Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokouksessa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokouksessa. Näytä kaikki tekstit

9.8.15

Äitienpäiväjuhla kirkossa


Elokuun 12. päivä vietetään Thaimaan kuningattaren syntymäpäivää. Samalla se on kansallinen äitienpäivä ja vapaapäivä Thaimaassa. Kuningattaren väri on vaaleansininen, joten kaikki kaupat ovat pullollaan vaaleansinisiä paitoja äitienpäiväteksteillä varustettuna. 

Koska tänä vuonna tuo päivä osuu keskiviikolle, kirkoissa ympäri maata on juhlittu äitienpäivän merkeissä jo tänä sunnuntaina.


Myös Thaiwian-seurakunnassa juhlittiin tänään oikein pitkän kaavan kautta!  Ovella kaikki äidit saivat kukkaset rintaansa ja ohjattiin istumaan salin etuosaan. Lapset ja nuoret olivat harjoitelleet hienoja esityksiä ja pastori Suraphongin Gemma- vaimo piti puheen "äidiltä äideille". 


Kaikki äidit kutsuttiin lavalle, ja muut seurakunta siunasi äidit. Sen jälkeen paikalla olevien lapset toivat jokainen äidilleen nuorten leipoman sydän-keksin. Kenen omat lapset eivät olleet paikalla, saivat lahjansa seurakunnan nuorilta. 


Lopuksi vielä pastori Suraphong puhui sananlaskujen kautta lyhyesti siitä, kuinka lasten kuuluu kunnioittaa vanhempiaan. Tilaisuuden jälkeen oli ruoka alakerrassa odottamassa. Ruoka oli tilattu ulkopuolelta, eikä kenenkään äidin tarvinnut jäädä myöskään tiskaamaan :)


4.7.15

Matka ja ensimmäisen viikon tapahtumia


Matkamme seuraavat etapit suoritettiin lentokoneella. Kentällä saattamassa oli sukulaisia ja kannattajista Thaisolun Hannu Hietanen. Haikeat hyvästit jätettiin melko nopeasti, osittain rutiinilla osittain siksi, ettei kukaan halunnut itkeä.

Lähdimme sunnuntaina klo 18 jälkeen Helsingistä Istanbuliin, jossa odotimme koneen vaihtoa kolmisen tuntia. Tässä vaiheessa väsymys alkoi hieman painaa, sillä edelliset yöt oli menty melko vähillä unilla. Lento Istanbulista Bangkokiin oli todella hyvällä koneella vaikkakin lähtö jostain syystä venyi reilulla tunnilla. Tilaa oli riittävästi ja ruoka oli tavallista lentokoneruokaa parempaa. Osa meistä nukkui enemmän, osa vähemmän - kukaan tuskin tapeeksi.

Bangkokissa meillä oli useamman tunnin vaihto ja jouduimme tekemään myös maahantulomuodollisuudet sekä ottamaan laukut ulos. Viimeiselle lennolle tehtiin uusi check-in. Pää oli melko pyörällä, mutta paljon tuttuakin oli. Lidia muun muassa oli totuttuun tapaan useamman matkalaisen kanssa valokuvassa jne. Yksi kummallisemmista tapahtumista oli, kun Kirsi ja Saga kävivät hakemassa kahvit kentän Starbucks- kahvilasta. Myyjä alkoi jutella Kirsille kuin vanhalle kaverille. Hän muisti, milloin olimme viimeksi käyneet ja missä asuneet taipaleemme aikana. Bangkokin lentokentän läpi kulkee vuosittain miljoonia ihmisiä ja Starbucksissakin käy päivittäin satoja ja tuhansia asiakkaita, joten uskomattomalta tuntuu, että vuoden poissaolon jälkeen voi jäädä tuollaisessa paikassa jollekin mieleen.

Viimeinen lento Chiang Raihin oli vain reilun tunnin mittainen. Kenttä on pieni, joten pääsimme nopeasti ulos kaikkien kapsäkkiemme kanssa. Meitä oli vastassa pastori Suraphongin vaimo Gemma ja heidän kaksi lastaan. Gemma vei toisella autolla laukut suoraan raamattukoululle ja me toisella autolla pikkukaupan ja aamupalatarvikkeiden kautta myös majapaikkaan.

Pääsimme asumaan Indochina- raamattukoulun vierailevien opettajien asuntoon, jossa on kaksi makuuhuonetta ja oleskeluhuone sekä pieni keittiönurkkaus, WC ja suihku. Tässä mahdumme asustelemaan siihen saakka, kunnes löydämme kodin.

Ensimmäisiä asioita hoidettavana kodin etsimisen lisäksi on lasten kouluasioiden järjesteleminen.
ChiangRaissa on kaksi kansainvälistä koulua, joissa molemmissa on omat hyvät puolensa kuin myös heikkoutensa. Lapset tekivät ensimmäisen koulun kielikokeen torstaina, ja toisen koulun kielitesti on edessä ensi viikolla. Koulunkäynti englanniksi on molemmille lapsille uusi asia, ja aiheuttaa stressiä ja jännitystä, joten teette hyvin, jos muistatte erityisesti tätä asiaa! Uskomme, että juuri Sagalle ja Danielille oikean koulun ovi aukeaa!

Molemmat lapset osallistuvat nyt seuraavien kahden viikon ajan toisen koulun English Camp- leirille, jossa pääsevät hieman käyttämään englantia ennen koulun alkua.

Tänään lähdemme katsomaan paria taloa, mitä meille on tarjottu. Sopivan kodin löytyminen on toinen iso asia, mikä tulee vaikuttamaan koko perheen viihtymiseen. Eli muistakaa myös tätä asiaa!

Nyt elämme lauantaita. Tuomolle tuli juuri puhelu, jossa pastori ja raamattukoulun johtaja Suraphong kysyi, josko Tuomo voisikin opettaa ensimmäisen oppiaineen jo ensi viikolla tiistaista alkaen! :) Eli vauhdikkaasti alkaa arki, ja juuri tällaisilla aasialaisilla varotusajoilla :)
Raamattukoululla opiskelee tällä hetkellä 32 oppilasta kolmella eri vuosikurssilla, ja ensi viikolla on Tuomolle kolmosluokkalaisten Missiologian kurssi. Tämä on aihe, jota Tuomo on opettanut nyt kahtena vuonna peräkkäin Indonesiassa, joten materiaali on valmiina. Siellä opetuskieli on ollut Englanti, nyt ”vaan” siis kieli vaihtuu. Muistakaa myös ensi viikon opetusta! Tämä tarkoittaa Kirsille sitä, että auton rattiin on hypättävä samantien, että lasten koulukuljetukset saa hoidettua. No, eipähän jää sekään asia roikkumaan :)


Chiang Raita ympäröivät vuoret...

24.4.14

Pääsiäisloma ja matka Chiangraihin, osa 1

Lapsilla oli koulusta pitkä pääsiäisloma, joten päätimme ajaa pohjoiseen, ChiangRaihin. Tuomo on käynyt siellä kerran aikaisemmin, meille lasten kanssa se oli ensimmäinen kerta. Matka taittuisi mukavasti ja nopeasti (1h 10 min) lentämällä, mutta viiden hengen lentoliput olisi tullut meille liian kalliiksi, joten valitsimme tunnelmallisen road-tripin autoillen :) Matkaa Bangkokista ChiangRaihin tulee reilut 800 km, ja koska matkalla on vuoria, meni matkaan kaikkineen noin 12 tuntia. Päätimme jakaa matkan kahteen osaan ja yöpyä matkalla.

Keskiviikkona Saga ja Dani olivat koulussa klo 12 asti, ja lähdimme matkaan suoraan koulusta. Ajoimme noin puolimatkassa sijaitsevaan Phitsanulokin kaupunkiin. Saimme netistä varattua todella edulliset huoneet kivasta hotellista. Olimme perillä klo 17 maissa, joten ruokailun jälkeen ehdimme vielä illalla pulahtaa koko perhe hotellin uima-altaaseen. Jopa Kirsi- vilukissa uskaltautui uimaan, kun päivälämpötila oli ollut +40!!


Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa heti aamupalan jälkeen. Maisemat olivat vihreitä ja kauniita vuoria osui matkalle myös! Perillä ChiangRaissa olimme kolmen maissa. Asettauduimme huoneisiimme Indochina -raamattukoululle, ja tapasimme pastori Suraphongin sekä tämän tyttären. 

Indochina- raamattukoulun piha-aluetta
Lidia nautti lastenkodin leikkialueesta ja suuresta pihasta

Majapaikkamme
 Viikonloppuun kuului sekä työtä että vapaata. Lauantai oli retkipäivä, ja päätimme käydä katsastamassa kuuluisan valkoisen temppelin (Wat Rong Khun), jonka olimme nähneet autosta menomatkalla.  Olimme lukeneet sen olevan thailaisen taiteilijan suunnittelema erikoisuus. Ja erikoinen se todella oli. Pihamaalla ja ympäristössä oli toinen toistaan mielikuvituksellisempia veistoksia ja kaikki täysin valkoista!

Temppeli ulkoa
Turistit :)
 Sisälle temppelin seinille oli maalattu mielikuvituksellisia kuvia supersankareista, teräsmiehestä Angry Birdsiin... Sisällä ei saanut ottaa kuvia, joten tässä kuva, jonka löysin netistä.

Kuva temppelin maalauksista löytyi sivustolta
http://www.undercine.com/2014/03/12/el-templo-blanco-de-tailandia-dedicado-peliculas-sci-fi/


Temppelikierroksen ja lounaan jälkeen jatkoimme matkaa vesiputouksille, jonka kyltin olimme nähneet tien vieressä. Missään ei näkynyt kilometrimäärää, ja ajomatkaa olikin parisenkymmentä kilometriä. Jossain vaiheessa usko meinasi loppua ja pysähdyimme kysymään jäätelökauppiaalta. Hän kertoi putouksen olevan lähellä, mutta parkkipaikalta pitäisi kävellä noin kilometrin verran.

Saavuimme perille (tie loppuikin parkkipaikkaan, eli ohi ei voi ajaa) ja lähdimme kävelemään viidakkopolkua. Alkuun matka oli loivaa nousua, ja Kirsi huomasi olevansa huonokuntoisin porukasta :) Laitoin hitauteni painavan kameralaukun ja kassin piikkiin ;) Juuri kun ajattelin, että sen kilometrin täytyy olla jo takana, näimme ensimmäisen kyltin, jossa luki: Tästä eteenpäin nousua 800 m vesiputoukselle! Ja nousua se totisesti oli!!! Onneksi sadekausi ei ole vielä alkanut, muuten olisi jäänyt kiipeämättä. Lapset jaksoivat hienosti, myös Lidia, joka välillä kyllä halusi kyytiin ;)

Muu perhe näyttää niin freesiltä :)
 Kahdensadan metrin välein olevat kyltit tuntuivat olevan kilometrin päässä toisistaan, sen verran jyrkkää nousu oli. Ainoa ajatus hien virratessa oli, että toivottavasti putouksessa on vettä!!! (osa putouksista täällä kuivaa pikkupuroiksi kuivan kauden aikana...) Mutta vihdoin puiden lomasta alkoi kuulua pauhu ja saavuimme perille. Putous oli kaunis, ja siitä kimpoileva vesisumu viilensi mukavasti. Lidia riisui välittömästi vaatteet päältään ja kiiruhti suvantoon Danielin kanssa! Vesi oli kuulemma kylmää! Minä pysyttelin riittävän kaukana valokuvaamassa ja vahtimassa tavaroita :)))))

Luimme putouksen olevan 70m korkea
Lapset nauttivat viileästä vedestä
Paluumatka oli onneksi huomattavasti helpompi ja nopeampi - lähes pelkkää alamäkeä :) ja se taittui laulellen! 

Kävimme majapaikassa pikaisesti suihkussa ja vaihtamassa puhtaat vaatteet tarkoituksena lähteä lauantain iltatorille jota näimme pystytettävän ChiangRain keskustaan. Ollessamme lähdössä en löytänyt puhelintani mistään, ja tiesin katsoneeni siitä karttaa matkalla autossa. Tumppi koitti soittaa siihen, mutta automaattinen vastaus oli tyly: "ei saada yhteyttä". Puhelin löytyi lopulta autosta. Se oli pudonnut sylistäni penkin väliin, jossa oli valitettavasti myös muovipussi, jossa vesipullo ja vettä.. Puhelin oli sammunut ja todella kuuma, joten arvelimme vahingon tapahtuneen. Kiikutimme samantien puhelimen liikkeeseen, jossa mies avasi luurin ja näytti meille sisälläolevan vesimäärän... Sitä olikin imeytynyt kuoren alle melkoisesti! Puhelin jäi hänelle kuivatukseen yön yli.. eikä sitä valitettavasti saatu pelastettua :( Eniten harmittaa puhelimessa olleet valokuvat, mitä olin reissun aikana ottanut. Kaikki muut tiedot, muistiot ja yhteystietoluettelot onneksi ovat tallessa, eli tappio oli pääosin "vain" taloudellinen... Toki harmittaa, sillä vaikka luuri olikin jo useamman vuoden vanha, oli se vielä täysin kunnossa oleva!

Lidia kirkon portailla
Sunnuntaina osallistuimme paikallisen seurakunnan pääsiäiskokoukseen. Nuoret olivat valmistaneet upean esityksen Via Dolorosa- laulun päälle pitkäperjantain tapahtumista. Se oli yksinkertaisuudessaan todella koskettava. Esityksen jälkeen lauluryhmä lauloi ylösnousemus-aiheisen laulun, jonka kautta sai kääntää ajatukset siihen pääsiäisen iloon ja riemuun: Hän on ylösnoussut!


Lisää kuvia matkalta löytyy seuraavan linkin takaa:
Kuvia ChiangRain matkalta 

22.4.07

Terveisiä idästä


Kuuma aika on näyttänyt jälleen kasvonsa, lämpömittari varjossa näyttää +38 astetta. Lapset viihtyvät pihassa pienessä kumialtaassa polskimassa monta tuntia, se hieman viilentää.

Torstai-iltana tulimme viikon kestäneeltä matkalta itä-Thaimaasta, Surinin läänistä. Kilometrejä viikon aikana auton mittariin kertyi noin 2600. Matka suuntaansa kesti n. 13 tuntia, joten autossa on taasen istuttu!

Ensimmäiset päivät idässä kuluivat kahden läänin yhteisillä rukous- ja paastopäivillä pienessä resortissa n. 20 km Surinista. Lähinnä siis Tumppi oli paikan päällä tilaisuuksissa ja minä (Kirsi) olin lasten kanssa majapaikassa Surinin keskustassa. Idässä oli nimittäin vielä huomattavasti kuumempi ilma kuin täällä ja sateet olivat saaneet ilman jo niin kosteaksikin, että tuntikausien pihalla olosta lasten kanssa ei oikein tullut mitään.

Sunnuntaiaamuna siirryimme Pirjo Metsälän työalueelle Rattanaburiin, joka sijaitsee n. 70 km päässä Surinin kaupungista. Siellä oli aamukokouksessa mukana kansainvälisen helluntailaisen bisnestiimin ihmisiä, jotka olivat samaan aikaan pitämässä vuotuista kokoontumistaan Surinissa. Rattanaburissa oli vierailulla 3 saksalaista, jotka todistivat kukin vuorollaan. Kokouksen jälkeen sitten oli tietenkin lounas, joka syötiin yhdessä lattialla istuen.

Lapset leikkivät välillä ulkona vähän aikaa, ja saivat osakseen monia katseita: Rattanaburissa kun ei asu muita ulkomaalaisia kuin Pirjo, joten pellavapäiset lapset kirkon pihassa saivat ohikulkijoiden katseet kääntymään.

Torstai-aamuna sitten lähdimme kotimatkalle, ja taasen istuimme autossa aamusta iltamyöhään. Välimatkat täällä ovat todella pitkiä ja tiet välillä kuoppaisia.. mutta hyvin matka sujui.. Kiitollisia olemme myös siitä, että varjelus oli todella mukana matkallamme. Liikenne on välillä hurjaa ja tien päällä sattuu paljon onnettomuuksia, mutta me emme edes nähneet tuon matkan aikana yhtään onnettomuutta!

27.3.07

viikonlopun tapahtumia

Kuumaa, kuumaa...

Ilma alkaa selvästi lämmetä, sillä tietokoneen tuuletin yrittää epätoivoisesti pitää konetta toimintakunnossa. Lämpenemisen tosin huomaa siitäkin, että paita on jatkuvasti hiestä märkänä. Viikonlopun jälkeen mittari näytti 37,5 astetta. Tänäänkin se kipusi yli 36 asteen eli kuumakausi on alkanut. Sitä jatkuukin sitten kesäkuuhun, jolloin alkaa kuuma ja kostea kausi sateineen. Pohjois-Thaimaata vaivannut savu ei ole vieläkään päässyt hälvenemään ja vuorilla näyttää palavan monin paikoin. Kuuman myötä on toivottavasti tulossa myös tuulia ja ukkosia, jotka vihdoin häivyttäisivät savun.
 
Reissu MaeHongSoniin

Viime viikonloppuna teimme matkan Mae Hong Soniin, Kivisen perheen luokse. Lähdimme matkaan perjantai -aamuna noin kymmenen aikoihin. Valittavana oli kaksi reittiä. Joko 250km ja tosi pahaolo tai sitten 330km ja ei välttämättä niin pahaolo. Valitsimme jälkimmäisen, koska ajattelimme, että mieluummin tunti enemmän autossa kun kokopäivän pahaolo. Lyhyempi reitti on todella kiemurainen, mutkia on tuolla välillä jonkun laskeman mukaan yli 2000... Meidän valitsemallamme reitillä aikaa kului lähes 6,5 tuntia. Perillä olimme puoli neljän maissa. Lapsilla leikit alkoivat sujua välittömästi: kummassakaan päässä kun ei lapsilla ole liiemmin muita suomenkielisiä leikkikavereita.

  NaiSoin oppilaskodin vihkiäiset

Lauantaina lähdimme aamuyhdeksältä ajamaan kohti Nai Soin kylää, jossa oli Kettusten viimeisen rakennusprojektin, uuden oppilaskodin vihkiäisjuhlat. Tuon juhlan jälkeen Marjatta lähti pois Pohjois-Thaimaasta ja pian hän lähtee Suomeen Hannun seuratessa muutaman viikon päästä perässä. Tuo oli siis meille viimeinen mahdollisuus tavata Kettuset ennen heidän eläkepäiviensä alkamista Suomessa. Juhlassa oli joitakin suomalaisten puheenvuoroja sekä thailaisten, Hannun historiikki NaiSoin työstä sekä lasten musiikki- ja tanssiesityksiä. Lopuksi söimme yhdessä maittavan thailaisen aterian.

  Ruuan jälkeen alkoi valokuvien otto: monet ihmiset halusivat vielä yhteiseen valokuvaan Hannun ja Marjatan kanssa. Juhlan jälkeen Kettuset lähtivät samantien ajamaan kohti ChiangMaita Suomi-vieraiden kanssa. Kiviset jäivät nyt siis jatkamaan Kettusten työtä MaeHongSonin läänissä.

  Lauantai-iltana oli sellainenkin harvinainen tilanne, nimittäin Kirsi pääsi ensimmäistä kertaa saunaan sitten lokakuun 2005! Kylläpä maistuikin suomalainen sauna hyvältä!! Vaikka ilma on kuuma ulkona jatkuvasti, tuntui saunan löylyt todella makoisilta.

  Sunnuntai

Sunnuntaina olimme mukana oppilaskodin seurakunnan kokouksessa, jossa Tumppi piti pienen thaikielisen todistuspuheenvuoron ja Kirsi lauloi pari laulua thaiksi. Kummallakin ensimmäinen kerta laatuaan. Johan oli aikakin :) vai mitä?? Huomasimme tilaisuuteen valmistautuessamme, että kyllä meillä on vielä pitkä tie opeteltavana tuon hengellisen sanaston osalta.. Paljon olisi ollut asiaa, mistä olisimme halunneet puhua, mutta niille meillä ei vaan vielä ole sopivaa sanamuotoa thai-kielellä. Eli jatkamme yhä pakertamista kielen parissa.

  Sunnuntaina Timo ja tytöt lähtivät käyttämään meitä lähellä olevalla kala-luolalla, jossa saa pientä korvausta (n.0,3 €)  vastaan syöttää valtavan suuria kaloja. Lapset olivat innoissaan. (Dani kalamies varsinkin. Paitsi häntä hieman harmitti se, että onki jäi kotiin...) Ympäristö oli muutenkin kaunis ja hyvin hoidettu. Puista roikkui maahan saakka pitkiä ”liaaneja”, joissa pystyi kiipeilemään ja keinumaan.

 Maanantai-aamuna lähdimme sitten ajamaan takaisin kohti kotia. Mukaamme lähti myös Kivisten 3 tyttöä ja heidän Elina-opettajansa, he jatkoivat sitten vielä maanantai-iltana matkaa lentokoneella kohti Bangkokia. Menivät pitämään yhden kouluviikon yhdessä ThaiSuKon koululaisten kanssa. Kotona olimme neljän jälkeen iltapäivällä.

  Mukava oli olla vierailulla Kivisillä. Ainoa negatiivinen asia viikonlopussa oli Kirsin peiton alle yöllä hiipinyt valtava torakka, joka säikäytti HIEMAN. Lähinnä olo oli iljettävä, kun havaitsi ylimääräisen ”Ystävän” sängyssä. Tilanne päättyi hyvin – torakka menetti henkensä urhoollisen aviomiehen lahdattua vaimonsa säikyttelijän :) (Virpi- Maria Kivisen pyynnöstä lisäys edellisen. Emme siis nukkuneet heidän kotonaan vaan koulun lattialla)

3.1.06

Siion-seurakunnassa

Sunnuntaina, vuoden ensimmäisenä päivänä lähdimme ajamaan kymmenen maissa kotoa kohti uutta seurakuntaa, Zionia, joka sijaitsee Chiang Main keskustassa, lähellä postia. Jokisen Meria oli soittanut seurakunnan pastorille ja kysynyt, josko "huolisivat" meidät sinne kielen opiskelun ajaksi. Saimme kuulla olevamme tervetulleita, joten sinne sitten suunnistimme. Hyvien neuvojen avulla löysimme helposti perille.

Kokous alkoi klo 10.30 ylistyslauluilla, joita musiikkiryhmä veti. Yritimme jäädä salin takaosaan, mutta meidät tultiin hakemaan etupenkkeihin istumaan saman tien. Lapset eivät kauaa malttaneet istua etupenkeissä, joten Kirsi suunnisti lasten kanssa yläkertaan pyhäkoulutiloihin Virven ja Tumpin jäädessä kuuntelemaan puhetta.

Pyhäkoulussa Kirsi sai käyttää kaikki osaamansa thai-kielen sanat, ja oikein hyvin tultiin toimeen opettajan kanssa lasten leikkiessä keskenään..   :)

Kokouksen ollessa loppumaisillaan, lapset kutsuttiin syömään. Riisilautaset katettiin bambumatoille eteisen lattialle, ja siinä sitten aterioitiin. Kun kokous loppui, olivat lapset syöneet ja oli aikuisten vuoro. Pastorin vaimo opettaa thaita, joten hän mielellään kyseli meiltä thaiksi asioita, osasi jonkun verran englantiakin. Mutta tuolla seurakunnassa meidän onkin tarkoitus harjoitella thaita ja oppia myös hengellistä sanastoa. Saarnapönttöön tosin ei ihan vähään aikaan ole asiaa...