Näytetään tekstit, joissa on tunniste leiri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leiri. Näytä kaikki tekstit

23.10.12

Nuorten leiri Phitsanulokissa


Viime viikolla oli PKT:n nuorten valtakunnallinen leiri Phitsanulokissa. Minulla oli mahdollisuus olla mukana kahtena päivänä leirin hulinassa, noin 400 nuoren keskellä. Ohjelmasta löytyi 20 minuutin rako, jossa oli mahdollisuus rohkaista nuoria näkemään oma tärkeytensä Jumalan suunnitelmassa sekä kertoa palvelutehtävään valmistautumisesta raamatunopiskelun kautta. Salin takaosassa oli tuon kahden päivän ajan raamattukoulun piste, jossa oli mahdollisuus keskustella joidenkin nuorten kanssa opiskelumahdollisuuksista. On aina virkistävää päästä keskustelemaan innostuneiden ihmisten kanssa.

Minulla oli mahdollisuus olla mukana myös muissa leirin tapahtumissa. Tiistaina raamattutunnin päätteeksi moni leirille kavereiden kanssa tullut nuori halusi antaa elämänsä Jeesukselle. Salin etuosaan astui noin 20-30 nuorta, jotka johdettiin rukoilemaan syntejään anteeksi ja kohti uutta elämää. Viime sunnuntaina sain olla kokouksessa kuulemassa yhden nuoren todistusta, joka ei ollut tuolloin uskaltautunut salin etuosaan, mutta oli rukoillut rukouksen hiljaa paikallaan. Jumala ei onneksi katso tapaan tai paikkaan, jossa rukoilemme, vaan Hän katsoo sydämeen. Tuo nuori poika toivotettiin tervetulleeksi Jumalan perheeseen ja seurakunnan keskelle.


Leirin teemana oli myös helluntalaisuus, josta oli päivien aikana opetusta. Yksi helluntailaisuuden erityispiirteistä on usko Pyhän Hengen kasteeseen. Tiistain tilaisuudessa pyydettiin esille myös niitä nuoria, jotka halusivat täyttyä Pyhällä Hengellä. Arviolta noin sata nuorta asteli salin etuosaan ja saimme rukoilla heidän puolestaan. Monet nuoret murtuivat itkemään ja saivat kokea Jumalan läsnäoloa ja rakkautta. Uskon, että moni elämä sai uuden suunnan tuona iltana.


Oli hienoa nähdä satoja nuoria yhdessä koolla ja innokkaina. On tärkeää, että nuoret näkevät myös muita saman ikäisiä uskovia. Moni voi tulla pienestä seurakunnasta ja kokea olevansa ainoa nuori kristitty. Tällainen kokoontuminen antaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luo arvokkaita kontakteja tulevia vuosia varten.


-Tumppi-

30.3.11

Maaliskuun kuulumisia - rukouskirje



Tervehdys Kaakkois-Aasiasta. Olemme kuulleet ja lukeneet Suomen ennätyksellisistä lumitilanteista ja paukkupakkasista, sekä muutenkin vaihtelevista säätiloista. Täällä olemme myöskin eläneet keskellä hyvin hämmentäviä säiden vaihteluita. Ensinnäkin ns. ”talvijakso” oli täällä yllättävän pitkä ja mukavan viileä aivan helmikuun puolelle asti. Sitten tuli muutama kuuman kuuma viikko, lämpötilat +32-35 astetta varjossa ja ajattelimme, että olemme matkalla kuumaa aikaa, joka yleensä sijoittuu maalis-toukokuulle. Välillä tuli rankkasateita. Sitten yhtä äkkiä lämpötila romahti täällä Bangkokissakin alle +18 asteen, muualla maassa vielä paljon alemmas- kuulimme uutisia, joiden mukaan pääskyjä tippui kesken lennon paleltuneena maahan, samoin 50 lehmää kuoli kylmään! Ja tämä kaikki maaliskuun puolessa välissä. Sitten yhtäkkiä lämpötila pomppasi taas yli kolmenkymmenen ja alkoi sataa.. Tuota sadetta ja ukkosmyrskyjä seurasi jälleen kylmä jakso, ja nyt taas kolme päivää on paleltu. Danielilla oli aamulla kouluun lähtiessä kaksi takkiakin päällekäin. 


 

Tämä helmi-maaliskuun aika on jälleen ollut monenkirjavaa touhua täynnä. Erilaiseksi arjen teki myös vieraita Suomesta. Ensin saimme pitää Kirsin ystävää Tainaa Jyväskylästä luonamme, ja sen jälkeen tuli vielä Tuomon ystävä Jussi Helsingistä muutamaksi päiväksi seuraamaan työtämme. Oli oikein virkistävää ja mukavaa saada ystäviä käymään! 



 

22.-23.2. Tuomo oli vierailemassa Traatin läänissä, vajaan 350 km:n ja reilun 4h ajomatkan päässä Bangkokista. Pienessä n.50-60 jäsenen seurakunnassa olivat vastuunkantajat yhdessä päättäneet, että haluavat kehittää itseään Raamattua opiskelemalla, ja niin heitä oli koolla 11 innokasta henkilöä. Tuomo kävi pitämässä heille alkuinfon, kuinka edetä, mitä opiskella jne. Joukko oli todella innostunutta ja motivoitunutta oppimaan yhdessä pastorinsa johdolla Raamattua. Nuo ihmiset vilpittömällä halullaan tuntea enemmän Jumalan Sanaa saivat olla myös rohkaisuna Tuomolle hänen työssään.


Tuomon viimeinen opetusviikko Raamattukoululla oli samalla opiskelijoiden viimeinen viikko ennen kesälomaa. Työntekijät jatkavat töitä koko kesäloman ajan valmistellen tulevaa kautta ja toukokuun lopussa alkavaa uutta lukukautta. 





 Raamattukoulun lukuvuosi loppui siis 11.3. ja sen jälkeen lähdimme opiskelijoiden kanssa leirille Chonburissa sijaitsevalle pienelle Ko Sichangin saarelle kolmeksi päiväksi. Saarella oleva pieni seurakunta majoitti opiskelijat - tytöt nukkuivat seurakunnan kokoussalissa ja pojat ulkona teltoissa.


Työntekijät nukkuivat pienessä resortissa parin kilometrin päässä. Ohjelmassa oli kokouksia, rentoa yhdessäoloa, rukousta ja ylistystä - ja viimeisenä iltana jäähyväisiä. Lähtiväthän neljännen vuosikurssin oppilaat ”kukin omaan kaupunkiinsa”, pääosin omien seurakuntiensa pariin. Joillakin on edessä vielä opintoihin kuuluva harjoittelujakso seurakunnassa, mutta harjoittelun tehneillä alkoi töiden etsintä. Viimeisessä kokouksessa jokaisella paikallaolijalla oli mahdollisuus musiikin soidessa kiertää salissa toisten luona, kertomassa kiitoksia, pyytämässä anteeksi, tai rohkaisemassa toisia - miten itse sydämessään koki. Tilanne oli herkkä, eikä kyyneleiltäkään säästytty.. 



  
Viime viikolla oli Thaimaan helluntailiikkeen hallituksen ja Raamattukoulun hallituksen yhteiset päivät, ja kokouksia ja palavereita oli aamusta iltamyöhään. Palavereissa on käsitelty Raamattukoulun tulevaisuutta, haasteita ym. Monenlaisia haasteita työssä onkin! Tämän kuun lopussa kaksi työntekijää, pariskunta Manop ja Mäm lähtevät työhön kotialueelleen Pohjois-Thaimaahan, joten henkilökuntaan tulee jälleen vajausta. Muistakaa rukouksin, että heidän paikalleen voisi löytyä juuri se oikea henkilö!
 

