20.11.15

Marko Selkomaan vierailu

Aamulla veimme lapset kouluun ja Kirsi jäi raamattukoululle töihin. Minä lähdin ajamaan reilun 400km matkaa kohti Phitsanulokia. Jo Suomessa ollessamme kuulimme, että Marko Selkomaa tulisi vierailemaan Thaimaahan ja laitoimme päivät kalenteriin. Alunperin oli tarkoitus lähteä matkaan perheellä, mutta käytännönasiat sanelivat toisin.


Ajoin vähän reilun viiden tunnin matkan ja ehdin vielä iltapäivän opetukseen. Opetuksen aiheena oli Pyhän Hengen kaste ja armolahjat. Opetus oli syvällistä ja käytännönläheistä. Juuri sellaista opetusta, jota olen kaivannut kuulevani Thaimaan maaperällä. Vuosi sitten tein opinnoissani tutkimuksen siitä, kuinka Thailaiset pastorit ymmärtävät Pyhän Hengen kasteen. Tutkimus osoitti, että isolla osalla tiedot olivat vähän hataralla pohjalla. Markon opetus vastaa todellakin tarpeeseen ja rukoilen, että sillä olisi kauaskantoiset vaikutukset Thaimaan seurakuntiin. Vain Pyhän Hengen voimassa tämä maa voidaan saavuttaa ja seurakunnat voivat kasvaa.



Illalla läheisellä koululla oli saliin järjestetty evankeliointi tilaisuus, jossa Marko oli myös vastuussa. Ennen saarnaa oli tanssiesitys ja ylistysmusiikkia. Tänään perjantaina oli ensimmäinen ilta ja paikalla oli arviolta ehkä noin 250 ihmistä. Seuraaville illoille odotetaan enemmän väkeä.



Kokouksen päätyttyä söimme vielä kirkolla yhdessä ja sitten keräämään voimia huomiseen. Aamupäivän on vielä opetusta työntekijöille, jonka jälkeen lähdenkin ajamaan takaisin Chiang Raihin. 

Ei kommentteja: