27.10.08

Bangkok, 3v:n rajapyykki ja vieraita Suomesta

Bangkok yläviistosta

Thaimaassa olomme kolmevuotissynttärit on takana - ja sen kunniaksi olimme Bangkokissa viisuminhakureissussa ja jälleen on uusi vuoden viisumi taskussa. Sen lisäksi saimme pitää Helsingin mummua ja vaaria luonamme kaksi viikkoa.

Viisuminhakureissulla Bangkokissa saimme tavata jälleen ystäviä ja lähettitovereita. Ensimmäiset päivät asuimme raamattukoululla, ja "niillä kulmilla" tapaakin mukavasti muita suomalaisia. Tämän kertainen "bonus" oli se, että samaan aikaan siellä oli myös kaksi "yksikköä" Bangladeshista, Adamsit ja Kuosmaset, joiden kanssa olimme yhtä aikaa lähetyslinjalla. Mm. "Naisten sauna" suomikoulun kattotasanteella ja China Townin toriretki Riian kanssa olivat Kirsin tämän syksyisiä huippuhetkiä ;) Samalla reissulla Saga pääsi yökylään ystävälleen Janetelle, ja Dani sai touhuilla Nooan kanssa ThaiSuKon isolla pihamaalla... Oikein mukava viikonloppu niillä kulmilla!

Saga, Nanu, Dani, Nooa ja ThaiSuKon koirat


Nooan ja Danin lähtöhalaus

Sitten siirryimme keskustaan Bangkok Christian Guest Houseen muutamaksi päiväksi. Siitä oli lyhyt matka mm. immigrationiin, josta haimme uudet viisumit. Tänä vuonna selvisimme virastossa reilun kahden tunnin odottamisella. Samalla kävimme hakemassa viralliset kielikokeen todistukset - olipas juhlallista lukea paperia, jota varten viime syksynä vielä pakerrettiin hiki hatussa! Tuon paperin haku oli pidempi prosessi, sillä Bangkokin mielenosoitusten vuoksi tuolla alueella monia katuja oli suljettu, ja taksi joutui pujottelemaan kiertoteitä ruuhkissa.

Kielikoepaikan portilta

Samalla viikolla myös mummu ja vaari tulivat Suomesta käymään. Haimme heidät lentokentältä -joka alkaa olla tuttu paikka myös lapsille.. aina on joku joko tulossa tai menossa... Saga ja Dani odottaa kentällä aidan takana, joko näkyy mummua ja vaaria


Kävimme mummun ja vaarin kanssa mm. syömässä Thaimaan korkeimmassa rakennuksessa, josta olikin hulppeat näköalat yli Bangkokin! Bangkokin kiemuraisia teitä monessa kerroksessa

Saga ja kaupunkimaisema kännykameralla kuvattuna..


Lavataksin kyydissä

Kaksi viikkoa kuluivat todella nopeasti ja eilen illalla saattelimme heidät jo kotimatkalle Ubonin lentokentällä. Mukava on saada vieraita käymään, mutta lentokenttäjäähyväiset on aina yhtä kurjia, kun tietää, että seuraavaan tapaamiseen on pitkä aika.

Kiva, kun kävitte, vaari ja mummu!!

4.10.08

Rukouspäivät ja lähettifoorumi

Kuten Kirsi tuossa aiemmin kirjoittikin olen viime viikkoina reissannut Bangkokin ja Rattanaburin välillä. Tällä viikolla vuorossa olivat lähettien yhteiset rukouspäivät, joita vietettiin maanantaista keskiviikkoon hyvässä ilmapiirissä. Ensin vietimme hiljaista aikaa yhdessä 2 päivää ja keskiviikkona jaoimme yhteisiä rukousaiheita alueittan. Meitä oli paikalla 15-20 riippuen ajankohdasta ja päivästä. Viereisen Suomi-koulun opettajatkin onneksi pääsivät mukaan iltaisin.

Torstaina aloittelimme keskusteluja lähettien yhteisistä asioista. Erilaisten alustusten pohjalta pohdimme sekä omaa että lähetyksemme roolia Thaimaassa. Illat menivät erilaisissa keskusteluissa joko suoraan tai välillisesti työhön liittyen. Oli hyvä saada mielipiteitä muilta sellaisiin asioihin, joita Kirsin kanssa olemme itse pitkään pyöritelleet.

Perjantaina olisi vielä ollut tärkeää keskustelua turvaohjeistosta, mutta olin jo aiemmin sopinut Kirsin ja lasten kanssa, etten ole poissa koko viikkoa. Torstai-iltana Kirsi ja lapset tulivat hakemaan minua tunnin matkan päästä ja kotiin pääsimme noin klo 23. On mukava olla kotona...


-Tumppi-

2.10.08

Uutiskirje

Lähettelin tänään uutis-/rukouskirjettämme sähköpostilla niille, ketkä ovat joskus ilmaisseet kiinnostuksensa sellaista kohtaan. Pikaisessa paluupostissa sain reilun kymmenkunta ilmoitusta, että posti ei ole mennyt perille vastaanottajalleen.. Kenties postiluukku täynnä tai osoite vanhentunut tai jotakin muuta. Eli jos et ole saanut kirjettämme, ja haluaisit sen saada, laitahan sähköpostia tulemaan, niin saadaan osoitteita päivitettyä :)

Tänä iltana saamme isin vihdoin kotiin. Kyllä meillä onkin ollut ikävä! Lähdemme iltapalan jälkeen ajelemaan Chompraan, jonne Tumppi tulee Seijan kyydissä varmaankin joskus kymmenen jälkeen. Huominen onkin sitten jo täynnä palaveria ym, ja on myöskin Käewn viimeinen päivä Rattanassa ennen HongKongiin paluuta. Viikonloppu sitten kuluukin tuttuun tapaan vauhdilla srk:ssa. Mutta niistä lisää myöhemmin! 

29.9.08

viikon touhuja

Viime viikon Tumppi oli Bangkokissa, ja Kirsi lasten kanssa kotona. Tosiasiassa kotona käytiin vaan kääntymässä, touhua riitti kirkolla joka päivälle. Nyt olemme tehneet kivikoruja myyntiin (niitä jo Pirjon mukana menikin Suomeen keväällä), ja niitä suunnitellessa ja tehdessä saa hyvin aikaa kulumaan. Toisena touhuna on ollut "leivontakurssi". Phat on innostunut opettelemaan leipomista, joten sitten on harjoiteltu. Aloitettiin mahdollisimman helpoista (tekotavaltaan ja raaka-aineiltaan), katsotaan sitten minne asti päästään! Nyt on tehty muffineja sekä kaurakeksejä - jotka olivat suuri hitti myös meillä kotona. Saga harjoitteli Phatin kanssa samaan aikaan, kumpikin teki oman taikinan, ja sitten maisteltiin kilpaa, kumman keksit on parempia! Kumpikin onnistuivat hienosti, ja keksit ovat jo aikaa sitten kadonneet parempiin suihin.

Pe-la -välisenä yönä puoli kolmen aikaan Tumppi tuli yöbussilla takaisin Bangkokista. Lauantaina sitten Kid's Clubiin, jossa odottikin mukava yllätys: Paikalla oli 31 lasta! Rukoilemme, että saisimme Phatille kaverin opetukseen, että saisimme jakaa ryhmän kahtia - ikäjakauma kun on 5-12 vuotta, ja nyt ollaan yhdessä ryhmässä. 

Sunnuntaina oli Tumpin saarnavuoro, joten hän lähti kirkolle jo aamuyhdeksältä. Siellä kaikki olivat jo paikalla rukoilemassa, myös uusi nainen, joka oli viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa! Muistakaa tuota naista rukouksin, Jumala kutsuu häntä.. 

Kokous oli todella hyvä, koimme Pyhän Hengen olevan läsnä voimakkaalla tavalla. Alkuun rukoiltiin ja ylistettiin. Sitten eräs Kääew:n ystävä Buriramista todisti. Hän kertoi, kuinka hän ja hänen perhekuntansa olivat tulleet uskoon, ja mitä Jumala oli heidän elämässään tehnyt. Yksi naisen siskoista oli parantunut syövästä, kun hänen puolestaan rukoiltiin. Lääkärit eivät olleet antaneet naiselle mitään toivoa, mutta Jumala kosketti!! Samoin toinen sisko, joka oli vankilassa huumeiden myynnistä, tuli uskoon ja sai todistaa myös vankilassa muille. Viiden vuoden tuomiosta hän joutui kärsimään vain 2 vuotta - myös vankilan sisäpuolella huomattiin hänen elämänsä muutos. Tämä todistuspuheenvuoro oli todella innostava ja rohkaiseva, Jumala toimii voimallisesti tänäkin päivänä! 

Tumppi puhui Jumalan mielen mukaisesta rukouksesta. Minä olin nähnyt hänen muistiinpanonsa, jotka olivat kokonaan suomeksi, ja kuuntelin jälleen ihmeissäni, miten hienosti hän pystyi puhumaan.. Asia tuli selväksi, ja ihmiset elivät saarnan mukana. Katsoin jossain vaiheessa tuota uutta naista, joka oli toista kertaa seurakunnassa. Hän oli siirtynyt istumaan penkkinsä reunalle, ja innostuneena kuunteli jokaista sanaa, eläytyen voimakkaasti saarnaan. Lopuksi vielä rukoilimme yhdessä, ja saimme Tumpin kanssa siunata jokaista paikallaolijaa erikseen. 

Tuo kokous oli viimeinen kerta, kun Kääew on keskuudessamme, hän on saanut vuoden viisumin HongKongiin, ja lähtee matkaa loppuviikosta. 

Tänään maanantaina vein Tumpin aamuseitsemältä Seijan luo Chompraan, josta he lähtivät yhdessä matkaan kohti Bangkokia. Siellä on lähettien rukous- ja keskustelupäivät. Eli toinen viikko peräkkäin, kun olemme täällä lasten kanssa keskenään.. Saa muistaa rukouksin! 

Huomenna tiistaina ajamme naisporukalla (hmmm... onhan meillä tietty Dani miehenä mukana) Suriniin ostamaan Kääew:lle  lentolippua ja ruokaostoksille BigC:hin. Phat menee läänin työntekijöiden kokoontumiseen Surinin kirkolle samaan aikaan. Sitten toivottavasti torstai-iltana saamme Tumpin takaisin kotiin.. Väsy meinaa kovasti painaa, mutta yritetään jaksaa, askel kerrallaan!

Ps.. Kerroin aiemmin rikkoutuneesta kamerastani.. Tumppi vei kameran huoltoon, jossa tutkittiin tilanne.. ja pahalta näyttää. Suljin on rikki ja jotain sähköosia pitäisi myös uusia.. Ilmeisesti tämä kosteus on tehnyt tehtävänsä ja syövyttänyt kameran sisuksia.. Kameraan pitäisi vaihtaa osia yli 2oo euron edestä, joten se taitaa kyllä jäädä tekemättä. Mielummin senkin rahan laittaa uuteen kameraan.. sitten joskus...Joten saa nähdä, milloin seuraavat kuvat ilmestyvät ruutuun! 

21.9.08

Amazing Thailand

Tänään sunnuntai-aamuna Tumppi hyppäsi puoli seitsemältä mopotaksin kyytiin ja sillä sitten Rattanaburin bussiasemalle. Seitsemältä lähti hänen linja-autonsa kohti Bangkokia. Me muut jäimme kotimiehiksi, sillä Tumpin ohjelma Bangkokissa on aika täysi, eikä reissuelämä lasten kanssa ole aina kovin herkkua - varsinkin kun matkoihin kuuluu 7 tunnin autossa istuminen suuntaansa.

Mahatauti on kiusannut meitä tällä viikolla lievänä, mutta nyt taidetaan olla voiton puolella. Tällä kertaa lapset säästyivät pahemmalta taudilta, tämä pöpö iski vain aikuisiin.
Niin kuin jo aiemmin kirjoitin, on vettä tullut tosi reippaalla tahdilla. Ilman kosteus on korkea ja samalla ilmakin on viilentynyt huimasti (27 astetta monena päivänä). Surinissa kauppareissulla käydessä huomasimme, että ympäröivät riisipellotkin ovat saaneet osansa vedestä, monin paikoin vettä tulvi pelloilla. Me katselimme tuota näkymää ihmeissämme, olemmehan kuulleet, että tämä itä-Thaimaa on todella kuivaa aluetta... Mutta ehkäpä se sitten kuivaan aikaan onkin sitä. Nyt vettä tuntuu olevan liiankin kanssa.

Minä yritin tällä viikolla saada uusituksi mopokorttiani, mutta hieman hankalaa se on ollut.. ChiangMaissa hommat onnistuivat, kun meillä siellä oli kaikki tarvittavat asiakirjat, mutta täällä se onkin ollut vähän vaikeampaa. Erinäisiä papereita on koitettu metsästää sieltä täältä, mutta huonolla menestyksellä. Tiesimme, että minulta puuttuu yksi paperi, mutta lähdimme silti yrittämään ajoneuvovirastoon. Edellisenä iltana kävin läheisellä klinikalla hakemassa lääkärintodistuksen ajokorttia varten. Ajoin mopolla klinikalle, jossa oli juuri parhaillaan sähkökatkos. Näin lääkärin, ja hän ohimennen kyseli, mitä Danille kuuluu (olimme edellisellä viikolla käyneet kysymässä Danille astmalääkkeitä häneltä). Sitten lääkäri lähtikin sähkömiehen kanssa tutkimaan kadonneiden sähköjen tilannetta. Minä istuin odotustilassa, jossa vastaanottoapulaiset kysyivät osoitteeni. He kirjoittivat paperin ja pyysivät todistuksesta 30 THB (noin 0,6 Euroa). Minä odotin yhä sitä varsinaista tarkastusta, mutta he sanoivat, että juttu on sillä selvä!! Siis sain terveen paperit juttelemalla hetken lapseni terveydentilasta lääkärin kanssa, ei sanaakaan minusta itsestäni! Koko tähän juttuun meni yhteensä noin 5 minuuttia.. Amazing Thailand!

No, sitten siis ajokorttia kyselemään. Ensimmäinen, vuoden korttini on menossa vanhaksi 25.9. jonka jälkeen minun pitäisi saada 5 vuoden kortti. Menimme siis kyselemään, miten toimitaan. He huomasivat, että meiltä puuttuu se yksi paperi, joten eivät anna uutta korttia. Ja sitäpaitsi ei uutta korttia voi edes anoa, ennen kuin edellinen on mennyt vanhaksi! Mutta aikaa uuden anomiseen on VAIN yksi vuosi, eli ennen ensi vuoden syyskuuta se on uusittava, muuten saatan joutua ajamaan ajokokeen uudelleen...Minun pitää siis ajaa vanhentuneella kortilla. Entäs jos poliisi pysäyttää? No sitten vaan maksat sen 100 THB:n (n. 2 E) sakon, on vastaus. Että näin täällä :)

17.9.08

Sadekausi...


Täällä Thaimaassahan on kolme vuodenaikaa, kylmä, kuuma ja sade. Sateet alkoivat jo touko-kesäkuussa kuuman ajan jälkeen, joten vettä on tullut silloin tällöin. Sateet ovat olleet pääosin nopeita ja rajuja, ja ukkosmyrskyjäkin on ollut muutama viikossa. Nyt kuitenkin pari viikkoa on satanut lähes koko ajan. Taivas on paksun harmaan pilvimassan peitossa, ja ilma on tavallistakin kosteampi. Tämä tekee pyykkien kuivaamisesta aikamoista taidetta.. Kuivausrumpu olisi täällä totisesti tarpeen!

Nyt viimeiset kaksi vuorokautta on sitten ollut vielä astetta pahempia. Vettä tulee totisesti taivaan täydeltä monta tuntiakin kerrallaan, ja sade on ollut taukoamatonta. Joten nyt sitten tiedämme, mistä kaikkialta talomme "vuotaa"... Portaikon korkealla oleva ikkuna on päästänyt vettä sisään aiemminkin kovalla sateella ja tuulella, mutta nyt on tarvittu 3 vatia pitämään vesi poissa alakerrasta. Toimiston pöydän alta löytyi eilen aamuna lätäkkö, joka on tullut seinän läpi. Ja toimiston kattoon sekä makuuhuoneen kattoon on ilmestynyt yön aikana kolme märkää länttiä... Tätä on ilmeisesti sadeaika!Vettä sataa ropisee- myös sisällä :)

Tänään kun olimme lasten kanssa toimistossa pitämässä "Suomi-eskaria", huomasimme ikkunasta jotain todella omituista.. Läheisen talon katolla olevan kapean ja korkean televisioantennin päässä kökötti mies! Kaipa hän oli korjaamassa tai asentamassa jotain.. mutta hurjalta se kuitenkin näytti! Saga huusi: "Äiti, minä en uskalla katsoa!" ja juoksi pois huoneesta, ja pyysi meitä kertomaan, kunnes mies olisi turvallisesti alhaalla...

Tuo pieni kökkö valkoisen talon katolla on se kiipeilijä..
Niin, se kunnon kamera yhä odottaa Bangkokia ja huoltoa, joten toivokaa kaikki kovasti, että kamera tulee kuntoon.. Ei tuo kännykän kamera kovin pitkälle näytä :(

9.9.08

Buriramissa

Seurakunta ylistää Jumalaa! Etualalla punapuseroinen on srk:n pastori.

Viime lauantaina Tumppi vei thailaisia työntekijöitämme naapurilääniin Buriramiin kokouksiin. Mukaan lähti myös naapuriseurakunnan, Thatumin työntekijäpariskunta. Täällä Rattanaburissa teemme työtä pienellä porukalla, ja uskoviakaan ei ole vielä montaa, joten on mukava työntekijöinäkin käydä itse virkistäytymässä muissa seurakunnassa ja olla välillä "vain" vastaanottamassa, kuunnella Sanaa ja ylistää Jumalaa isolla joukolla. Siitä saa taas potkua omaan elämään ja työhön.

Halleluja! Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään,
ylistäkää häntä hänen väkevyytensä taivaanvahvuuksissa.

Ylistäkää häntä hänen voimallisista teoistansa, ylistäkää häntä, sillä hänen herrautensa on suuri.
Ylistäkää häntä pasunan pauhulla, ylistäkää häntä harpuilla ja kanteleilla.
Ylistäkää häntä vaskirummuilla ja karkelolla, ylistäkää häntä kielisoittimilla ja huiluilla.
Ylistäkää häntä helisevillä kymbaaleilla, ylistäkää häntä kumisevilla kymbaaleilla.
Kaikki, joissa henki on, ylistäkää Herraa! Halleluja!
PSALMI 150

Nämä ovat nyt toistaiseksi viimeiset valokuvat, mitä saamme näkyville. Näiden kahden Buriramin kuvan jälkeen kamera lakkasi toimimasta, eikä tilannetta ole saatu kotikonsteilla etenemään.. Kameran huolto joutuu odottamaan seuraavaa Bangkokin matkaa, ja toivottavasti onnistuvat löytämään vian!

Sunnuntaina Tumpilla oli saarnavuoro. Paikalla oli jälleen mukavasti väkeä, 15 aikuista plus lapset! Ensikertalaisia oli tälläkin kertaa 5, tosin osa oli vierailulla naapuriläänistä sukulaistensa luona täällä, mutta tiettävästi eivät ole sielläkään ennen olleet seurakunnassa. Mukaansa he saivat kuulemansa Jumalan Sanan lisäksi Uudet Testamentit, sekä hengellisen cd-levyn. Rukoilemme, että he saisivat löytää Jeesuksen elämäänsä!

Tänään Tumppi oli lasten kanssa "isolla torilla", jonne oli pystytetty myös lasten pomppulinna. Tämän kertainen kiertävä erikoistori on ollut paikalla jo viikon, ja Tumppi on ollut "ulkoiluttamassa" lapsia siellä pomppulinnassa aiemminkin, ja jutellut pomppulinnan "limsanmyyjän", nuoren miehen kanssa, joka oli ollut kiinnostunut täällä olostamme. Tänään tuo nuorukainen sitten jälleen alkoi jutella Tumpin kanssa, ja kertoi, että on aiemmin käynyt jossain muualla seurakunnassa, mutta sitten vanhat ystävät ja vanha elämänmeno oli vetänyt hänet kauemmas Jumalasta, eikä ole enää pitkään aikaan käynyt seurakunnassa. Keskustelusta kehkeytyi mielenkiintoinen, ja he sopivat tapaamisesta vielä huomenna ennen kuin tori jatkaa matkaansa uuteen paikkaan, jotta Tumppi voi viedä hänelle Raamatun ja muuta hengellistä lukemista. Muistakaa tätä nuorta miestä erikoisesti rukouksin, hän tuntuu olevan Jumalan puhuttelussa tällä hetkellä!

3.9.08

Vieraita Laosista



Viime viikonloppuna saimme vieraaksemme Huttuset (Jaska ja Johanna, sekä lapset Camilla ja Daniel) Laosista.

Oli mahtava viettää viikonloppua toisen suomalaisen "lapsellisen" perheen kanssa! Jutut luistivat ja leikit sujuivat, niin lapsilla kuin aikuisillakin!
. Lauantaina vietimme myös Camillan 3-vuotis minisynttäreitä minikakun kera

Rattanaburin keskustassa voi törmätä vaikka norsuun iltakävelyllä :)

Sunnuntaina kokouksessa meitä odottikin mukava yllätys: paikalla oli yhteensä 16 ihmistä, vaikka yksi vakituinen kävijä puuttui! Yleensä vietämme sunnuntain kokousta alle 10 hengen porukalla, joten olimme iloisia! Phat piti oikein hyvän ja selkeän saarnan kristinuskon perusasioista, ja opetuksesta tuli kiitosta myös ensimmäistä kertaa paikallaolevilta! Muistakaa yhäkin rukouksin tätä seurakuntaa ja koko Rattanaburin kaupunkia!

Vettä on tänään satanut pitkästä aikaa oikein urakalla. Kun palasimme kauppareissulta Surinista puoli neljän maissa, oli koko kaupunki märkänä. Ukkonen jyrisi ja salamoi nelisen tuntia. Nyt ukkonen on ohi, mutta vettä sataa yhä. Sade saa myös monet mahallaan liikkuvat pois koloistaan. Tässä yksi muhkea otus, joka löytyi talon edestä. (valokuvaajan piti olla nopeasti paikalla, ennenkuin joku paikallinen ehtii viedä sen herkkupalakseen;)