Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bangkok. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bangkok. Näytä kaikki tekstit

23.4.14

Kuuma!

Tänä vuonna "talvi" täällä Bangkokissakin kesti harvinaisen pitkään, useamman kuukauden ajan lämpötilat olivat inhimilliset, jopa pitkiä aikoja alle +30 astetta. Nautimme todella noista viikoista, kummasti sitä jaksaa paljon paremmin!

Nyt sitten ollaan jälleen täysin kuuman kauden armoilla. Lämpötila on ollut jopa yli +40 astetta reilun viikon. Hiki valuu virtanaan selkää pitkin, ja kovasti on yritettävä juoda!

Lapset iloitsivat viikkoa ennen pääsiäistä osuneesta thailaisesta uuden vuoden juhlasta, Songkranista, josta on muodostunut maailman kuulu "koko kansan vesisota". Silloin mopolla liikkuminen on uhkarohkeaa, matkalla kastuu melko varmasti!

Thailaisissa kouluissa on kesäloma näin kuumaan aikaan, joten lapsilla on joka päivä kaverit odottamassa ovella, kun he tulevat koulusta. Näistä viimeisistä viikoista ystävien kanssa nautitaan täysillä!

2.12.13

Fida-päivillä ja Kairos-kurssilla


”Loka-marraskuun vaihteessa ajoimme etelään, KhaoLakiin Aasian Fidapäiville. Ensimmäistä kertaa paikalla oli koko Aasian väki, ja pääluku oli yhteensä 115. Kirsi oli hoitamassa päivien käytännön järjestelyitä, samoin musiikkivastuita muiden kanssa päivien aikana.

matkalla etelään osuimme tällaiselle putoukselle
KhaoLakin kaunis auringonlasku
Pieni neiti valmiina lähettipäiville
 Marraskuun viimeisellä viikolla osallistuimme Kairos-kurssille täällä Bangkokissa. Isot tekivät koulua ja Lidiallekin oli hoitaja, joten myös Kirsi pääsi osallistumaan ma-la täysipäiväiseen opetukseen. Paikalla oli noin 30 lähettiä Thaimaasta ja ympäröivistä maista, samoin muutama paikallinen pastori Kambodzasta. Opetuskielenä oli englanti. Viikko oli monin tavoin ajatuksia herättävä ja haastava, ja viikon antia saapi pureskella vielä pitkään. ”



5.9.13

Työntekijäkokous



Muutaman kuukauden välein Bangkokin alueen seurakuntien pastorit ja työntekijät kokoontuvat yhteen keskustelemaan yhteisistä asioista ja rukoilemaan yhdessä. Puhetta johtaa pastori Udom, joka on valittu johtamaan ja edustamaan Bangkokin seurakuntia helluntailiikkeen hallituksessa tällä kaudella. 
Paikalla tänään 28 paikallista ja 5 valkonaamaista työntekijää. :)

16.5.13

Uusi ajokortti

Tämän päivän tehtävänä oli saada uusittua thailaiset ajokortit. Tilasimme aamulla taksin hakemaan meitä raamattukoululta klo 8, että ehtisimme ajoissa takaisin hakemaan lapsia koulusta. Taksia pihalla odottaessamme Tumppi huomasin raamattukoulun portaiden kaiteella outoa aaltomaista liikehdintää - käärmehän se oli. Eräs paikalla asuva pastori oli pihassa myös, ja huusimme häntä apuun. Hän nappasi vanhan airon käteensä, ja koitti sillä huitasta käärmettä. Se oli tietysti nopeampi, ja kiipesi vikkelästi sähköjohtoa pitkin puun turvaan. Käärme oli lähes parimetrinen, mutta ohuehko vihreä käärme - toivottavasti ei kovin myrkyllistä lajia. Emme kukaan ehtineet nähdä tarpeeksi hyvin, että uskaltaisi tarkan lajimäärityksen tehdä.

Käärme-episodin nostettua pulssia mukavasti pääsimmekin taksin kyytiin ja matka kohti ajokorttitoimistoa. Reilun puolen tunnin matkan päästä löytyi tuo paikka ja saimme paperit jonoon. Useammalla luukulla käyntiä se tosin vaati, vaikka paikka mainostikin isoilla kylteillä olevansa One Stop Service ;)

Ensimmäinen jonotuspaikka...
Toinen jonotuspaikka...
Tässä jonotetaan väritestiin...
 Kun paperit oli valmiina ja tarkastettuna moneen kertaan oli vuorossa jonotus fysikaaliseen kokeeseen. Siinä tarkasteltiin värinäköä (täti vaihtoi liikennevalojen väriä sattumanvaraisessa järjestyksessä, ja piti ääneen sanoa, minkä värin näkee..) Sitten toisella testillä ääreisnäköä jälleen kolmen eri värin kautta ja viimeisenä "syvyysnäköä" (onkohan tuo edes oikea sana?? :) Kun nämä oli onnistuneesti suoritettu, oli vuorossa opetusvideo.. Seuraavan tunnin ajan istuimme luokkahuoneessa kolmenkymmenen muun kanssa katsoen seinälle heijastettua "valistusvideota".. Olipahan kokemus. Kuvittelimme sen olevan enemmänkin liikennemerkkien muistuttelua ym, mutta se olikin pienoisdraama kahdesta lapsiperheestä, joilla toisilla oli kaikki hyvin ja toisella oli monia ongelmia - ja nämä kotiasiat sitten heijastuivat myös heidän ajokäyttäytymiseensä. Monta kertaa mietimme, että miten ihmeessä tämä saippuasarjan jakso liittyy meidän ajokortteihimme... Kaikki muutkin huoneessa olijat olivat siis myös uusimassa viiden vuoden ajokorttiaan.

Leimat paperissa, että on läpäisty kaikki osa-alueet. Paperiin niitattuna vanha kortti.
 Selvittyämme surullisesta tarinasta - jossa oli tietysti tärkeä opetus - pääsimme jonottamaan vielä kolmelle eri luukulle, jossa papereitamme leimattiin vielä lisää, kerättiin maksu (noin 17 eur) ja valokuvattiin.
 Positiivista oli, että valokuvan ottanut virkailija printtasi meille suoraan uudet hienot luottokortin kokoiset kortit mukaan. Edelliset olivat vielä paperiversiot, jotka vaan laminoitiin ajokorttitoimistossa.. Vajaan neljän tunnin jälkeen poistuimme talosta uudet kortit taskussa. Viiden vuoden kuluttua uudestaan ;)

Uusi kiiltävä hieno kortti!

28.2.13

Alkuvuoden tapahtumia

Vuoden toinen kuukausi on jo lopuillaan, joten on aika vetää yhteen alkuvuoden tapahtumat. Vuoden alusta on perinteisesti FGCT:n työntekijäpäivät. Tänä vuonna ne järjestettiin raamattukoululla, joten onneksi ei tarvinnut matkustaa kauas. Kotoa käsin oli mahdollisuus osallistua päiville.



Työntekijäpäivät alkoivat maanantaina ja päättyivät torstaina. Päiville osallistui kaikkiaan noin 180 henkeä ja lähes kaikki seurakunnat olivat edustettuina. Päivien ohjelmassa oli erilaisia tilaisuuksia ja kokoouksia. Päähuomion vei kuitenkin uuden hallituksen valinta. Herätysliikkeelle valitaan aina hallitus neljäksi vuodeksi ja nyt oli siis uuden johtoryhmä valinnan paikka.

äänten laskenta meneillään
Nyt hallitus koostuu 13 jäsenestä, joista yhdeksän on valittu alueellisesti ja 4 valitaan äänestyksellä kokouksessa. Lisäksi äänestetään puheenjohtajasta. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun lähetit eivät enää osallistu hallitustyöskentelyyn. Uudeksi puheenjohjaksi valittiin raamattukoulun johtaja Prathum. Mikäli nyt on asiaa herätysliikkeen puheenjohtajalle on hän aika helposti tavattavissa, muutaman toimiston päässä.

vastavalittu uusi helluntailiikkeen hallitus
Päivien ohjelmaan kuului myös muutama kanava, josta sai valita itselleen mieluisan. Itse osallistuin lähetystyökanavaan, jota piti pastori Suraphong. Hän piti todella hyvät luennot ja keskustelujen kautta yritettiin hakea vastausta siihen, miksei 67 vuotta vanha liike ole vielä onnistunut käynnistämään lähetystyötä. Kanava oli siis todella mielenkiintoinen ja minulla oli myös lyhyesti mahdollisuus keskustella Suraphongin ja Fidan edustajan kanssa mahdollisista koulutuksista lähetystyön käynnistämiseen liittyen. Siinä  työssä haluaisin ehdottomasti olla mukana.

Pastori Suraphong

Lapsityökoulutuksen piste
Työntekijäpäiviin oli lataantunut melko paljon odotuksia, sillä joitakin isoja kysymyksiä oli edellisen hallituksen kanssa jäänyt ratkaisematta. Tietysti on selvää, ettei kukaan tee isoja muutoksia hetkessä, mutta on todettava, että uudella hallituksella on painoa harteillaan. Saa muistaa rukouksin heidän työtään. Päivien järjestelyt söivät siinä määrin voimia, että raamattukoulun väki piti seuraavan viikon vapaana, osittain ainakin.

Tammikuun loppu ja helmikuun alku oli täynnä toisenlaista hulinaa. Muutamaksi päiväksi saimme vieraan Suomesta luoksemme. Kirsi valmisteli opetustaan lapsityöntekijöiden koulutukseen (Kirsi kirjoittaa koulutuksesta piakkoin oman jutun) ja käväisimme Phitsanulokissa (edellinen postaus). meillä oli myös mahdollisuus tavata vielä lyhyesti Tikkakosken väkeä Bangkokissa ennen kuin matkustivat takaisin Suomeen.

Helmikuussa on myös pidetty paljon palaveria raamattukoulutuksen suhteen. Nyt oppilaita on seurakunnissa eri tasoilla useita kymmeniä, mutta mahdollisuuksia enempääkin olisi. Uutena ja mielenkiintoisena haasteena on mukaan tulossa siirtolaisseurakunta Phuketissa, joka koostuu burmalaisista ja nepalilaisista. Tällä hetkellä kysellään materiaalia heille ja mietitään millä tavalla voisimme olla tukemassa heitä. Tämäkin voi olla jonkin suuren alku, sillä esimerkiksi burmalaisia on thaimaassa satoja tuhansia.

Vapaa-ajasta sen verran, että meillä oli myös mahdollisuus tavata suomalaista perhettä Kiinasta. Heillä on meidän lasten ikäiset pojat ja kävimme yhdessä läheisessä vesipuistossa. Hyvin meni lapsilla 4 tuntia uidessa ja vanhemmatkin ehtivät rupatella.

Kävimme myös lähetysseuran lähettien luona heidän lastensa syntymäpäivillä. Paikalla oli kymmenkunta suomalaista, joten saatiin lapsille vähän kotimaan tunnelmaa myös.

16.10.12

Eläinpuistossa

Viime lauantaina olimme perheellä käymässä läheisessä (vain 45 min matkan päässä) krokotiili-ja norsufarmilla. Monta terävää hammasta ja pitkää kärsää näkyi tuolla reissulla :)



Kaloja ruokkimassa









Lidiakin nautti norsuesityksestä :)

9.10.12

Syys-lokakuun ystäväkirje


Kesä Suomessa 

Edellisestä Suomessa olosta oli kulunut jo kaksi vuotta, joten innoissamme lähdimme matkaan kesäkuussa. Paljon mahtui noihin kahteen kuukauteen, ja silti jäi vielä monta asiaa tekemättä, monta kyläpaikkaa käymättä... Niin se aika vaan kuluu ihan liian nopeasti! Jokainen tapaaminen oli tärkeä, jokainen halaus tuntui hyvältä, kaikki vaihtamamme sanat arvokkailta.. Ihana tietää, että emme ole täällä yksin, vaan teitä on monta siellä, jotka kuljette matkaa kanssamme ajatuksin, rukouksin, varoin, käsitöin jne!
Olimme mukana juhannuskonferenssissa keskiviikosta sunnuntaihin Missioteltassa Kaakkois-Aasian pisteellä muiden lähettien kanssa vuoroissa. Siellä näimme onneksi monia teitä edes vilaukselta! 

Kuva Kristiina Raassina


Lapset osallistuivat seurakunnan leirille, ja saivat sieltä matkaansa monta arvokasta muistoa ja yhteistä hetkeä ystävien kanssa. Samoin tapaamiset serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa sekä hetket ystävien kanssa olivat varmasti kesän huippuhetkiä. Kun täällä ei ystäviä juurikaan ole, ovat hetket Suomessa sitäkin arvokkaampia! Harva se päivä olivat Saga ja Daniel jossain kylässä, parhaana päivänä kolmessa eri kyläpaikassa!
Vietimme Sagan syntymäpäiviä useampana päivänä, juhlimme häitä, poimimme mansikoita, lauloimme torilla, ihmettelimme kaunista luontoa - ja sateisia kelejä, sekä vietimme aikaa ystävien ja läheisten kanssa. Ja siinähän se kesä kuluikin! 



Viimeisen Suomi-viikon vietimme Keuruulla Isossa Kirjassa lähettipäivillä. Isot lapset osallistuivat lähettilasten päiväleirille, ja Lidia oli läheisessä päiväkodissa muiden alle kouluikäisten kanssa. Nuo päivät olivat taas todella tärkeät meille kaikille. Ohjelmassa oli henkistä ja hengellistä virkistäytymistä, paljon rukousta ja viimeisenä kahtena päivänä myös koulutusta. Mahtava paketti kaikkinensa! Vertaistuki on virkistävää, niin meille aikuisille kuin lapsillekin! Monta uutta ystävää löytyi meille kaikille noiden päivien aikana. 



Harmiksemme Lidia sairastui seuraavana päivänä, vain muutama päivä ennen lentoa. Raju flunssa, korva- ja silmätulehdus kiusasivat. Saimme lääkkeet ja uskaltauduimme matkaan, vaikka tietysti lennot sairaan lapsen kanssa jännittivät. Lentopäivänä myös Kirsillä nosti kuumeen ja kurkku oli kipeä. Lensimme Kööpenhaminan kautta, ja siellä vaihtoterminaalissa puolenyön aikaan saimme kuulla, että jatkolento Bangkokiin oli peruttu. Tilanne oli aika kaaos, olimme väsyneitä ja sairaita ja kymmenen matkalaukun kanssa Kööpenhaminan kentällä keskellä yötä.. Lopulta kaikki sujui ”hyvin”, pääsimme metrolla SAS:in hotelliin nukkumaan muutamaksi tunniksi, ja aamulla aikaisin takaisin kentälle. Yölento vaihtui siis päivälentoon, jota olimme vältelleet, sillä 11 tuntia koneessa kaksivuotiaan vilkkaan neitosen kanssa on haastavaa yölläkin, saatikka sitten päivällä.. mutta onneksi Lidia nukkui pitkät päiväunet, ja pitkä matka lyheni siltä osin hieman. 


Lentokoneessa

Yllätys Kööpenhaminassa: Jatkolento Bangkokiin peruttu
Seuraavana aamuna muutaman tunnin unien jälkeen odotellaan paikallisjunaa asemalla, joka veisi meidät takaisin kentälle

Thaimaahan saavuttuamme sairastelimme viikonlopun kotona, ja sitten lapset aloittivatkin aherruksen koulunpenkillä ja Tuomo palasi töihin raamattukoulun toimistolle. 


Syksy matkoilla ja sairastellen 


Syksy on alkanut matkustelun ja sairastelujen merkeissä. Flunssaa, mahatautia, korvatulehduksia, kurkkukipuja ja kuumeiluja. Kaikenlaista on ollut. Nyt viimeisten kahden viikon aikana Dani on ollut sairaana useaan otteeseen, ja taas on lääkekuurit päällä. Muistakaa rukouksin, että taudit jo vihdoin hellittäisivät!! 

Sairaalan korva- nenä- kurkkuosaston vastaanotosta

Parin viikon maassaolon jälkeen oli vuorossa Kaakkois-Aasian lähettipäivät Phuketissa. Laskeskelimme kuluja, ja totesimme, että selvästi edullisinta matka on tehdä omalla autolla. Mutta aikaa siinä tosin kuluu! Menomatkan teimme viikonloppuna, joten jaoimme matkan kolmeen eri osaan: ensimmäisen yön olimme HuaHinissä, toisen Chumphonissa, ja kolmantena päivänä ajoimme perille Phukettiin. Näin päivälle tuli autossaistumista kolmesta seitsemään tuntia. 

yli 800 km ajomatkaan mahtui monenlaista näkymää

Päivät olivat hyvät, ja oli mukava tavata tuttuja ympäri Kaakkois-Aasiaa. Lapsia oli paikalla mukavat 14, joten leikit ja touhut sujuivat hienosti! Lastenhoitoon saimme kokkolalaisen perheen, jotka olivat muutamaa viikkoa aikaisemmin tulleet Thaimaahan viettämään välivuottaan. He olivat mahtava apu ja todellinen Jumalan lähettämä ihme meille kaikille lapsiperheellisille!

Lasten koulu ja ThaiSuKon ”uusi elämä” 


Saga tulossa koulusta, kuva raamattukoulun pihasta
 Saga ja Daniel aloittivat koulun heti kun saavuimme Suomesta. Phuketin viikko toi heti alkuun tauon kouluhommiin, samoin syyskuussa pidetty pidennetty viikonloppu. Varsinaista syyslomaa ei ole tiedossa, vaan tarpeen mukaan sovitaan opettajan kanssa vapaapäivistä. Muita oppilaita ei siis koulussa ole tänäkään vuonna. Sama opettaja jatkaa lasten kanssa, joka oli myös viime vuonna. 

Läksyjä..
Niin kuin aiemmin olemme kirjoittaneet, ThaiSuKon vuosia käytössä ollut rakennus kärsi tulvassa pahoin, ja Fida teki päätöksen lopettaa koulu ja luopua koulurakennuksesta. Se luovutettiin paikalliselle kumppanille, siis Thaimaan täyden evankeliumin seurakunnille. Hallitus vuokrasi rakennuksen raamattukoulun johtajan, Prathumin aloittamalle Hermon- seurakunnalle. Samalla myös Prathum perheineen muutti entisen koulun yläkertaan. Kesän aikana Hermonin porukka oli tekemässä remonttia, maalaamassa jne, ja kun palasimme Suomesta, oli seurakunta muuttanut uusiin tiloihin. Alakerrasta kaadettiin väliseiniä ja siihen tuli kirkkotilat. Entinen kirjasto palvelee pienten lasten hoitohuoneena, jossa on iso ikkuna sekä kaiutin, joten myös pienten lasten vanhemmilla on mahdollisuus seurata tilaisuuksia. Takapihan entisissä luokkatiloissa pidetään pyhäkoulua. 



Raamattukoulun muutokset ja tulevaisuus

Raamattukoululle suunnitellut muutokset on nyt kutakuinkin saatu päätökseen. Ohjelmat vaihdettiin vanhasta neljän vuoden ohjelmista lyhyempiin ohjelmiin. Tällä hetkellä on tarjolla vuoden ja puolentoistavuoden ohjelmat. Tässä yhteydessä koulutuksen tasoa nostettiin siirtymällä akkreditoituihin eli kansainvälisen tason täyttäviin ohjelmiin. Opintoja tullaan jatkossa tekemään yhdessä amerikkalaisen Global Universityn (GU) kanssa. Marraskuun alkuun on suunniteltu uuden lukukauden avaamista, joten nyt odotellaan uusia oppilaita. 


GU:n oppimateriaalia

Syksyn täyttää vanhojen oppilaiden opintorekisterin tarkastaminen. Haluamme muutaman vuoden sisällä sulkea vanhat opinnot, joten niille joilta opinnot ovat joskus jääneet kesken tarjotaan vielä mahdollisuutta saada todistus raamattukoulun nimissä. Jatkossa tutkintotodistukset tulevat suoraan Global Universitystä. 

Syksyn aikana Tuomon on tarkoitus myös vierailla seurakunnissa rohkaisemassa. Vierailut tapahtuvat pääsääntöisesti sunnuntaisin, joten innostamisen lisäksi vierailuihin kuuluu myös saarna. Raamattukoulutuksen perusta luodaan seurakunnissa ja jokaisella pitäsi olla mahdollisuus raamatunopiskeluun joko yksin tai ryhmässä. Seurakunnista sitten ne, jotka haluavat syvempiä opintoja tulevat jatkamaan raamattukoululle. Näiden vierailuiden lisäksi syksylle on tiedossa muutamia tapahtumia, joissa on tarkoitus jakaa yleistä infoa raamattukoulutuksesta. 

Tuomo kertomassa raamatunopiskelumahdollisuuksista eräässä srk:ssa

Lokakuun lopulle tuli vielä helluntailiikkeen hallituksen kokous. Kokous pidetään Uttaraditissa ja se kestää kaksi päivää. Kokous on näillä näkymin minulle viimeinen, sillä tammikuussa valitaan helluntailiikkeelle uusi hallitus. Tähän hallitukseen ei enää tule lähettiedustajaa, joten jälleen yksi lehti kääntyy historian kirjassa.

