Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raamattukoulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raamattukoulu. Näytä kaikki tekstit

28.1.18

Blogin herättelyä ja tammikuun kuulumisia

Blogimme on ollut valitettavan pitkään tauolla.. Nykyään tulee niin helposti ja nopeasti tehtyä vaan kännykällä pikapostauksia facebookiin sivullemme, eikä tule avattua konetta ja laitettua niitä myös tänne blogin puolelle. Ei sillä, etteikö tarinoitavaa ja aiheita olisi, vaan enemmänkin ajan puutetta. Miten se onkin niin, että päivät ja viikot vaan tuntuvat menevän vauhdilla eteenpäin...

Laitoimme äsken tammikuun terveisiä juuri sähköpostille menemään sellaisille, jotka ovat listoillamme. Sen kunniaksi myös tänne terkkuja :)

Tammikuun terveisiä Thaimaasta

Uusi Vuosi

Uusi Vuosi uusine kujeineen on jälleen alkanut vauhdikkaasti  työn touhussa.
Joulun aikaan saimme Suomesta vieraaksi Helsingin mummun ja vaarin, jotka toivat jouluun tuttua perhetunnelmaa sekä joitakin suomalaisia jouluherkkuja :) Vuoden vaihteen vietimme toisen ChiangRaissa asuvan lähettiperheen luona ja olimme mukana heidän kylänsä seurakunnassa. Mukava viettää yhteistä aikaa ystävien kanssa!

Helluntailiikkeen talvipäivät Phitsanulokissa

Samalla viikolla, kun lapsilla alkoi koulu loman jälkeen, alkoi myös raamattukoulun viimeinen jakso tätä lukuvuotta. Samaan aikaan järjestettiin myös Thaimaan Täyden evankeliumin seurakuntien, eli paikallisen helluntailiikkeen vuotuiset pastorien ”talvipäivät”.
Tällä kertaa päivät vietettiin reilun viiden tunnin ajomatkan päässä, joten Tuomo lähti matkaan yksin paikallisten pastorien kanssa ja Kirsi jäi lasten kanssa kotiin aloittelemaan uutta kouluvuotta.
Talvipäivät ovat aina hyvä tilaisuus tavata tuttuja pastoreita ympäri maata.

Talvipäivien osallistujajoukkoa eri puolilta Thaimaata

Talven virkistävä viileys

Tänä vuonna olemme saaneet nauttia ihanan pitkästä ja viileästä talvesta. Sateet jatkuivat pitkälle syksyyn, mutta sitten kun sateet loppuivat, ilman lämpötila laski joulukuussa ja on siitä asti pysynyt muka-van viileänä. Joulun aikaan yöllä lämpötila laski alle +10 asteen, ja jouduimme pitämään pieniä lämmittimiä päällä makuuhuoneessa, että yöllä tarkeni. Taloja ei ole eristetty, eikä minkäänlaista lämmityssysteemiä, joten sisätiloissa tulee myös koleaa. Kun ulkona lämpötila laski alle kymmenen, oli sisällä alimmillaan +14 astetta. Kiviseinät ja lattiat eivät ehdi päivän aikana lämmetä, joten villasukat ovat tarpeen ja saunaa on kaipailtu useaan otteeseen!


Tuomon alkuvuoden kuulumisia

Raamattukoulun rehtorina uuden jakson aloittaminen on aina kiireistä. Joululoman aikana tulee usein joitakin muutoksia ja niitä yritetään saada järjestykseen ennen koulun alkua. Lisähaasteen toivat työntekijäpäivät, jotka tosiaan ajoittuvat juuri samaan hetkeen kuin opintojen aloitus.

Ykkösluokkalaisia työn touhussa

Tällä viimeisellä jaksolla opetukset painottuvat ensimmäisen luokan aineisiin. Ensin opetellaan saarnan ja opetuksen perusteita kaksi viikkoa. Ensimmäisellä viikolla opeteltiin hieman saarnan perusteita ja seuraavalla opetellaan käytännössä saarnan tai lyhyemmän puheenvuoron pitoa. Oppilaat lähtevät pian kesälomalle ja toivottavasti mahdollisimman monella on mahdollisuus palvella seurakunnassa. Helmikuun lopulla on vuorossa vielä Korinttolaiskirjeet. Iltapäiväopinnoissa opiskellaan lisäksi englantia.

Kokonaisuutena oppilaissa on tapahtunut huimaa kehitystä ja tällä menolla meillä on ensi vuonna edessä positiivinen ongelma, oppilaita saattaa olla enemmän kuin mihin tämän hetkiset puitteet on mitoitettu. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että yhä enemmän valmistautuu työmiehiä ja naisia Jumalan valtakunnan työhön, joten mielellämme otamme tällaisen ongelman vastaan.

Maanantai-illan kampuskokouksen ylistysryhmä

Kirsin kuulumisia 

Kirsi opetti ensin kolmosluokkalaisille lapsityön aloittamista uusilla paikkakunnilla. Mietimme käytännönläheisesti, kuinka voimme aloittaa työtä uusissa paikoissa ja seurakunnissa.  Kolmosluokkalaisilla on opintoja jäljellä enää vajaat kaksi kuukautta, joten tämä loppuaika pitää sisällään paljon käytännönläheistä opetusta.
Toinen viikko tulee olemaan  seurakunnan ja lapsityön opetussuunnitelman tekemistä, ja se on edessä tulevalla viikolla. Kolmantena viikkona on vuorossa lasten sielunhoidon kurssi kakkosluokkalaisille.

Tässä tehdään kolmosluokkalaisten kanssa roskista soittimia

Näiden lisäksi opetamme valinnaisia iltapäiväaineita: Kirsi englantia sekä lapsityön ”Laulut ja leikit” - kurssia. Siinä joka viikko opettelemme lapsityössä käytettäviä lauluja, pelejä ja  leikkejä sekä niiden sitomista kokonaisuudeksi yhdessä Raamatun kertomusten kanssa. Ensimmäisellä kerralla paikalla oli 19 innokasta nuorta, ja meillä oli oikein hauskaa yhdessä uusia lauluja ja leikkejä opetellessa. Lapsityöhön liittyvät asiat ovat aina olleet tärkeitä, ja nyt on upeaa päästä opettamaan useampaa ainetta aiheeseen liittyen!

Laulu Jumalan rakkaudesta

Rukous- ja Kiitosaiheita


KIITÄMME
- kaikista joulumuistamisista
- jokaisesta kannattajaseurakunnasta ja rukoustuestanne
- terveydestä! Olemme olleet suht terveinä (pieniä ei lasketa :)
- hyvin alkaneesta vuodesta

PYYDÄMME
- että muistaisitte yhä opetuksiamme, sekä kaikkia oppilaita
- Laosin puolelta tulevilla oppilailla on elämässään monenlaisia haasteita. Muistakaa heitä erityisesti, että jokainen voisi opiskella rauhassa, eikä muut asiat tulisi vaikeuttamaan heidän opintojaan.
- ensi kuussa alkaa pohjoisen ”savukausi” ja olemme kärsineet useista terveyshaitoista sen vuoksi. Rukoilemme, että tänä vuonna savutilanne ei tulisi niin pahaksi
- terveyttä ja varjelusta. Pihaltamme on löytynyt nyt useaan otteeseen käärmeitä, ja ne aina säikäyttävät - varsinkin kun pari kertaa käärme on ollut erittäin myrkyllinen kobra.

Osuimme olemaan Chiangmaissa juuri presidentinvaalien ennakkoäänestyksen aikaan, joten pääsimme mukaan osallistumaan änestykseen.

ChiangMain "Hungry for God"-seminaarissa


26.2.17

Alkuvuoden terveisiä




Lehtimäen perheen tammi-helmikuun kuulumisia ChiangRaista   


Alkuvuoden terveiset Chiangraista! Talvea tai kylmää kautta olemme odotelleet, mutta varsinainen kylmä ei tänä vuonna tullut ollenkaan. Kylmin aamu taisi olla 13 astetta kun se viime vuonna oli 5 astetta. Yöt ja aamut ovat kuitenkin olleet mukavan viileitä vielä näin helmikuun lopullakin. Eilen kuuma kausi antoi kuitenkin jo viitteitä tulostaan, kun lämpömittari näytti +37. Uudet riisit on jälleen istutettu, joten ympäröivät pellot ovat kauniin vihreät.


Tammikuun työntekijäpäivät ja hautajaismatka Suomeen 

Vuosi lähti käyntiin paikallisen helluntailiikkeen työntekijäpäivillä 10.-12.1., jotka onneksemme pidettiin täällä Chiangraissa. Pääsimme osallistumaan kokouksiin kotoa käsin, eikä tarvinnut matkustaa muualle. Päivien teema oli mielenkiintoinen “Noustaan kasvattamaan opetuslapsia”. Se sopii hyvin yhteen raamattu-koulutuksen kanssa. Mielellämme näkisimme, että seurakunnat ryhtyisivät rakentamaan vahvaa tulevaa sukupolvea, joka on valmiina siirtymään vastuuseen ja levittäytymään uusille alueille. 


Raamattukoulu aloitti joululoman jälkeen samalla viikolla, joten “meidän opetuslapsien” asioita järjesteltiin kokouksien ohessa.
Tammikuun lopussa Tuomo aloitti kahden viikon kurssin seurakuntakasvusta kolmannen luokan oppilaille. Heillä opiskelut ovat aivan loppusuoralla ja keskustelua syntyi paljon. Positiivinen yllätys oli oppilaiden into keskustella ja tarkastella omien kotiseurakuntiensa tilannetta. Suurin huolenaihe monilla tuntui olevan se, kuinka he nuorina voivat olla saamassa aikaan muutosta. Aasialaisessa kulttuurissa se on iso haaste.



Vuodenvaihde toi myös ikävän muutoksen suunnitelmiin kun Kirsin mummon kunto Suomessa heikkeni nopeasti ja viikon sairaalassaolon jälkeen mummo nukkui pois. Kirsi oli hautajaismatkalla Suomessa reilut pari viikkoa.  Vaikka matkan aikana oli kahdet hautajaiset, oli silti ihana nähdä rakkaita ja sukulaisia lähes kahden vuoden jälkeen!






Kirsin ollessa Suomessa Tuomo oli lasten kanssa kotona ja samalla valmisteli tulevia opetuksia. Mukavaa vaihteluakin saatiin, kun Henry Mononen tuli Bangkokista opettamaan viikoksi ja majoittui meillä. Henry on meille tuttu jo lähetyslinjalta saakka ja lapset olivat innoissaan hänen vierailustaan.
 

Fidan Thaimaan lähettien ja Full Gospel seurakuntien kumppanuustapaaminen helmikuussa ChiangRaissa


Helmikuun lopulle 20.-22.2. saimme  IndoChina- koulutuskeskukselle järjestettäväksi Fidan Thaimaan lähettien ja paikallisen helluntailiikkeen hallituksen kumppanuustapaamisen.  Tammikuun työtekijäpäivillä helluntailiike valitsi uuden hallituksen seuraavaksi neljäksi vuodeksi ja lähetteinä halusimme tavata heidät, jotta voimme tutustua ja suunnitella työtä yhdessä. Oli hyvä viettää aikaa yhdessä ja nähdä, että meillä on samoja päämääriä työssä.

Helluntailiikkeellä ei tällä hetkellä ole Thaimaassa omaa raamattukoulua, joten meillä oli hyvä mahdollisuus esitellä työtä yhdessä pastori Suraphongin kanssa ja kannustaa lähettämään oppilaita tänne. 

Tapaamisessa oli kutsuttuna myös Fidan psykososiaalisen tuen neuvonantaja Anne Joensuu, joka matkusti paikalle Keniasta. Hän nosti esille vaikeita, vaiettuja aiheita perheväkivallasta ja lasten hyväksikäytöstä ja opetti siitä, kuinka seurakunta voi olla turvapaikkana niille, jotka yhteiskunnassa jäävät ilman ääntä.



IndoChina-raamattukoulun kuulumisia

Raamattukoulun lukuvuotta on jäljellä enää kaksi viikkoa. Kirsi opettaa toisen vuoden oppilaille lasten sielunhoitoa ja Tuomo ensimmäisen vuoden oppilaille kaksi viikkoa aihetta “Saarna ja opetus”. Kesäloma ajoittuu täällä kuumimpaan aikaan eli maaliskuusta toukokuun loppuun. Tuona aikana tehdään opetussuunnitelmaa uudelle vuodelle ja ehdimme toivottavasti vähän myös hengähtää kiireisen alkuvuoden jälkeen. Raamattukoulu aukeaa taas kesäkuun alussa, jolloin lasten koulu loppuu. Meillä on suunnitelmissa tulla Suomeen kesälomalle, joten haasteeksi raamattukoulun opetussuunnitelmassa jää meidän aineille korvaavien opettajien löytäminen.


