Yhdet häät ja kahdet hautajaiset

Viime viikon maanantaina työtoverimme Phat soitti, että naapuriseurakunnasta Chomprasta oli kuollut eräs mies. Tuo mies oli minullekin tuttu, joten oli ilmeisen selvää, että osallistuisimme jollakin tavalla hautajaisiin. Kyselin Phatilta, että mitä seuraavaksi tapahtuu ja hän vastasi, että emme varmaan tänään mene, mutta huomenna sitten. En ollut vielä koskaan osallistunut thailaisiin hautajaisiin ja jäin vähän hämilleni, että mitä huomenna tapahtuisi. Myöhäinen ajankohta oli suunnilleen tiedossa, joten päätimme, että edustaisin perhettämme yksin.

Kyselin pukeutumiskoodin ja illalla sitten lähdimme ajamaan tiimimme ja muutaman seurakuntalaisen kanssa kohti Chompraa. Ilmeisesti kaikki olettivat, että tiesin mitä tuleman pitää, koska kukaan ei juuri kertonut tapahtumien kulusta. Matkalla selvisi, että olemme menossa hautajaisten toiseen päivään. Ensimmäisenä iltana oli jo pidetty jotakin, mutta tänään olisi enemmän porukkaa. Vainaja oli kuollut noin vuorokausi sitten ja toisena päivänä pidettiin muistojuhlaa. Vainajan puoliso tuli portille vastaan, todeten että kaikki on hyvin ja että hänen miehensä oli päässyt Jumalan luokse (vaimo itse tuli uskoon vasta muutama kuukausi sitten). Seurakunnan pihaan oli tuotu katos ja kiinteä ruokailukatos ulkona toimi tilaisuuden pitopaikkana. Minut ohjattiin muiden pastoreiden viereen etummaiseen penkkiin. Arkku oli etuosassa. Alkuun minua hämmensi kovasti se, että arkun päällä oli vilkkuvia ”jouluvaloja” kuten myös etuosassa muutenkin. Sitten kiinnitin huomioni arkkuun, jossa komeili buddhalaisuuden symboleja. Pohdin itsekseni, että kaikki sukulaiset ovat varmasti buddhalaisia, joten juhlassa varmasti sekoittuu kaksi uskontoa. Tilaisuudessa kerrottiin vainajan viimeisen päivän tapahtumien kulku, sekä hänen elämäntarinansa. Pastori Kamfoong piti saarnan, jossa paljolti selitettiin sukulaisille kristittyjen uskoa. Muistotilaisuuden jälkeen syötiin ja lähdettiin kotiin. Portilla ollessamme saimme kutsun myös seuraavan päivän tilaisuuteen, joka alkaisi aamulla kymmeneltä. Tuntui olevan itsestään selvää, että olen paikalla, joten varmistin tilanteen tiimiltämme ja niinhän se oli.

Arkku ja sen ympärillä vilkkuvat "jouluvalot"

Kirsi muisti kuulleensa, että kaikista läänin seurakunnista osallistutaan hautajaisiin, mutta koska käytäntö oli meille vieras tuli kaikki hieman yllätyksenä. No, keskiviikkonakin siis matkaan, kolmanteen ja viimeiseen päivään. Tämä olikin hautajaisten kohokohta, sillä nyt kaukaisimmatkin ihmiset olisivat jo ehtineet paikalle. Tällä kertaa yritin matkalla jo varmistella, että täytyykö minun tehdä jotakin. Ehkä jotain kukkia laskea, mutta ei muuta, oli vastaus. Jäin siis tyhjänpäälle odottelemaan, onko minulla joku osuus vai ei, sillä kukaan ei sitä enempää selittänyt. Taas minut ohjattiin etupenkkiin istumaan. Tilaisuudessa kerrattiin jälleen tapahtumat, vainajan lapset pitivät omat muistopuheensa ja pidettiin saarna uskovien toivosta. Tämän jälkeen eri seurakuntien edustajat ensimmäisenä kävivät laskemassa kukkia ja pienen multapussin arkun eteen. Ehdin sentään kahdelta katsoa mallia, kuinka toimia ennen kuin tuli minun vuoroni. Kukkia laskivat myös tärkeät vieraat, joita oli kaupungin virastoista ja poliisista. Tässä vaiheessa ajattelin, että kristittyjen muistotilaisuuden jälkeen omaiset pitävät ilmeisesti oman juhlansa temppelissä, koska vainajaa ei haudata. Kuulin jossakin välissä, että odotamme autoa 3 tunnin ajomatkan päästä. Ihmetys sen kuin lisääntyi.... Miksi ihmeessä pitää ruumisauton tulla niin kaukaa? Vihdoin selvisi, että vainaja oli halunnut luovuttaa ruumiinsa lääketieteen käyttöön ja siksi auto tulee niin kaukaa ja siksi laskimme ne pienet multapussit hautauksen esikuvana. Olimme aiemmin Kirsin kanssa pohtineet, että mahtaako vainaja olla oikeasti siellä arkussa, kun täällä on niin kuumakin. Nyt tuli selväksi se, että kyllä oli. Auto tuli paikalle ja seremonia loppui arkun kantamiseen laulun saattelemana. Minut asetettiin kävelemään heti perheen jälkeen erään toisen pastorin kanssa.

Selvisi myös se, että arkuksi luulemani suuri rakennelma ei ollutkaan arkku vaan kylmäkaappi. Arkku oli sen sisällä koko tuon kolmen päivän ajan. Vainaja oli tuotu siihen sairaalasta heti kuin mahdollista eli kai maanantai- iltana (ja hän oli kuollut siis maanantaina päivällä) ja juhla loppui keskiviikkona päivällä. Hämmästyttävää oli se, että arkku nostettiin autoon, jossa ei ollut mitään erityisvarusteita viileyden suhteen. Kuljettajalla ei ollut mitään kiirettä sulkea ovia kertoessaan kiinnostuneille, mihin tarkoitukseen ruumista voidaan käyttää ja kuinka kauan. Oli todella omituista seurata vierestä, kun perheen surressa muu suku ja ystävät olivat enemmän kiinnostuneita lääketieteen luennosta.

Tuli opittua kuitenkin se, että jos joku kuolee, niin kaikki muu pysähtyy seuraavaksi kolmeksi päiväksi. Tämä juhla oli kokonaan seurakunnan järjestämä ja omaiset olivat antaneet tehdä juhlasta kristittyjen juhlan. Koska kaikki tapahtuu niin nopeasti, jouduttiin käyttämään buddhalaisten arkkuja ja kylmäkoneita. Näin viikko tapahtumien jälkeen hämmennys on hälvennyt ja seuraavissa hautajaisissa osaan ehkä jo käyttäytyä. Tilaisuudessa en juuri kenenkään nähnyt ottavan valokuvia, joten en siinä etupenkissä ollessani kehdannut kuin napata salaa muutaman kuvan kehnolla kännykkäkamerallani.


(Hautajaiskäyttäytymistä opetteli ja siitä kertoili Tumppi)

Toiset hautajaiset viikon sisään

Lauantai-iltana Tumpin viedessä koiraa ulos kävelylle, naapurin opettaja kertoi, että ison naapuritalon vanha mummo oli kuollut 2 tuntia aiemmin. Talo ja sen piha ovat todella suuria, ja ovat ilmeisen varakasta väkeä. Sunnuntaiaamuna kokoukseen lähtiessämme huomasimme, että väkeä alkoi kerääntyä pihaan hautajaisiin ja suuri telttakatos oli pystytetty. Palattuamme kotiin oli kadunvarret täynnä parkkeerattuja autoja ja mopoja ja ihmisiä liikkeellä valtavasti. Koko sunnuntaipäivän munkkien ”joikaaminen” kuului kovaäänisten kautta meillekin sisään. Illalla sitten oli jo poliisit paikalla ohjaamassa liikennettä. Ihmettelimme hieman, kun meidän syrjäisellä pikkukadulla oli niin paljon väkeä liikenteessä, että tarvittiin neljä poliisia radiopuhelimiensa kanssa ohjaamaan liikennettä!

Tänään maanantaina sitten arvelimme juhlien jo hellittävän. Aamulla heräsimme ruohonleikkurin ääneen... Suoraan asuntoamme vastapäätä olevaa tyhjää tonttia (joka on kasvanut polvenkorkeuteen heinää ja ohdaketta), oli alettu raivata. Yksi mies työnsi maitokärryn näköistä ruohonleikkuria ja toinen huusi puun alta neuvoja juhlavaatteissaan..Arvelimme sen olevan parkialuetta hautajaisvieraille. Lähdimme itse Suriniin kauppareissulle, mutta kun palasimme illansuussa kotiin, huomasimme, että meteli oli kadullamme melkoinen. Saatuamme auton parkkiin huomasimme metelin kuuluvan valtavasta elokuva-screenistä, joka oli pystytetty hautajaistalon taakse. Äänentoistovehkeet toivat metelin myös meille niin, että ikkunat helisevät musiikin tahtiin.. Ensin kuului pelkkää discomusiikkia, mutta klo 21 iso ulkoilmaelokuvateatteri alkoi näyttämään thailaista toiminta-/kauhuelokuvaa – täydellä voluumilla tietysti. Lapset piti yrittää saada sänkyyn, mutta siinä räiskeessä ja metelissä se tuntui aika mahdottomalta tehtävältä... Katsoimme parvekkeelta tuota menoa ennen elokuvan alkua, jolloin kuuluttaja ilmeisesti huomasi meidät ja kuulutti: ”Pyydämme naapureilta anteeksi mahdollista häiriötä ja lupaamme lopettaa kello 02:een mennessä.” Heh. Lapset onneksi lopulta nukahtivat, me aikuiset vielä kuuntelemme tappelun räiskettä ja ikkunoiden helinää...

Meille jäi vielä vähän epäselväksi se, että kuuluuko tämä ”koko kylän elokuvanautinto” hautajaisiin, vai mitä ihmettä täällä Rattanaburin pikkukylässä oikein tapahtuu. :)

(Tunnelmia toisenlaisesta hautajaiskokemuksesta kirjoitti kirsi)

Ai niin, ja ne otsikossa mainitut häät ovat kirkkoa vastapäätä ilmeisesti huomenna. Tänään kirkolla käydessämme tie oli tukossa ja munkki keltaisessa kaavussaan oli asettelemassa kukkia valtavaan kukkakaareen... Mutta tiettävästi me emme ole osallistumassa noihin juhliin. Tosin tilannehan voi vielä hyvinkin muuttua :)