Lapsityöasiaa 

Viime keväänä Bangkokin läheteistä kerättiin pieni työryhmä pohtimaan lapsityön kehittämistä Thaimaassa. Kirsi on ollut mukaan tuossa ryhmässä ideoimassa ja järjestämässä ensimmäisiä lapsityöntekijöiden koulutuksia. Pilottikohteeksi otettiin Bangkokin alueen seurakunnat, ja toivottavasti asiaa saadaan laajennettua tulevaisuudessa myös muille alueille.
Ensimmäinen koulutus järjestettiin jo toukokuun lopussa, ja jatkoa seuraa. Jo tuossa koulutuksessa saatiin paljon positiivista palautetta siitä, että tarvetta on! Tuossa koulutuksessa varsinaisen koulutusosuuden piti lapsityön pitkäaikainen konkari atsaan Juraa Thanyathip- tiimin kanssa.

Kiitos- ja rukousaiheita:

Olemme kiitollisia...
kesä Suomessa oli mahtava! Saimme kerättyä voimia ja tavata rakkaita  
lasten koululuokan järjestyminen raamattukoululta

Rukousaiheita:
Raamattukoulun tulevaisuus, uudet opinto-ohjelmat 
 Terveyttä! Sairasteluita on nyt syksyllä riittänyt..
Tuomon matkat lokakuussa


17.5.12

Toukokuun Ystäväkirje


Helteiset terveiset täältä kuuman kauden keskeltä! Lämpötila on keikkunut +36-40 asteen tuntumassa jo useita viikkoja. Onneksemme viime viikolla olimme rukouspäivillä pohjoisessa, jonne sattui juuri samalla viikolla myrskyjä ja sateita, jotka pudottivat lämpötilan jopa alle +30 asteen! Oli todella virkistävä ja kaivattu tunne, kun tuulen puhaltaessa iho nousi välillä kananlihalle! Jännityksellä odotamme, kuinka taas selviämme Suomen kesästä :)

Edellisestä kirjeestämme on kulunut ihan liian pitkä aika - kiitos, että silti ette ole meitä unohtaneet! Kuumuuden ja väsymyksen keskellä olemme olleet kiitollisia jokaisesta esirukouksesta, sähköpostiviestistä ja terveisestä, mitä olemme saaneet.

Työkuulumisia
Niin kuin edellisessä kirjeessä kerroimme, on raamattukoulun tulevaisuus vielä aika lailla auki. Monenlaisia muutoksia on tulossa, eikä raamattukoulu aukea tänä vuonna perinteisellä tavalla. Helluntailiikkeen hallitus ja raamattukoulun henkilökunta ovat käyneet neuvotteluja jatkosta, ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle on. Käytännössä prosessit usein kulkevat hitaasti, joten vielä ei ole kerrottavana juurikaan konkreettisia asioita.



Vanhat oppilaat, joiden opiskelu jäi tulvan tullessa kesken, olivat eilen raamattukoululla, jossa heidän kanssaan juteltiin jatkosta. Jokaiselle tehtiin henkilökohtainen oppimissuunnitelma jatkoa varten. Jotkut jatkavat opintojaan etäopiskeluna GU:n materiaaleilla. Jotkut siirtyvät toiseen helluntailaiseen raamattukouluun. Kukaan ei jää yksin, vaan heitä tuetaan jatkossakin. Tuomo jatkaa näiden oppilaiden mentorina niin kuin tähänkin asti.


Tuomo on vieraillut Bangkokin alueen seurakunnissa kevään aikana kertoen seurakunnissa tapahtuvasta raamattukoulutuksesta. Hän on rohkaissut pastoreita ottamaan käyttöön systemaattista raamatunopetusta pienryhmissä ja sunnuntai-aamun raamatunopetuksessa.  Muutamasta opintokeskuksesta on tullut oikein rohkaisevaa palautetta, ihmiset ovat innoissaan ja pastorit ovat nähneet tuloksia omissa seurakunnissaan. Kiitosaiheena mm. HuaHinissa oleva seurakunta, johon ”ajauduimme” tulvaevakon aikaan. Siellä raamatunopiskelumateriaali on otettu innolla vastaan ja uusia opiskelijoita tulee ryhmään.






Paperiasioita
Tilatessamme lentolippuja Suomeen huomasimme, että Sagan passista on etusivu repeytynyt lähes kokonaan irti. Joten uutta passia hakemaan keskustasta Suomen suurlähetystöstä. Uuden passin tulo kesti pari viikkoa, ja sitten lähdettiin thailaisten maahanmuuttoviranomaisten puheille vaihtamaan viisumia uuteen passiin. Samalla immigrationissa saimme hoidettua myös 90 päivän välein tehtävän ilmottautumisen sekä haettua re-entry - leimat, jotka oikeuttavat maastapoistumiseen ilman, että tämänhetkinen viisumi katkeutuu. Tuomo hoiti pääosin jonottamisen eri luukuille, joten lasten ei tarvinnut istua paikoillaan ihan koko aikaa. Noiden kolmen asian hoitamiseen kului virastossa noin 3,5 h ja siihen vielä päälle matkat 2,5 h. Lapset olivat myös koulussa tuona päivänä, joten tuli heillekin 11 tunnin mittainen työpäivä.


Immigrationin valtava sisäaula, jossa lapset saivat välillä päästellä höyryjä ja juosta Lidian perässä
Lasten koulun kevätjuhlaa vietettiin samalla, kun kokoonnuimme Bangkokin lähettiporukalla vappuna Monosille grillaamaan. Lapset lauloivat muutaman laulun, ja lopuksi yhdyttiin suvivirteen.  Lasten koulu on sujunut hienosti, upeita numeroita on kumpikin lapsi tuonut kokeista kotiin. Koulu loppuu tältä keväältä jo 18.5. ja sitten alkaa kauan odotettu kesäloma.


Saga ja Daniel laulamassa
Chiangmaissa
Toukokuun toisella viikolla oli lähettien rukouspäivät pohjoisessa, Chiangmaissa. Ajelimme tuon 700 km matkan jo paria päivää aikaisemmin. Matkaan kului suuntaansa noin 9 tuntia. Ihmeesti lapset jaksoivat istua... Tuomo yhdisti samaan reissuun myös käynnin MääRimin seurakunnassa, jonne häntä on pyydetty kertomaan  raamattukoulutusasioista.  Tuomo piti siellä saarnan sunnuntaina 6.5.

Taustalla tuttu Doi Suthep - vuori
 Rukouspäivät pidettiin HangDongissa, River-keskuksella. Päivät olivat virkistävät mielelle, vaikka tälläkään reissulla ei selvitty ilman sairastelua. Ensin Lidia oksensi yöllä, ja saman mahapöpön sai myös Tuomo. Epäilemme, että asialla oli huonosti pestyt hedelmät, eikä mikään tarttuva tauti, sillä ainoastaan Tuomo ja Lidia saivat oireita syötyään illalla viinirypäleitä. Lidia selvisi yhden yön taudilla, mutta Tuomolla menikin 3 päivää kuumeisen mahataudin kourissa.



Ehdimme kuitenkin tuon viikon aikana tavata useita pohjoisen ystäviämme, kielenopettajaamme perheineen, lastenhoitajaa ja hänen lapsiaan, sekä muita tärkeitä ihmisiä noilta kahdelta ensimmäiseltä vuodelta täällä Thai-maassa. Huomasimme monesti palaavamme ajatuksin ja puhein noihin aikoihin. Vaikka se rankkaa aikaa olikin, niin huomasimme, että aika on jo kullannut muistot, eikä hankalat asiat tulleet mieleen, vaan ainoastaan positiiviset!


Myös eläintarhassa ehdittiin onneksi käydä


Suomeen
Vaikka töitä riittääkin aivan kesäkuun alkuun saakka, niin olemme jo kääntäneet ajatuksiamme kohti kesälomaa ja Suomeen tuloa. Lennämme 4.6. Helsinkiin ja siitä sitten autolla Keski-Suomeen. Kesän aikana meitä voi tavata mm. juhannuskonferenssissa Keuruulla ja muutamassa tilaisuudessa Tikkakoskella. Voit seurata ilmoittelua sekä meidän blogistamme että seurakunnan nettisivuilta www.tikkakosken-helluntaisrk.net