Oppilaat ovat motivoituneita ja innokkaita oppimaan mahdollisimman paljon Raamatusta ennen siirtymistä takaisin kotipaikkakunnilleen - olemme etuoikeutettuja, kun saamme kulkea palan matkaa heidän kanssaan


Kirsi jatkaa IndoChinan kesäloman aikana lapsityömateriaalien käännösten koordinointia. Ensin on valmistumassa lapsityöntekijöiden koulutukseen tarkoitetut Great Joy- kirjat.  
Jippii-käännöstyö on myöskin hiljaisemman jakson jälkeen jälleen nytkähtänyt eteenpäin. Muistakaa rukouksin näitä käännösprojekteja, jotta saisimme pian uudet materiaalit käyttöön ja siunaukseksi Kaakkois-Aasian kansoille! 


Lasten koulu on sujunut hienosti tällä kevätlukukaudella, ja olemme todella kiitollisia siitä, että he ovat saaneet olla terveinä!  Kaikilla kolmella on hyviä ystäviä ja arki rullaa mukavasti. Rukousaiheeksi tälle keväälle haluamme jättää pohjoisen jokakeväisen savun, joka teki meidän elämästämme todella hankalaa viime vuonna. Kulotuskausi on käsillä maaliskuussa, mutta toivomme, ettei tilanne muuttuisi yhtä pahaksi kuin vuosi sitten. Pian alamme siirtää ajatuksia kohti kesää ja Suomeen tuloa. Sitä on odotettu!! 

KIITOS, KUN KULJETTE KANSSAMME JÄLLEEN RUKOUKSIN!


Siunattua kevättä!

Terveisin Tuomo, Kirsi,
Saga, Daniel ja Lidia

19.6.16

Kuulumisia

Tervehdys sadekauden keskeltä

Thaimaan kolmas ja kostein vuodenaika, puoli vuotta kestävä sadekausi on jälleen täällä. Vettä sataa ja myrskyää joka päivä, ja se myös mukavasti viilentää ilmaa.
Keväällä kuukausia kestänyt kulotus sai aikaan hurjan savusumun pohjois-Thaimaan ylle. Maanviljelijät kulottavat vuoria ja viljelysaloja sekä polttavat edellisestä viljelyskauden jäljiltä jäänyttä roskaa, josta savu kerääntyy paksuksi lautaksi. Ilma oli sakeanaan savusta, vuoret katosivat näkyvistä ja sai meidänkin perheessä allergioista ja astmasta kärsivät lapset ja Kirsin lukittautumaan sisätiloihin ja välttämään kaikkea liikkumista ulkona ilman maskeja.



 Lopulta saimme pari päivää kestävän saderintaman, joka sai savun talttumaan. Sitten seurasi lähes kahden kuukauden ajan kestänyt ennätyskuuma jakso. Huhtikuussa Thaimaassa mitattiin joka päivä yli +40 asteen keskilämpötiloja, yhtä kuumaa on viimeksi ollut 60 vuotta sitten. Joten pari viikkoa sitten alkaneet sateet toivat mukanaan mukavan viileä tuulahduksen! 



Sade on saanut ruohon ja puut jälleen vihertämään - ja monenlaiset ötökät liikenteeseen. Sammakot pomppivat ympäri pihaa - ja niiden perässä käärmeet. Samoin skorpioneja on löytynyt lähes joka päivä. Joku päivä sitten yksi iso skorpioni löytyi koiran juomakupista, miksi ja miten lie sinne päätynyt?! 



Raamattukoulu-kuulumisia 

Thailaisen kouluvuoden mukaisesti Indochina- raamattukoulu oli kesälomalla maalis-toukokuun. Nyt on kuitenkin taas tullut aika aloittaa uusi lukuvuosi.
Kesäkuun kuudentena alkoi Indochinan raamattukoulun alueella jälleen iloinen kuhina. 36 oppilasta pohjois-Thaimaasta ja ympäröivistä maista aloitti uuden lukuvuoden. Ensimmäisellä luokalla aloitti 19 oppilasta, toiselle vuodelle palasi ilahduttavat 11 oppilasta, ja kaikki 6 viime vuonna kakkosella opiskellutta halusivat palata vielä kolmannelle, syventävälle vuodelle. Kaksi ykkösluokalla ollutta oppilasta ei tullut takaisin siksi, että lähtivät yhdessä perustamaan uutta seurakuntaa. 



Raamattukoulun kesäloma-aika meni Tuomolta pääosin uuden opetusohjelman teossa. Vanhaa opetusohjelmaa on ”pidetty yllä” useampia vuosia vähän sen mukaan, mitä kukakin vieraileva opettaja on halunnut opettaa, ja aineiden järjestykset ja sisällöt ovat olleet vähän ”sinnepäin”.  Koska pastori Suraphongin näkynä on ollut nimenomaan, että tämä koulu voisi olla varustamassa ja valmistamassa ihmisiä evankeliointiin ja seurakuntien perustamiseen, oli Tuomon hyvä keskittää oppiaineet tukemaan tätä tavoitetta. Samalla kurssivaatimukset yhdenmukaistettiin ja oppimateriaaleja tarkas-tettiin. Tuomo nimettiin myös vastaamaan koulun akateemisesta puolesta Academic dean - nimikkeellä.



Tuomo tulee opettamaan useita eri aineita, pääosin ensimmäiselle luokalle. Kirsin opetukset tulevat keskittymään pääosin iltapäiviin, jolloin on ohjelmassa englantia, musiikkia ja muita käytännöllisiä aineita, kuten terveystietoa. Kirsi sai myös kampussairaanhoitajan tittelin. Ensimmäinen potilas tuli jo ennen koulupäivän alkua ensimmäisenä päivänä näytille. Kirsi tulee myös olemaan mukana ammattikoulutuspuolen tyttöjen hartauksissa ja opetuksissa. Työn-tekijöissä on tullut loman aikana joitakin muutoksia, joten jokainen hakee vielä hieman paikkaansa.

Uusien raamattukoulun oppilaiden joukossa on yksi thailainen nuori poika, joka yllätti kaikki. Hän saapui paikalle pää kaljuksi ajettuna. Hän kertoi tulleensa buddhalaisesta luostarista, olleensa siellä opiskelemassa buddhalaisuutta, eikä ole siis uskossa. Hänen tätinsä on kristitty ja töissä raamattukoululla ompeluopettajana, ja vieraillessaan tätinsä luona täällä hän oli tuntenut ihmeellisen rauhan sydämessään ja oli kysynyt, voisikohan hän päästä opiskelemaan, mistä kristinuskossa on kysymys. Hän on todella fiksu poika, ja kiinnostunut ja innostunut  oppimaan mahdollisimman paljon Raamatusta ja Jumalasta. Muistakaa häntä erityisesti rukouksin, että hän saisi kohdata elävän Jumalan !



Toukokuussa saimme Fidan Thaimaan lähetit tänne ChiangRaihin vieraaksemme rukouspäivien merkeissä. Oli todella mukava kokoontua yhteen upealla lähettiporukalla ja kantaa asioita yhdessä Isän kasvojen eteen.  Olemme iloisia ja kiitollisia lähettien välisestä yhteydestä!


Rukouspäivien aikaan pelattiin myös MM-jääkiekkoa, joten yöllä sitkeimmät kokoontuivat meidän olohuoneeseen katsomaan Suomen pelejä :)

Perhekuulumisia

Isona kiitosaiheena on se, että kaikkien kolmen lapsen koulu on sujunut hurjan hienosti! Vuosi on ollut kaikille rankka, mutta varsinkin lapsille koulun ja opiskelukielen vaihduttua ensimmäistä kertaa englanniksi. Upeasti ovat kaikki selvinneet! 



Lidia aloitti kansainvälisen kindergartenin (”esikoulun”) kakkosluokan tammikuussa täysin nollaenglannilla ja niin vaan tyttö sujuvasti nyt saa asiat hoitumaan kaikilla kolmella kielellään! Perjantaina oli viimeinen koulupäivä ja lasten koulu jäi kahden kuukauden mittaiselle kesälomalle. Kaikki kolme saivat hienot todistukset ja opettajien kiitokset ja kannustukset hienosta koulumenestyksestä. Daniel siirtyy syksyllä yläasteelle, Saga kahdeksannelle ja Lidia viimeiselle esikoululuokalle, K3:lle. 



Meillä on ollut välillä isokin ikävä Suomeen, ja ajatuksena ja toiveena oli viettää kesäloma kotimaassa, mutta valitettavasti emme saaneet matkalippurahoja kokoon. Kesä-heinäkuun vaihteessa pidämme pienen perheloman akkuja ladaten täällä Thaimaassa.  Koska asumme kampuksen välittömässä yhteydessä, on lomailu työpaikalla hieman haastavaa, joten pidempi loma jää ensi vuoteen.

Lidia on viime viikkoina sairastellut paljon, eikä oikein kunnon diagnoosia osannut lääkäritkään antaa, vaikka tutkimuksia tehtiinkin. Käytämme lomaillessamme Lidiaa tutulla lääkärillä Bangkokissa, toivottavasti saadaan allergialääkitys kuntoon ja infektiokierre vihdoin katkeamaan.  Muistakaa rukouksin, että varsinkin lapset säilyisivät terveinä!



23.10.14

Viimeistä viedään

Tämän päivän ohjelmassa oli viimeinen rutistus ensimmäisen vuoden oppilaiden kanssa. Eilinen venyi yllättäen kakkosluokassa, joten tälle päivälle jäi odotettua enemmän tekemistä. Asioita käytiin hieman vauhdikkaammin läpi, mutta halusin kuitenkin käyttää aikaa keskusteluun ja kysymyksiin. joitakin perinteisiä ajatuksia vähän ravisteltiin eikä niistä varmaan päästy yhteisymmärrykseen - eikä se ollut tarkoituskaan. Joskus on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään mikä on Raamatun opetus ja esimerkki ja mikä taas on kirkkotraditiota. Hauska huomata, että tyttöjen kysymykset ovat usein käytännöllisiä ja tarkkoja kun taas pojat kyselevät ja pohtivat yleisemmällä tasolla.

Tämän viikon opetukset ja kokoukset on siis nyt pidetty. Kaikkiaan reilu 20 tuntia opetusta ja 2 saarnaa. Oppilaat jatkavat huomenna vielä kokeella. Minulla on aamulla lähtö on kello 6 kohti lentokenttää. Jatkuva puhuminen ja jo tullessa ollut pieni flunssa ovat vieneet äänen mennessään. Toivottavasti palautuu pikaisesti. Onneksi huomenna ei tarvitse montaa sanaa puhua. kielen vaihtaminen tosin on edessä kun pitäisi kääntää aivot englannista thaiksi.

Illan kokouksessa olimme koko koulun ja henkilökunnan kanssa yhdessä. Ylistyshetki oli mahtava ja hetkeksi unohdin, että minulla oli vielä saarna pidettävänä. Joutuivat koputtamaan olalle, että nyt olisi aika mennä. Kokouksen jälkeen kaikki oppilaat halusivat käydä kättelemässä ja otettiin valokuvia. Todella hauska tapa täällä on myös se, että he pyytävät nimikirjoituksia raamattuihinsa ja vihkoihinsa. Hetken saa olla kuin isompikin tähti…

Olo on aika haikea…Toive ja rukous on, että sain jotakin jättää näiden Herran sotilaiden sydämille. He tulevat menemään paikkoihin, joihin harva meistä menisi. Minulla oli tänään kunnia keskustella erään pastorin kanssa, joka opiskeli koulussa 22 vuotta sitten. Nyt hän työskentelee alueella, jossa myös muslimien äärijärjestöt ovat. Hänen kirkkoonsa on hyökätty näiden vuosien aikana kahdeksan kertaa, mutta Jumala on suojellut heitä ja paikalliset muslimit ovat rientäneet heidän avukseen.

Tämän vuoden oppilaat jäävät varmasti mieleen kuten edellisetkin. On ollut aivan mieletöntä olla täällä ja olla osa heidän elämäänsä ja palvelutehtäväänsä.

22.10.14

Mistä tässä olikaan kyse - miksi Indonesia

Tarina saattaa tulla hieman väärässä järjestyksessä, mutta joku ehkä ihmettelee mikä juttu tämä Indonesian matka on. Eli siihen vähän taustatietoa.

Olen siis Palempangin raamattukoulussa Indonesiassa. Koulu on toiminut nyt noin 30 vuoden ajan ja onyksi GPDI helluntailiikkeen raamattukouluista. Se on erikoistunut seurakuntien istuttamiseen ja lähetystyöhön. Näky on käsittääkseni alunperin Pastori Siwin, joka on nyt noin 70 vuoden iässä ja sairastelee jo paljon. Hän on liikkeen lähetysyhteyshenkilö ja käytännössä hänen tyttärensä Shierley hoitaa koulua sekä osallistuu kansainväliseen lähetysyhteistyöhön. Hän on käynyt muun muassa Suomessa lähetyskonfferenssissa puhumassa. Koska Indonesian seurakunnat eivät ole vielä aloittaneet laajamittaista lähetystyötä ja Siwin perheellä on suhteita Suomalaisiin lähetteihin, he pyysivät Fidalta apua lähetyskoulutuksen käynnistämiseen. On hyvä huomioida myös se, että Suomen helluntailaisten työ ja kokemus on maailmalla hyvin arvostettua ja Suomen seurakunnat edelleen lähettävät eniten lähettejä jäsenmäärään suhteutettuna.

Fida ei siis taloudellisesti annan säännöllistä tukea (en tiedä antaako mitään), vaan on vastannut tarpeeseen koulutuksesta. Lähetysohjelmassa on tiettyjä aineita, joita suomalaiset käyvät opettamassa. Muistelen, että kaikkiaan 6 tai 7 opettajaa vuosittain. Minä opetan aihetta lähetystyö Raamatussa. Tarkoitus on avata oppilaiden silmät näkemään kaikkia kansoja koskeva Jumalan pelastussuunnitelma Raamatussa ja korostaa sitä, että se on seurakunnan tärkein tehtävä. Aiheeseen sisältyy monia kulttuuriin ja seurakuntaperinteeseen liittyviä asioita, joten joitakin aitoja on rikottava, jotta uusi sukupolvi voi toimia toisin. Henkilökunta on kertonut, että yleensä kaikki haluavat pastoriksi, sillä silloin saa rakentaa oman ”valtakuntansa” ja jos seurakunta kasvaa isoksi, myös pastorin vauraus lisääntyy. Muita seurakuntavirkoja pidetään vähäpätöisinä eikä kukaan halua sanoa olevansa lähetystyöntekijä.

Opetussessiot ovat 1,5h mittaisia ja niitä mahtuu päivään yleensä viisi, mutta tilanteet vaihtelevat kovasti. Äkkinäisiin muutoksiin pitää varautua. Oppilaat ovat todella reippaita ja innokkaita. Heillä on paljon kysymyksiä ja usein myös aiheen ulkopuolelta. Kaikkeen pitää siis varautua.

Koulun työn vaikutuksesta on syntynyt yli 2400 seurakuntaa Indonesiaan. Tällä hetkellä Thaimaassa on kolme koulun oppilasta ja ilmeisesti Malesian puolella on jotakin työtä. Pääsääntöisesti oppilaat perustavat seurakuntia Indonesian saavuttamattomille alueille. Indonesia koostuu muistaakseni yli 17000 saaresta ja erilaisia heimoja on satoja. Eli heillä on monikulttuurista lähetyskenttää aivan omasta takaa. Pitää myös muistaa, että Indonesia on maailman suurin muslimivaltio ja vaikka täällä on seurakunnilla vapaus toimia eivät ääriliikkeet katso koulun toimintaa hyvällä. Erilaisista tarinoista voisi varmasti kirjoittaa kirjan ja tuskin tarinoita kaikki edes uskoisivat todeksi. Kerron tässä kuitenkin yhden, jonka kuulin Shierleyltä tänään.

Joitakin vuosia sitten kouluun oli uusien oppilaiden mukana tullut nuori mies, joka jotenkin erottui porukasta. Jonkun päivän päästä he kutsuivat pojan puhutteluun ja kyselivät  kuka hän on. Poika kertoi avoimesti, että hän on tullut katsomaan keitä te olette ja mitä te teette. Hän myös ilmoitti, ettei hänellä ole aikomustakaan tulla kristityksi. Hän sanoi kuuluvansa erääseen äärimuslimien järjestöön ja oli eräässä kylässä yrittänyt tappaa pastorin, joka oli koulun entisiä oppilaita. Hän oli metrin päästä tähdännyt tuota pastoria päähän, mutta ei osunut. Hän oli todennut, että se ei ole mitenkään mahdollista ja että pastorin suojana oli jokin suurempi voima. Sen seurauksena hän oli halunnut tulla katsomaan mistä tällainen voima oli peräisin. Tämän keskustelun jälkeen hän oli poistunut paikalta.

Eli henkilökunta ja oppilaat ovat siis todellisessa vaarassa päivittäin ja elävät ihmeessä. Jumalan varjelus ei tosin ole ihme, sillä koulussa pyörii jatkuva rukousketju, jota oppilaat pitävät yllä pienryhmissä. Yön pahimmat tunnit klo 00-04 ovat henkilökunnan vastuulla ja kaikki oppilaat nousevat aamulla yhdessä klo 4 alkavaan rukoukseen.

Sekavan tekstin loppuun vielä illan opetuksesta:
Tämän iltapäivän ja illan opetukset olivat hyvin mielenkiintoisia. Olin valmistanut muutaman tunnin opetuksen toisen vuosikurssin oppilaille Pyhästä Hengestä. Hyvin pian kävi kuitenkin selväksi, että joku yhtälössä ei toiminut ja kysyin josko heillä on jotakin kysyttävää. Oppilaat alkoivat jonossa esittää kysymyksiä aivan aiheen ulkopuolelta ja 1,5h aiottu sessio muuttui kahdeksi 1,5h kyselytunniksi. Käytiin läpi raamatunjakeita ja erityisesti ensimmäinen kirje Korinttilaisille herätti kysymyksiä. Nyt ääni käheänä istun huoneessa ja mietin, että mitä oikein tapahtui… Aamulla opetus jatkuu ensimmäisen vuosikurssin kanssa klo 7

28.2.13

Alkuvuoden tapahtumia

Vuoden toinen kuukausi on jo lopuillaan, joten on aika vetää yhteen alkuvuoden tapahtumat. Vuoden alusta on perinteisesti FGCT:n työntekijäpäivät. Tänä vuonna ne järjestettiin raamattukoululla, joten onneksi ei tarvinnut matkustaa kauas. Kotoa käsin oli mahdollisuus osallistua päiville.



Työntekijäpäivät alkoivat maanantaina ja päättyivät torstaina. Päiville osallistui kaikkiaan noin 180 henkeä ja lähes kaikki seurakunnat olivat edustettuina. Päivien ohjelmassa oli erilaisia tilaisuuksia ja kokoouksia. Päähuomion vei kuitenkin uuden hallituksen valinta. Herätysliikkeelle valitaan aina hallitus neljäksi vuodeksi ja nyt oli siis uuden johtoryhmä valinnan paikka.

äänten laskenta meneillään
Nyt hallitus koostuu 13 jäsenestä, joista yhdeksän on valittu alueellisesti ja 4 valitaan äänestyksellä kokouksessa. Lisäksi äänestetään puheenjohtajasta. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun lähetit eivät enää osallistu hallitustyöskentelyyn. Uudeksi puheenjohjaksi valittiin raamattukoulun johtaja Prathum. Mikäli nyt on asiaa herätysliikkeen puheenjohtajalle on hän aika helposti tavattavissa, muutaman toimiston päässä.

vastavalittu uusi helluntailiikkeen hallitus
Päivien ohjelmaan kuului myös muutama kanava, josta sai valita itselleen mieluisan. Itse osallistuin lähetystyökanavaan, jota piti pastori Suraphong. Hän piti todella hyvät luennot ja keskustelujen kautta yritettiin hakea vastausta siihen, miksei 67 vuotta vanha liike ole vielä onnistunut käynnistämään lähetystyötä. Kanava oli siis todella mielenkiintoinen ja minulla oli myös lyhyesti mahdollisuus keskustella Suraphongin ja Fidan edustajan kanssa mahdollisista koulutuksista lähetystyön käynnistämiseen liittyen. Siinä  työssä haluaisin ehdottomasti olla mukana.

Pastori Suraphong

Lapsityökoulutuksen piste
Työntekijäpäiviin oli lataantunut melko paljon odotuksia, sillä joitakin isoja kysymyksiä oli edellisen hallituksen kanssa jäänyt ratkaisematta. Tietysti on selvää, ettei kukaan tee isoja muutoksia hetkessä, mutta on todettava, että uudella hallituksella on painoa harteillaan. Saa muistaa rukouksin heidän työtään. Päivien järjestelyt söivät siinä määrin voimia, että raamattukoulun väki piti seuraavan viikon vapaana, osittain ainakin.

Tammikuun loppu ja helmikuun alku oli täynnä toisenlaista hulinaa. Muutamaksi päiväksi saimme vieraan Suomesta luoksemme. Kirsi valmisteli opetustaan lapsityöntekijöiden koulutukseen (Kirsi kirjoittaa koulutuksesta piakkoin oman jutun) ja käväisimme Phitsanulokissa (edellinen postaus). meillä oli myös mahdollisuus tavata vielä lyhyesti Tikkakosken väkeä Bangkokissa ennen kuin matkustivat takaisin Suomeen.

Helmikuussa on myös pidetty paljon palaveria raamattukoulutuksen suhteen. Nyt oppilaita on seurakunnissa eri tasoilla useita kymmeniä, mutta mahdollisuuksia enempääkin olisi. Uutena ja mielenkiintoisena haasteena on mukaan tulossa siirtolaisseurakunta Phuketissa, joka koostuu burmalaisista ja nepalilaisista. Tällä hetkellä kysellään materiaalia heille ja mietitään millä tavalla voisimme olla tukemassa heitä. Tämäkin voi olla jonkin suuren alku, sillä esimerkiksi burmalaisia on thaimaassa satoja tuhansia.

Vapaa-ajasta sen verran, että meillä oli myös mahdollisuus tavata suomalaista perhettä Kiinasta. Heillä on meidän lasten ikäiset pojat ja kävimme yhdessä läheisessä vesipuistossa. Hyvin meni lapsilla 4 tuntia uidessa ja vanhemmatkin ehtivät rupatella.

Kävimme myös lähetysseuran lähettien luona heidän lastensa syntymäpäivillä. Paikalla oli kymmenkunta suomalaista, joten saatiin lapsille vähän kotimaan tunnelmaa myös.

23.10.12

Nuorten leiri Phitsanulokissa


Viime viikolla oli PKT:n nuorten valtakunnallinen leiri Phitsanulokissa. Minulla oli mahdollisuus olla mukana kahtena päivänä leirin hulinassa, noin 400 nuoren keskellä. Ohjelmasta löytyi 20 minuutin rako, jossa oli mahdollisuus rohkaista nuoria näkemään oma tärkeytensä Jumalan suunnitelmassa sekä kertoa palvelutehtävään valmistautumisesta raamatunopiskelun kautta. Salin takaosassa oli tuon kahden päivän ajan raamattukoulun piste, jossa oli mahdollisuus keskustella joidenkin nuorten kanssa opiskelumahdollisuuksista. On aina virkistävää päästä keskustelemaan innostuneiden ihmisten kanssa.

Minulla oli mahdollisuus olla mukana myös muissa leirin tapahtumissa. Tiistaina raamattutunnin päätteeksi moni leirille kavereiden kanssa tullut nuori halusi antaa elämänsä Jeesukselle. Salin etuosaan astui noin 20-30 nuorta, jotka johdettiin rukoilemaan syntejään anteeksi ja kohti uutta elämää. Viime sunnuntaina sain olla kokouksessa kuulemassa yhden nuoren todistusta, joka ei ollut tuolloin uskaltautunut salin etuosaan, mutta oli rukoillut rukouksen hiljaa paikallaan. Jumala ei onneksi katso tapaan tai paikkaan, jossa rukoilemme, vaan Hän katsoo sydämeen. Tuo nuori poika toivotettiin tervetulleeksi Jumalan perheeseen ja seurakunnan keskelle.


Leirin teemana oli myös helluntalaisuus, josta oli päivien aikana opetusta. Yksi helluntailaisuuden erityispiirteistä on usko Pyhän Hengen kasteeseen. Tiistain tilaisuudessa pyydettiin esille myös niitä nuoria, jotka halusivat täyttyä Pyhällä Hengellä. Arviolta noin sata nuorta asteli salin etuosaan ja saimme rukoilla heidän puolestaan. Monet nuoret murtuivat itkemään ja saivat kokea Jumalan läsnäoloa ja rakkautta. Uskon, että moni elämä sai uuden suunnan tuona iltana.


Oli hienoa nähdä satoja nuoria yhdessä koolla ja innokkaina. On tärkeää, että nuoret näkevät myös muita saman ikäisiä uskovia. Moni voi tulla pienestä seurakunnasta ja kokea olevansa ainoa nuori kristitty. Tällainen kokoontuminen antaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luo arvokkaita kontakteja tulevia vuosia varten.


-Tumppi-

16.10.12

Tuomo matkoilla


Lokakuu vilahtaa silmissä ihan huomaamatta. Tuomo on paljon matkoilla ympäri maata, ja noita reissuja varten on myös paljon valmisteluita. Olemme tehneet yhdessä mainoksia ym materiaalia uusista koulutusohjelmista jne. Nyt parhaillaan Tuomo on valtakunnallisella nuortenleirillä Phitsanulokissa kertomassa raamattukoulun uusista alkavista ohjelmista.

Kiitos kun rukoilette varjelusta matkoille, liikenne kun on täällä välillä aika kaaoottista..

Kiitollisia olemme siitä, että kaikki lapset ovat olleet nyt terveenä pari viikkoa!!!

9.10.12

Syys-lokakuun ystäväkirje


Kesä Suomessa 

Edellisestä Suomessa olosta oli kulunut jo kaksi vuotta, joten innoissamme lähdimme matkaan kesäkuussa. Paljon mahtui noihin kahteen kuukauteen, ja silti jäi vielä monta asiaa tekemättä, monta kyläpaikkaa käymättä... Niin se aika vaan kuluu ihan liian nopeasti! Jokainen tapaaminen oli tärkeä, jokainen halaus tuntui hyvältä, kaikki vaihtamamme sanat arvokkailta.. Ihana tietää, että emme ole täällä yksin, vaan teitä on monta siellä, jotka kuljette matkaa kanssamme ajatuksin, rukouksin, varoin, käsitöin jne!
Olimme mukana juhannuskonferenssissa keskiviikosta sunnuntaihin Missioteltassa Kaakkois-Aasian pisteellä muiden lähettien kanssa vuoroissa. Siellä näimme onneksi monia teitä edes vilaukselta! 

Kuva Kristiina Raassina


Lapset osallistuivat seurakunnan leirille, ja saivat sieltä matkaansa monta arvokasta muistoa ja yhteistä hetkeä ystävien kanssa. Samoin tapaamiset serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa sekä hetket ystävien kanssa olivat varmasti kesän huippuhetkiä. Kun täällä ei ystäviä juurikaan ole, ovat hetket Suomessa sitäkin arvokkaampia! Harva se päivä olivat Saga ja Daniel jossain kylässä, parhaana päivänä kolmessa eri kyläpaikassa!
Vietimme Sagan syntymäpäiviä useampana päivänä, juhlimme häitä, poimimme mansikoita, lauloimme torilla, ihmettelimme kaunista luontoa - ja sateisia kelejä, sekä vietimme aikaa ystävien ja läheisten kanssa. Ja siinähän se kesä kuluikin! 



Viimeisen Suomi-viikon vietimme Keuruulla Isossa Kirjassa lähettipäivillä. Isot lapset osallistuivat lähettilasten päiväleirille, ja Lidia oli läheisessä päiväkodissa muiden alle kouluikäisten kanssa. Nuo päivät olivat taas todella tärkeät meille kaikille. Ohjelmassa oli henkistä ja hengellistä virkistäytymistä, paljon rukousta ja viimeisenä kahtena päivänä myös koulutusta. Mahtava paketti kaikkinensa! Vertaistuki on virkistävää, niin meille aikuisille kuin lapsillekin! Monta uutta ystävää löytyi meille kaikille noiden päivien aikana. 



Harmiksemme Lidia sairastui seuraavana päivänä, vain muutama päivä ennen lentoa. Raju flunssa, korva- ja silmätulehdus kiusasivat. Saimme lääkkeet ja uskaltauduimme matkaan, vaikka tietysti lennot sairaan lapsen kanssa jännittivät. Lentopäivänä myös Kirsillä nosti kuumeen ja kurkku oli kipeä. Lensimme Kööpenhaminan kautta, ja siellä vaihtoterminaalissa puolenyön aikaan saimme kuulla, että jatkolento Bangkokiin oli peruttu. Tilanne oli aika kaaos, olimme väsyneitä ja sairaita ja kymmenen matkalaukun kanssa Kööpenhaminan kentällä keskellä yötä.. Lopulta kaikki sujui ”hyvin”, pääsimme metrolla SAS:in hotelliin nukkumaan muutamaksi tunniksi, ja aamulla aikaisin takaisin kentälle. Yölento vaihtui siis päivälentoon, jota olimme vältelleet, sillä 11 tuntia koneessa kaksivuotiaan vilkkaan neitosen kanssa on haastavaa yölläkin, saatikka sitten päivällä.. mutta onneksi Lidia nukkui pitkät päiväunet, ja pitkä matka lyheni siltä osin hieman. 


Lentokoneessa

Yllätys Kööpenhaminassa: Jatkolento Bangkokiin peruttu
Seuraavana aamuna muutaman tunnin unien jälkeen odotellaan paikallisjunaa asemalla, joka veisi meidät takaisin kentälle

Thaimaahan saavuttuamme sairastelimme viikonlopun kotona, ja sitten lapset aloittivatkin aherruksen koulunpenkillä ja Tuomo palasi töihin raamattukoulun toimistolle. 


Syksy matkoilla ja sairastellen 


Syksy on alkanut matkustelun ja sairastelujen merkeissä. Flunssaa, mahatautia, korvatulehduksia, kurkkukipuja ja kuumeiluja. Kaikenlaista on ollut. Nyt viimeisten kahden viikon aikana Dani on ollut sairaana useaan otteeseen, ja taas on lääkekuurit päällä. Muistakaa rukouksin, että taudit jo vihdoin hellittäisivät!! 

