Sain aloittaa itsenäisyyspäivän rattoisasti heräämällä klo 4.15. Lähdimme Arton kanssa ajelemaan kohti Phitsanulokia, josta olin löytänyt mieleiseni auton. Matkaa oli noin 350km, mutta vuorten yli ajaessa aikaa kului. Auto oli nuoren opettajan "kolmosauto", joten se osottautui loistoyksilöksi, vaikka ikää onkin jo 6 vuotta. Kilometrejä oli kertynyt vasta 70 000. Myös matka takaisin kotiin oli miellyttävä yllätys. Auto kulkee kuin ajatus niin maantiellä kuin kaupungissa. Ilmeisesti hyvää kannatti odottaa.
Auton ostossa auttoivat ystävämme pastori Kasem ja vaimonsa Kapkam. He pitivät huolta siitä, että kaikki sujui pykälien mukaan. Saimme myös levätä hetken orpokodilla, joka oli tullut tutuksi pari vuotta aiemmin. Jälleen palautui mieleen tuon työn tärkeys - on olemassa ihmisiä, joilla ei oikeasti ole mitään eikä ketään.
Mieleeni tuli tapaus kahden vuoden takaa, kun tapasimme Kirsin äidin kummitytön tuolla samalla orpokodilla. Halusimme ostaa hänelle jotakin ja lähdimme yhdessä kauppaan. Arkaillen tyttö esitti 24 värisen puukynäsarjan ostamista (ehkä noin 1 euro). Kyselimme, että eikö olisi mitään lisäksi : "voisinkohan ostaa siskolleni pienet värikynät ettei hän olisi ilman". Kuluneen vajaan kahden euron jälkeen koetimme vielä saada jotakin ostettua. Vihdoin tyttö sanoi, että hän on aina halunnut "prinsessakenkiä". Matkasimme vielä kenkäkauppaan ja ostimme kengät (noin 4 euroa). Sitten oli kaikki hankittu......
Tumppi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti