5.12.12

Melko tavallinen arki...

 Laitetaan välillä kuulumisia ihan tavallisesta päivästä, jossa kylläkin on ohjelmaa ihan riittävästi. Eli aamutouhujen jälkeen on kouluun lähdön aika. Kirsi ja Lidia jäävät vilkuttamaan ovelle, kun me muut lähdemme mopolla kohti koulua ja työtä. Tänään erikoista on se, että on itseasiassa thailaisten isänpäivä. Sitä vietetään kunikaan syntymäpäivänä ja kadulla näkyikin merkillisen paljon keltaisia paitoja. Keltainen on kuninkaan väri, joten siinä selitys. Alla olevaan kuvaan ei niitä osunut ihan niin paljon kun olin toivonut, mutta hyvällä tahdolla siitä saa jonkinlaisen mielikuvan :)
Torin "keltaista" vilskettä

Uskollinen mopo jo monen vuoden ajan - 6000km mittarissa
Bangkokin alueen työntekijät koolla - kuva edellisestä kokouksesta
Työpäivä alkaa pienellä hiljentymisellä toimistossa. Samalla pitää pikaisesti hoitaa joitakin odottavia asioita ennen palavereita. Päivä jatkuu Bangkokin alueen työntekijöiden kokouksella, jossa tällä kertaa pääsääntöisesti suunnitellaan tulevia tammikuun työntekijäpäiviä. Kokous kestää luultavasti lounaaseen, jonka jälkeen on vielä palaveri raamattukoulutukseen liittyen. Palaverissa mietitään lähetyksen kantaa Thaimaan raamattukoulutukseen liittyen ja tehdään suunnitelmia ensivuodelle.

Jossain välissä täytyy lapset viedä kotiin tai hoitaa kyyti jollakin toisella tavalla. Palaveri on luultavasti ohi neljään tai viiteen mennessä, jonka jälkeen kotiin. Tälläinen tuntuma tästä päivästä on aamulla....saa nähdä miten se todellisuudessa menee....

-tumppi-

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mukava on välillä lukea niistä tavallisista arkipäivistä, niitähän teillä niinkuin meilläkin suurimmaksi osaksi on. Noita mopoja näyttää katukuvassa liikkuvan melko paljon, lienee hyvä kulkuväline noilla kapeilla kaduilla.
Me valmistaudumme tämän päivän myyjäisiin, leivonnaiset ovat tuossa lähdössä matkaan ja käsityöt ovat jo paikallaan odottamassa asiakkaita.
Iloista ja siunattua joulunodotusta koko perheelle!!!