Matka on alkanut

Pari viikkoa on mennyt taloa ja laukkuja pakatessa. Meillä lähtemisen teki helpommaksi se, että Kirsin vanhemmat siirtyvät asuttamaan taloamme, joten aivan kaikkea ei tarvitse pakata pois. Monet ovat kysyneet tunnelmia ja rehellisesti täytyy sanoa, että ei ole ehtinyt tuntua miltään. Ajatukset ovat olleet mukaan lähtevissä tavaroissa ja hoidettavissa asioissa. Toisaalta ei ole myöskään halunnut hirveästi päästää tunteita vallalleen....sen aika koittaa myöhemmin. Ehkä lentokoneessa...

Matkamme ensimmäinen etappi on nyt takana kun eilen illalla ajoimme Kuikasta Helsinkiin Tuomon vanhempien luokse. Reippaasti olemme kaikki selvinneet vaikka lapsiakin leiriviikon jälkeen varmasti väsytti. Aamulla heräsimme Lidian iloiseen kiljahdukseen "tänään me lähdetään Thaimaahan"

"Toinen erikoiskoe"

Sunnuntain vietimme Tuomon vanhempien luona Vuosaaressa ja tapasimme Tuomon sisaruksia. Serkukset saivat vielä kerran leikkiä yhdessä ja vanhemmat juoda kahvia. Viimeisiä käsimatkatavaroiden pakkauksia ja järjestelyjä tehtiin. Aika kului jälleen tavallista nopeammin ja pieni hoppu ja paniikki tuli kentälle lähdön kanssa. Ajoissa kuitenkin oltiin. Kentällä oli saattamassa ja matkalaukkuja toimittamassa myös Kirsin vanhemmat ja sisko. Kannattajista terveiset kävi sanomassa myös thaisolun Hannu Hietanen. Hyvästit heitettiin melko nopeasti ja tavoite oli, ettei kenenkään tarvitsisi itkeä. Tässä tavoitteessa melkein onnistuttiin…

Turkish Airlinesin lennolla matkasimme Istanbuliin,  josta muutaman tunnin vaihdolla kohti Bangkokia.

Déjà-vu

Pakkauslaatikoiden ja matkalaukkujen keskellä tulee tunne, että edellisestä muuttourakasta on liian vähän aikaa. Pakkaamisessa on toisaalta rutiinia, onhan tämä meille jo kymmenes muutto näiden reilun 14 avioliittovuoden aikana. Mutta helppoa muuttaminen ei koskaan ole - alitajunnassa erilaiset tunnelataukset jylläävät. Nyt vain ei ole aikaa jäädä tunteita pohtimaan.

Kannatuksemme ratkesivat siinä määrin myöhään, että touko - kesäkuu on ollut melkoista vilskettä. Tuomo jatkoi töitä toukokuun loppupuolelle ja Kirsillä töitä oli sovittuna kesäkuun puolelle. Ohjelmaa on muutenkin ollut paljon, sillä suhteita ja virallisia asioita on täytynyt hoitaa. Kiersimme vielä muutamien uusien kannattajien luona ja 24.5. lähes kaikki kannattajatahot olivat Tikkakoskella koolla. Ruut ja Henry Mononen olivat vierailulla tuossa helluntain tilaisuudessa ja jumalanpalveluksen jälkeen jatkettiin vielä palaverilla. Toukokuussa 16. päivä oli myös Tuomon valmistujaiset Keuruulla sekä kuun lopussa vielä sukulaisten ja ystävien kesken. Mukava oli vielä ennen lähtöä saada tuttavia kasaan. Kirsin vanhemmat tekivät suuren panostuksen valmistujaisten onnistumiseksi ja nyt ovat korvaamattomana apuna pakkaustouhuissa. Meidän onneksi Suomi-kodin ei tarvitse olla reilun viikon päästä täysin tyhjä, sillä saamme heidät jälleen asuttamaan taloamme seuraavan kauden ajaksi.
Juhannuksena ajamme Keuruulle parina päivänä (pe ja la), toivottavasti törmäämme mahdollisimman moneen siellä! Ensi viikolla isommat lapset pääsevät vielä seurakunnan leirille, ja sieltä sitten melkeimpä suoraan lentokentälle…

Team Lehtimäki Facebookissa

Olemme avanneet sivun myös Facebookiin https://www.facebook.com/teamlehtimaki. Sinne tulee ehkä hieman erilaisia ja arkisempia päivityksiä elämästämme. Facebook sivuamme voit seurata vaikka et itse olisikaan facebookin käyttäjä.

Vihdoin uutisia

Edellisen postauksen otsikko ”kärsivällisyys kasvattaa” sopii moneen kohtaan - myös niille, jotka ovat odottaneet päivitystä tilanteestamme. Tilanne on elänyt kevään aikana, joten on hyvä kertoa hieman tarkemmin kokonaisuudesta.

Olemme lähdössä kolmannelle työkaudelle Thaimaahan. Kohteena on Thaimaan pohjoisin lääni Chiang Rai. Siellä menemme Indo China raamattukoulun työyhteyteen ja tarkempi toimenkuvamme hahmottuu, kun pääsemme tutustumaan työhön ja keskustelemaan kasvotusten pastori Suraphongin kanssa. Omaan työnäkyymme kuuluu raamattukoulutus, Thaimaan seurakuntien oman lähetystyön käynnistäminen sekä lapsityö eri muodoissaan. Jippii -työ on ollut Kirsin sydämellä vuosia ja sehän on lähetystyön käynnistämistä ja lähetysinnon lisäämistä parhaimmillaan.  Näkymme mukaisilla osa-alueilla Indo Chinassa tehdään jo työtä ja syksyn aikana hahmottuu se, millä tavoin voimme olla tukemassa ja viemässä työtä eteenpäin.

Indo China Bible Training Center kampusaluetta

Lentoliput on jo ostettu ja lähdemme matkaan 28.6.2015. Chiang Raissa meillä on edessämme asunnon etsiminen ja lasten kouluun liittyvät asiat. Lasten koulunkäynti tuleekin olemaan yksi suurimmista muutoksista elämässämme, sillä lapset siirtyvät kansaiväliseen kouluun ja kieleksi opiskelussa vaihtuu englanti. Kesän aikana lapset joutuvat tekemään kielikokeita ja tämä on osasyynä siihen, että lähdemme jo kesäkuussa.  Lapsia ja perhettämme tässä muutoksessa on hyvä muistaa rukouksin.

Kevään aikana olemme vierailleet kannattajaseurakunnissamme ja vielä on kaksi paikkaa käymättä. Lisäksi Kirsillä on tulkkauksia vielä kesäkuun puolellakin eli ohjelmaa riittää aivan siihen saakka kunnes lentokentällä karistamme Suomen pölyt jaloistamme. Kiire Suomen arjessa ja työelämässä on valitettavasti aiheuttanut sen, että monta ihmistä jäi ja jää tapaamatta.

Kuten aiemmista teksteistä käy ilmi, kannatusten löytyminen on ollut melkoinen haaste. Tälle kaudelle meillä on kaikkiaan kahdeksan yhteistyötahoa. Emme ole vielä aivan päässeet tavoitteeseemme kannatusten osalta, mutta vajaus oli sen verran pieni, että lähettämispäätös tehtiin. Kannatusten osalta työ ei kuitenkaan ole tehty, sillä ei ole tarkoitus, että mitään tahoa kuormitetaan lähettämisen osalta liikaa. Jos haluat omalta osaltasi olla tukemassa työtämme, ota yhteyttä, niin linkitämme sinut oikeisiin ihmisiin. Sanonta ”pienistä puroista syntyy suuri joki” pitää paikkansa tässäkin tapauksessa. Yhteisellä rukouksella ja yhteisellä tuella saamme aikaan suuria asioita. Toteutetaan yhdessä ”Jumalan unelmaa”:

”Tämän jälkeen minä näin suuren joukon ihmisiä, joita ei kukaan voinut laskea,kaikista kansanheimoista, sukukunnista, kansakunnista ja kielistä. He seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä yllään pitkät valkeat vaatteet ja käsissään palmunoksat” (Ilm. 7:9)

Kärsivällisyys kasvattaa

Teemme jatkuvasti pieniä valmisteluja lähdön suhteen, mutta jostain syystä jokaisella kaudella meillä on ollut sama ongelma - kannatukset. Aiemmin ne ovat löytyneet aivan viime metreillä ja sitä tietysti toivomme tälläkin kerralla. Inhimillisesti tietysti toivoisi, että joskus asiat järjestyisivät sujuvammin, mutta kai kaikella on syynsä. Edelleen siis osa puuttuu...

Suuntana meillä tällä kaudella on Thaimaan pohjoisin lääni Chiang Rai, jossa asetumme Indo China Training Centerin työyhteyteen.

Kuinkas jatko?

Vuodenvaihteen tienoilla päätimme, että olemme jälleen valmiit pakkaamaan laukkumme ja lähtemään kolmannelle työkaudelle. Tällä hetkellä käytännönasioita järjestellään ja etsitään puuttuvia palasia. Suurinpana haasteena on vajaat kannatukset, johon yritetään kuumeisesti etsiä ratkaisua. Kasassa on noin 70%, mutta vielä hieman kaivattaisiin lisää.

Kannatusasiaa saa muistaa rukouksin...

Kohti kotia

Matka alkaa olla lopuillaan. Istun Bangkokin lentokentällä ja odottelen koneeseen nousua. Kone lähtee noin kolmen tunnin kuluttua Amsterdamiin ja sieltä jatko Helsinkiin. Yön vietän vielä Helsingissä ja sieltä aamulla bussilla kohti kotia ja rakkaita.

Tulin Bangkokiin perjantaina 24.10 illalla ja majoituin tuttuun hotelliin keskustassa. Lauantain kiertelin keskustassa ja hankin tuliaisia, joita lapset olivat toivoneet. Melko vähän oli lapsilla toiveita ja nekin yksinkertaisia. Thailaisia herkkuja - kuivattua kalaa tms. - joita ei Suomesta juuri saa.

Sunnuntaina lähdin aamulla Hermon -seurakuntaan ja raamattukoululle, jossa vietimme edelliset neljä vuotta. Oli mahtavaa nähdä ystäviä ja huomata, että he todella välittävät meistä. Kokoukseen tuli vielä saarnavuoro, johon ehdin varautua vain pienen hetken. Vähän mietitytti, kuinka kieli pitkän tauon jälkeen taipuu saarnaamiseen thaiksi, mutta yllättäen se sujui todella hyvin. Kokouksen jälkeen jäin kirkolle iltaan saakka. Söimme yhdessä ja juttelimme. Käväisin myös toisessa lähellä olevassa seurakunnassa tervehtimässä tuttuja.

Maanantain pakkailin ja kiertelin vielä keskustassa, sekä soittelin ystäville. Ja nyt tiistaiaamuna olen siis jo kentällä.

En ole aikaa Thaimaassa sen syvällisemmin pohtinut, mutta on jännä huomata, että elämä täällä on tuttua. Tutumpaa kuin Suomessa. Täällä tiedän miten toimitaan ja mitä tapahtuu…Suomessa huomaan olevan epävarmempi monessa tilanteessa. Luulisi, että Suomessa on helpompi hypätä sekaan ja jatkaa siitä mihin joskus jäi…kaikki pitäisi olla tuttua. Mutta asia tuntuu olevan päinvastoin….lähetin elämä taitaa olla aika sekavaa ja hämmentävää. Samalla olen yrittänyt ymmärtää mitä tämä tarkoittaa lastemme kohdalla. Lidia syntyi täällä ja hänen ensimmäinen kotinsa on täällä. Ja sinne Lidia myös säännöllisesti kaipaa….”mustaan kotiin” kuten hän sitä kutsuu. Lapsuudenkoti on jotakin, joka jättää muistoja ja kaipuun. Vanhempana toivon ja rukoilen, että voisimme antaa lapsille rikkaita kokemuksia, jotka korvaavat ”juurettomuuden” näiden matkalaukkulasten elämässä.

Perjantai aamu

Viimeinen yö raamattukoululla sujui vähän huonosti. Uni ei meinannut tulla ja hyttynen kiusasi. Sen vuoksi taisin olla hereillä kun oppilaiden kello soi 3.40. Torkuin omaan herätykseen saakka. Kello soi 5.20 ja pakkailin viimeiset tavarat. Sain vielä aamupalan ja kahvin ennen lähtöä.

Matka sujui ilman ruuhkaa. Matkalla totesin, että Indonesian liikenteessä on vain muutama yleisohje: aja niinkuin liikenteessä ei olisi muita. Jos kuitenkin havaitset muita liikenteessä, yritä olla kolaroimatta. Jos kuitenkin osut johonkin yritä osua mahdollisimman hiljaa. Jos autosi rikkoontuu tielle, niin korjaa se juuri siinä paikassa mihin se pysähtyi. Jos sinulla on tarve jutella jollekin tuttavallesi, voit pysähtyä ja jutustella vai se estäisi muiden liikkumisen. Näillä ohjeilla näyttää pääsevän pitkälle :) onni tässä kaikessa on se, että täällä ei ajeta kovaa kuten Thaimaassa. Liikenne on verkkaista ja siten täällä kai selvitään hengissä :)

Saavuimme kentälle 2h ennen koneen lähtöä. Kentällä tapasin vielä Ms. Shierleyn, joka oli kirkolla järjestämässä nuorisotapahtumaa.

Mutta nyt koneeseen ja kohti Jakartaa