Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlia. Näytä kaikki tekstit

22.1.16

Vuodenvaihdetta sekä talvipäivät Nakhonthaista

Joulu ja vuodenvaihde 

Uusi vuosi on jälleen alkanut ja kohtahan tuo tammikuukin alkaa olla jo loppupuolella!
Joulun aikaan oli paljon erilaisia joulujuhlia, viimeisimmässä olimme mukana 25.12. Omaan jouluun pääsimme rauhoittumaan tuon jälkeen. Lapsilla oli kansainvälisestä koulusta kolmen viikon loma, josta ensimmäinen viikko meni joulujuhlissa kiertäessä ja kotona joulua valmistellessa.
26.12. saimme viikoksi kolme suomalaista ystäväämme Bangkokista viettämään joulua ja uutta vuotta meidän kanssamme. Viikon aikana nautimme suomalaisista jouluherkuista, kiersimme kahvi- ja teevuorilla, ja vietimme aikaa ystävien kanssa.

Akha-heimon pukuja ja perinteinen esitys teejuhlilla


Talvipäivät  Nakhonthaissa

Viime viikolla ajelimme 6 tunnin matkan Phitsanulokin lääniin, Nakhonthain "kylään" Full Gospel Churches of Thailandin pastoreiden ja seurakuntien työntekijöiden talvipäiville. Samalla aloitettiin herätyksen 70 v-juhlavuosi, sillä vuonna 1946 ensimmäinen helluntailähetti Verner Raassina saapui Thaimaahan. Nyt ei siis juhlita ainoastaan suomalaisen lähetystyön 70 vuotta Thaimaassa, vaan Verner Raassina oli ensimmäinen helluntailähetti, ja vasta heidän jälkeensä ovat muiden maiden helluntailiikkeet saapuneet lähetteineen Thaimaahan.

Tiistaina lähdimme kotoa aamukuuden jälkeen. Veimme ensin isommat lapset kouluun ChiangRain keskustaan, he jäivät kotikulmille thailaisten ystäviemme "huomaan". Kirsi, Tuomo ja Lidia siis matkasivat Nakhonthainin kolmestaan tuon 6h matkan.
Perille päästyämme aloitimme ensin Fida-lähettien kenttäkokouksella, kun suurin osa maassa olevista läheteistä oli paikalla. Tällä hetkellä pohjoisimpien ja eteläisimpien Fida-lähettien välimatka on reilut 1600 km, joten kovin usein emme kaikki pääse paikalle, vaikka kuinka yrittäisimme.

Avajaistilaisuus

Varsinainen avajaisjuhla pidettiin tiistai-iltana kristillisen koulun kentällä, jossa on suuri lava erilaisia esityksiä varten. Kentälle oli katettu "kiinalaiset pöydät" juhlakansalle. 8 hengen pyöreissä pöydissä nautittiin erilaisia ruokalajeja, ja taustalla nuoret esittivät lauluja.


Ruokailun jälkeen aloitettiin varsinainen juhlaohjelma. Alunperin paikalle oli kutsuttu juhlapuhujaksi Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola, mutta hän joutui perumaan tulonsa sairastumisen vuoksi. Juhlapuheen piti hänen puolestaan Jarmo Saarni. Jarmo myös toi oman lähettäjäseurakuntansa, Uuraisten tervehdyksenä Uuraisten kunnan vaakunan. Ja sehän oli toki myös Kirsille tuttu lapsuudesta ja nuoruudesta, kun hän perheineen asui Uuraisilla seitsemän vuotta. Juuri noihin samoihin aikoihin myös Saarnit lähtivät ensimmäisen kerran Thaimaahan vuonna 1989, ja sieltä on Kirsin lähetystaival ja rakkaus Thaimaata kohtaan myös lähtöisin. :)



FGCT:n Työntekijäpäivät




Varsinaiset työntekijäpäivät alkoivat keskiviikkoaamuna koulun yhteydessä olevassa salissa. Ensimmäiselle päivälle oli varattu Harri Hakolalle aikaa opettaa ja kertoa Fidan työstä koko aamupäivä, mutta koska hänen tulonsa peruuntui aivan viimehetkillä, jaettiin nuo "Fidan" tunnit muutamille lähettien terveisille. Aamun aloitti Tuomo, joka kertoi pari vuotta sitten näillä samaisilla päivillä keräämiensä kyselytutkimuksen tuloksista. Tutkimuksesta kävi ilmi, että noin 60% vastaajista oli melko vahva helluntai-identiteetti, mutta iso osa oli myös niitä, joilla oli epävarmuutta Pyhän Hengen kasteesta. Tutkimuksessa raamattukoulutus nousi selvästi helluntai-identiteettiä vahvistavaksi tekijäksi, joten tässäkin mielessä raamattukoulutukseen panostaminen on ensiarvoisen tärkeää. Pohdittavaksi herätysliikkeelle Tuomo jätti ajatuksen: Mitä teemme tulevalle sukupolvelle? Kuinka huolehdimme heidän raamattukoulutuksestaan ja kuinka pidämme huolta siitä, että myös he saavat kokea Pyhän Hengen kasteen?



Jippii Thailand etenee!




Tauon jälkeen jatkoi Kirsi ja kertoi meneillään olevasta Jippii-käännöstyöstä. Onneksi olimme juuri edellisellä viikolla saaneet valmiiksi Jippii-työn esittely-power pointin thai-käännöksen, joten materiaalia oli valmiina kun pyyntö työn esittelyyn tuli. Olimme myös painattaneet info-lappusia sekä Jippii-thai-mainoksen. Edellisenä iltana kirjoitin yhden thaiksi käännetyn Jippii-laulun sanat demolevyltä ja pikaisesti opettelimme Lidian kanssa sanat (sävel olikin jo tuttu :) ja keksimme helpon koreografian. Lidia reippaana tyttönä veti Suomesta tuodun Jippii-paidan päälle ja nousi lavalle auttamaan äitiä hädässä! Ja hienosti sujui! Lidia oli kyllä valtava hitti, ja sai paljon palautetta pastoreilta ja työntekijöiltä reippaasta esityksestään. Niin siis laulatimme ja leikitimme historian ensimmäisen thai-kielisen Jippii-laulun Pieni sydän. Yleisö lähti myös mukaan ja esityksen jälkeen salin takaosassa olevalla Jippii- pisteellä kävi mukava kuhina!




Muistakaa käännöstyötä rukouksin! Äänite valmistuu tämän vuoden aikana, parhaillaan käännetään lauluja, ja yritetään saada niistä mahdollisimman hyvin thailaisten lasten suuhun sopivia.

Muuten päivien sisältöön kuului herätysliikkeen yhteisiä asioita, keskustelua, kokouksia jne.
Työntekijäpäivät jatkuivat perjantaihin saakka, mutta me palasimme kotiin jo torstai-iltana isojen lasten  luokse.

9.8.15

Äitienpäiväjuhla kirkossa


Elokuun 12. päivä vietetään Thaimaan kuningattaren syntymäpäivää. Samalla se on kansallinen äitienpäivä ja vapaapäivä Thaimaassa. Kuningattaren väri on vaaleansininen, joten kaikki kaupat ovat pullollaan vaaleansinisiä paitoja äitienpäiväteksteillä varustettuna. 

Koska tänä vuonna tuo päivä osuu keskiviikolle, kirkoissa ympäri maata on juhlittu äitienpäivän merkeissä jo tänä sunnuntaina.


Myös Thaiwian-seurakunnassa juhlittiin tänään oikein pitkän kaavan kautta!  Ovella kaikki äidit saivat kukkaset rintaansa ja ohjattiin istumaan salin etuosaan. Lapset ja nuoret olivat harjoitelleet hienoja esityksiä ja pastori Suraphongin Gemma- vaimo piti puheen "äidiltä äideille". 


Kaikki äidit kutsuttiin lavalle, ja muut seurakunta siunasi äidit. Sen jälkeen paikalla olevien lapset toivat jokainen äidilleen nuorten leipoman sydän-keksin. Kenen omat lapset eivät olleet paikalla, saivat lahjansa seurakunnan nuorilta. 


Lopuksi vielä pastori Suraphong puhui sananlaskujen kautta lyhyesti siitä, kuinka lasten kuuluu kunnioittaa vanhempiaan. Tilaisuuden jälkeen oli ruoka alakerrassa odottamassa. Ruoka oli tilattu ulkopuolelta, eikä kenenkään äidin tarvinnut jäädä myöskään tiskaamaan :)


28.2.13

2.2.13

Nakhonthain juhlilla

Tämä vuosi on jälleen alkanut vauhdikkaasti, joten blogin päivittäminen on jäänyt kaiken muun touhun jalkoihin. Palaamme myöhemmin tammikuun tapahtumiin, mutta nyt pikainen päivitys matkan päältä.

Eilen perjantaina ajoimme Bangkokista viidensadan kilometrin matkan Phitsanulokin lääniin, Nakhonthain kuntaan. Täällä juhlitaan työn 50-vuotista taivalta otsikolla "Vilkaisu taaksepäin, katse eteenpäin". Matka kesti yhden pikaisen pysähdyksen kanssa 6,5h ja hienosti lapset jaksoivat istua - tuntui että enemmän meitä aikuisia puututti loppumatkasta.

Edellisestä käynnistämme Nakhonthaissa on kulunut jo yhdeksän vuotta. Kävimme täällä vierailulla,kun Saga oli vuoden ikäinen, ja Daniel vielä mahassa :) - joten reitti kirkolle ei enää ollut mielessä. Pysähdyimme kylällä kysymässä reittiä pariin otteeseen, ja toisessa paikassa nuori poika lähti mopolla opastamaan meidät oikealle tielle.


Kun saavuimme perille, oli kello kahdeksan illalla, ja kokous jo alkanut, ehdimme kuulemaan muutaman laulun, pastori Prathumin puheen sekä ylistämään yhdessä. Tapasimme myös Tikkakoskelta tulleen matkalaisten ryhmän, ja Tuomo hyppäsi suoraan auton ratista tulkkaamaan matkalaisille kokouksen kulkua. Pajulat, jotka ovat olleet aloittamassa työtä täällä 50 vuotta sitten, matkustivat Suomesta juhlimaan myös. Anja täytti syksyllä 80 vuotta ja Reinon 83 -vuotispäivää juhlittiin kokouksen loputtua yllätyksenä päivänsankarille! Kakku kynttilöineen - asiaankuuluvan laulun kera - kannettiin salin etuosaan kunniavieraille ja koko juhlaväki sai suunsa makeaksi!


Daniel löysi pihasta heti saavuttuamme joukon uusia kavereita, joten ilta sujui mukavasti. Majapaikkaan pääsimme vihdoin yhdentoista maissa, joten mökki hiljeni kohtalaisen nopeasti.


Lauantai-aamuna juhlat jatkuvat kirkolla.. Aamulla alkaneessa tilaisuudessa muisteltiin työn alkua. Pajulat, sekä joukko thailaisia työtovereita istuivat lavalla ja kertoivat muistojaan ensimmäisiltä vuosilta.. Saimme kuulla monta koskettavaa tarinaa..

Lounaan jälkeen juhlat siirtyvät toiseen paikkaan, ja on vuorossa varsinainen "pääjuhla".. Siitä lisää myöhemmin!





27.3.08

Hyvästit ChiangMaille


Tavarat alkavat olla laatikoissaan ja pakattuna, nyt enää muutaman tunnin unet vanhassa kodissa, ja sitten huomenna (perjanaina) aamulla tulee muuttoauto hakemaan tavarat.
Niin kuin Tumppi kirjoitti, viimeiset viikot ovat kuluneet vauhdilla. 
Tässä muutaman kuvan kera, mitä mm. on tapahtunut viikon sisällä:

Viikko sitten vietimme Tumpin 30-vuotissynttäreitä ystäviemme Erik, Mariaana ja Erika Klarin kanssa. Syntymäpäiväsankarin ilmekin sen kertoo, että on hänen ensimmäinen kertansa japanilaisessa ravintolassa :)


Tiistaina vuokraemäntämme tuli tyttärensä kanssa hyvästelemään meidät. Ja sitten piti ottaa vielä yhteiskuva koko poppoolla... Olimme hänen ensimmäiset ulkomaalaiset vuokralaisensa, joten hän halusi meistä kuvan muistoksi!


Keskiviikkona tapasimme entisen kielenopettajamme Tukkataan perheineen. Heidän pieni Green-poikansakin on jo ehtinyt 7 kk;n ikään. 

Sieltä siirryimme Sagan ja Danielin kouluun hakemaan heidän todistuksensa ja portfolionsa. Lapset hyvästelivät vielä sekä koulun kivan pallomeren, että opettajat. Vaikka nyt on koululaisten kesäloma, ovat opettajat kuitenkin töissä koko ajan. He olivat ainoastaan viikon lomalla heti koulun juhlien jälkeen, ja senkin loman he viettivät yhdessä koko opettajaporukan kanssa rannalla! Mitäs Suomen opettajat ovat mieltä tästä mallista?? :)



Äkkiä on ensimmäiset 2,5 vuotta täällä ChiangMaissa kulunut. Nyt on kuitenkin tullut aika jatkaa matkaa... Yhtä asiaa olemme tässä viime päivinä ihmetelleet: 
Kuinka kummassa kolmesta matkalaukullisesta on voinut tulla rekkalastillinen tavaraa???

22.3.08

Lämmin tuulahdus

Tällä tropiikissa arki tuntuu yhtälailla arjelta kuin Suomessakin. Useimmiten palmuja, vuoria ja eksoottisia liskoja ei juurikaan noteeraa. Välillä kuitenkin tulee vastaan "epätodellisia" hetkiä, jolloin ihmettelee sitä, että olemmeko todella täällä. Minulla oli eilen sellainen. Pari viikkoa jatkuneen kuumuuden ja tuskaisen olon jälkeen alkoi tuulla. Tuuli monesti tarkoittaa sadetta ja menin ulos tarkastelemaan taivasta. Seisoessani ulkona, suljin silmäni ja tunnustelin lämmintä tuulta. Suomessa ei tällaista lämmintä tuulta ole edes kuumimpana kesäpäivänä......arkista, mutta kuitenkin hieno kokemus.
Tänään tilanne onkin sitten ollut toinen. Tuulesta ei ole tietoakaan, saati sitten sateesta. Lämpötila on vaihdellut viime viikot 33-36 asteen välillä talomme varjoisalla puolella. Tänään taisi kivuta 34 asteeseen varjossa. Pakkaaminen on ollut tuskaista ja mikäli ei yläkerrassa pidä ilmastointia päällä, nousee sisälämpötila lähes 40 asteeseen. Laatikot kuitenkin täyttyvät pikkuhiljaa, paljolti Kirsin toimesta. Kaiken pitäisi olla valmista 28.3, kun muuttoauto tulee noutamaan kuormaa.

Viime viikkojen tärkeimpiin tapahtumiin kuuluu lasten koulun päättäjäiset 9.3. Saga valmistui esikoulun 3.-luokalta ja Daniel 1.-luokalta. Sagan luokka sai osakseen erityistä huomiota, sillä he lopettivat esikoulun ja ovat valmiita siirtymään varsinaiseen kouluun. Lisäksi jokaiselta luokalta oli erilaisia tanssiesityksiä. Lopuksi syötiin makoisa ateria ja sekä Saga että Daniel hyvästelivät ystäviään. Opettajia käymme vielä tapaamassa ennen muuttoa.


Sagan luokka rehtorin kanssa valmistujaiskuvassa


Saga vastaanottaa todistuksen


Danin luokka vauhdikkaassa esityksessään

Olemme myös tavanneet ystäviämme ja lähettitovereitamme. Muutto lähes 1000km:n päähän tarkoittaa sitä, että monia heitä emme näe pitkään aikaan. Tuntuu haikealta, mutta toisaalta tulevat uudet haasteet pitävät mielen hyvänä.

-Tumppi-

23.12.07

Joulutervehdyksemme

JOULURAUHAA!

Joulukuumme on sujunut varsin monenkirjavissa merkeissä. Tapahtumia on ollut paljon, useita paikkoja on nähty ja ajokilometrejäkin on auton mittariin kertynyt jo reilut 2500. Yllätyksenä vietämmekin joulun etelässä.

Niin kuin hyvin tiedätte, olimme joulukuun 1. päivä Bangkokissa kielikokeessa. Seuraavana päivänä, eli ensimmäisenä adventtisunnuntaina pääsimme mukaan Thaimaan suomalaisen ev.lut. kirkon Kauneimpien joululaulujen iltaan Bangkokissa, mikä oli oikein mukava kokemus! Kirkko oli koristeltu kynttilöin ja joulutähdin, laulut olivat ihania tuttuja suomalaisia joululauluja, ja päätteeksi saatiin vielä karjalanpiirakoita ja torttuja!


Lomalla ja työhön tutustumassa
Kielikokeen jälkeen suuntasimme auton nokan kohti Kambodzan rajaa Ko Chang - saarelle. Saari oli todella kaunis ja hotellimme rauhallisella paikalla. Siellä vietimme vajaan viikon rentoutuen ja pääosin vedessä polskien. Pienet vesipetomme viihtyivät altaassa, ja tuon viikon aikana Daniel oppi sukeltamaan lasien kanssa, ja Saga oppi uimaan! Sukeltaminen on Sagalta jo sujunutkin aiemmin.
Ko Changilta ajelimme kohti itää, Surinin lääniä. Tulevassa asemapaikassamme Rattanaburissa vietimme seuraavat kymmenen päivää Pirjo Metsälän kodissa, josta käsin tutustuimme niin Rattanaburin alueeseen, työmuotoihin, kuin tuleviin työtovereihimmekin.


Tiistaina 11.12. pääsimme osallistumaan “idän suomalaisten” joulujuhlaan läheisessä Chompran kaupungissa, jossa Seija Moilanen työskentelee. Seijan kotona suomalaisen jouluruokapöydän ääreen oli kokoontuneena meidän, Seijan ja Pirjon lisäksi lähetystyöharjoittelussa täällä pian vuoden ollut Niina Karhunen. Ja siinäpä se koko Surinin läänin lähettiporukka olikin. Ensi vuonna Pirjon lähtiessä meille jää naapuriksi ainoastaan Seija, joka asuu n. 30 km:n päässä meistä. Seuraavaksi lähimmät suomalaiset ovatkin sitten Laosin puolella... Ruuhkaa ei siis noilla alueilla ole!
Rattanaburissa ollessamme Saga sairasti pariin otteeseen jotain mahapöpöä oksenteluineen ja ripuleineen. Tämän vuoksi Kirsi joutui olemaan muutamana päivänä lasten kanssa kotona, Tuomon kiertäessä kylillä ja tutustuessa työhön. Mutta monenlaista ehdimme kuitenkin nähdä, mm. olla mukana Niinan englanninopetusta seuraamassa.

Lauantaina 15.12. olimme kaikki mukana Rattanaburin kirkolla, jossa kokoontui lasten kerho, Kid’s Club. Mukana taisi olla 23 innokasta lasta, mukana myös ensikertalaisia. Kirsi opetti lapsille uuden laulun kitaran säestyksellä, sekä auttoi Niinaa lasten leikittämisestä. Opetuksesta vastasi Phat, joka sai ihailtavasti lapset otteeseensa kertoen joulun merkityksestä ja maailman tärkeimmästä lahjasta, Jeesuksesta. Päivä oli mukava, ja lapset viihtyivät kirkolla useamman tunnin leikkien ja pelaten. Kid’s Clubista on muodostunut upea tapa tavoittaa kylän lapsia.

Sunnuntaina olimme mukana Chompran kirkolla kokouksessa, jossa oli paikalla pastoripariskunta Malesiasta. Siellä tapasimme alueen uskovia.Viimeisenä iltanamme idässä oli Surinin läänin työntekijöiden yhteinen jouluruokailu pienessä resortissa Chomprassa. Siellä tapasimme alueen seurakuntien työntekijät perheineen. Ilta oli oikein mukava, ja tuntuu hyvältä päästä mukaan tuohon työyhteyteen! Kirsi tuntee monia pastoreista ensimmäiseltä Thaimaan matkaltaan 15 vuotta sitten, jolloin Jumala kutsui tuolloin 14-vuotiaan nuoren työhönsä ja nimenomaan Thaimaahan. Nyt ikäänkuin ympyrä on sulkeutumassa, ja olemme itse menossa juuri noille samoille alueille työhön! Jumalan tiet ovat ihmeelliset!

Joulu
Pari viikkoa sitten Kirsi sai puhelun Phuketissa olevalta lähetystyöntekijältä. Heidän perheensä piti sairastapauksen vuoksi matkustaa muualle, ja hän pyysi pientä “tuurausta”. Suomalaisten turistien parissa työtätekevät Waarnat ovat järjestäneet joulun ajaksi monia musiikkitilaisuuksia Phuketin alueella ja nyt yllättäen musiikkivastaava ei olisikaan paikalla. Olemme olleet matkalla jo pitkään, mutta kuitenkin päädyimme siihen, että jatkamme matkaamme vielä idästä Bangkokin kautta Thaimaan eteläosiin. Kirsi on mukana joululaulutapahtumissa 22.12 ja 24.12. sekä tsunami-muistojuhlassa 26.12. Tuon ajan saamme asua lähettiperheen tyhjässä asunnossa seuranamme kaksi koiraa! Lapset saimme houkuteltua joulumuutoksiin, kun kerroimme, että talossa on kuulemma pieni koiravauva! Kotiin pohjoiseen palaamme ilmeisesti 27.12. jolloin parin viikon matkamme onkin venähtänyt kuukauden mittaiseksi.


Iloisia uutisiaElämä lähetyskentällä ei varmasti ole tylsää, sen olemme saaneet kokea. Tilanteet muuttuvat usein nopeasti, ja niiden mukaan on elettävä. Niin hyvin kuin olemmekin viihtyneet täällä Aasiassa, niin varsinkin näin joulun aikaan joululauluja kuunnellessa ajatukset usein karkailevat Suomeen, rakkaiden ja läheisten luokse. Idässä ollessamme opimme uuden joululaulun, jonka kertosäkeistössä laulettiin “Joulu on rakkauden aikaa.” Siinä kerrottiin kuinka Jumala antoi maailmalle suurimman ilouutisen: Jeesus syntyisi tallin seimeen.. Siinähän se, suurimman rakkauden osoitus: Antoi oman, ainoan poikansa, että me saisimme hänen kauttaan elää. Todellinen ilouutinen!


Näiden ajatusten myötä haluamme toivottaa teille kaikille
Siunattua joulua!
Nautitaan yhteisestä ajasta rakkaidemme seurassa,
osoitetaan välittämistä ystävillemme ja läheisillemme.
“คริสตมาสเป็นเวลาแห่่่่งความร้ก”
Joulu on rakkauden aikaa.

Haluamme myöskin kiittää teitä kaikkia jälleen rinnallakulkemisesta, rukouksin, ajatuksin, kirjein ja monin eri tavoin muistamisesta. Tukenne on meille todella tärkeää!




Terveisin Tuomo, Kirsi, Saga ja Daniel

7.4.07

SIUNATTUA PÄÄSIÄISTÄ!


Eilen saimme hiljentyä muistelemaan Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Tumppi oli kokouksessa aamulla. Minä olin lasten kanssa kotona, sillä lapset olivat kumpikin vielä perjantaina kipeinä, Saga kuumeessa. Tänään Sagankin kuume on jo laskenut, mutta yhä kova yskä ja kurkkukipu vaivaavat ja ääni on pikkuneidiltä poissa.

Tänä aamuna Dani järjesti meille taas sydämentykytyksiä köpsähtäessään toimistotuolilta alas niin, että leuka osui pöydänkulmaan - ja yläetuhampaat huulesta läpi. Verenvuoto tyrehdytettiin jääpalalla, ja pian taas touhu jatkui.

Pääsiäistunnelmaa tehtiin lasten kanssa hieman askartelemalla pupuja ja tipuja. Minä kävin hakemassa pajunkissoja - torilta valmiissa nipussa tosin. Niihin sitten kiinnitettiin lasten kanssa sulkia ja pikkupupuja (kiitos Pirjo-mummun ja Mirka-tätin pääsiäispakettien). Suklaamunat odottavat vielä huomiseen. Rairuohotkin olivat kasvamassa, mutta ne hieman kärsivät Danielin "uudelleenistutuksesta"... Pari hassua kortta nousi sieltä täältä :) No, meillä nurmi vihertää ulkona, joten siinä meille pääsiäisruohoa!

Oikein hyvää ja Siunattua pääsiäistä teille kaikille!!

27.3.07

viikonlopun tapahtumia

Kuumaa, kuumaa...

Ilma alkaa selvästi lämmetä, sillä tietokoneen tuuletin yrittää epätoivoisesti pitää konetta toimintakunnossa. Lämpenemisen tosin huomaa siitäkin, että paita on jatkuvasti hiestä märkänä. Viikonlopun jälkeen mittari näytti 37,5 astetta. Tänäänkin se kipusi yli 36 asteen eli kuumakausi on alkanut. Sitä jatkuukin sitten kesäkuuhun, jolloin alkaa kuuma ja kostea kausi sateineen. Pohjois-Thaimaata vaivannut savu ei ole vieläkään päässyt hälvenemään ja vuorilla näyttää palavan monin paikoin. Kuuman myötä on toivottavasti tulossa myös tuulia ja ukkosia, jotka vihdoin häivyttäisivät savun.
 
Reissu MaeHongSoniin

Viime viikonloppuna teimme matkan Mae Hong Soniin, Kivisen perheen luokse. Lähdimme matkaan perjantai -aamuna noin kymmenen aikoihin. Valittavana oli kaksi reittiä. Joko 250km ja tosi pahaolo tai sitten 330km ja ei välttämättä niin pahaolo. Valitsimme jälkimmäisen, koska ajattelimme, että mieluummin tunti enemmän autossa kun kokopäivän pahaolo. Lyhyempi reitti on todella kiemurainen, mutkia on tuolla välillä jonkun laskeman mukaan yli 2000... Meidän valitsemallamme reitillä aikaa kului lähes 6,5 tuntia. Perillä olimme puoli neljän maissa. Lapsilla leikit alkoivat sujua välittömästi: kummassakaan päässä kun ei lapsilla ole liiemmin muita suomenkielisiä leikkikavereita.

  NaiSoin oppilaskodin vihkiäiset

Lauantaina lähdimme aamuyhdeksältä ajamaan kohti Nai Soin kylää, jossa oli Kettusten viimeisen rakennusprojektin, uuden oppilaskodin vihkiäisjuhlat. Tuon juhlan jälkeen Marjatta lähti pois Pohjois-Thaimaasta ja pian hän lähtee Suomeen Hannun seuratessa muutaman viikon päästä perässä. Tuo oli siis meille viimeinen mahdollisuus tavata Kettuset ennen heidän eläkepäiviensä alkamista Suomessa. Juhlassa oli joitakin suomalaisten puheenvuoroja sekä thailaisten, Hannun historiikki NaiSoin työstä sekä lasten musiikki- ja tanssiesityksiä. Lopuksi söimme yhdessä maittavan thailaisen aterian.

  Ruuan jälkeen alkoi valokuvien otto: monet ihmiset halusivat vielä yhteiseen valokuvaan Hannun ja Marjatan kanssa. Juhlan jälkeen Kettuset lähtivät samantien ajamaan kohti ChiangMaita Suomi-vieraiden kanssa. Kiviset jäivät nyt siis jatkamaan Kettusten työtä MaeHongSonin läänissä.

  Lauantai-iltana oli sellainenkin harvinainen tilanne, nimittäin Kirsi pääsi ensimmäistä kertaa saunaan sitten lokakuun 2005! Kylläpä maistuikin suomalainen sauna hyvältä!! Vaikka ilma on kuuma ulkona jatkuvasti, tuntui saunan löylyt todella makoisilta.

  Sunnuntai

Sunnuntaina olimme mukana oppilaskodin seurakunnan kokouksessa, jossa Tumppi piti pienen thaikielisen todistuspuheenvuoron ja Kirsi lauloi pari laulua thaiksi. Kummallakin ensimmäinen kerta laatuaan. Johan oli aikakin :) vai mitä?? Huomasimme tilaisuuteen valmistautuessamme, että kyllä meillä on vielä pitkä tie opeteltavana tuon hengellisen sanaston osalta.. Paljon olisi ollut asiaa, mistä olisimme halunneet puhua, mutta niille meillä ei vaan vielä ole sopivaa sanamuotoa thai-kielellä. Eli jatkamme yhä pakertamista kielen parissa.

  Sunnuntaina Timo ja tytöt lähtivät käyttämään meitä lähellä olevalla kala-luolalla, jossa saa pientä korvausta (n.0,3 €)  vastaan syöttää valtavan suuria kaloja. Lapset olivat innoissaan. (Dani kalamies varsinkin. Paitsi häntä hieman harmitti se, että onki jäi kotiin...) Ympäristö oli muutenkin kaunis ja hyvin hoidettu. Puista roikkui maahan saakka pitkiä ”liaaneja”, joissa pystyi kiipeilemään ja keinumaan.

 Maanantai-aamuna lähdimme sitten ajamaan takaisin kohti kotia. Mukaamme lähti myös Kivisten 3 tyttöä ja heidän Elina-opettajansa, he jatkoivat sitten vielä maanantai-iltana matkaa lentokoneella kohti Bangkokia. Menivät pitämään yhden kouluviikon yhdessä ThaiSuKon koululaisten kanssa. Kotona olimme neljän jälkeen iltapäivällä.

  Mukava oli olla vierailulla Kivisillä. Ainoa negatiivinen asia viikonlopussa oli Kirsin peiton alle yöllä hiipinyt valtava torakka, joka säikäytti HIEMAN. Lähinnä olo oli iljettävä, kun havaitsi ylimääräisen ”Ystävän” sängyssä. Tilanne päättyi hyvin – torakka menetti henkensä urhoollisen aviomiehen lahdattua vaimonsa säikyttelijän :) (Virpi- Maria Kivisen pyynnöstä lisäys edellisen. Emme siis nukkuneet heidän kotonaan vaan koulun lattialla)

22.11.06

Joulun odotus on alkanut

Marraskuu on jo pitkällä ja ilmat ovat alkaneet viiletä - niin Suomessa kuin täällä meilläkin päin. Tänä aamuna oli jo melko viileän tuntuista, klo 7 lämpömittari näytti vain +19 astetta. Yöllä ilmeisesti on ollut vieläkin kylmempää, koska yöllä heräsin siihen, että paleli!! Aamulla varpaita paleli alakerran kaakelilattialla, eikä ikkunoita uskaltanut avata lainkaan. Lapsille piti etsiä fleece-takit päälle koulumatkalle, joka taittuu mopolla... Päivällä aurinko kuitenkin lämmittää, ja lämpöasteita on kolmisenkymmentä. Eli pakkasen puolelle ei varmaankaan ihan päästä tänä vuonna  . Sagaa se hieman harmittaa, ja hän sitä usein kyselee, että miksi emme voisi mennä Suomeen, kun siellä saisi tehdä lumiukkoja... 

Koko perhe on hieman väsynyt ollut koko syksyn, ja lapsetkin ovat alkaneet osoittaa väsymyksen merkkejä. Nyt olemmekin koittaneet viettää lasten kanssa aikaa niin paljon kuin mahdollista puuhaten kaikkea mukavaa. Ja koska eläimet ovat aina suosittuja, kävimme viikonloppuna jälleen Chiang Main eläintarhassa. Lapset pääsivät ratsastamaan pienillä poneilla (Saga on siitä haaveillut jo pitkään, ja nyt vihdoin onnistui. Ja Dani halusi myös, koska siskokin pääsi "hepan kyytiin" . Ja hyvinhän se sujui! Lapset pitävät myös kovin peura-aitauksesta, koska siellä saa syöttää "bambeja"..

Pikkujouluaikaan siirryimme myös viimeviikolla, kun Sagan kanssa leivoimme koe-erän joulupipareita. Ainekset olivat vielä vähän hakusessa, mutta emmeköhän me jouluun mennessä saa kehiteltyä Thaimaahan soveltuvan piparireseptin! Kummasti ne kuitenkin hävisivät jonnekin, vaikkeivät minun mielestäni "ihan oikeilta" maistuneetkaan. Myös thailaisille ystäville maistui! Joululaulutkin ovat soineet meillä jo viikon verran... Ai minäkö muka jouluihminen?!?!

Perjantaina illalla olimme seuraamassa noong Oomin koulun juhlaa, jossa oli paljon erilaisia thailaisia tanssiesityksiä, jokainen luokka oli valmistellut oman esityksensä. Lopuksi oli suuri kulkue ja ilotulituksia. Meidänkin lapset tykkäsivät, kun oli paljon meteliä, hattaraa ja ilmapalloja. Ja tietysti niitä hienoja tansseja! Saga-prinsessa varsinkin ihasteli tyttöjen kauniita pukuja ja koruja...

Tällaista tällä kertaa. Iloista joulunodotusta kaikille

30.10.06

Uudessa kodissa

Monen viikon touhu ja tohina alkaa tältäerää olla loppusuoralla ja paluu arkeen on edessä. Kaksi viikkoa sitten olimme mukana Full Gospel Churches of Thailandin eli Thaimaan helluntailiikkeen 60-vuotisjuhlapäivillä täällä Chiang Maissa. Sitten alkoikin muuttotouhu täydella voimalla...

 Viime viikolla muutimme tavaramme uuteen kotiin. Muutto tehtiin omalla autolla sekä parina päivänä meillä oli lainassa kielenopettajamme lava-auto. Aika monta kertaa sai auton pakata ja purkaa... Thailaiseen tapaan Phai auttoi muutossa ja pakkasi tavarat tavallisiin muovisiin kauppakasseihin – ja ilman minkäänlaista logiikkaa.. Yhdessä pussissa saattoi olla vaikka digikameran muistikortti, lautasliinoja, lasten muistipeli ja shampoo-pullo suloisesti sekaisin. Niitä nyssäköitä ja pussukoita on yhä kaikki nurkat ja sängynaluset täynnä, liekö koskaan tyhjenee täysin. (syvä huokaus ) Tavarat siis etsivät yhä paikkaansa ja noin 40% on yhä hukassa.

Piha puuttuu, joten Cola- koirallemme jouduttiin etsimään uusi koti. Se löytyi onneksi nopeasti. Taloamme vastapäätä on pieni puisto, joten meille maalaisillekin on puita näköpiirissä, kun aamulla avaa ikkunaverhot! :) Kolmella muulla sivustolla talot ovatkin lähes kiinni toisissaan – räystäät toisiaan hipoen.

Nämä asiat ovat tietty pikkuasioita verrattuna siihen, että tämä talo tuntuu oikeasti KODILTA! Vuoden muovipusseissa olleet matotkin löysivät heti lattioille, ja kaikin puolin täällä on hyvä olla. Olemme todella kiitollisia Taivaan Isälle tästä talosta! Kun kotona on hyvä olla, on tämän kaiken muun hulinan kanssa huomattavasti helpompi elää. 

16.10.06

Vauhtia riittää

Viisuminhakureissu sai onnellisen lopun. Perjantaina selvisimme immigrationista reilussa kahdessa tunnissa, (siihen tietysti lisää vajaa kolme tuntia taksissa Bangkokin ihanassa liikenteessä), joten kolmen maissa olimme saaneet auton pakattua ja olimme matkalla kohti kotia. Vähän jälkeen puolen yön olimme sitten kotona. Lauantaiaamuna sitten kymmenen maissa lähdimme lentokentälle vastaanottamaan seurakuntalaisiamme Tikkakoskelta. Veimme heidät hotellilleen keskustaan, ja illalla kävimme vielä yhdessä syömässä ja yötorilla katselemassa vilinää. Sunnuntain myös vietimme yhdessä koko poppoolla.

Maanantaina aamulla Sagakin lähti ensimmäistä päivää uuteen kouluun. Hyvin oli neiti pärjännyt.. Kuulemma oli pitänyt Danista hyvää huolta ja selittänyt heti alkuun opettajille (thaiksi), että Daniel ei sitten ymmärrä thaita, mutta hän voi tulkata... Ja hyvin oli tulkkaus onnistunutkin. Varsinainen neljävuotias meillä...  Me Tumpin kanssa olemme järjestelleet asioita tämän päivän. Ihan pian saapuvat vieraamme Bangkokista. Me majoituimme heillä viime viikon ja nyt osat vaihtuvat, kun he ovat meillä tämän viikon. Huomenna tiistaina sitten alkaa 60-vuotisjuhlat Chiangmain stadionilla. Paikalle odotellaan kuulemma noin 1000 osanottajaa. Juhlahumun laannuttua alkaakin sitten muutto ensi viikolla... Että säpinää riittää!!

Ai niin. Ja tasan vuosi sitten lähdimme Helsingistä kohti Thaimaata. Juhlan aihetta siis siinäkin.  Äkkiä on aika mennyt!

22.8.06

Juhlatunnelmissa

Välillä jotain iloisempaakin kerrottavaa!
Vihdoin koko poppoo terveenä ja lauantaina olikin sitten vuorossa juhlat!
Kielenopettajamme meni naimisiin ja Saga pyydettiin morsiusneidoksi.

Viime viikon loppupuolella alkoi koko perhe olla paremmassa kunnossa. Dani ei päässyt vielä kuitenkaan kouluun, sillä keskiviikon tarkastuksessa lääkäri kuuli vielä keuhkoista rahinaa ja yskäkin vaivasi, joten hän kehotti pitämään Danin kotona ”lepäämässä”... Helpommin sanottu kuin tehty.  Ei levännyt Dani eikä muukaan perhe, kun energiaa pienessä miehessä riittää pienen kylän energiantarpeen verran (voisikohan sen valjastaa jotenkin, kun nuo sähkölaskut tahtoo olla niin suuria...??) Tänään Dani pääsi kouluun kahden viikon tauon jälkeen. Oli iloinen mies aamupalapöydässä, kun kuuli, että pääsee vihdoin kouluun!!

Viime viikkoon mahtui juhlahetkiäkin, kun thaikielenopettajamme Tukkataa meni lauantaina naimisiin. Ja koska hän halusi Sagan morsiusneidoksi, pääsimme osallistumaan ja tutustumaan myös thailaisten hääjuhlien järjestelyyn. Perjantaina olimme harjoittelemassa hääjuhlaa varten, ja näimme harvinaislaatuisen morsiamen: hänellä ei päivää ennen häitä ollut aavistustakaan hääjuhlan kulusta ja mitä hänen tulisi siellä tehdä... Hän toimi sen mukaan, mitä muut hänelle sanoivat. Eipä näyttänyt olevan paineitakaan! Eli harjoitukset olivat ihan paikallaan, että morsian tiesi, missä hänen paikkansa on juhlassa! 

Lauantaina sitten Saga pääsi prinsessamekkoineen johtamaan morsiusneitojen ”kulkuetta” ja heittelemään ruusun terälehtiä morsiamen polulle. Neljävuotias selvisi mielestämme oikein hienosti, vaikka viimeisille portaille ei kukkia muistanutkaan enää tiputtaa.

Hääjuhlaamme rauhoitti huomattavasti se, että Kiviset ottivat Danielin juhlan ajaksi heille. Iso kiitos siis sinne suuntaan!

14.5.06

Toukokuuta

Hyvää Äitienpäivää!

Tämänvuotinen äitienpäivä on ollut minulle monella tapaa erilainen, kuin aiempina vuosina. Ensimmäinen ihme oli se, kun heräsin aamulla vähän ennen puolta kahdeksaa siihen, kun Tumppi lauloi!! Ketkä vain yhtään Tumppia tuntevat, niin ymmärtävät Suuren Hämmästykseni :)  Lapset pomppivat, ja unohtivat laulaa kokonaan, ja jollakin äiti oli saatava hereille! Sagan piirtämä kortti ja paketti tulivat sänkyyn, mutta kahville piti siirtyä alakertaan pöydän ääreen.. Säästyy lakanapyykiltä, kun ei yritä juoda lasten kanssa kahvia sängyssä! Toisena yllätyksenä alakerrassa odotti hieno suklaakakku, jonka Saga ja Tumppi olivat illalla salakuljettaneet leipomosta. (täällä on nuo ostokakut hieman halvempia kuin Suomessa...) Hyvältä maistui aamukahvit!

Kuuma kausi on vaihtumassa sadekauteen, ja tämä päivä on ollut harmaa ja sateinen. Lämpömittari näytti sateella vain +23, joten varpaita jo kovasti paleltaa!! Viime viikolla vielä oli joka päivä 35-38 astetta, joten tämä 15 asteen pudotus lämpötilassa tuntuu jo!

Meillä on takana nyt parin viikon loma, kun minun vanhempani olivat vierailulla luonamme. Kävimme hakemassa heidät kaksi viikkoa sitten Hua Hinistä, jossa heillä oli hotelli. Vietimme yhdessä pari päivää rannalla, ja sitten lähdimme ajamaan takaisin pohjoisen suuntaan. Tullessa pysähdyimme Phitsanulokissa ja yövyimme siellä tutun thailaisen pastoripariskunnan, Kasemin ja Kapkamin luona –tai tarkemmin sanottuna lastenkodilla. Äidilläni on jo useamman vuoden ajan ollut kummityttö tuolta, ja nyt he vihdoin tapasivat! Tapasimme myös muiden sukulaistemme ja tuttaviemme kummilapsia. Käänsin Kapkamin kanssa Suomesta tulleita kummikirjeitä (siis suomesta thaiksi), jotka sitten annoimme lapsille. Suloisia ja ystävällisiä lapsia, joilla monilla on todella rankkoja vaiheita elämässään ollut.

Phitsanulokista jatkoimme kotiin Chiang Maihin. Käytimme mummua ja pappaa muutamassa paikassa, mm. kasvitieteellisessä puutarhassa Queen Sirikit Botanic Gardenissa, jossa näimme upeita kasveja ja kukkia.

Paljon mummon ja papan ajasta kului lasten leikkihuoneessa Sagan ja Danielin kanssa touhutessa. Mummon nähtiin useampaan otteeseen pyyhkivän hikeä otsaltaan leikkien tuoksinassa!  Nopeasti nuo kaksi viikkoa kuluivat, eilen illalla sitten olimme saattamassa mummua ja pappaa lentokentälle, josta he jatkoivat Bangkokin kautta Suomeen. Suru oli Sagalla kova, kun ei päässyt lähtemään Suomeen mummun ja papan mukana... Aamulla hän jo sitten mietti, että kukahan mahtaa tulla seuraavana kyläilemään... Me emme tiedä, mutta oletko se sinä??

 -kirsi-