8.9.05

Sairastelua ja pakkaamista

Niinpä niin. Nyt on Tuomon vuoro olla sairaana. Korkeaa kuumetta kesti reilun vuorokauden, pari päivää on pitänyt vähän pienempää kuumetta. Kirsi on siis saanut muistella sairaanhoitajan aikojaan täällä kotisairaalassa yksityispotilaiden kanssa! Myös yläkerrassa asuva Sirpa-mummo on saanut osansa flunssasta ja kuumeesta.

Tavaroita on silti koitettu saada laatikoihin pikkuhiljaa. Kirjahyllyjä on tyhjennetty, samoin vaatekaapeissa ja lelulaatikoissa on tehty alustavaa "kirpputoriharvennusta". Meitä helpottaa hurjasti se, että Kirsin vanhemmat jäävät asuttamaan tätä Suomen kotia, joten tänne jäävät tavarat saadaan varastoitua omalle vintille, ja osa huonekaluista jää heidän käyttöönsä. Näin tavaroille ei tarvitse etsiä väliaikaista majapaikkaa muualta.

Mukaan lähtevät tavarat pakataan pahvi- ja muovilaatikoihin, jotka sitten pakataan muovisiin,noin kuution kokoisiin "säiliöihin" (kuva). Kuorma-auto kuljettaa säiliöt Helsinkiin, jossa huolintaliike pakkaa säiliöt merikontteihin ja sitten laivaan. Meriteitse tavaroiden kulku Suomesta Thaimaahan kestää noin kuukauden. Siellä sitten taas paikallinen liike kuljettaa tavarat Bangkokista pohjois-Thaimaahan, ChiangMaihin,  johon asetumme kielikoulun ajaksi asumaan.

Ei kommentteja: