20.1.07

Uusi vuosi ja uudet haasteet

Uusi vuosi on ehtinyt jo näin pitkälle - ihan huomaamatta. Tammikuuhumme on kuulunut vieraita ja thailaiset työntekijöiden "talvipäivät" Bangkokissa.
Joulukuun lopussa saimme vieraaksemme viisihenkisen ystäväperheemme Bangladeshista. Viikko oli tosi mukava ja lapset nauttivat kovasti suomenkielisistä kavereista!! Kiersimme ystäviemme kanssa monissa paikoissa, yksi hienoimmista oli vielä tammikuun loppuun saakka oleva kukkanäyttely Royal Flora Expo, joka sijaitsee "melkein meidän naapurissa". Tuntui hyvältä vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia ensimmäisen vuoden tuntemuksista lähetyskentällä toisen lapsiperheen kanssa.
Adamsit lähtivät torstaina, ja maanantaina Tumppi suuntasi Henryn ja Ruutin autolla kohti Bangkokia. Siellä oli nelipäiväiset Thaimaan Täyden Evankeliumin seurakuntien vastuunkantajien päivät. Kirsi jäi lasten kanssa kotiin.

Torstaina Tumppi saapui kotiin tuoden tullessaan uudet vieraat Suomesta. Tällä kertaa Kirsin serkku tuli kyläilemään miehensä ja pian 2-vuotiaan tyttärensä kanssa. Viikko kului jälleen nopeasti tutustuttaen vieraita Thaimaan kulttuuriin, ruokaan ja nähtävyyksiin. Viimeisenä iltana pidimme hieman etukäteen Danin kolme- ja Moonan kaksivuotissynttärit jäätelökakun äärellä.
Nyt on lomat vietetty ja maanantaina alkaa jälleen arki kielituntien muodossa...

Ei kommentteja: