23.5.10

Ihana aurinko


Viime viikon aikana olemme saaneet nauttia ihanasta auringosta, joka on lämmittänyt ilman "t-paita-asteiseksi" myös meille! Käki kukkuu lähimetsässä harva se päivä, pääskyt lentelevät pihapiirissä ja tuomi tuoksuu - pääsimme siis nauttimaan vielä Suomen suvesta ennen Kaakkois-Aasian ilmastoa. Olemme saaneet osamme myös siitepölyistä, joka sai nenät ja silmät vuotamaan.

Viikko sitten helatorstain maissa  olimme pikaisesti käymässä Helsingin sukulaisissa mummun ja vaarin luona, ja samalla tapasimme Tuomon 2 sisarusta perheineen. Lapset touhusivat ulkona serkkujen kanssa, ja ehdittiinpä tavata yhtä ystäväperhettäkin!


Viime lauantaina saimme olla mukana ihanassa perhejuhlassa, kun vietettiin Kirsin siskon Virven tyttövauvan nimijuhlia ja siunausta heillä kotona. Tumppi toimitti siunauksen ja jännittävän nimen paljastuksen: Benjaminin suloisesta pikkusiskosta tuli Beda Aino Olivia

Danielin kerhossa vietettiin päättäjäisiä keskiviikkona. Viimeisten laulujen ja leikkien jälkeen sanottiin heipat ihanalle kerhonohjaaja-Miralle ja kaikille tämän vuoden aikana saaduille ystäville. Yhteinen hetki päätettiin Danielin ensimmäiseen Suvivirteen.

Tänään lauantaina ajelimme Keuruulle Isoon Kirjaan, jossa oli Fidan vuosikokous. Lounastauolla tapasimme Mikkosen Raunon, ja hänen kanssaan kävimme läpi työsopimuksia ja kolmikantasopimusta. Mukana oli myös hallituksen edustajat Tikkakoskelta, Kaakkois-Aasian aluepäällikkö Jape sekä asiantuntijana ja suurena apuna lähtökuvioissamme ollut Aimo Uuraisilta.

Iltapäivällä ehdimme vielä mukaan Tikkakoskelle seurakunnan pihassa vietettyyn Lapsi- ja perhetyön päättäjäisiin. Lapsille oli monenlaisia tehtävärasteja, makkaranpaistoa ym. Mukava päätös tälle päivälle!

Ei kommentteja: