5.7.08

Parin kuukauden kuulumisia Kirsin näppikseltä



Kuukausi on jo kulunut siitä, kun minä Kirsi olin käymässä lasten kanssa Suomessa. Tuolla pikaisesti päätetyllä omakustannematkalla olimme pääosin sukulaisten luona, ja yksi tärkeimmistä tapahtumista oli siskoni Virven vauvan syntymä 17.5.

Uusi "Masi"-serkku otettiin iloisena vastaan!

Olemme iloisia, että saimme olla paikalla tutustumassa uuteen serkkuun, ja myös hieman apuna alun vauvan hoidossa ym. Saga ja Danikin olivat innoissaan vaihtamassa vaippaa ja auttamassa :)

Lapset pääsivät myös vierailemaan oman srk:n pyhäkouluun, jota mummo piti.

Kun palasimme Thaimaahan 3.6., pian 16-vuotta täyttävä serkkuni Karoliina tuli samalla koneella tänne meille vierailulle. Heti alkuun menimme Bangkokiin erään lähettipariskunnan tyhjään asuntoon, he kun ovat Suomessa lomalla. Heti ensimmäisenä iltana alkoi tapahtua: Olimme juuri päässeet lentokentältä majapaikkaamme ja saaneet ruokaa suuhumme, kun Daniel tipahti olohuoneen sohvalta lyöden päänsä tiikkipuiseen sohvapöytään. Verta tuli reippaasti ja patti oli aikamoinen, joten lääkärireissuhan siitä tuli. Emme tunne Bangkokin alueen sairaaloita, joten kurvasimme ensimmäiseen eteen tulevaan suht' siistin näköiseen klinikkaan. Lääkäri tuli paikalle alle minuutissa, ja vajaan 10 minuutin kuluttua pojalla oli jo 4 tikkiä päässään. Joten vauhdikkaasti alkoi olomme täällä!

Danin tikkipää...


Jokiajelulla Bangkokissa näkee monenlaisia asuntoja.


Jokiajelulla tapaamamme lisko 

Parin päivän kuluttua lähdimme sitten ajamaan kohti itä-Thaimaata ja kotia. Reilu 200 km ennen kotia pysähdyimme vessaan, ja Tumppi nousi autosta jaloittelemaan, jolloin hän huomasi miehen pään kokoisen öljyläntin auton alla ja öljyä valui koko ajan lisää. Huoltoaseman työntekijä soitti ystävälleen, jolla on autokorjaamo, joka tulikin paikalle kohtapuoliin. Mies koitti korjata vikaa jo siinä paikanpäällä (mm. vaihtaen öljynsuodattimen ja öljyt - jolloin laski vanhat öljyt suoraan maahan asvaltille... me katsoimme hieman ihmeissämme sitä sotkun määrää....) siinä onnistumatta.

Öljynvaihto meneillään huoltoaseman parkkipaikalla... 

Sitten lähdimme matkaan kohti hänen korjaamoaan. Oli sunnuntai-ilta, ja kello lähenteli kahdeksaa, joten oli jo aivan pimeää. Lyhyestä virsi kaunis: korjaamon pihassa oli kaksi öljymonttua, joista toisen päälle oli parkkeerattu kaksi autoa peräkkäin, emmekä sitä heti huomanneet. Lapset koittivat saada aikaansa kulumaan ja juoksivat ympäri pihaa- jolloin Dani oikaisi noiden kahden auton välistä Sagaa vastaan - eikä huomannut kuoppaa. Olimme aika lähellä, mutta silti huomasin, kuinka poika ehti pudota syvään kuoppaan. Tumppi juoksi Danin perään, ja kumartui jotenkin ihmeellisesti pojan perään ojentaen kättään. Ja vaikka minä olin varma, että pahin oli tapahtunut, (huusin jo suoraa huutoa), niin jotenkin ihmeellisesti oli Tumppi onnistunut osumaan pojan t-paidan kaulukseen, ja nosti Danin kauluksesta ylös. Paidan kaulus venyi suuremmaksi kuin helma, sillä enkelit auttoivat Tumppia ylettymään poikaan (tai jarruttivat Danin matkaa).

Olin juuri edellisenä yönä nähnyt unta, jossa lapset joutuivat vaarasta toiseen, ja välillä yritin pelastaa heitä merestä hukkumasta tai jonkun pedon kidasta ja välillä jostain muualta vaaranpaikoista. Heräsin hikisenä ja ahdistuneena, ja hoin itselleni, etten jaksa, enkä pysty enää lapsiani suojelemaan joka paikasta. Ja kun sanoin nuo sanat ääneen, tuli minulle vastaus; Eihän minun tarvitsekaan, sillä heillä on suojelija ja varjelija, joka ei väsy eikä nuku! Nousin rukoilemaan ja sain siunata molempia lapsiani siinä yön hetkenä. Siinä rukoillessani Jumala näytti minulle kuvat molempien lasten kohdalla, kuinka Hän tulee käyttämään kumpaakin erikseen.
Kun sitten seuraavana iltana Dani meinasi pudota, tajusin, että tuo tapahtuma oli jatkoa edellisen yön unelle. Luottamus Jumalan loppumattomaan huolenpitoon sai jälleen vahvistuksen.

Kotiinpalattuamme alkoi paluu arkeen. Pöly ja hämähäkinseitit olivat aloittaneet valloituksensa. Pyykkiä sai pestä ihan urakalla. Seurakunnassa Tumppi oli tehnytkin koko ajan töitä opettaen ja rohkaisten thailaisia tiimiläisiä. Tällä hetkellä hän opettaa lisäksi Raamattua kahdelle naistyöntekijällemme, Phatille ja Käew:lle kaksi kertaa viikossa. Nyt he ovat käyneet Vanhan Testamentin perusteet läpi, seuraavana on edessä Uuden Testamentin kurssi. Naiset ovat todella innokkaita oppimaan uusia asioita, ja he kertovat, kuinka kerta kerralta Raamattu avautuu heille aivan uudella tavalla!


Kid's clubin tarkkaavaisia kuuntelijoita

Lauantain lasten kerhossa, Kids Clubissa oli kolmen kerran aikana käynyt yhteensä reilu 30 eri lasta, joka lauantai paikalla on ainakin 20 lasta. Joka kerta paikalla on ollut myös ainakin yksi uusi lapsi. Ilokseni huomasin, että yhdessä thailaisten kanssa tekemääni lapsityön opetussuunnitelmaa oli käytetty ja se oli koettu hyväksi. Opettelemme uusia lauluja lasten kanssa, sekä panostamme Raamatun kertomuksissa sovellusta meidän arkipäivän elämään. Thaimaan historiankirjoista ja lasten koulukirjoista löytyy paljon erilaisia tarinoita, ja haluamme osoittaa näin, että Raamatun tarinat eivät ole samanlaisia, vaan niiden takana on Elävä Jumala, joka elää ja toimii myös tänä päivänä meidän jokaisen elämässä. Lapset kuuntelevat hiljaa ja ovat innoissaan. Jotain lasten innokkuudesta kertoo myös se, että paikalla ollaan ajoissa. Vaikka kerho alkaakin vasta klo 10, lauantaina kirkon ovet aukaistaan aamuseitsemältä. Ja joka kerta ryhmä lapsia on oven takana jo odottamassa!!! Tätä ei ole varmaankaan monella paikkakunnalla Suomessa tapahtunut?? 

Phat ja Käew käyvät lasten kodeissa vierailulla, ja kyselivät vanhemmilta, mitä lapset ovat pitäneet kerhosta. Eräs äiti sanoi, että saa joka aamu herätellä tyttöään kouluun - paitsi lauantaisin. Tänään lauantaina oli lähtenyt jo paljon ennen seitsemää odottelemaan, milloin ovet aukeavat!

Nyt meillä on haasteena (ja rukousaiheena myös teille) juuri noiden lasten perheet. Toivomme ja rukoilemme nimittäin, että tällä lasten työllä saisi olla myös hedelmää, että lapset saisivat ottaa Jeesuksen vastaan omaan elämäänsä. Sitä ennen meidän pitää tavoittaa perheet, jotta ovet eivät sulkeutuisi lasten kiinnostuttua uskon asioista syvemmin. Ja samoin rukoilemme, että lasten kautta voisimme tavoittaa koko perheet evankeliumilla.
Näillä kotivierailuilla olemme jo saaneet hyvää palautetta, ja Phat ja Käew ovat saaneet kuunnella ihmisten sydämellä olevia asioita. Monilla lapsilla on hyvin rikkinäiset kodit, hankaluuksia on paljon. Useat asuvat isovanhemmillaan, on perheväkivaltaa jne.

Kerroin Tikkakoskella kokouksessa ollessani kirkon tilojen omistajasta, vuokraemännästämme, joka oli tuolloin eräänä perjantaina tullut kirkolle, ja pyytänyt, että hänelle kerrottaisiin, mitä kristinusko tarkoittaa. Viisi tuntia istuttuaan ja kyseltyään juurta jaksain asioista ja saatuaan mukaansa lähtiessään pinon luettavaa, hän jäi rukouksiimme. Seuraavana sunnuntaina hän tuli ystävänsä kanssa kokoukseen. Jatkamme yhä rukousta tuon naisen puolesta!

Toinen nainen, jonka jätämme rukouksiinne, on mää Mariwan, entinen poliisi, n. 60 vuotias nainen, joka asuu kirkon lähellä. Hän tulee lähes joka päivä kirkolle ja on todella kiinnostunut uskon asioista. Hän on reilun kuukauden nyt käynyt kokouksissa, ja vienyt Raamattuja myös ystävilleen. Reilu viikko sitten hän oli tullut kirkolle ja sanonut Phatille, että hän haluaisi oppia lisää Raamatusta, ja sunnuntaisin ehtii kuulla niin vähän! Voisitteko ruveta hänelle opettamaan ekstraa päivittäin!!! Ja niin hän on siitä lähtien joka päivä tullut kirkolle opiskelemaan Raamattua! Samoin hän kertoo kiertävänsä väliajat kaikkien tuttujensa luona kertomassa Jeesuksesta! Muistakaa rukouksin tätä naista. Hän tuntee kylällä paljon ihmisiä, ja voi näin olla todellinen avainhenkilö Rattanaburin avautumisessa evankeliumille!

Ja vielä eräs rohkaiseva osoitus siitä, että jotain on tapahtumassa. Torstaina meillä oli koko päivän kestänyt rukouspäivä, jokainen otimme vuorollamme 2 tuntia henk.koht. rukousta kirkolla, ja lisäksi oli aamulla ja illalla yhteiset rukouskokoukset. Oman rukousvuoronsa jälkeen Phat meni istumaan pihaan ja mää Mariwan, sekä eräs toinen uskonasioista kiinnostunut nainen tulivat istumaan siihen myös ja juttelemaan. Kirkon edessä on meneillään tietyö, ryhmä tientekijöitä laittaa sadevesiputkea maahan. Eräs tietyö-nainen kävi Phatin juttusilla jo aamulla, ja Phat antoi hänelle traktaatteja ja Raamatun. Iltapäivällä tuo sama nainen tuli, ja sanoi jo lukeneensa traktaatit ja haluavansa kuulla lisää, miten Jeesuksen voi oppia tuntemaan. Phat kertoi meille, ettei hän ehtinyt itse suutaan aukaista, kun nuo kaksi vielä seurakuntaan kuulumatonta naista olivat alkaneet kertoa Jeesuksesta! Hän sanoi, että naiset kilpaa kertoivat, niin paljon kuin olivat itse parin viikon aikana oppineet, mitä Jeesus voi hänen elämässään tehdä. Phat on ollut täällä Rattanassa jo seitsemän vuotta evankeliumin työssä, ja tämä on hänellekin aivan ihmeellistä: ihmiset tulevat seurakuntaan jo valmiiksi janoisina, kysellen: Mitä minä voisin tehdä, että oppisin tuntemaan tämän Jeesuksen?! Opettakaa meitä!


Lisää valokuvia voit käydä katsomassa
http://picasaweb.google.com/teamlehtimaki/ToukoKesKuu2008

26.5.08

Naistenkokous

Naisten välinen yhteys oli selvästi nähtävissä


Eilen minulla oli etuoikeus vierailla naistenkokouksessa Surinissa. Vein kokoukseen tiimimme jäseniä ja yhden seurakuntalaisen. Yhdessäolosta näkyi selvästi ilo ja vapaus. Istuessani salin takaosassa siunasin tuota joukkoa, joka tulee tekemään vielä suuria asioita läänissämme ja läänin rajojen ulkopuolella.



Ohjelmassa oli paljon ylistystä ja rukousta

Kokouksia järjestetään käsittääkseni parin kuukauden välein, ja niiden tarkoitus on koota yhteen läänin naiset, jotta he voisivat rakentua ja rohkaistua yhdessä. Naistoimikunta on aktiivinen jaosto koko Thaimaassa ja Surinin naiset ovat hyvin aktiivisia kaikessa toiminnassa.

Thaimaahan lähetetään edelleen uusia lähetystyöntekijöitä, mutta asetelma on kovasti erilainen nykyään. Jouduin tuossa kokouksessa jälleen kerran toteamaan sen, että Thaimaan seurakunnilla on paljon opetettavaa Suomen seurakunnille. Tästä hyvänä esimerkkinä on läänin seurakuntien välinen yhteistyö.

Tumppi

20.5.08

Kyläilyä

Maanantai

Maanatai on meillä varsinainen vapaapäivä, mutta halusin kuitenkin lähteä kiertelemään mopolla ympäriinsä. Aikani kierreltyäni osuin tutun kyläpäällikön talolle. Paikallisen tavan mukaan he kutsuivat minut rupattelemaan. Koska hän oli se, joka tuli häätämään vaarattoman käärmeen pihaltamme, siitäkin tietysti puhuttiin. Yritin selitellä, että eihän sitä voi kaikkia käärmeitä tuntea, kun meillä on Suomessa vain yksi vähän vaarallinen ja sitäkin pitää etsiä. (keskustelusta sisuuntuneena rakensin samana iltana käärmeenpyydystimen, Kirsin hankkimien ohjeiden mukaan. Ei tarvii auttaa enää :) ). Kyselin samalla, että kuinkahan paljon vaarallista kobraa tapaa täälläpäin. Kaikki osoittivat kymmenen metrin päässä olevaa metsää. Siellä niitä kuulemma oli, mutta eivät muistaneet milloin viimeksi olisi purrut ihmistä. Ihmisillä kun on tapana ottaa ne kiinni ja syödä.

Pääasia kuitenkin oli se, että sain istua heidän kanssaan ja tehdä tuttavuutta. Tiimimme tavoite on aloittaa työtä juuri tuossa kyläyhteisössä, joten on tärkeää, että minäkin voin tutustua ihmisiin ja heidän elämäänsä tuolla alueella. Huoli maatalouden koneellistumisesta painoi kovasti kyläpäällikön mieltä....ihmisiltä loppuu työt.

"käärmeenpyydystin" 2 metriä pitkä putki,jonka päässä on lenkki.
Käärme olisi tarkoitus saada luikertelemman lenkin läpi, ja sitten kiristetään narusta vetämällä.
Helpommin sanottu kuin tehty???
Tiistai
Tänään kävimme tiimiläisemme Kaewn tai suomeksi Kääon isoveljen luona. Hän asuu hieman kauempana, joten ajoimme autolla koko neljän porukka heidän kotiinsa. Istuimme ja rupattelimme muutaman tunnin ( paljon tosin meni minulta murteen takia ohi). Isäntä tarjoili myös hedelmästä tehtyjä herkkuja ja koska hedelmän nimi oli minulle vieras, niitä lähdettiin hakemaan puusta eri kypsyysvaiheissa. Nimeä en muista enää ja suomeksi sitä tuskin on. Hedelmä muistuttaa hieman kookosta, mutta sen kuori on todella paksu ja kova. Syömistä on sisällä vain pari lusikallista ja maku on melko "mauton". Valitettavasti kuvia ei ole....ne kertoisivat paljon enemmän. Kaew haluaisi perustaa tuohon kotiin ryhmän, jossa voisimme opettaa ja keskustella kristinuskosta kyläläisten kanssa. Koska kylällä ei ole uskovia, olisi tarkoitus antaa heille mahdollisuus perehtyä asioihin ja sitä kautta johtaa heitä eteenpäin.


hedelmiä hakemassa
Tumppi

12.5.08

Sadetta ja matelioiden metsästystä


Sadekausi taisi sitten alkaa. Iltapäivisin, yleensä klo 14-15 aikaan alkaa sade, joka saa pian kadut täyttymään vedestä. Ilmakin viileni sateiden tultua mukavasti, nytkin vaivaiset +30 astetta varjossa. Kosteus tosin lisääntyi, joten nihkeä olo jatkuu edelleen. Ukkoset riepottelevat myöskin ympäröivää luontoa kohtalaisella voimallaan. Kun kunnon tuulenmyräkkä tulee, niin torimyyjien varjot lentelevät, ja hedelmät tippuvat puusta.


Sade toi myöskin sammakot pihaan. Pikkurillin kynnen kokoiset ja vähän suuremmat vauvasammakot - joita on kymmeniä - pomppivat pitkin pihaamme. Ne olivat alkuun mielestämme ihan hellyyttäviä, kunnes tänään aamupäivällä paljastui niiden olon varjopuoli... Uljas vahtikoiramme Mindi, joka on ehtinyt jo 5 kk:n ikään, haukkui tänään ihan uudella "haukkuäänellä" pihassa, ja sai Tumpin menemään ulos. Ja kuinka ollakkaan, pihassa oli meneillään kahden luontokappaleen valtataistelu. Käärme uhitteli Mindiä ja Mindi haukkui.

Yritimme huutaa Mindiä pois, mutta minkäs koira luonnolleen voi - eihän sitä pois saaliinsa luota saanut. Ja vielä kun onneton käärmeenrotale nosti päätään ja pullisti niskaansa Mindille, niin haukku vain yltyi. Tumppi uskaltautui kuitenkin hakemaan koiran pois ja sisälle kiusaamasta käärmettä enempää.. Se koittikin heti Mindin mentyä paeta paikalta, mutta väärään suuntaan - takapihallemme, josta ei ole poispääsyä. Käärmeen väritys oli meidän silmäämme erityinen (siis emme olleet ChiangMain "käärmetalossammekaan" tuon näköiseen otukseen törmänneet), joten päätimme olla ronkkimatta tuota n. 1,5 metrin mittaista lieroa. Soitimme kirkolle, ja tiimiläisemme Phat soitti kylältä tuntemamme miehen meille avuksi. Tuo mies hätisti käärmeen pihasta pois, ja sanoi sen olevan vaaraton sammakonsyöjä. Mutta olipas taas pulssianostattava kokemus!

(Nettitutkimuksen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että tapaamamme käärmetys oli Coelognathus radiatus, eli Copperhead Rat Snake. Suomessa jotain vastaavaa rottakäärmettä myydään eläinkaupassa n. 100 euron hintaan... )

Tässä kiinnostuneille linkki Thaimaan myrkyllisiä eläimiä - sivustolle:
http://www.siam-info.de/english/poisonous_animals.html

urhea käärmekoiramme Mindi ja Dani

20.4.08

Tiedote - Hengissä ollaan

Reilu 3 viikkoa on kulunut muutostamme ja jotkut jo kaipailevat tietoa olostamme. Niin paljon on muuton yhteydessä ja sen jälkeen tapahtunut, että en tänään kaikkea kirjoita. Yritämme (lue: Kirsi tekee) saada ystäväkirjeen tehtyä lähiaikoina ja siitä tekstistä voitte lukea tapahtumista seikkaperäisemmin.
Lyhyt katsaus kuuluu näin. Olemme asettuneet uuteen asuntoomme ja noin 90% tavaroista on purettu/paikoillaan. Sairastimme lähes kaksi viikkoa yhdessä ja erikseen. Saga tuli juuri jälkitarkastuksesta ja sai terveen paperit. Alamme siis vihdoin olla kunnossa.
Työtä seurakunnassa olemme aloitelleet tutustumalla työntekijöihin ja työhön. Lisäksi kaupunki ja sen asukkaat ovat tulleet tutuiksi tarvikkeita etsiessä.

Iloinen lisä elämäämme tuli Sirpa-mummon myötä noin viikko sitten. Lapset nauttivat mummon läsnäolosta ja me aikuiset tietysti myös.

myöhemmin siis lisää....

-Tumppi-

27.3.08

Hyvästit ChiangMaille


Tavarat alkavat olla laatikoissaan ja pakattuna, nyt enää muutaman tunnin unet vanhassa kodissa, ja sitten huomenna (perjanaina) aamulla tulee muuttoauto hakemaan tavarat.
Niin kuin Tumppi kirjoitti, viimeiset viikot ovat kuluneet vauhdilla. 
Tässä muutaman kuvan kera, mitä mm. on tapahtunut viikon sisällä:

Viikko sitten vietimme Tumpin 30-vuotissynttäreitä ystäviemme Erik, Mariaana ja Erika Klarin kanssa. Syntymäpäiväsankarin ilmekin sen kertoo, että on hänen ensimmäinen kertansa japanilaisessa ravintolassa :)


Tiistaina vuokraemäntämme tuli tyttärensä kanssa hyvästelemään meidät. Ja sitten piti ottaa vielä yhteiskuva koko poppoolla... Olimme hänen ensimmäiset ulkomaalaiset vuokralaisensa, joten hän halusi meistä kuvan muistoksi!


Keskiviikkona tapasimme entisen kielenopettajamme Tukkataan perheineen. Heidän pieni Green-poikansakin on jo ehtinyt 7 kk;n ikään. 

Sieltä siirryimme Sagan ja Danielin kouluun hakemaan heidän todistuksensa ja portfolionsa. Lapset hyvästelivät vielä sekä koulun kivan pallomeren, että opettajat. Vaikka nyt on koululaisten kesäloma, ovat opettajat kuitenkin töissä koko ajan. He olivat ainoastaan viikon lomalla heti koulun juhlien jälkeen, ja senkin loman he viettivät yhdessä koko opettajaporukan kanssa rannalla! Mitäs Suomen opettajat ovat mieltä tästä mallista?? :)



Äkkiä on ensimmäiset 2,5 vuotta täällä ChiangMaissa kulunut. Nyt on kuitenkin tullut aika jatkaa matkaa... Yhtä asiaa olemme tässä viime päivinä ihmetelleet: 
Kuinka kummassa kolmesta matkalaukullisesta on voinut tulla rekkalastillinen tavaraa???

22.3.08

Lämmin tuulahdus

Tällä tropiikissa arki tuntuu yhtälailla arjelta kuin Suomessakin. Useimmiten palmuja, vuoria ja eksoottisia liskoja ei juurikaan noteeraa. Välillä kuitenkin tulee vastaan "epätodellisia" hetkiä, jolloin ihmettelee sitä, että olemmeko todella täällä. Minulla oli eilen sellainen. Pari viikkoa jatkuneen kuumuuden ja tuskaisen olon jälkeen alkoi tuulla. Tuuli monesti tarkoittaa sadetta ja menin ulos tarkastelemaan taivasta. Seisoessani ulkona, suljin silmäni ja tunnustelin lämmintä tuulta. Suomessa ei tällaista lämmintä tuulta ole edes kuumimpana kesäpäivänä......arkista, mutta kuitenkin hieno kokemus.
Tänään tilanne onkin sitten ollut toinen. Tuulesta ei ole tietoakaan, saati sitten sateesta. Lämpötila on vaihdellut viime viikot 33-36 asteen välillä talomme varjoisalla puolella. Tänään taisi kivuta 34 asteeseen varjossa. Pakkaaminen on ollut tuskaista ja mikäli ei yläkerrassa pidä ilmastointia päällä, nousee sisälämpötila lähes 40 asteeseen. Laatikot kuitenkin täyttyvät pikkuhiljaa, paljolti Kirsin toimesta. Kaiken pitäisi olla valmista 28.3, kun muuttoauto tulee noutamaan kuormaa.

Viime viikkojen tärkeimpiin tapahtumiin kuuluu lasten koulun päättäjäiset 9.3. Saga valmistui esikoulun 3.-luokalta ja Daniel 1.-luokalta. Sagan luokka sai osakseen erityistä huomiota, sillä he lopettivat esikoulun ja ovat valmiita siirtymään varsinaiseen kouluun. Lisäksi jokaiselta luokalta oli erilaisia tanssiesityksiä. Lopuksi syötiin makoisa ateria ja sekä Saga että Daniel hyvästelivät ystäviään. Opettajia käymme vielä tapaamassa ennen muuttoa.


Sagan luokka rehtorin kanssa valmistujaiskuvassa


Saga vastaanottaa todistuksen


Danin luokka vauhdikkaassa esityksessään

Olemme myös tavanneet ystäviämme ja lähettitovereitamme. Muutto lähes 1000km:n päähän tarkoittaa sitä, että monia heitä emme näe pitkään aikaan. Tuntuu haikealta, mutta toisaalta tulevat uudet haasteet pitävät mielen hyvänä.

-Tumppi-