Alkuvuoden terveisiä

Lehtimäen perheen tammi-helmikuun kuulumisia ChiangRaista   

Alkuvuoden terveiset Chiangraista! Talvea tai kylmää kautta olemme odotelleet, mutta varsinainen kylmä ei tänä vuonna tullut ollenkaan. Kylmin aamu taisi olla 13 astetta kun se viime vuonna oli 5 astetta. Yöt ja aamut ovat kuitenkin olleet mukavan viileitä vielä näin helmikuun lopullakin. Eilen kuuma kausi antoi kuitenkin jo viitteitä tulostaan, kun lämpömittari näytti +37. Uudet riisit on jälleen istutettu, joten ympäröivät pellot ovat kauniin vihreät.

Tammikuun työntekijäpäivät ja hautajaismatka Suomeen 

Vuosi lähti käyntiin paikallisen helluntailiikkeen työntekijäpäivillä 10.-12.1., jotka onneksemme pidettiin täällä Chiangraissa. Pääsimme osallistumaan kokouksiin kotoa käsin, eikä tarvinnut matkustaa muualle. Päivien teema oli mielenkiintoinen “Noustaan kasvattamaan opetuslapsia”. Se sopii hyvin yhteen raamattu-koulutuksen kanssa. Mielellämme näkisimme, että seurakunnat ryhtyisivät rakentamaan vahvaa tulevaa sukupolvea, joka on valmiina siirtymään vastuuseen ja levittäytymään uusille alueille. 

Raamattukoulu aloitti joululoman jälkeen samalla viikolla, joten “meidän opetuslapsien” asioita järjesteltiin kokouksien ohessa.

Tammikuun lopussa Tuomo aloitti kahden viikon kurssin seurakuntakasvusta kolmannen luokan oppilaille. Heillä opiskelut ovat aivan loppusuoralla ja keskustelua syntyi paljon. Positiivinen yllätys oli oppilaiden into keskustella ja tarkastella omien kotiseurakuntiensa tilannetta. Suurin huolenaihe monilla tuntui olevan se, kuinka he nuorina voivat olla saamassa aikaan muutosta. Aasialaisessa kulttuurissa se on iso haaste.

Vuodenvaihde toi myös ikävän muutoksen suunnitelmiin kun Kirsin mummon kunto Suomessa heikkeni nopeasti ja viikon sairaalassaolon jälkeen mummo nukkui pois. Kirsi oli hautajaismatkalla Suomessa reilut pari viikkoa.  Vaikka matkan aikana oli kahdet hautajaiset, oli silti ihana nähdä rakkaita ja sukulaisia lähes kahden vuoden jälkeen!

Kirsin ollessa Suomessa Tuomo oli lasten kanssa kotona ja samalla valmisteli tulevia opetuksia. Mukavaa vaihteluakin saatiin, kun Henry Mononen tuli Bangkokista opettamaan viikoksi ja majoittui meillä. Henry on meille tuttu jo lähetyslinjalta saakka ja lapset olivat innoissaan hänen vierailustaan. 

Fidan Thaimaan lähettien ja Full Gospel seurakuntien kumppanuustapaaminen helmikuussa ChiangRaissa

Helmikuun lopulle 20.-22.2. saimme  IndoChina- koulutuskeskukselle järjestettäväksi Fidan Thaimaan lähettien ja paikallisen helluntailiikkeen hallituksen kumppanuustapaamisen.  Tammikuun työtekijäpäivillä helluntailiike valitsi uuden hallituksen seuraavaksi neljäksi vuodeksi ja lähetteinä halusimme tavata heidät, jotta voimme tutustua ja suunnitella työtä yhdessä. Oli hyvä viettää aikaa yhdessä ja nähdä, että meillä on samoja päämääriä työssä.

Helluntailiikkeellä ei tällä hetkellä ole Thaimaassa omaa raamattukoulua, joten meillä oli hyvä mahdollisuus esitellä työtä yhdessä pastori Suraphongin kanssa ja kannustaa lähettämään oppilaita tänne. 

Tapaamisessa oli kutsuttuna myös Fidan psykososiaalisen tuen neuvonantaja Anne Joensuu, joka matkusti paikalle Keniasta. Hän nosti esille vaikeita, vaiettuja aiheita perheväkivallasta ja lasten hyväksikäytöstä ja opetti siitä, kuinka seurakunta voi olla turvapaikkana niille, jotka yhteiskunnassa jäävät ilman ääntä.

IndoChina-raamattukoulun kuulumisia

Raamattukoulun lukuvuotta on jäljellä enää kaksi viikkoa. Kirsi opettaa toisen vuoden oppilaille lasten sielunhoitoa ja Tuomo ensimmäisen vuoden oppilaille kaksi viikkoa aihetta “Saarna ja opetus”. Kesäloma ajoittuu täällä kuumimpaan aikaan eli maaliskuusta toukokuun loppuun. Tuona aikana tehdään opetussuunnitelmaa uudelle vuodelle ja ehdimme toivottavasti vähän myös hengähtää kiireisen alkuvuoden jälkeen. Raamattukoulu aukeaa taas kesäkuun alussa, jolloin lasten koulu loppuu. Meillä on suunnitelmissa tulla Suomeen kesälomalle, joten haasteeksi raamattukoulun opetussuunnitelmassa jää meidän aineille korvaavien opettajien löytäminen.

Oppilaat ovat motivoituneita ja innokkaita oppimaan mahdollisimman paljon Raamatusta ennen siirtymistä takaisin kotipaikkakunnilleen - olemme etuoikeutettuja, kun saamme kulkea palan matkaa heidän kanssaan

Kirsi jatkaa IndoChinan kesäloman aikana lapsityömateriaalien käännösten koordinointia. Ensin on valmistumassa lapsityöntekijöiden koulutukseen tarkoitetut Great Joy- kirjat.  

Jippii-käännöstyö on myöskin hiljaisemman jakson jälkeen jälleen nytkähtänyt eteenpäin. Muistakaa rukouksin näitä käännösprojekteja, jotta saisimme pian uudet materiaalit käyttöön ja siunaukseksi Kaakkois-Aasian kansoille! 

Lasten koulu on sujunut hienosti tällä kevätlukukaudella, ja olemme todella kiitollisia siitä, että he ovat saaneet olla terveinä!  Kaikilla kolmella on hyviä ystäviä ja arki rullaa mukavasti. Rukousaiheeksi tälle keväälle haluamme jättää pohjoisen jokakeväisen savun, joka teki meidän elämästämme todella hankalaa viime vuonna. Kulotuskausi on käsillä maaliskuussa, mutta toivomme, ettei tilanne muuttuisi yhtä pahaksi kuin vuosi sitten. Pian alamme siirtää ajatuksia kohti kesää ja Suomeen tuloa. Sitä on odotettu!! 

KIITOS, KUN KULJETTE KANSSAMME JÄLLEEN RUKOUKSIN!

Siunattua kevättä!

Terveisin Tuomo, Kirsi,

Saga, Daniel ja Lidia

Täydennys edelliseen

Hautajaisten ohjelmasta teetetty mainos

Edellisen jutun lopussa kerrotiin naapurissamme olevista hautajaisista. Sain asiaan tarkennusta seuraavana päivänä naapurissamme asuvalta opettajalta.
Koska talo, josta mummo kuoli, on ilmeisen varakas, he pitävät hautajaisia 9 päivää. Neljäksi päiväksi tuotiin koko kaupungin iloksi elokuvateatteri viereiselle tontille. Kuollut mummo kuulemme piti elokuvista ja teatterista, joten eräs lapsista halusi antaa mummon hengelle vielä mahdollisuuden katsoa elokuvia ja kerätä meriittiä (en tiedä itselleen vai mummolle vai molemmille). Ihmettelen vain, että mahtoiko mummo todella pitää elokuvista kuten Rambo 4 jne... No joka tapauksessa meillä nukahdetaan vielä kaksi yötä korvia särkevään meteliin.

illan elokuvatarjonta, alkaen Rambo 4:lla klo 20.45

Elokuvakangas

Yhdet häät ja kahdet hautajaiset

Viime viikon maanantaina työtoverimme Phat soitti, että naapuriseurakunnasta Chomprasta oli kuollut eräs mies. Tuo mies oli minullekin tuttu, joten oli ilmeisen selvää, että osallistuisimme jollakin tavalla hautajaisiin. Kyselin Phatilta, että mitä seuraavaksi tapahtuu ja hän vastasi, että emme varmaan tänään mene, mutta huomenna sitten. En ollut vielä koskaan osallistunut thailaisiin hautajaisiin ja jäin vähän hämilleni, että mitä huomenna tapahtuisi. Myöhäinen ajankohta oli suunnilleen tiedossa, joten päätimme, että edustaisin perhettämme yksin.

Kyselin pukeutumiskoodin ja illalla sitten lähdimme ajamaan tiimimme ja muutaman seurakuntalaisen kanssa kohti Chompraa. Ilmeisesti kaikki olettivat, että tiesin mitä tuleman pitää, koska kukaan ei juuri kertonut tapahtumien kulusta. Matkalla selvisi, että olemme menossa hautajaisten toiseen päivään. Ensimmäisenä iltana oli jo pidetty jotakin, mutta tänään olisi enemmän porukkaa. Vainaja oli kuollut noin vuorokausi sitten ja toisena päivänä pidettiin muistojuhlaa. Vainajan puoliso tuli portille vastaan, todeten että kaikki on hyvin ja että hänen miehensä oli päässyt Jumalan luokse (vaimo itse tuli uskoon vasta muutama kuukausi sitten). Seurakunnan pihaan oli tuotu katos ja kiinteä ruokailukatos ulkona toimi tilaisuuden pitopaikkana. Minut ohjattiin muiden pastoreiden viereen etummaiseen penkkiin. Arkku oli etuosassa. Alkuun minua hämmensi kovasti se, että arkun päällä oli vilkkuvia ”jouluvaloja” kuten myös etuosassa muutenkin. Sitten kiinnitin huomioni arkkuun, jossa komeili buddhalaisuuden symboleja. Pohdin itsekseni, että kaikki sukulaiset ovat varmasti buddhalaisia, joten juhlassa varmasti sekoittuu kaksi uskontoa. Tilaisuudessa kerrottiin vainajan viimeisen päivän tapahtumien kulku, sekä hänen elämäntarinansa. Pastori Kamfoong piti saarnan, jossa paljolti selitettiin sukulaisille kristittyjen uskoa. Muistotilaisuuden jälkeen syötiin ja lähdettiin kotiin. Portilla ollessamme saimme kutsun myös seuraavan päivän tilaisuuteen, joka alkaisi aamulla kymmeneltä. Tuntui olevan itsestään selvää, että olen paikalla, joten varmistin tilanteen tiimiltämme ja niinhän se oli.

Arkku ja sen ympärillä vilkkuvat "jouluvalot"

Kirsi muisti kuulleensa, että kaikista läänin seurakunnista osallistutaan hautajaisiin, mutta koska käytäntö oli meille vieras tuli kaikki hieman yllätyksenä. No, keskiviikkonakin siis matkaan, kolmanteen ja viimeiseen päivään. Tämä olikin hautajaisten kohokohta, sillä nyt kaukaisimmatkin ihmiset olisivat jo ehtineet paikalle. Tällä kertaa yritin matkalla jo varmistella, että täytyykö minun tehdä jotakin. Ehkä jotain kukkia laskea, mutta ei muuta, oli vastaus. Jäin siis tyhjänpäälle odottelemaan, onko minulla joku osuus vai ei, sillä kukaan ei sitä enempää selittänyt. Taas minut ohjattiin etupenkkiin istumaan. Tilaisuudessa kerrattiin jälleen tapahtumat, vainajan lapset pitivät omat muistopuheensa ja pidettiin saarna uskovien toivosta. Tämän jälkeen eri seurakuntien edustajat ensimmäisenä kävivät laskemassa kukkia ja pienen multapussin arkun eteen. Ehdin sentään kahdelta katsoa mallia, kuinka toimia ennen kuin tuli minun vuoroni. Kukkia laskivat myös tärkeät vieraat, joita oli kaupungin virastoista ja poliisista. Tässä vaiheessa ajattelin, että kristittyjen muistotilaisuuden jälkeen omaiset pitävät ilmeisesti oman juhlansa temppelissä, koska vainajaa ei haudata. Kuulin jossakin välissä, että odotamme autoa 3 tunnin ajomatkan päästä. Ihmetys sen kuin lisääntyi.... Miksi ihmeessä pitää ruumisauton tulla niin kaukaa? Vihdoin selvisi, että vainaja oli halunnut luovuttaa ruumiinsa lääketieteen käyttöön ja siksi auto tulee niin kaukaa ja siksi laskimme ne pienet multapussit hautauksen esikuvana. Olimme aiemmin Kirsin kanssa pohtineet, että mahtaako vainaja olla oikeasti siellä arkussa, kun täällä on niin kuumakin. Nyt tuli selväksi se, että kyllä oli. Auto tuli paikalle ja seremonia loppui arkun kantamiseen laulun saattelemana. Minut asetettiin kävelemään heti perheen jälkeen erään toisen pastorin kanssa.

Selvisi myös se, että arkuksi luulemani suuri rakennelma ei ollutkaan arkku vaan kylmäkaappi. Arkku oli sen sisällä koko tuon kolmen päivän ajan. Vainaja oli tuotu siihen sairaalasta heti kuin mahdollista eli kai maanantai- iltana (ja hän oli kuollut siis maanantaina päivällä) ja juhla loppui keskiviikkona päivällä. Hämmästyttävää oli se, että arkku nostettiin autoon, jossa ei ollut mitään erityisvarusteita viileyden suhteen. Kuljettajalla ei ollut mitään kiirettä sulkea ovia kertoessaan kiinnostuneille, mihin tarkoitukseen ruumista voidaan käyttää ja kuinka kauan. Oli todella omituista seurata vierestä, kun perheen surressa muu suku ja ystävät olivat enemmän kiinnostuneita lääketieteen luennosta.

Tuli opittua kuitenkin se, että jos joku kuolee, niin kaikki muu pysähtyy seuraavaksi kolmeksi päiväksi. Tämä juhla oli kokonaan seurakunnan järjestämä ja omaiset olivat antaneet tehdä juhlasta kristittyjen juhlan. Koska kaikki tapahtuu niin nopeasti, jouduttiin käyttämään buddhalaisten arkkuja ja kylmäkoneita. Näin viikko tapahtumien jälkeen hämmennys on hälvennyt ja seuraavissa hautajaisissa osaan ehkä jo käyttäytyä. Tilaisuudessa en juuri kenenkään nähnyt ottavan valokuvia, joten en siinä etupenkissä ollessani kehdannut kuin napata salaa muutaman kuvan kehnolla kännykkäkamerallani.


(Hautajaiskäyttäytymistä opetteli ja siitä kertoili Tumppi)

Toiset hautajaiset viikon sisään

Lauantai-iltana Tumpin viedessä koiraa ulos kävelylle, naapurin opettaja kertoi, että ison naapuritalon vanha mummo oli kuollut 2 tuntia aiemmin. Talo ja sen piha ovat todella suuria, ja ovat ilmeisen varakasta väkeä. Sunnuntaiaamuna kokoukseen lähtiessämme huomasimme, että väkeä alkoi kerääntyä pihaan hautajaisiin ja suuri telttakatos oli pystytetty. Palattuamme kotiin oli kadunvarret täynnä parkkeerattuja autoja ja mopoja ja ihmisiä liikkeellä valtavasti. Koko sunnuntaipäivän munkkien ”joikaaminen” kuului kovaäänisten kautta meillekin sisään. Illalla sitten oli jo poliisit paikalla ohjaamassa liikennettä. Ihmettelimme hieman, kun meidän syrjäisellä pikkukadulla oli niin paljon väkeä liikenteessä, että tarvittiin neljä poliisia radiopuhelimiensa kanssa ohjaamaan liikennettä!

Tänään maanantaina sitten arvelimme juhlien jo hellittävän. Aamulla heräsimme ruohonleikkurin ääneen... Suoraan asuntoamme vastapäätä olevaa tyhjää tonttia (joka on kasvanut polvenkorkeuteen heinää ja ohdaketta), oli alettu raivata. Yksi mies työnsi maitokärryn näköistä ruohonleikkuria ja toinen huusi puun alta neuvoja juhlavaatteissaan..Arvelimme sen olevan parkialuetta hautajaisvieraille. Lähdimme itse Suriniin kauppareissulle, mutta kun palasimme illansuussa kotiin, huomasimme, että meteli oli kadullamme melkoinen. Saatuamme auton parkkiin huomasimme metelin kuuluvan valtavasta elokuva-screenistä, joka oli pystytetty hautajaistalon taakse. Äänentoistovehkeet toivat metelin myös meille niin, että ikkunat helisevät musiikin tahtiin.. Ensin kuului pelkkää discomusiikkia, mutta klo 21 iso ulkoilmaelokuvateatteri alkoi näyttämään thailaista toiminta-/kauhuelokuvaa – täydellä voluumilla tietysti. Lapset piti yrittää saada sänkyyn, mutta siinä räiskeessä ja metelissä se tuntui aika mahdottomalta tehtävältä... Katsoimme parvekkeelta tuota menoa ennen elokuvan alkua, jolloin kuuluttaja ilmeisesti huomasi meidät ja kuulutti: ”Pyydämme naapureilta anteeksi mahdollista häiriötä ja lupaamme lopettaa kello 02:een mennessä.” Heh. Lapset onneksi lopulta nukahtivat, me aikuiset vielä kuuntelemme tappelun räiskettä ja ikkunoiden helinää...

Meille jäi vielä vähän epäselväksi se, että kuuluuko tämä ”koko kylän elokuvanautinto” hautajaisiin, vai mitä ihmettä täällä Rattanaburin pikkukylässä oikein tapahtuu. :)

(Tunnelmia toisenlaisesta hautajaiskokemuksesta kirjoitti kirsi)

Ai niin, ja ne otsikossa mainitut häät ovat kirkkoa vastapäätä ilmeisesti huomenna. Tänään kirkolla käydessämme tie oli tukossa ja munkki keltaisessa kaavussaan oli asettelemassa kukkia valtavaan kukkakaareen... Mutta tiettävästi me emme ole osallistumassa noihin juhliin. Tosin tilannehan voi vielä hyvinkin muuttua :)