Näytetään tekstit, joissa on tunniste ThaiSuKo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ThaiSuKo. Näytä kaikki tekstit

19.1.09

Bangkok

FGCT:N TALVIPÄIVILLÄ

Juhlakulkueen etummaisena kulkivat liput. Taustalla soi thaikielinen versio "Elian päivät"-laulusta.

Lippujen perässä seurasivat tamburiinit..

..sitten pastorit Raamattukoulun johtajan Pratumin (vas) ja puheenjohtajan Suraphongin johdolla.Pitkässä juhlakulkueessa asteltiin sisään kokoustilaan.

Tuttuun tapaan tammikuun alussa pidettiin helluntailiikkeemme, FGCT:n (Full Gospel Churches in Thailand eli täyden evankeliumin seurakunnat Thaimaassa) vuotuiset "talvipäivät" eli vuosikokous. Talvipäivät olivat nimensä mukaiset, sillä ilma on ollut koko Thaimaassa ennätyksellisen kylmää. Bangkokissakin ilma laski +15 asteen tuntumaan, ja villapaidoille oli tarvetta! Small talkin aihetta ei siis tarvinnut keksiä, vaan jutut alkoivat poikkeuksetta "ilmojen ihmettelemisellä"! :)

Kokousväkeä raamattukoululla

Tällä kertaa päivät pidettiin Bangkokissa raamattukoululla, ja paikalla oli yhteensä noin 200 thailaista pastoria sekä suomalaista lähettiä ympäri maata. Ohjelmassa oli mm. virallisia kokouksia, raamattutunteja sekä paneelikeskustelu, aiheena Hengellinen johtajuus.

Dr. Arto Hämäläinen pitämässä raamattutuntia tulkkinaan pastori Suraphong

Tämän vuotuisilla päivillä oli lisäksi kaksi erityistapausta. Ensinnäkin Fidasta paikalla oli lähetysjohtaja Arto Hämäläinen, ja päivien aikana allekirjoitettiin Fidan ja FGCT:n välinen kumppanuussopimus, samoin hyväksyttiin uusi helluntailiikkeen perustuslaki.


Tässä allekirjoitetaan Fidan ja FGCT:n välistä kumppanuussopimusta.

Kumppanien kädenpuristus! Pastori Suraphong ja Dr. Arto Hämäläinen


Myöskin eräänä viikon tärkeänä tapahtumana oli uuden hallituksen valinta tulevalle neljävuotiskaudelle. Perustuslakiin on kirjattu, että Thaimaa on jaettu 9 eri alueeseen, kheettiin, joista jokainen sai tänä vuonna valita oman edustajansa hallitukseen. Idän edustajaksi oli valittu työntekijäkokouksessa pastori Buriramista. Lisäksi paikalla ollut kokous valitsi vielä 4 thailaista, sekä kaksi lähettien edustajaa. Thailaisista valittiin Surinin pastori Kamfong, viime kauden puheenjohtaja Suraphong ChiangRaista, sekä pastorit Thawisap ja Vata. Lähettien edustajaksi valittiin Tumppi ja Milka Seidler. Kokous valitsi tulevan kauden puheenjohtajaksi Surinin pastori Kamfongin, ja Suraphongista tuli varapuheenjohtaja. Idän alue on nyt siten oikein mukavasti edustettuna hallituksessa. Saimme myös kuulla "mainintoja" siitä, kuinka Rattanaburin pienen pienestä seurakunnastakin voi päästä noin 10 000 uskovan helluntailiikkeen hallitukseen! :) Phat ja Käew olivat aivan ihmeissään Tuomon valinnasta - mutta kylläkin mielissään tietysti! :)

Uusi hallitus, yhteensä 15 jäsentä



THAISUKOLLA


Tuomo osallistui päiville ja kokouksiin Kirsin ollessa lasten kanssa naapuritontilla, eli ThaiSuKolla (Thaimaan suomalainen koulu). Siellä ohjelmassa oli mm. makkaranpaistoa nuotiolla, leikkiä muiden suomalaisten lasten ja koulun ihanien vahtikoirien kanssa, keittäjä-Oonin karjalanpiirakoiden ja korvapuustien ym. suomi-herkkujen maistelua... Majoituimme myös tuon viikon ThaiSuKolla. Perjantaina päivien päätyttyä ArtoHämäläinen tapasi koko lähettijoukon Suomi-koululla. Tapaaminen päättyi Oonin tekemään herkulliseen jauhelihakeittoon. :)

Hiilivalkealla asuntolanhoitaja-Jonin johdolla.
Joni näyttää mallia, miten nakki ja keppi kohtaavat..


Saga ja Dani sekä uskollinen ja aina iloinen leikkitoveri Mandi.

Dani ja Ville.
Ville on ThaiSuKon entisiä oppilaita, Dani kenties tulevia??

TAKAISIN ITÄÄN

Kotimatkalle lähdimme lauantai-aamupäivällä. Bangkokissa kävimme vielä kaupassa täydentämässä kuivatarvikevarastoamme tuotteilla, joita idästä ei löydä. Käew tuli taas mukanamme tänne Rattanaan. Phat jatkoi matkaansa päiviltä suoraan vuosilomalleen kotilääniinsä Phetsabuniin, kun sai kyydin sopivasti muiden työntekijöiden autossa.

Sunnuntaina pidimme kokouksen tuttuun tapaan. Käewn kanssa johdimme laulut, ja Tumppi opetti Apostolien tekojen ensimmäisen luvun pohjalta. Ensin kävimme luvun läpi lukien pätkiä yhdessä ja pysähdyimme miettimään jakeiden tarkoitusta, kuinka ymmärrämme ne. Sitten Tumppi vielä syvensi luvun tarkoitusta. Loppuun mietimme yhdessä elämämme päämäärää ja lupausta, että Jeesus tulisi takaisin, ja mihin uskovina eräänä päivänä "päädymme". Joukossa oli vasta pari kk uskossa olleita, ja otimme ilmestyskirjasta jakeita uskovan tulevaisuudesta taivaan kodissa. Paikalla oli myös ensimmäistä kertaa nuori poika Sin, joka oli tullut uskoon 1,5kk sitten Surinissa. Kun tuon srk:n pastori oli kuullut pojan olevan kotoisin Rattanasta, oli hän kehottanut tätä tulemaan tänne paikalliseen srk:aan. Sin oli oikein reippaan oloinen nuorimies, ja ilolla otimme hänet vastaan!!

Kokouksen ja riisinsyönnin jälkeen lähdimmekin ajamaan vielä Suriniin. Siellä pidettiin ensimmäiset lauluharjoitukset maaliskuisia Henry Madavan suurkokouksia varten, ja minut "huolittiin" mukaan laulamaan. Harjoituksia on edessä vielä ainakin neljät ennen kokouksia. Oikein mukava päästä laulamaan yhdessä thailaisten nuorten kanssa! Tumppi sai musiikkiväen kokoontumisen ajan haastella työasioista pastori Kamfongin kanssa Sagan ja Danin leikkiessä paikalla olevien lasten kanssa.. jokaiselle siis jotakin.

Tämä maanantai-päivä onkin kulunut vauhdikkaasti pyykkien ym kotihommien parissa... Niin se arki jälleen lähtee rullaamaan!

2.9.08

Reissuelämää ja ikimuistoinen kotiinpaluu


Blogi on viettänyt hiljaiseloa, sillä olimme poissa kotoa melkein 2 viikkoa. Niinkuin edellisessa postauksessa kerroin, tuli Tumpin ystävä Jussi Suomesta tutustumaan elämäämme ja ympäristöön Thaimaassa.

Vierailulla erään seurakuntalaisen kodissa.

Ensin olimme täällä Rattanaburissa, ja sitten suuntasimme 700 km;n päähän rannalle muutamaksi päiväksi.


Hieman pitää olla seikkailumieltä mukana.. Tässä seikkailulla "lepakkoluolassa"



Luolaseikkailusta hengissä selvinnyt, hikinen perhe...

Matkalla sitten sattuu ja tapahtuu.. Tällä kertaa Dani kompastui housuihinsa ja kaatui naamalleen kaakelilattialle.. Etuhammas vääntyi, ja sitten lähdettiin taas etsimään lähintä sairaalaa, jonne uskaltaisi mennä.

Rannalta siirryimme Bangkokiin, jossa kävimme mm. tutustumassa pääkaupungin erääseen eläintarhaan.
Saga poseeraa matelija-luolan edustalla
Dani sai tästä lasin takana olevasta liskosta kaverin :)

Jussi ja Dani sekä vedestä rannalle noussut lisko

Jussi lähti paluumatkalle Suomeen. Me jäimme vielä odottamaan Miiaa, joka tuli Suomesta tänne Thaimaahan aloittelemaan kielenopiskeluita. Tumppi hoiti työjuttuja, paperiasioita ja kävi keskusteluja Raamattukoululla rehtori Pratumin, sekä muiden opettajien kanssa. Joitakin suomalaisiakin ehdimme nähdä, ja käydä pikaisesti ThaiSuKolla (Suomalainen koulu) syömässä Oonin laittamaa huippuruokaa ja käydä samalla vaihtamassa koulun kirjastosta uusia kirjoja niin lapsille kuin äidillekin. Danin 5 päivää aiemmin saama "rautaviritys" sai kokea uuden kolhun, joten tällä kertaa etsimään hammaslääkäriä Bangkokissa. Joka sairaalassa kävijälle tehdään henk.koht. sairaalakortti. Danilla näitä alkaa olla kerättynä jo aikamoinen kasa, joka saa äidin rahapussin pullistelemaan hassusti. ;)

Lentokentällä Miiaa odottaessa törmäsimme Pekingin Olympialaisista palaavia
urheilijoita odottaviin kaunokaisiin. Saga pääsi kuvaan parin tytön kanssa.

Miian saimme mukaamme lentokentältä, ja sitten aloitimme kotimatkan. Miia jäi Seijan luokse 30km:n päähän Chompraan, ja me pääsimme vihdoin pitkän reissun jälkeen kotiin.

Kotona odotti pari "ei-niin-kivaa" yllätystä, kun koira oli saanut itseensä "hot-spotin" eli märkivän ihotulehduksen ja jostain oli takapihalle ilmaantunut kuollut kana... Nämä saattavat olla hyvinkin yhteydessä toisiinsa. Mindi-koiramme ei suostunut kertomaan, miten kana oli pihaamme joutunut, ja oliko se ollut elossa pihaan tullessaan.. Tarkkaa ajankohtaa kanan ilmaantumiselle ei voi sanoa, mutta +35 asteen lämpötila ja nopeasti raadon löytäneet ötökät olivat tehneet kanasta ns. selvää.. Ihmettelimme yöllä kotiuduttuamme hajua alakerrassa, ja etsimme talon sisältä joka paikasta raatoa. Aamun valjettua hajun syy sitten selvisi takapihalta, keittiön ikkunan alta... yäk! Onneksi urhea mieheni hoiti raadon pois pihasta ja koiran eläinlääkäriin. Kotonakin koiran hoito olisi saattanut onnistua, jos koiramme sattuisi olemaan jotain rauhallisempaa rotua... Mutta Mindin ikiliikkujan luonnetta ei meinannut edes eläinlääkärin rauhoittava piikki taltuttaa! Kun koira vihdoin rauhottui eläinlääkärin pöydälle, oli haavat helppo puhdistaa ja lääkitä, kun karvat sai ajettua pois.
Kotiin palasi hyvin nolon näköinen, horjuen kävelevä koira "lampunvarjostin" päässä. :) Kotona lääkitys jatkui viikon verran ja nyt haavat ovat parantuneet tosi hienosti, joten lampustakin päästiin eroon :)

21.10.07

Bangkokissa


Viime viikon, lauantaista lauantaihin, vietimme reissussa. Lauantaiaamuna lähdimme ajamaan kohti Bangkokia. Dani oli vielä vähän kuumeinen ja yski kovasti, ja Saga sai myös flunssan vaivoikseen. Sunnuntain palauduimme edellisen päivän matkasta, ja Tumppi ja Saga olivat mukana raamattukoululla aamukokouksessa, Dani oli sen verran kovassa yskässä, joten minä jäin Danin kanssa kotiin. Saga olikin saanut heti thailaisia kavereita, ja meni muiden mukana pyhäkouluun.

Maanantaina heti aamusta hyppäsimme taksiin ja suuntasimme kohti keskustaa. Ruuhka ei ollut ollenkaan paha, joten tunnissa selvisimme immigrationiin. Olimme pari tuntia virastossa odottelemassa viisumiasian hoitumista, ja kaikki menikin oikein hyvin. Siitä jatkoimme läheiseen ostoskeskukseen lounaalle ja sitten iltapäiväksi palasimme majapaikkaamme. Takaisin tullessa taksimatka oli "Möykkyinen", kuski ajoi ruuhkassa mutkitellen ja epätasaisesti, ja sai aikaan sen, että minä ja Dani olimme huonovointisia takapenkillä. Muutama kilometri ennen perille pääsyä Dani oksenti - muovipussin ohi syliinsä tietysti--- onneksi olimme jo suht' lähellä, eikä taksin penkkikään likaantunut, kun kaikki oli danin sylissä ja minun käsillä... yäk.



Keskiviikkona ajelimme toiselle puolelle kaupunkia Safari World - eläinpuistoon.


Kiersimme ensin omalla autolla "villieläinten" keskellä. Sitten suunnistimme puiston puolelle, jossa näimme hienon delfiininäytöksen, sekä monenlaisia eläimia ja lintuja. Päivä oli oikein mukava, kun Bangkokin ilmakin oli omituisen viileä ja pilvinen :)



Perjantaina pääsimme suomikoulun (ThaiSuKo) väen mukana retkelle keskustan Siam Paragon ostoskeskukseen, jonka alakerrassa on hieno Ocean World - siellä pääsimme tutustumaan vedenalaiseen maailmaan. Paikassa oli monenlaisia ja -muotoisia akvaarioita ja mereneläviä. Pääsimme näkemään läheltä haiden syöttämistä ja iloisen kirjavia kaloja, meritähtiä ja meduusoita. Suuressa akvaariossa vieressä leijuva valtava rausku oli vaikuttava näky pitkinen piikkipyrstöineen...



Perjantai-ilta huipentui thaisukon leirikoulun iltanuotiolle lauluineen ja makkaranpaistoineen. Suomen kesäleirin iltanuotiot tulivat mieleen - täällä vain laulua säesti sammakoiden kurnutus ja pehmeän lämmin ja kostea ilma... Perjantai-päivä ja ilta thaisukolaisten kanssa olivat viikon ehdoton huippu!




Lauantaiaamuna
sitten pakkasimme jälleen tavarat autoomme ja aloitimme matkan kohti pohjoista. Reilun 9 tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme jälleen kotiin. Ja huomenna on sitten jälleen paluu arkeen ja kielitunneille!