Näytetään tekstit, joissa on tunniste jännitystä elämään. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jännitystä elämään. Näytä kaikki tekstit
5.10.15
Hengellinen sodankäynti tai vihollisen hyökkäys - miltä se näyttää…
Syyskuussa opetin Indochina- raamattukoulun oppilaille uskon perusteita. Kurssilla huomasimme, että ainoastaan Jumala on kaikkitietävä, kaikkivoiva, kaikkialla läsnäoleva jne. Kaikki luotu on rajallista. Tästä johtuen sielunvihollinen, Saatana tai mitä nimitystä hänestä halutaankin käyttää, ei ole samaa suuruusluokkaa Jumalan kanssa. Langenneena enkelinä, rajallisena monin tavoin, hän ei voi hyökätä suoraan Jumalaa vastaan vaan keskittää voimansa Jumalan suunnitelman tuhoamiseen. Vihollinen haluaa tuhota kaiken mikä Jumalalle on rakasta, viatonta, puhdasta… Siksi näemme niin paljon esimerkiksi lapsiin kohdistuvaa pahuutta.
Miltä vihollisen hyökkäykset käytännössä sitten näyttävät meidän elämässä? Tässä yksi pieni esimerkki:
Pari viikkoa sitten lapsia kouluun viedessä näin tiellä auton alle jääneenä musta-valkoisen käärmeen. Totesin Kirsille, että tuo väritys jo kertoo siitä, että käärme on varmasti myrkyllinen. Kirsi ryhtyi mielenkiinnosta etsimään kuvia ja tietoa käärmeestä. Kävi ilmi, että kyseinen käärme kuuluu viiden maailman myrkyllisimman käärmeen joukkoon, mutta sitä näkee äärimmäisen harvoin, sillä se liikkuu yöllä. Joku ”käärmebongari” on vuosia yrittänyt löytää käärmettä luonnosta siinä onnistumatta. Erikoisuutena käärmeessä on se, että sen puremaa ei välttämättä tunne lainkaan vaan oireet vain ilmaantuvat myöhemmin. Jopa 50% vastalääkkeen saaneistakin menehtyy puremaan. Mutta käärme tosiaan on harvinainen näky, vaikka niitä harvoin tapaa, eikä se onneksi ole aggressiivinen. Totesimme, että ei varmaankaan ole huolta asiasta.
Syys-lokakuun vaihteessa olin opettamassa Indonesiassa ja Kirsi jäi lasten kanssa viikoksi kotiin. Suunnitelmana oli, että Kirsi siirtyy lasten kanssa jossakin vaiheessa raamattukoululle, koska siitä on helpompi viedä lapsia kouluun ja sähkökatkojen vuosi on mukavampaa olla siellä. Maanantai-iltana olin juuri pitänyt saarnan Indonesiassa, kun saan Kirsiltä viestin, että meillä kotona on käärme. Sisällä talossa, makuuhuoneen oven edessä… ja kyllä, se oli todellakin tuo samainen multi- banded Krait -käärme. Se jonka piti olla äärimmäisen harvinainen. Kirsi oli makuuhuoneeseen mennessä lähes astunut sen päälle, vain noin 10cm päähän. Tilanne selvisi niin, että Kirsi sai hälytettyä kylältä apua ja käärme saatiin tapettua.
Tarina ei kuitenkaan lopu tähän. Seuraavaksi iski todellisuus ja pelko: kuinka lähellä se olikaan, mitä olisikaan voinut tapahtua, mitä jos Lidia tai muut lapset olisivat törmänneet siihen? Samantien alkoi pakkaaminen ja siirtyminen raamattukoululle. Sitten tuli se viimeinen isku… mitä jos käärme ehtikin purra ja Kirsi ei vaan tuntenut sen puremaa? Säikähdyksestä johtuva jännitys saa aikaan fyysisiä oireita, joita Kirsi tunsi. Oikean puolen käden ja jalan puutumista ja puristavaa tunnetta rinnassa. Mitä jos tämä ei päättynytkään vielä? Minä olin 2600 km päässä vailla mitään mahdollisuuksia ehtiä kotiin seuraavan vuorokauden sisällä. Matkalla raamattukoululle Kirsi kävi sairaalassa tarkastuksessa ja onneksi mitään jälkiä puremasta ei ollut. Fyysisesti kaikki oli kunnossa.
Henkisesti ja hengellisesti moni asia oli vielä kuitenkin kesken tai vasta alussa. Pelko ja epävarmuus olivat pinnassa. Kumpikin meistä kävi tahollaan läpi tuntemuksia. Mietimme voimmeko enää asua tässä talossa jne. Tarina on vielä kesken, mutta olemme voiton puolella. Koemme, että pelko on juuri se, mitä vihollinen on yrittänyt tuoda elämäämme koko tämän 10 vuoden ajan. Pelko lapsista ja turvallisuudesta.
Miksi tämä tapahtui juuri nyt? Ensinnäkin emme olleet perheenä yhdessä vaan erillään. Mahtava tilaisuus ruokkia epävarmuutta ja pelkoa. Toiseksi, Kirsin työ lapsityön parissa on ottamassa vihdoin harppauksia eteenpäin. Kolmanneksi, opetusviikko Indonesiassa on menneinä vuosina ollut hengellisesti erityisen antoisa. Neljänneksi, koemme olevamme oikeassa paikassa ja työssä oikeiden ihmisten kanssa ja meillä on hyvä olla.
Ja miksi juuri tuo käärme? Koska tieto lisää tuskaa….ja pelkoa.
Hengellinen sodankäynti ei näy eikä kuulu enkelten välisenä miekkojen kalisteluna, vaan tuntuu juuri siinä heikoimmassa kohdassa ja heikoimmalla hetkellä. Sitä tämä sodankäynti meillä on ollut, pelkoja ja niiden voittamista yhdessä Jumalan kanssa. Siksi on tärkeää, että muistatte meitä rukouksin…Siinä heikoimmassa hetkessä omat rukoukset ovat niin heikkoja. Tarvitsemme tukea.
(teksti Tuomo, Kirsi editoi ja tarkensi)
25.4.14
Pääsiäismatka ChiangRaihin - osa 2: Uusia tuttavuuksia
Pääsiäispäivän aamukokouksen jälkeen menimme yhdessä lounaalle pastorin perheen ja muutaman ystävän kanssa. Saimme tutustua paremmin mahtavaan Scottin perheeseen. Bob on amerikkalainen lähetystyöntekijä joka on mennyt naimisiin thailais-italialaisen Debbien kanssa, ja heillä on ihana viisivuotias poika Angelo ja toinen lapsi syntyy pian. Debbie on mm. lauluntekijä ja muusikko, ja hänen levynsä oli ensimmäinen, minkä ostimme Thaimaahan tultuamme vuonna 2005 ja kuuntelimme sitä lähes tauotta. Yksi levyn kappaleista oli minulla pitkään puhelimen soittoäänenä ja toinen aamuherätyksenä.. Joten olin aivan innoissani saadessani tavata "SEN Debbien". Saga nauroi minun "pikkutyttömäiselle" jännittämiselleni, kun mietin, uskaltaisinko pyytää suuren laulaja-idolini nimikirjoituksen! :) Kun olimme lähdössä ravintolasta, uskaltauduin viimein kertomaan Debbielle, miten suuri ihailija olen! :) Meillä oli mukava juttutuokio, ja jossain vaiheessa minäkin taisin lakata jännittämästä - vaikkakin unohdin pyytää häntä yhteiseen valokuvaan :) Debbie halusi antaa minulle myös uudemman, englanninkielisen levynsä, ja Bob vartavasten toimitti sen meille seuraavana aamuna ennen lähtöämme! Mahtava perhe, ja toivomme tapaavamme heidät vielä tulevaisuudessa!
Tässä vielä linkki pääsiäisen teemaan sopivaan Debbien kappaleeseen:
Debbien kappale All this for me
![]() |
| Kuva heidän työtään esittelevältä nettisivulta http://thailandharvestplan.com/#/meet-the-team/bob-and-debbie |
Tässä vielä linkki pääsiäisen teemaan sopivaan Debbien kappaleeseen:
Debbien kappale All this for me
17.5.07
Koululaiset

Tällä viikolla thailaiset lapset palaavat jälleen kouluun pitkän "kesäloman" jälkeen. Meidän lapsilla uusi lukuvuosi alkoi keskiviikkona. Daniel aloitti thailaisen esikoulun 1. luokan ja Saga pääsi jo 3. luokalle. Danille koulupuvut olivat ihan uusi juttu ja nappeja napitettiin aamulla pitkään ja hartaasti - 3-vuotiaamme elää "minä ite"-kauttaan..
Kouluaamu alkoi Thaimaan kansallislaululla - tällä kertaa sisätiloissa, sillä sade oli kastellut pihan märäksi. Hyvin oli ensimmäinen koulupäivä sujunut, myös uudelta ekaluokkalaiselta.
Iltapäivällä sitten koimme hassun tuntemuksen, kun olimme yläkerrassa. Seisoin seinän vierellä ja nojasin toisella kädelläni seinään, kun päätäni alkoi huimata, ja huusin Tumpille, että nyt kyllä pyörryn. Tumppi istui tuolilla ja sanoi, että tässä kohtaa pyörryttää myös... (omituisen laajalle osunut huimaus-aalto...) Kohdalle osui siis maanjäristys, josta ääntä ei vaan kuulunut! Alakerrassa Phai ei ollut tuntenut mitään. Pian hänen ystävänsä soitti läheisestä kielikoulusta, jossa hän oli ollut opettamassa kolmoskerroksessa. Kaikki olivat juosseet nopeasti ulos rakennuksesta, kun järistys huojutti taloa. Nämä on näitä arjen pieniä erilaisuuksia..
14.12.06
Joulukuisia terveisiä ja uusia kokemuksia
Viime viikot ovat menneet jälleen vauhdilla ja tämän sivun päivittäminen on unohtunut kokonaan... Ensinnäkin meillä on ollut ongelmia tämän tietokonemaailman kanssa. On ollut yhtä ja toista ongelmaa näytön pimentymisestä sähköpostien mystisiin katoamisiin – joten pyydämme kärsivällisyyttä, jos sähköposteihin ei vastauksia ole kuulunut.. (Nyt kaikki postit ovat jälleen tallessa, ja vastaamme, kunhan kerkiämme ja jos laitteisto muilta osin pysyy kasassa..)
Mutta sitten itse viimeviikkojen tapahtumiin:
24.11. meillä oli Chiang Main lähettien rukousilta ja samalla uuden kotimme tupaantuliaiset. Ilta oli oikein mukava- ainoana miinuspuolena parin päivän touhuamisesta Kirsin vanha selkävaiva (joka ei ole ollut näin pahana lähes viiteen vuoteen) palasi ja on jatkunut siitä saakka. Tukivyön kävimme ostamassa heti seuraavana päivänä, ja sitä olenkin joutunut pitämään joka päivä siitä lähtien. Jonkun asteisen stressin ja särkylääkkeiden yhdistelmä sai aikaan sen, että myös maha alkoi oireilla.. Pois jäivät kahvi ja mausteiset ruuat, ja pahoinvointi oli lähes jatkuvaa. Onneksi pääsimme lähtemään lomalle juuri tuossa vaiheessa. Viikko poissa kotiympyröistä ja aivojen täydellinen nollaus olivat tehokas apu ja olo siltä osin helpottui pian. Saimme viettää lasten kanssa ihanaa laatuaikaa, ja koko poppoo nautti täydestä sydämestään!
Kotiin palattuamme aloitimme Sagan kanssa jouluvalmistelut askartelemalla lumihiutaleita keittiön ikkunoihin, enkeleitä kortteihin ja koristeeksi. Pikkuruisen muovisen joulukuusenkin Saga koristeli ja pystytti.. Pipareita leivottiin jälleen Danielin nimipäivien kunniaksi maanantaina. Suomesta tulleista joulukalentereista tarkkaillaan päivien kulkua.
Huomenna on Chiang Main lähettien viimeinen kokoontuminen tämän vuoden puolella ja pian vuodenvaihteen jälkeen lähettijoukko tässä kaupungissa alkaa pikkuhiljaa hajaantua. Me kuitenkin vielä jatkamme tutussa paikassa kielenopiskelua toisen vuoden.
Jouluna olemme kotosalla lukuun ottamatta joitakin joulujuhlia. 28.12. ystäväperheemme Bangladeshista tulee luoksemme viikoksi. Odotamme heitä jo kovasti, ja lapset saavat oman ikäisiään leikkikavereita. Vuodenvaihteen jälkeen Tumppi lähteekin Bangkokiin 9.-12.1. oleville helluntailiikkeen ”Talvipäiville”, jossa thailaiset pastorit ja työntekijät kokoontuvat vuosittain. Kirsi jää lasten kanssa kotiin.
------------------------
Niin ja vielä lopuksi tapahtuma viime yöltä. Minulta uni on ollut iltaisin hukassa, joten lueskelin puolen yön aikaan vielä lehteä sängyssä. Ulkoa alkoi kuulua jyrinä, aivan kuin iso lentokone olisi lähtenyt nousuun. Pian ikkunat alkoivat kolista ja (betoni)seinät (!) natista. Kun vielä sängyn yläpuolelle kiinnitetty ilmastointilaite alkoi nitistä ja natista, alkoi tulla epätodellinen olo, ja aavistin sen olevan maanjäristys. Nopeasti mietin perheen evakuointisuunnitelmaa, mutta kun en saanut Tumppia hereille (kertooko se jotain järistyksen voimakkuudesta, vai mieheni hyvistä unenlahjoista, sitä en tiedä..), ei auttanut muu kuin rauhoittua. Pian jyrinä hiljeni, ja aloin itsekin epäillä havaintoani. Muutaman minuutin kuluttua tilanne toistui, tosin lievempänä. Mutta vieläkään en saanut Tumppia hereille... Että se siitä evakuoinnista.
Näin siis olemme kokeneet elämämme ensimmäisen maanjäristyksen – sen verran lievän tosin, että toinen meistä ei edes huomannut sitä.. Mutta olipahan vain jännittävää

Tunnisteet:
arkea,
joulu,
jännitystä elämään,
koti,
sairastelua,
vieraita
21.9.06
Paluu arkeen
Eilisaamuinen hiljainen hämmennys on vaihtunut normaaliin päivärytmiin. Lapset lähtivät kouluun ja kaikki tuntuisi olevan kuin ennenkin. Eilisen päivän vietimme kotosalla, lukien uutisia netistä. Illalla torilla käydessä kaikki tuntui olevan varsin normaalisti. Eli elämämme ensimmäinen sotilasvallankaappaus on koettu, ja vielä kaikki on ainakin hyvin.
20.9.06
Suurlähetystön tiedote- vallankaappaus
Suomen Suurlahetyston tiedote:
"Thaimaahan on julistettu poikkeustila upseeriryhman otettua vallan eilen illalla kello 21. aikaan.
Thaimaassa olevia suomalaisia kehotetaan seuraamaan tilanteen kehitysta tarkasti.
Mielenosoituksia ja joukkokokouksia tulee valttaa.
Samoin liikkumista Bangkokin hallintorakennusten ymparistossa on syyta valttaa, ja mahdollisesti annettavia liikkumisrajoituksia on syyta noudattaa. Suurlahetyston puhelinnumero on +66 2 256 9306 - 9 ja paivystyspuhelinnumero on +66 1 8249158"
Kannattaa kayda Suurlahetyston nettisivuilla: www.finland.or.th
niita paivitetaan tilanteen kehittymisen myota.
BBC:n tietojen mukaan tanaan on kansallinen vapaapaiva; valtion virastot, pankit ja koulut ovat suljettuja. Yksityinen sektori voi itse paattaa menevatko toihin vai eivat.
Bangkokin @-uutiset
Tumppi soitti äsken lasten kouluun, ja siellä päiväjärjestys on normaali, lapset siis ovat lähdössä kouluun. Olemme kuulolla.
------------------------------
Tumppi soitti autosta, on viemässä lapsia kouluun. Lentokentän läheisyydessä rynnäkkökiväärein varustautuneet sotilaat ohjaavat liikennettä. Sanoi, että tuli hieman epätodellinen olo, kun näki sotilaita katukuvassa... Rauhallista täällä pohjoisessa kuitenkin näyttää olevan.
------------------------------
Lapset tulivatkin takaisin kotiin paluupostissa. Koulun johtajat olivat päättäneet kuitenkin pitää koulun kiinni. Meillä kaikki ok!

Bangkokissa sotilasvallankaappaus
"Hyvat lukijat,
kello on 1:20 keskiviikko aamuna ja Bangkokissa on meneillaan sotilasvallankaappaus.
Kaappauksen takana on armeijan ylipaallikko Sonthi, jonka virkaatekeva paaministeri oli erottanut aiemmin tiistain aikana.
Sotilaat ovat vallanneet parlamenttitalon ja ilmoittaneet myos hallitsevansa koko maata.
Tankkeja on nahty Bangkokin paakaduilla matkalla kohti parlamenttitaloa.
BBC:n mukaan maahan on julistettu poikkeustila virkaatekevan paaministeri Taksin Shinawatran toimesta. Vt paaministeri on parhaillaan Yhdysvalloissa YK:n kokouksessa.
Valitettavasti olemme aikamoisessa uutispimennossa taalla, koska armeija on ottanut haltuunsa paikalliset TV-kanavat ja radio asemat. Myoskin kaapeli TV:n valittamat CNN ja BCC ovat katkaistu.
Yritan pitaa teidat aamulla ajantasalla jos asiassa tulee uusia kaanteita."
Bangkokin suomalaiset uutiset, tuli meille sähköpostilla aamuyöstä
Saa muistaa rukouksin. Meillä on tulossa viisumien uusintareissu Bangkokissa parin viikon sisällä. Rukoillaan, että asiat järjestyvät pikaisesti!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)