14.2.11

Joulukuun juttuja ja tammikuun tohinoita - sekä helmikuun helteitä

Vuoden kaksi vilkkainta kuukautta, joulu- ja tammikuu, on takana ja helmikuutakin ollaan jo pitkällä. Ensinnäkin kiireinen joulukuu kaikkine joulujuhlineen ja tapahtumineen, sekä tammikuu monenlaisine työkuvioineen! Joten nyt kohti "kevättä", mitä se sitten tuokaan tullessaan!

Palataan ajassa taaksepäin loppuvuoteen. Joulukuussa Raamattukoululla ja siellä kokoontuvassa Prasiri-seurakunnassa oli useita eri joulutapahtumia. Varsinkin kaksi joulunalusviikkoa olivat täynnä juhlia - oli joulujuhla seurakuntalaisten lähimmille ja sukulaisille, jotka eivät ole vielä uskossa, samoin juhla srk:laisille. Oli raamattukoulun oppilaiden juhla, henkilökunnan pikkujoulut ja yhteinen lounas, suomalaiskoulun joulujuhla, Bangkokin suomalaisten lähettien pikkujouluja, kauneimmat joululaulut Pattayalla...Seuraavassa kuvia joulukuulta:

Perheen komistukset saapumassa joulujuhlaan raamattukoululle


Oppilaiden draama-esitys

Myös lapset esiintyivät musiikin tahtiin

Suomalaisetkin pääsivät lavalle esittämään pari laulua. Tässä Heikkilän "Kuka Hän on", jonka sanoman Tumppi käänsi thaiksi.

Jouluyö, juhlayö suomeksi ja thaiksi

Pattayalla oltiin ThaiSuKon kanssa laulattamassa suomalaisille kauneimpia joululauluja. Kotikirkon pastori Risto juonsi ja laulatti.

Tuomo sanoi loppusanat suomalaisille.

Piparkakkutalo löytyi hotellin aulasta Pattayalla.

Raamattukoulun oppilaat ja henkilökuntaa kävivät tervehtimässä meitä kotona joululauluin. Piha oli täynnä!


Raamattukoulun henkilökunnan joululoma alkoi 22.12. ja samana päivänä loppui myös Sagan ja Danin koulu - sen jälkeen oltiinkin ihan kotosalla. Jouluaattona saimme vieraiksemme lasten opettajat, Masan ja Sofian sekä heidän Benjamin-poikansa, ja söimme yhdessä suomalaisen jouluruuan porkkana- ja perunalaatikkoineen kinkun ja rosollin ym herkkujen kera. Sitten vaan oltiin kotona ja nautittiin yhdessäolosta perheen kesken. Kiitos jokaiselle meitä joulunaikaan muistaneelle paketeista, korteista ym.!
Jouluaaton kattausta ja Suomi-kaipuuta...
Uuden vuoden aattona Bangkokin kaduilla loisti monet valot.


Tammikuussa raamattukoulun työntekijät palasivat lomilta 3.1. ja työt hissukseen taas alkoivat. Oppilaat saapuivat kouluun vasta tammikuun kolmannella viikolla, sillä thailaisten "talvipäivät", eli helluntailiikkeen seurakuntien pastoreiden ja työntekijöiden yhteiset  päivät pidettiin tammikuun toisella viikolla Chonburissa baptistien keskuksella. Me lähdimme myös ensimmäistä kertaa koko perheellä mukaan, sillä myös Suomi-koulu lähti opiskelemaan yhdessä Pattayan Suomi-koululaisten kanssa. Saga ja Dani nauttivat viikosta Nooan ja Netan kanssa yhdessä opiskellen. Näin myös Kirsi ja Lidia pääsivät ottamaan osaa muutamiin työntekijäpäivien kokouksiin. Koska päivät ovat helluntailiikkeen ylin päättävä elin, olivat ne hyvin asiakokouspainotteiset. Väliajoilla Tuomolla oli lisäksi palavereita monen eri asian tiimoilta, olihan koolla suht kattavasti koko maan seurakuntien johtajat.

Pastori Suraphong opettamassa pastoreille perheen merkityksestä
Ystäviä idästä.
"vara-mummo" Merja

Pattayalta palattuamme olikin Tuomon ensimmäisen opetusviikon aika. Tänä keväänä Tuomo opettaa raamattukoululla systemaattista teologiaa (Kristologiaa) neljännen vuosikurssin oppilaille. Aihe on haastava, ja se jäikin Tuomolle juuri sen vuoksi, kun kukaan thailaisista ei sitä halunnut opettaa :) Toinen opetusviikko oli heti helmikuun alussa, ja kolmas viikko tulee maaliskuussa. Kun opettaa uutta ainetta ensimmäistä kertaa, menee valmisteluihin paljon aikaa, varsinkin kun sen tekee näinkin kiemuraisella kielellä! :) Mutta kahden ensimmäisen viikon jälkeen palaute on ollut positiivista ja oppilaat ovat kiitelleet mahdollisuudesta keskustella asioista - se kun ei ole ollenkaan itsestäänselvyys paikallisten opettajien opettaessa. Viimeiselle viikolle oppilaat heittivät toiveen saada opetusta lopunajan tapahtumista - he ovat lopettelemassa neljännen vuoden opintojaan eivätkä ole vielä opiskelleet aihetta lainkaan. Siinä on opettajallekin pähkinää purtavaksi, ettei kävisi liian helpoksi työ!

Neljännen vuosikurssin oppilaita

Tältä näyttää opettajan opas :)


Opetuksien lisäksi Tuomo on aloittanut kierroksen maakunnissa. Joihinkin paikkoihin lähtee mukaan myös raamattukoulun johtaja Prathum. Näistä vierailuista lisää myöhemmin.

Tammikuussa vietettiin myös Danielin 7-vuotis syntymäpäiviä Bangkokin suomalaisten lähettien voimin. Oli mukava olla yhdessä rennoissa synttäritunnelmissa! Leikkien tiimellyksessä synttärisankarilta lähti yksi hammaskin... mutta kohta taas vauhti jatkui :)

Danin synttärikakku

Seiskavuotiaan on helppo hymyillä


Seuraavana päivänä oli Kirsin vuoro suunnistaa kohti Laosia ja viisumin uusintaa. Tuomo kävi Sagan ja Danielin kanssa uusimassa viisumit marraskuussa vähän Lidian syntymän jälkeen, ja Kirsi sai tuolloin lykkäystä synnytyslääkärin kirjoittamalla lääkärintodistuksella. Kovasti mietimme vaihtoehtoja, kuinka matka olisi helpointa ja järkevintä tehdä, olihan Lidialla vasta ikää 3 kk ja kaikki ruoka oli siihen mennessä tullut äidiltä. Totesimme, että helpoimmaksi ja halvimmaksi matka tulee kaikille, jos Kirsi lentäisi lähelle Laosin rajaa Thaimaan puolelle. Tuolla tavalla ero Lidiasta oli muutaman tunnin pidempi, mutta helpoin. Kaikki sujui onneksi hienosti - niin Laosissa kuin kotona vauvankin kanssa. Alkuun oli kuulemma Lidia ihmetellyt pulloa, mutta nopeasti tajusi ruuan tulevan väliaikaisesti sieltä. Kirsi lähti kotoa tiistaiaamuna klo 4, lento Bangkokista lähti klo 06. Minibussien, linja-autojen ja Lao-taksin avulla matka kulki Thaimaan virastoon Vientianessa, jonne passi piti jättää päiväksi. Majapaikka löytyi keskustasta ja sitten äiti huomasikin kävelevänsä yksin pitkin Vientianen katuja... Tuntui varsin omituiselta olla liikenteessä ihan yksin!! Lukeminen maistui ja aika kulki kuin siivillä. Seuraavana päivänä sitten takaisin ja keskiviikkoiltana perhe oli vastassa jälleen Bangkokin kentällä. Iloinen jälleennäkeminen!

Lidia 3,5 kk on ihana hymytyttö!
 Aikaisemmin olemme saaneet koko perhe vuoden viisumin Tuomon työluvan ja vuoden viisumin kautta. Nyt kuitenkin selvisi, että käytäntö onkin nyt muuttunut, emmekä saa viisumia enää tuota tietä. Kattojärjestömme, joka on hoitanut lähettien viisumiasiat, on kyselemässä asiaa, sillä tämä koskee meidän perheen lähes kaikkia perheitä, jotka ovat Thaimaassa lähetystyöntekijän viisumilla. Käytännössä tämä tarkoittaa nyt sitä, että ainakin Kirsin on poistuttava maasta kolmen kuukauden välein hakemaan uusi viisumi, kunnes asia ratkeaa suuntaan tai toiseen. Muistakaa asiaa rukouksin!!! Tämän hetkinen viisumi on voimassa huhtikuun loppupuolelle. Lasten kohdalta vaatii vielä lisäselvityksiä.

Mukavan viileiden (+25-30 astetta päivällä)  talvikuukausien jälkeen ilma on alkanut jälleen lämmetä. Olemme matkalla kohti kuumaa kautta, joka hämmästyttää yhäkin joka vuosi... Kuuma vie voimia tehokkaasti, ja pienetkin askareet tuntuvat normaalia raskaammilta. Muistakaa rukouksin, että jaksamme helteidenkin keskellä.

Tulevat kuukaudet pitävät sisällään monenlaisten työkuvioiden lisäksi myös mukavaa vaihtelua, sillä seuraavien kolmen kuukauden aikana saamme myös joka kuulle vieraiksi hyviä ystäviämme Suomesta! Yhteisiä hetkiä ystävien seurassa odottaen....

Ei kommentteja: