Matka alkaa olla lopuillaan. Istun Bangkokin lentokentällä ja odottelen koneeseen nousua. Kone lähtee noin kolmen tunnin kuluttua Amsterdamiin ja sieltä jatko Helsinkiin. Yön vietän vielä Helsingissä ja sieltä aamulla bussilla kohti kotia ja rakkaita.
Tulin Bangkokiin perjantaina 24.10 illalla ja majoituin tuttuun hotelliin keskustassa. Lauantain kiertelin keskustassa ja hankin tuliaisia, joita lapset olivat toivoneet. Melko vähän oli lapsilla toiveita ja nekin yksinkertaisia. Thailaisia herkkuja - kuivattua kalaa tms. - joita ei Suomesta juuri saa.
Sunnuntaina lähdin aamulla Hermon -seurakuntaan ja raamattukoululle, jossa vietimme edelliset neljä vuotta. Oli mahtavaa nähdä ystäviä ja huomata, että he todella välittävät meistä. Kokoukseen tuli vielä saarnavuoro, johon ehdin varautua vain pienen hetken. Vähän mietitytti, kuinka kieli pitkän tauon jälkeen taipuu saarnaamiseen thaiksi, mutta yllättäen se sujui todella hyvin. Kokouksen jälkeen jäin kirkolle iltaan saakka. Söimme yhdessä ja juttelimme. Käväisin myös toisessa lähellä olevassa seurakunnassa tervehtimässä tuttuja.
Maanantain pakkailin ja kiertelin vielä keskustassa, sekä soittelin ystäville. Ja nyt tiistaiaamuna olen siis jo kentällä.
En ole aikaa Thaimaassa sen syvällisemmin pohtinut, mutta on jännä huomata, että elämä täällä on tuttua. Tutumpaa kuin Suomessa. Täällä tiedän miten toimitaan ja mitä tapahtuu…Suomessa huomaan olevan epävarmempi monessa tilanteessa. Luulisi, että Suomessa on helpompi hypätä sekaan ja jatkaa siitä mihin joskus jäi…kaikki pitäisi olla tuttua. Mutta asia tuntuu olevan päinvastoin….lähetin elämä taitaa olla aika sekavaa ja hämmentävää. Samalla olen yrittänyt ymmärtää mitä tämä tarkoittaa lastemme kohdalla. Lidia syntyi täällä ja hänen ensimmäinen kotinsa on täällä. Ja sinne Lidia myös säännöllisesti kaipaa….”mustaan kotiin” kuten hän sitä kutsuu. Lapsuudenkoti on jotakin, joka jättää muistoja ja kaipuun. Vanhempana toivon ja rukoilen, että voisimme antaa lapsille rikkaita kokemuksia, jotka korvaavat ”juurettomuuden” näiden matkalaukkulasten elämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti