liike kuljettaa tavarat Bangkokista pohjois-Thaimaahan, ChiangMaihin,  johon asetumme kielikoulun ajaksi asumaan.

5.9.05

Terveisiä Tammijärveltä

Olimme Sagan kanssa Putkilahden seurakunnan lähetys- ja ehtoollisjuhlassa Tammijärvellä, Ikosen kodissa. Tuo koti on minulle lapsuudesta tuttu, sillä olen ollut siellä pienestä pojasta  lähtien "heinätöissä" ja muissa tärkeissä tehtävissä. Kukapa olisi arvannut, että nuo päivät, jotka sain viettää tuossa rakkauden ilmapiirissä, olisivat kultaa kalliimpia tulevaisuudessa.

Tälläkin kertaa saimme Sagan kanssa nauttia runsaista pöydänantimista kokouksen jälkeen. Saga oli innoissaan kissasta ja kanoista. Näytti viihtyvän yhtä hyvin kuin isänsä aikanaan. Kukapa tietää, vaikka jonakin kesänä saakin viettää muutaman päivän heinäseipäiden varjossa eväitä mutustellen.

Kokous aloitettiin Psalmin 91 sanoin ja samoin sanoin haluan myös päättää tämän päivän : "Herra on minun turvani ja linnani, Hän on minun Jumalani, johon minä turvaan"





Kirjoittanut Tuomo

4.9.05

Suunnittelemattomia muutoksia

Tänään sunnuntaina oli sitten aikomus mennä koko perheellä yhteen kannattajaseurakuntaamme, Putkilahteen pitämään kokousta koko perheellä. Toisin kuitenkin kävi, kun matkaamme tuli suunnittelemattomia harmeja.

Lapset ovat olleet vuoronperään koko viime viikon kipeänä, Dani alkuviikosta kuumeessa ja loppuviikosta yskä ja flunssa alkoivat pahentua, mutta kuumetta ei enää ollut. Sitten keskiviikkona nousi taas Sagalle korkea kuume, jota piti pari vuorokautta. Torstaina oltiin mukana seurakuntamme lähetysmyjäispäivässä, kahden puolikipeän lapsen kanssa.

Lauantaiaamuna kumpikin lapsista näytti olevan kunnossa (Danin yskää lukuunottamatta), kuumetta ei siis ollut, joten lähdimme ajelemaan Pieksämäelle Tumpin serkun häihin. Lähtiessä Dani oli vähän itkuinen, joten annoimme varulta särkylääkkeen. Vihkimisen ja ruokailun jälkeen Danin silmät alkoivat näyttää "kuumeisilta", ja otsakin alkoi tuntua lämpimältä. Lähdimme siis pois ennen ohjelman alkua, kun ei tullut kuumelääkettäkään mukaan. Kun päästiin kotiin, huomasin Danielia kantaessani, että hän on todella kuuma, joten riisuin hänet ja annoin heti lääkettä. Sen jälkeen otin pojan syliini ja aloin mitata kuumetta, mutta se keskeytyi, kun Dani alkoikin kouristelemaan. Aiemmin hänellä ei ole kuumekouristuksia ollut, joten säikäyttihän se! Kylmän suihkun jälkeen lähdimme ajamaan kohti päivystystä, jossa sitten menikin koko ilta. Korvatulehdus löytyi, muuten flunssa on virustulehdus. Antibiootit korvatulehdukseen ja kohtauslääke vastaavien tilanteiden varalle.  Toivottavasti emme joudu käyttämään niitä! Viime yö oli sitten kuumeen "vahtimista", kun tahtoi vaan useamman kerran lähteä nousemaan nopeasti.

Aamulla poika oli jo pirteämpi, mutta kuume lähtiessä jälleen nousemaan Saga ja Tuomo lähtivät kokoukseen kahdestaan. Tuomo kertokoon lisää sitten itse kokouksesta!

Teette hyvin, jos muistatte Danielia rukouksin, ettei kuumekouristus uusisi, ja että tauti jo helpottaisi!!

2.9.05

Elämää banaanilaatikoiden keskellä

Talon joka nurkkaan on alkanut nousta pakkauslaatikoiden pinoja. Heti eteisessä on vastassa pino muovilaatikoita, ja S-marketin banaanilaatikot ovat vallanneet makuuhuoneen.. Jätesäkkeihin kasataan vintille meneviä vaatteita, ja monta asiaa on mietittävä: jääkö tänne vai lähteekö mukaan..

Tumppi sai vanhan, hyvin palvelleen Buickimme myytyä (vaikka auto-parka joutuukin purkuun) ja saimme Kirsin tätin mieheltä lainaan hienon mustan Opelin lähtöömme saakka. Tumppi siirsi Sagan kanssa tänään lasten istuimet "uuteen autoon". Saga sitten päätti alkaa myös pakata autoon tavaroita,jotka lähtevät mukaan Thaimaahan. Kun sitten äitin piti tulla katsomaan, mitä hän on pakannut, löytyi peräluukusta joukko hiekkaleluja, lapioita ja ämpäreitä, vanha muovinen maitolaatikko ja punainen kanisteri (jossa muistini mukaan on ollut ruohonleikkurin bensaa?). Kysyin, mikä kanisteri on, ja pitääkö sen lähteä mukaan. Saga vastasi topakasti: "Joo, se on myrkkyä. Mä myrkytän sillä kaikki käärmeet siellä Thaimaassa." Selvä se, sitä äiti ei olisikaan ymmärtänyt ottaa mukaan...

1.9.05

Vihdoinkin valmis

Kävimme Kirsin kanssa viime viikolla keskiviikkona 24.8 Isossa Kirjassa. Kirsi kävi tekemässä viestinnän viimeisen tehtävän, radiopuheen, ja minä sain vihdoin paperin, jonka eteen olin tehnyt töitä. Titteli kuulostaa melko hienolta B.A in Bible and Theology.

Koska lähtömme on näin pian, en pääse osallistumaan varsinaisiin valmistujaisiin keväällä 2006. Sain kuitenkin virallisen kuvan otettua ihan puvun kanssa. Valmistujaisjuhlassa kuulemma ilmoitetaan, että Tuomo Lehtimäki valmistuu poissaolevana, koska on ujo .

 Kirj. Tuomo

Kolmikantasopimus ja muita kuulumisia

Kolmikantasopimuksesta..
Viime torstaina, 25.8. olimme koolla Tikkakoskella kolmikantasopimusasian tiimoilta. Paikalla olivat Fidan edustaja Rauno Mikkonen, Tikkakosken helluntaiseurakunnan edustajina pastorimme Jorma Laulumaa ja Martti Kirvesoja, Putkilahden edustajana Toivo Ikonen, sekä Pylkönmäen edustajana Yrjö Takala vaimoineen.

Fidan edustaja toi keskusteluihin lisätietoa Fidan kokemuksien pohjalta, ja jälleen kerran huomasimme, miten monenlaisia asioita on otettava huomioon, kun muuttaa ulkomaille ja lähtee sinne palkattuna työntekijänä! Ei itse osaa todellakaan miettiä kaikkia näkökulmia ja lakipykäliä, minkä mukaan on toimittava. Onneksi on olemassa asioihin perehtyneitä ihmisiä, jotka auttavat neuvoillaan!
Vielä jäi kuitenkin joitakin käytännön asioita auki, joista tahoillamme otamme selvää, joten itse sopimusta ei päästy allekirjoittamaan, vaan palaamme asiaan 19.9. "työnantajiemme" eli Tikkakosken edustajien kanssa.

Helsingissä
Torstain palaverin jälkeen lähdimme sitten perheenä ajamaan kohti Helsinkiä, jossa vietimme ihanan pidennetyn viikonlopun "loman" Tuomon Pirjo-äidin ja Reijon luona. Lapset nauttivat mummun ja vaarin luona olosta, ja Saga oli mielissään, kun pääsi mummun kanssa hakemaan Reijo-vaaria lentokentältä... Saga oli kovasti miettinyt, miten vaarin kone pääsee laskeutumaan maahan taivaalta... Mutta hyvin oli koneet laskeutuneet!

Sunnuntaina illalla ajelimme takaisinpäin Keski-Suomeen. Matkalla pysähdyimme Järvenpäässä erään Thaimaan lähetin,Seija Moilasen luona. Hän on ollut lyhyellä lomalla Suomessa ja nyt pian palaamassa kentälle. Oli mukava tavata, edellisen kerran olimme tavanneet Thaimaassa kaksi vuotta sitten!

(siirretty vanhasta, jo suljetusta blogistamme)

21.8.05

Kokous Pylkönmäellä

TERVEISIÄ PYLKÖNMÄELTÄ

Saavuimme juuri kotiin Pylkönmäeltä, jossa olimme tänään mukana pitämässä lähetyskokousta. Pylkönmäki on mukana kannatuksessamme, ja tämä oli ensimmäinen vierailumme siellä. Olimme aiemmin tavanneet vain muutaman vanhimmistoveljen, kaikki muut olivat uusia tuttavuuksia. Mennessä taisi vähän jännittää, miten meidät otetaan siellä vastaan...

Jo heti ovella vastaanotto tuntui lämpimältä, kun useat ihmiset kävivät tervehtimässä ja toivottelivat tervetulleiksi. Saga ja Daniel olivat varsin vilkkaalla tuulella, ja meinasivat aiheuttaa harmaita hiuksia vanhemmilleen, kun eivät halunneet pysyä hiljaa ja kiltisti paikoillaan!  Mutta onneksi Sirpa-mummo oli mukana, ja hoiti lapsia, joten me saimme keskittyä puhumiseen.

Heti alkuun kuoro lauloi kolme lähetysaiheista laulua, joista kolmas kuulosti siihen tilanteeseen varsin sopivalta! Laulussa puhuttiin yhteistyöstä, kuinka jokainen täällä tarvitsee toista, niin vanha ja nuori, kuin köyhä ja rikaskin. Ja sitähän tämä lähetystyökin on: yhteistyötä! Ei ole lähtijötä, jollei ole lähettäjiä...

Sitten Yrjö Takala aloitti kokouksen, ja puhui lämpimiä sanoja Pylkönmäen seurakunnan puolesta, ja siitä kuinka olivat kuulleet perheestämme Pajulan Anjan puheessa. Jälkeenpäin olivat Anjalta kysyneet, voisivatko tulla mukaan kannattamaan meitä. Näin Taivaan Isä hoitaa hienosti asiat!

Aloituksen jälkeen vuoro siirtyi meille ja Kirsi aloitti kertomalla taustastamme ja lähetyskutsustamme, sekä eri vaiheistamme. Kirsi myös lauloi yhden Pekka Salmisen Peltomies-äänitteeltä kuulemansa laulun:


    "Sun sanomaasi Herra, maan ääriin tahdon viedä.
    Mut heikko olen, yksin kestä en.
    Yli maiden merienkin sanomaasi voitostasi,
    mä kerron, mua minne johdatkaan.
    
    Jeesus rakkain, sun kädessäsi olla
    mä saanhan, pieni heikko ihminen.
    Jos saran pienoisenkin mä pellollasi saisin,
    sen sulle, Herra teen, oi sulle vaan."


 Sitten oli Tuomon vuoro tulla jakamaan Sanaa sekä omia sydämen tuntojaan. Hänellä oli aiheenaan Paavali ja Hengen johdossa kulkeminen.

Molemmat koimme tuon tilaisuuden aikana sellaista rakkauden ilmapiiriä, kuin olisimme olleet todella yhtä suurta perhettä. Koskaan ennen ei ole ollut niin helppo nousta puhujanpönttöön, kuin oli tänään, vaikka suurin osa ihmisistä oli meille aivan vieraita.


Olemme todella iloisia ja kiitollisia siitä, että Pylkönmäen ystävät haluavat lähteä mukaan yhteiseen "lähetystiimiimme", tekemään kanssamme sitä työtä, johon Vapahtajamme on meidät kutsunut Matteuksen evankeliumin viimeisissä jakeissa:

    "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen  ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Tätä työtä on hyvä tehdä yhdessä, rinta rinnan.

"Kun me yhteistyössä vain oomme yhteisvoimin ain,

työmme edistyy, kuorma keventyy, siispä yhteistyöhön vain!"

(Siirretty vanhasta, jo suljetusta blogistamme)