Sairaalan korva- nenä- kurkkuosaston vastaanotosta

Parin viikon maassaolon jälkeen oli vuorossa Kaakkois-Aasian lähettipäivät Phuketissa. Laskeskelimme kuluja, ja totesimme, että selvästi edullisinta matka on tehdä omalla autolla. Mutta aikaa siinä tosin kuluu! Menomatkan teimme viikonloppuna, joten jaoimme matkan kolmeen eri osaan: ensimmäisen yön olimme HuaHinissä, toisen Chumphonissa, ja kolmantena päivänä ajoimme perille Phukettiin. Näin päivälle tuli autossaistumista kolmesta seitsemään tuntia. 

yli 800 km ajomatkaan mahtui monenlaista näkymää

Päivät olivat hyvät, ja oli mukava tavata tuttuja ympäri Kaakkois-Aasiaa. Lapsia oli paikalla mukavat 14, joten leikit ja touhut sujuivat hienosti! Lastenhoitoon saimme kokkolalaisen perheen, jotka olivat muutamaa viikkoa aikaisemmin tulleet Thaimaahan viettämään välivuottaan. He olivat mahtava apu ja todellinen Jumalan lähettämä ihme meille kaikille lapsiperheellisille!

Lasten koulu ja ThaiSuKon ”uusi elämä” 


Saga tulossa koulusta, kuva raamattukoulun pihasta
 Saga ja Daniel aloittivat koulun heti kun saavuimme Suomesta. Phuketin viikko toi heti alkuun tauon kouluhommiin, samoin syyskuussa pidetty pidennetty viikonloppu. Varsinaista syyslomaa ei ole tiedossa, vaan tarpeen mukaan sovitaan opettajan kanssa vapaapäivistä. Muita oppilaita ei siis koulussa ole tänäkään vuonna. Sama opettaja jatkaa lasten kanssa, joka oli myös viime vuonna. 

Läksyjä..
Niin kuin aiemmin olemme kirjoittaneet, ThaiSuKon vuosia käytössä ollut rakennus kärsi tulvassa pahoin, ja Fida teki päätöksen lopettaa koulu ja luopua koulurakennuksesta. Se luovutettiin paikalliselle kumppanille, siis Thaimaan täyden evankeliumin seurakunnille. Hallitus vuokrasi rakennuksen raamattukoulun johtajan, Prathumin aloittamalle Hermon- seurakunnalle. Samalla myös Prathum perheineen muutti entisen koulun yläkertaan. Kesän aikana Hermonin porukka oli tekemässä remonttia, maalaamassa jne, ja kun palasimme Suomesta, oli seurakunta muuttanut uusiin tiloihin. Alakerrasta kaadettiin väliseiniä ja siihen tuli kirkkotilat. Entinen kirjasto palvelee pienten lasten hoitohuoneena, jossa on iso ikkuna sekä kaiutin, joten myös pienten lasten vanhemmilla on mahdollisuus seurata tilaisuuksia. Takapihan entisissä luokkatiloissa pidetään pyhäkoulua. 



Raamattukoulun muutokset ja tulevaisuus

Raamattukoululle suunnitellut muutokset on nyt kutakuinkin saatu päätökseen. Ohjelmat vaihdettiin vanhasta neljän vuoden ohjelmista lyhyempiin ohjelmiin. Tällä hetkellä on tarjolla vuoden ja puolentoistavuoden ohjelmat. Tässä yhteydessä koulutuksen tasoa nostettiin siirtymällä akkreditoituihin eli kansainvälisen tason täyttäviin ohjelmiin. Opintoja tullaan jatkossa tekemään yhdessä amerikkalaisen Global Universityn (GU) kanssa. Marraskuun alkuun on suunniteltu uuden lukukauden avaamista, joten nyt odotellaan uusia oppilaita. 


GU:n oppimateriaalia

Syksyn täyttää vanhojen oppilaiden opintorekisterin tarkastaminen. Haluamme muutaman vuoden sisällä sulkea vanhat opinnot, joten niille joilta opinnot ovat joskus jääneet kesken tarjotaan vielä mahdollisuutta saada todistus raamattukoulun nimissä. Jatkossa tutkintotodistukset tulevat suoraan Global Universitystä. 

Syksyn aikana Tuomon on tarkoitus myös vierailla seurakunnissa rohkaisemassa. Vierailut tapahtuvat pääsääntöisesti sunnuntaisin, joten innostamisen lisäksi vierailuihin kuuluu myös saarna. Raamattukoulutuksen perusta luodaan seurakunnissa ja jokaisella pitäsi olla mahdollisuus raamatunopiskeluun joko yksin tai ryhmässä. Seurakunnista sitten ne, jotka haluavat syvempiä opintoja tulevat jatkamaan raamattukoululle. Näiden vierailuiden lisäksi syksylle on tiedossa muutamia tapahtumia, joissa on tarkoitus jakaa yleistä infoa raamattukoulutuksesta. 

Tuomo kertomassa raamatunopiskelumahdollisuuksista eräässä srk:ssa

Lokakuun lopulle tuli vielä helluntailiikkeen hallituksen kokous. Kokous pidetään Uttaraditissa ja se kestää kaksi päivää. Kokous on näillä näkymin minulle viimeinen, sillä tammikuussa valitaan helluntailiikkeelle uusi hallitus. Tähän hallitukseen ei enää tule lähettiedustajaa, joten jälleen yksi lehti kääntyy historian kirjassa.

Lapsityöasiaa 

Viime keväänä Bangkokin läheteistä kerättiin pieni työryhmä pohtimaan lapsityön kehittämistä Thaimaassa. Kirsi on ollut mukaan tuossa ryhmässä ideoimassa ja järjestämässä ensimmäisiä lapsityöntekijöiden koulutuksia. Pilottikohteeksi otettiin Bangkokin alueen seurakunnat, ja toivottavasti asiaa saadaan laajennettua tulevaisuudessa myös muille alueille.
Ensimmäinen koulutus järjestettiin jo toukokuun lopussa, ja jatkoa seuraa. Jo tuossa koulutuksessa saatiin paljon positiivista palautetta siitä, että tarvetta on! Tuossa koulutuksessa varsinaisen koulutusosuuden piti lapsityön pitkäaikainen konkari atsaan Juraa Thanyathip- tiimin kanssa.

Kiitos- ja rukousaiheita:

Olemme kiitollisia...
kesä Suomessa oli mahtava! Saimme kerättyä voimia ja tavata rakkaita  
lasten koululuokan järjestyminen raamattukoululta

Rukousaiheita:
Raamattukoulun tulevaisuus, uudet opinto-ohjelmat 
 Terveyttä! Sairasteluita on nyt syksyllä riittänyt..
Tuomon matkat lokakuussa