Yksi iso rukousaihe jälleen on Kirsin ja lasten viisumiongelmat, joihin ei ole vielä löytynyt ratkaisua. Huhtikuun 25 pv Kirsin viisumi menee jälleen vanhaksi, joten tiedossa on matka Laosiin, josta on saatavilla jälleen 3kk viisumi. Lasten tilanne on vieläkin kinkkisempi... Muutama päivä sitten kuulimme mahdollisuudesta, että Kirsille voisi  yrittää hakea vapaaehtoistyöntekijän työlupaa, jonka jälkeen sitä kautta voisi mahdollisesti saada myös vuoden viisumin. Kukaan ei ole aiemmin tuota kautta yrittänyt, joten Kirsi olisi ikäänkuin ”koekaniini”. Tuon hakemuksen ei tarvitsisi mennä uskontoministeriön kautta, jossa on yli puolen vuoden mittaiset hakemusjonot. Todennäköisesti asia ei etene valmiiksi asti ennen 25.4. joten Kirsin tarvinnee joka tapauksessa poistua maasta tuolloin.. Muistakaa asiaa rukouksin!!! Asia on sekä henkisesti että taloudellisesti haastava. 





Lasten koulu on mennyt hyvin, Dani on oppinut hienosti lukemaan, ja Saga loistaa matematiikassa. Saga pitää lukemisesta, ja kaikki vapaa-aika kuluu ”nenä kiinni kirjassa”. Olemme iloisia suomalaiskoulun kirjastosta, johon on vuosien varrella kerääntynyt paljon suomenkielisiä kirjoja.



Saga käy yhä kerran viikossa pianotunneilla ja Daniel rumputunneilla, Masa-opettaja opettaa lapsia soittamaan koulun jälkeen. Valitettavasti Masa ja Sofia joutuvat palaamaan Suomeen kevätlukukauden päätyttyä, vaikka mielellämme olisimme pitäneet heitä täällä vielä täällä pidempäänkin. Sekä Korpeloilla että meidän lapsilla on edessään siis jälleen uudet kuviot. 


 

Lidia on jo ehtinyt 5 kuukauden ikään, on touhukas ja iloinen neiti. Kaikki on mennyt hyvin vauvan kanssa. Viime viikolla Lidia oli ensimmäistä kertaa kuumeessa, mutta selvisi onneksi vähällä. Muistakaa jälleen erityisesti lapsia ja Lidiaa rukouksin, että pysyisivät terveenä.



 

PS. Sunnuntaina Suomi siirtyi kesäaikaan, ja aikaero Thaimaahan lyheni 4 tuntiin

23.7.07

Heinäkuisia terkkuja



Aika on vierähtänyt täällä koto-Suomessa todella nopeasti!
Juhannuksen jälkeen juoksimme pakolliset neuvola- ja lääkärintarkastukset sekä hammashoitajat lasten kanssa, sekä hoidimme muita asioita. Sitten matkasimme sukukokoontumisen kautta yhteiselle mökkiviikolle Tumpin sisarusten kanssa. Mukavaa aikaa, kun kaikki yhdeksän serkusta pääsivät touhuamaan useamman päivän yhdessä! Lapsetkin nauttivat todella, ja sääkin suosi tuolla viikolla.

Seuraavan viikon olimme mukana Tikkakosken leirillä, ensin minileirillä (alle kouluikäisten ja heidän vanhempiensa leiri)osallistujina koko perheellä kaksi päivää, ja sitten jatkoimme kouluikäisten "Maxileirillä" loppuviikon. Minulla ja Tumpilla oli opetusryhmässä 10-12 vuotiaita, ihanan eläväisiä lapsia! :) Viikko oli todella mukava ja vauhdikas, varmasti yksi kesän kohokohdista!



Leiriviikon jälkeen (eli viime viikolla) pidimme Sagan 5-v syntymäpäivät maanantaina ja loppuviikon kiersimme eri seurakunnissa; Uuraisilla, Pylkönmäellä ja Tammijärvellä sekä Tikkakoskella pitämässä kokouksia ja kertomassa elämästämme Thaimaassa.

Ensi viikolla on sitten vuorossa lähettipäivät Keuruulla, ja lisää sukujuhlia Kotkan suunnassa mutta tämän viikon yritämme rauhoittua "salaisessa piilopaikassa" :)

Siunattua kesänjatkoa teille kaikille!

31.5.06

Toukokuun lopun tervehdys

Tervehdys Chiang Maista!                               27.5.2006

 Joku aika sitten tuli täyteen 7 kuukautta uudella mantereella. Olo alkaa olla jo varsin kotoisa, ja elämä täällä tuntuu hyvältä. Maalis-huhtikuussa meillä oli rankka, reilun kuukauden mittainen sairastelukierre, joka vei vuoronperään petiin kolme neljäsosaa perheestämme, Kirsi-äiti ainoana säästyi taudeilta. Muut sairastivatkin vuoronperään useamman taudin. Daniel joutui olemaan  sairaalassakin reilut kaksi vuorokautta rajun mahapöpön vuoksi, muut pärjäsivät kotihoidossa. Samoihin aikoihin alkanut kuuma-aika yhdessä sairastelujen kanssa vei koko perheeltä voimat vähiin, ja sairasteluiden päätyttyä voimien palautuminen vei yllättävän pitkään. Nyt pikkuhiljaa alkaa olla tuntuma, että olemme päässeet ”normaaliin” elämään jälleen kiinni.

Opiskelemme thai-kieltä kotonamme uskovaisen thailaisen opettajan, Khruu Tukkataan johdolla neljänä päivänä viikossa. Kova into on päällä, ja motivaatio on korkealla! Vaikka normaalit päivittäiset asiat jo pystyykin jotenkuten thaiksi hoitamaan, silti joka päivä huomaa, miten pitkä matka kielenopiskelussa vielä on edessä... Varsinkin thailaisessa seurakunnassa käydessämme huomaamme, kuinka keskustelu on aika pintapuolista – ja turhauttaa, kun ymmärtää muiden puheesta enemmän kuin itse osaa puhua! (siis ymmärtää kysymykset, mutta ei osaa vastataJ) Mutta seurakunta, jossa käymme, on lämminhenkinen, noin 50-60 jäsenen seurakunta. Siellä olemme kokeneet olomme kotoisaksi.

Pääsimme myös käymään seurakunnan leirillä pari viikkoa sitten ja tutustumaan hieman seurakuntalaisiin ulkopuolella kokouksienkin. Seurakuntaan on vähän ajan sisällä tullut kymmenkunta uutta nuorta, joille seurakuntaleirillä pidettiin oma ”opetuslapseuskoulu”. Seuraavana sunnuntaina kuusi uutta kastettua siunattiin seurakuntaan ja toivotettiin tervetulleeksi uuteen seurakuntaperheeseen. Kastetut kutsuttiin salin etuosaan seisomaan ja kaikille muille kokouksessa olijoille annettiin ruusut. Ylistysbändin soittaessa taustalla kävimme viemässä ruusut edessäolijoille ja toivottamassa heille Jumalan siunausta. Jokainen uusi seurakuntalainen lähti edestä siis kauniin ruusukimpun kanssa!

Saga (pian 4 v) ja Daniel (2,5 v) ovat aloittaneet myös koulun kaksikielisessä (englanti-thai) esikoulussa. Daniel on päiväkodin puolella ja Saga luokalla K2. Danin päivät menevät pääosin leikkiessä ja laulaessa, askarrellen ja satuja kuunnellen. Sagan luokassa on tarkat päiväohjelmat, joihin kuuluu mm. sekä thai- että englannin aakkosten harjoittelu, samoin numerot ja laskeminen thaiksi ja englanniksi. Kotitehtäviäkin hän saa joka päivä (pienet tehtävät, joista hän selviää noin kahdessa minuutissa), jotka ovat pienelle koululaiselle HYVIN tärkeitä!! Tunnit ovat kestoltaan noin puoli tuntia, välissä on leikkiä ja laulua, joten ei käy liian raskaaksi touhu. Opetus on aamupäivällä ja ruuan jälkeen on pääosin vapaata leikkiä ja lepoa. Saga on todella innoissaan NELJÄ-vuotiaiden koulusta! (vaikka syntymäpäivään vielä onkin melkein kaksi pitkää kuukautta...)

Chiang Main suomalaiset Fida-lähetit kokoontuvat 2-3 viikon välein yhteisiin rukousiltoihin vuorollaan jokaiseen kotiin. Viime perjantaina oli meidän vuoromme järjestää rukousilta kotonamme. Saimme kokea Jumalan hengen läsnäoloa, ylistää yhdessä Hänen suuruuttaan ja kantaa asioita Herran eteen. Parin tunnin rukouksen jälkeen juotiin vielä yhdessä suomalaiset kahvit (Juhla Mokkaa on vielä riittänyt, kiitos kaikkien tuliaisten!!)  ja jutella yhdessä.

Chiang Maissa olemme säästyneet tulvilta, vaikka vettä on täälläkin satanut. Välillä kovalla sateella katto vuotaa parista kohtaa, mutta muutoin olemme säästyneet pahemmin kastumatta. Meillä on siis menossa nyt kolmas vuodenaika. Kun tulimme lokakuun puolessa välissä, alkoi ilmat viiletä, oli ”kylmä aika” (yöllä alimmillaan n.+15 astetta). Helmikuussa ilma alkoi lämmetä, ja maalis-huhtikuussa oli ”kuuma-aika” pahimmillaan, +37-40 astetta päivittäin. Nyt olemme sitten siirtyneet sadeaikaan, kolmisenkymmentä astetta lämpöä ja sateita lähes päivittäin, samoin rajuja ukkosmyrskyjä. Tätä kirjoittaessakin tuulee kovasti, ja jossain kauempana jyrähteli jo ukkonen.

Toukokuu on vaihtumassa kesäkuuksi, ja Suomessa alkaa kesälomat. Me kielenopiskelijat jatkamme aherrustamme läpi kesän.  Siunattua kesää kaikille!

Kiitos, kun olet muistanut meitä rukouksin!

Rukousaiheitamme:                                                  

    * terveyttä
    * voimia ja ymmärrystä kielenopiskeluun
    * lapsille voimia omaan ”koulutyöhön”
    * Tulva-alueet ja työntekijät siellä

25.2.06

Leirillä Phitsanulokissa

Viime viikonloppuna olimme vierailulla Phitsanulokissa, olimme mukana Phitsanulokin ja Nakonthain seurakuntien yhteisellä leirillä, joka pidettiin Phetsabunin läänissä Khao Khon luonnonpuiston leirintäalueella.. Paikalla oli reilut 300 thailaista, ja ohjelmassa oli opetusta kahdessa ryhmässä, varttuneemmille ja nuorisolle omat Raamattutuntinsa.

Perjantai-illan aloitustilaisuudessa oli hieno hetki. Salista sammutettiin valot ja tuli täysin pimeää. Kokouksen johtaja sytytti kynttilän kuvaten Jumalan rakkautta uskovan sydämessä. Kaikille salissa olijoille oli jaettu kynttilät, ja valo lähti leviämään yhdestä kynttilästä rivi kerrallaan, kunnes koko sali oli täynnä hohtavaa valoa. Pyhä Henki oli läsnä ja rukous nousi spontaanisti ihmisten huulilta. Jumala puhui myös minun sydämelleni. Rukoilin, että Jumala saisi käyttää minun pienen kynttiläni liekkiä täällä pimeyden keskellä. Yksi tuikku valaisee pienen alueen, mutta jos se saa levitä, valo laajenee nopeasti. Jos minun kynttiläni voisi antaa liekin kahteen sydämeen, heidän kahteen uuteen jne., voisi näin valo laajeta moninkertaiseksi...

Tässä haaste myös Sinulle: Ota ”kohteeksesi” kaksi ihmistä, joiden puolesta alat aktiivisesti rukoilla ja jotka haluaisit johdattaa Jumalan luo. Rukoillen, että sinun kynttilästäsi voisi valo laajeta ympäristöön.. Muistaen, että itse emme voi valoa toisen sydämessä sytyttää, sen tekee Kaikkivaltias Jumala. Me voimme olla vain välikappaleina.

Matt 5: 14-16:

” Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan,
ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä,
että he näkisivät teidän hyvät tekonne
ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.”