21.10.14

Kohti Indonesiaa

Malesian Kuala Lumpurin jälkeen matka hiljalleen jatkui Jakartaan. Muistaakseni noin parin tunnin lennolla. Tälläkin välillä sain nukuttua hieman, mutta toive siitä, että voisin lennoilla jotenkin perehtyä opetukseen piti hyljätä. Ajatus ei millään pysynyt kasassa eikä ahdas tila mitenkään auttanut asiaa.

Jakartassa sain liput seuraavalle lennolle näppärästi ja ehdin hetkisen hengähtää myös. Kentällä oli myös netti, joten ehdin kotiin ilmoitella kuulumisia. Ulkona oli mukavan lämmin ilta ja ihmisten paljous toi mieleen jotakin tuttua. Olo tuntui omituisen kotoisalta….

Lento Palembangiin oli vähän myöhässä ja vielä koneessa jouduimme odottamaan lähtölupaa. Loppujen lopuksi taisimme olla noin 45minuuttia jäljessä aikataulusta. Olin koneessa ainoa ulkomaalainen, mutta Palembangin kentällä pääsin edellistä kertaa helpommalla, sillä olin hoitanut maahantuloselvitykset jo Jakartassa. Kentällä minua oli vastassa raamattukoulun henkilökuntaa ja lähdimme samantien ajamaan kohti raamattukoulu. Matka tuntui jotenkin pidemmältä kuin viimeksi ja väsymys alkoi painaa. Liikenne oli myös paljon hullumpaa kuin olin muistanut. Puolet mopoista ja autoista ajoi ilman valoja tai parkeilla pilkkopimeässä. Voitte myös arvata, ettei kovin monella jalankulkijalla ollut heijastinta.

Pääsimme perille hieman ennen puoltayötä paikallista aikaa eli noin klo 20 Suomen aikaa. Matka kesti siis kaikkinensa Kuikan kotiovelta lauantai aamun kello 10 sunnuntai iltaan klo 20. Uni tuli melko helposti, mutta yöllä heräsin monta kertaa epätodelliseen tunteeseen ”missä ihmeessä mä olen”. Laulu ja rukous alkoi kuulua kello 4 aamulla ja sen siivittämänä aloin kerrata viikon opetusta.

Kokemus opettamisesta edelliseltä vuodelta oli ollut positiivinen, mutta aina viikon aloittaminen hieman jännittää ja sitä miettii moneen kertaan, onko valmistautuminen ollut riittävää. Tulkkina opetuksessa toimii viimevuodelta tuttu Ruut ja ensimmäisen vuoden oppilaita on kaikkiaan reilu 90. Maanantaina opetussessioita oli 4 kertaa 1,5h ja illalla saarna kokouksessa. Tämän päivän eli tiistain ohjelmasta ei vielä ihan tarkalleen ole tietoa. Aika näyttää….

Tähän mennessä oppilaiden kanssa on käyty läpi sitä, kuinka lähetystyö näkyy Vanhassa Testamentissa. Abrahamille annettu tehtävä olla siunauksena kaikille kansoille (1. Moos. 12:1-3) löytyy Raamatusta erilaisissa lainauksissa ja viitteissä kaikkiaan 395 kertaa. Siinä riittää ihmettelemistä meille kaikille…. Jumala on alusta alkaen tarkoittanut, että Hänen nimensä ja voimansa tulee tunnetuksi kaikkialla.

Netti on tällä hetkellä sen verran huono, ettei kuvia voi lisätä. Laitan niitä mukaan myöhemmin....

Ei kommentteja: