15.11.07

Suomalaisia tuulahduksia



Talvi on saapunut, niin meille tänne ChiangMaihin, kuin kuulemma Suomeenkin. Täällä aamuisin lämpötila on hädintuskin +20 astetta, ja lapset lähtevät kouluun takki päällä. Myös Kirsi-kylmävarvas on kaivanut sukat esiin, alakerran kaakelilattia kun on aamuisin viileä. Yöt nukutaan paksujen täkkien alla. Siis talvi on todellakin täällä. :) Joulua kohti mennessä lämpötilat vielä laskevat. Kuulemma uutisissa oli sanottu, että tästä vuodesta ennustetaan ennätyskylmää, ja thailaiset varautuvat helmikuulle asti jatkuvaan kylmyyteen. Joulukin on tulossa, siitä kertoi jo viime viikolla kauppoihin ilmestyneet joulukoristeet ja joulukortit.

Meillä on meneillään "loppurutistus" kielenopiskelussa. Kielitunteja on vielä kaksi viikkoa, ja sitten matkaamme Bangkokiin kielikokeeseen. Hieman alkaa olla perhosia mahanpohjassa...

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet todella erikoiset, sillä olemme tavanneet hurjan paljon suomalaisia! Ensin Fidan gender-asiantuntijat kokoontuivat ChiangMaissa (lisätietoja GENDERistä voit lukea TÄÄLTÄ.) Tuolloin tänne saapui gender-asiantuntijoita ainakin Afrikan, Intian, Euroopan ja Etelä-Amerikan kentiltä, sekä Suomesta toimistolta. Pääsin mukaan pariin kokoontumiseen, ja kylläpä oli mukava tavata suomalaisia naisia!!! Sitten seuraavalla viikolla täällä ChiangMaissa oli suomalaislähettien palavereita parina päivänä, ja saimme Touruset meille yövieraaksi muutamaksi päiväksi. Viiden päivän aikana ehdimme tavata monia suomalaisia lähettejä ja jutustella tulevista haasteistamme vanhempien konkareiden kanssa, joilla on jo hieman erilaista näkökulmaa tämän maan asioihin.

Erityisen iloisia olimme tulevan naapurimme Seijan tapaamisesta, tulemmehan olemaan lähimmät suomalaiset työtoverit idässä. Tungosta tuossa lähes 2 miljoonan asukkaan läänissä ei suomalaisten lähettien osalta ole, sillä tällä hetkellä siellä on työssä ainoastaan Pirjo ja Seija. Keväällä siis Pirjo lähtee tauolle ja me menemme Pirjon asemapaikalle.

Eilen tapasimme erään thailaisen liikemiehen, johon olemme tutustuneet Reijo-vaarin työkuvioiden kautta. Kävimme yhdessä syömässä ja jäätelöllä koko perheena. Hän oli ollut Suomessa käymässä muutama viikko sitten ja toi mukanaan tuliaisia mummulta ja vaarilta Helsingistä: Itsenäisyyspäiväpussukka piti sisällään sini-valkoisen kynttilän, pieniä Suomi-lippuja ja sinisiä lautasliinoja!!! Ihana paketti, kiitos kovasti!!!!

Viimeviikolla posti toi toiselta mummolta paketin, jonka kätköistä löytyi myös suomalaisia herkkuja ja lukemista. Tuollaiset paketit ovat todella mieluisia! Jälleen kerran uudet lelu-mainoslehdet olivat suur-suosikit lapsille, ja niitä selaillaan joka päivä... ja sen mukana öitä jouluun lasketaan jo :)

Dani tutkii uutta lelukirjaa

Ei kommentteja: