Pääsiäisloma ja matka Chiangraihin, osa 1

Lapsilla oli koulusta pitkä pääsiäisloma, joten päätimme ajaa pohjoiseen, ChiangRaihin. Tuomo on käynyt siellä kerran aikaisemmin, meille lasten kanssa se oli ensimmäinen kerta. Matka taittuisi mukavasti ja nopeasti (1h 10 min) lentämällä, mutta viiden hengen lentoliput olisi tullut meille liian kalliiksi, joten valitsimme tunnelmallisen road-tripin autoillen :) Matkaa Bangkokista ChiangRaihin tulee reilut 800 km, ja koska matkalla on vuoria, meni matkaan kaikkineen noin 12 tuntia. Päätimme jakaa matkan kahteen osaan ja yöpyä matkalla.

Keskiviikkona Saga ja Dani olivat koulussa klo 12 asti, ja lähdimme matkaan suoraan koulusta. Ajoimme noin puolimatkassa sijaitsevaan Phitsanulokin kaupunkiin. Saimme netistä varattua todella edulliset huoneet kivasta hotellista. Olimme perillä klo 17 maissa, joten ruokailun jälkeen ehdimme vielä illalla pulahtaa koko perhe hotellin uima-altaaseen. Jopa Kirsi- vilukissa uskaltautui uimaan, kun päivälämpötila oli ollut +40!!

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa heti aamupalan jälkeen. Maisemat olivat vihreitä ja kauniita vuoria osui matkalle myös! Perillä ChiangRaissa olimme kolmen maissa. Asettauduimme huoneisiimme Indochina -raamattukoululle, ja tapasimme pastori Suraphongin sekä tämän tyttären. 

Indochina- raamattukoulun piha-aluetta

Lidia nautti lastenkodin leikkialueesta ja suuresta pihasta

Majapaikkamme

 Viikonloppuun kuului sekä työtä että vapaata. Lauantai oli retkipäivä, ja päätimme käydä katsastamassa kuuluisan valkoisen temppelin (Wat Rong Khun), jonka olimme nähneet autosta menomatkalla.  Olimme lukeneet sen olevan thailaisen taiteilijan suunnittelema erikoisuus. Ja erikoinen se todella oli. Pihamaalla ja ympäristössä oli toinen toistaan mielikuvituksellisempia veistoksia ja kaikki täysin valkoista!

Temppeli ulkoa

Turistit :)

 Sisälle temppelin seinille oli maalattu mielikuvituksellisia kuvia supersankareista, teräsmiehestä Angry Birdsiin... Sisällä ei saanut ottaa kuvia, joten tässä kuva, jonka löysin netistä.

Kuva temppelin maalauksista löytyi sivustolta

http://www.undercine.com/2014/03/12/el-templo-blanco-de-tailandia-dedicado-peliculas-sci-fi/

Temppelikierroksen ja lounaan jälkeen jatkoimme matkaa vesiputouksille, jonka kyltin olimme nähneet tien vieressä. Missään ei näkynyt kilometrimäärää, ja ajomatkaa olikin parisenkymmentä kilometriä. Jossain vaiheessa usko meinasi loppua ja pysähdyimme kysymään jäätelökauppiaalta. Hän kertoi putouksen olevan lähellä, mutta parkkipaikalta pitäisi kävellä noin kilometrin verran.

Saavuimme perille (tie loppuikin parkkipaikkaan, eli ohi ei voi ajaa) ja lähdimme kävelemään viidakkopolkua. Alkuun matka oli loivaa nousua, ja Kirsi huomasi olevansa huonokuntoisin porukasta :) Laitoin hitauteni painavan kameralaukun ja kassin piikkiin ;) Juuri kun ajattelin, että sen kilometrin täytyy olla jo takana, näimme ensimmäisen kyltin, jossa luki: Tästä eteenpäin nousua 800 m vesiputoukselle! Ja nousua se totisesti oli!!! Onneksi sadekausi ei ole vielä alkanut, muuten olisi jäänyt kiipeämättä. Lapset jaksoivat hienosti, myös Lidia, joka välillä kyllä halusi kyytiin ;)

Muu perhe näyttää niin freesiltä :)

 Kahdensadan metrin välein olevat kyltit tuntuivat olevan kilometrin päässä toisistaan, sen verran jyrkkää nousu oli. Ainoa ajatus hien virratessa oli, että toivottavasti putouksessa on vettä!!! (osa putouksista täällä kuivaa pikkupuroiksi kuivan kauden aikana...) Mutta vihdoin puiden lomasta alkoi kuulua pauhu ja saavuimme perille. Putous oli kaunis, ja siitä kimpoileva vesisumu viilensi mukavasti. Lidia riisui välittömästi vaatteet päältään ja kiiruhti suvantoon Danielin kanssa! Vesi oli kuulemma kylmää! Minä pysyttelin riittävän kaukana valokuvaamassa ja vahtimassa tavaroita :)))))

Luimme putouksen olevan 70m korkea

Lapset nauttivat viileästä vedestä

Paluumatka oli onneksi huomattavasti helpompi ja nopeampi - lähes pelkkää alamäkeä :) ja se taittui laulellen! 

Kävimme majapaikassa pikaisesti suihkussa ja vaihtamassa puhtaat vaatteet tarkoituksena lähteä lauantain iltatorille jota näimme pystytettävän ChiangRain keskustaan. Ollessamme lähdössä en löytänyt puhelintani mistään, ja tiesin katsoneeni siitä karttaa matkalla autossa. Tumppi koitti soittaa siihen, mutta automaattinen vastaus oli tyly: "ei saada yhteyttä". Puhelin löytyi lopulta autosta. Se oli pudonnut sylistäni penkin väliin, jossa oli valitettavasti myös muovipussi, jossa vesipullo ja vettä.. Puhelin oli sammunut ja todella kuuma, joten arvelimme vahingon tapahtuneen. Kiikutimme samantien puhelimen liikkeeseen, jossa mies avasi luurin ja näytti meille sisälläolevan vesimäärän... Sitä olikin imeytynyt kuoren alle melkoisesti! Puhelin jäi hänelle kuivatukseen yön yli.. eikä sitä valitettavasti saatu pelastettua :( Eniten harmittaa puhelimessa olleet valokuvat, mitä olin reissun aikana ottanut. Kaikki muut tiedot, muistiot ja yhteystietoluettelot onneksi ovat tallessa, eli tappio oli pääosin "vain" taloudellinen... Toki harmittaa, sillä vaikka luuri olikin jo useamman vuoden vanha, oli se vielä täysin kunnossa oleva!

Lidia kirkon portailla

Sunnuntaina osallistuimme paikallisen seurakunnan pääsiäiskokoukseen. Nuoret olivat valmistaneet upean esityksen Via Dolorosa- laulun päälle pitkäperjantain tapahtumista. Se oli yksinkertaisuudessaan todella koskettava. Esityksen jälkeen lauluryhmä lauloi ylösnousemus-aiheisen laulun, jonka kautta sai kääntää ajatukset siihen pääsiäisen iloon ja riemuun: Hän on ylösnoussut!


Lisää kuvia matkalta löytyy seuraavan linkin takaa:
Kuvia ChiangRain matkalta