28.2.13

Alkuvuoden tapahtumia

Vuoden toinen kuukausi on jo lopuillaan, joten on aika vetää yhteen alkuvuoden tapahtumat. Vuoden alusta on perinteisesti FGCT:n työntekijäpäivät. Tänä vuonna ne järjestettiin raamattukoululla, joten onneksi ei tarvinnut matkustaa kauas. Kotoa käsin oli mahdollisuus osallistua päiville.



Työntekijäpäivät alkoivat maanantaina ja päättyivät torstaina. Päiville osallistui kaikkiaan noin 180 henkeä ja lähes kaikki seurakunnat olivat edustettuina. Päivien ohjelmassa oli erilaisia tilaisuuksia ja kokoouksia. Päähuomion vei kuitenkin uuden hallituksen valinta. Herätysliikkeelle valitaan aina hallitus neljäksi vuodeksi ja nyt oli siis uuden johtoryhmä valinnan paikka.

äänten laskenta meneillään
Nyt hallitus koostuu 13 jäsenestä, joista yhdeksän on valittu alueellisesti ja 4 valitaan äänestyksellä kokouksessa. Lisäksi äänestetään puheenjohtajasta. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun lähetit eivät enää osallistu hallitustyöskentelyyn. Uudeksi puheenjohjaksi valittiin raamattukoulun johtaja Prathum. Mikäli nyt on asiaa herätysliikkeen puheenjohtajalle on hän aika helposti tavattavissa, muutaman toimiston päässä.

vastavalittu uusi helluntailiikkeen hallitus
Päivien ohjelmaan kuului myös muutama kanava, josta sai valita itselleen mieluisan. Itse osallistuin lähetystyökanavaan, jota piti pastori Suraphong. Hän piti todella hyvät luennot ja keskustelujen kautta yritettiin hakea vastausta siihen, miksei 67 vuotta vanha liike ole vielä onnistunut käynnistämään lähetystyötä. Kanava oli siis todella mielenkiintoinen ja minulla oli myös lyhyesti mahdollisuus keskustella Suraphongin ja Fidan edustajan kanssa mahdollisista koulutuksista lähetystyön käynnistämiseen liittyen. Siinä  työssä haluaisin ehdottomasti olla mukana.

Pastori Suraphong

Lapsityökoulutuksen piste
Työntekijäpäiviin oli lataantunut melko paljon odotuksia, sillä joitakin isoja kysymyksiä oli edellisen hallituksen kanssa jäänyt ratkaisematta. Tietysti on selvää, ettei kukaan tee isoja muutoksia hetkessä, mutta on todettava, että uudella hallituksella on painoa harteillaan. Saa muistaa rukouksin heidän työtään. Päivien järjestelyt söivät siinä määrin voimia, että raamattukoulun väki piti seuraavan viikon vapaana, osittain ainakin.

Tammikuun loppu ja helmikuun alku oli täynnä toisenlaista hulinaa. Muutamaksi päiväksi saimme vieraan Suomesta luoksemme. Kirsi valmisteli opetustaan lapsityöntekijöiden koulutukseen (Kirsi kirjoittaa koulutuksesta piakkoin oman jutun) ja käväisimme Phitsanulokissa (edellinen postaus). meillä oli myös mahdollisuus tavata vielä lyhyesti Tikkakosken väkeä Bangkokissa ennen kuin matkustivat takaisin Suomeen.

Helmikuussa on myös pidetty paljon palaveria raamattukoulutuksen suhteen. Nyt oppilaita on seurakunnissa eri tasoilla useita kymmeniä, mutta mahdollisuuksia enempääkin olisi. Uutena ja mielenkiintoisena haasteena on mukaan tulossa siirtolaisseurakunta Phuketissa, joka koostuu burmalaisista ja nepalilaisista. Tällä hetkellä kysellään materiaalia heille ja mietitään millä tavalla voisimme olla tukemassa heitä. Tämäkin voi olla jonkin suuren alku, sillä esimerkiksi burmalaisia on thaimaassa satoja tuhansia.

Vapaa-ajasta sen verran, että meillä oli myös mahdollisuus tavata suomalaista perhettä Kiinasta. Heillä on meidän lasten ikäiset pojat ja kävimme yhdessä läheisessä vesipuistossa. Hyvin meni lapsilla 4 tuntia uidessa ja vanhemmatkin ehtivät rupatella.

Kävimme myös lähetysseuran lähettien luona heidän lastensa syntymäpäivillä. Paikalla oli kymmenkunta suomalaista, joten saatiin lapsille vähän kotimaan tunnelmaa myös.

Ei kommentteja: