Vieraita Laosista

Viime viikonloppuna saimme vieraaksemme Huttuset (Jaska ja Johanna, sekä lapset Camilla ja Daniel) Laosista.

Oli mahtava viettää viikonloppua toisen suomalaisen "lapsellisen" perheen kanssa! Jutut luistivat ja leikit sujuivat, niin lapsilla kuin aikuisillakin!

. Lauantaina vietimme myös Camillan 3-vuotis minisynttäreitä minikakun kera

Rattanaburin keskustassa voi törmätä vaikka norsuun iltakävelyllä :)

Sunnuntaina kokouksessa meitä odottikin mukava yllätys: paikalla oli yhteensä 16 ihmistä, vaikka yksi vakituinen kävijä puuttui! Yleensä vietämme sunnuntain kokousta alle 10 hengen porukalla, joten olimme iloisia! Phat piti oikein hyvän ja selkeän saarnan kristinuskon perusasioista, ja opetuksesta tuli kiitosta myös ensimmäistä kertaa paikallaolevilta! Muistakaa yhäkin rukouksin tätä seurakuntaa ja koko Rattanaburin kaupunkia!

Vettä on tänään satanut pitkästä aikaa oikein urakalla. Kun palasimme kauppareissulta Surinista puoli neljän maissa, oli koko kaupunki märkänä. Ukkonen jyrisi ja salamoi nelisen tuntia. Nyt ukkonen on ohi, mutta vettä sataa yhä. Sade saa myös monet mahallaan liikkuvat pois koloistaan. Tässä yksi muhkea otus, joka löytyi talon edestä. (valokuvaajan piti olla nopeasti paikalla, ennenkuin joku paikallinen ehtii viedä sen herkkupalakseen;)

Reissuelämää ja ikimuistoinen kotiinpaluu

Blogi on viettänyt hiljaiseloa, sillä olimme poissa kotoa melkein 2 viikkoa. Niinkuin edellisessa postauksessa kerroin, tuli Tumpin ystävä Jussi Suomesta tutustumaan elämäämme ja ympäristöön Thaimaassa.

Vierailulla erään seurakuntalaisen kodissa.

Ensin olimme täällä Rattanaburissa, ja sitten suuntasimme 700 km;n päähän rannalle muutamaksi päiväksi.

Hieman pitää olla seikkailumieltä mukana.. Tässä seikkailulla "lepakkoluolassa"

Luolaseikkailusta hengissä selvinnyt, hikinen perhe...

Matkalla sitten sattuu ja tapahtuu.. Tällä kertaa Dani kompastui housuihinsa ja kaatui naamalleen kaakelilattialle.. Etuhammas vääntyi, ja sitten lähdettiin taas etsimään lähintä sairaalaa, jonne uskaltaisi mennä.

Rannalta siirryimme Bangkokiin, jossa kävimme mm. tutustumassa pääkaupungin erääseen eläintarhaan.

Saga poseeraa matelija-luolan edustalla

Dani sai tästä lasin takana olevasta liskosta kaverin :)

Jussi ja Dani sekä vedestä rannalle noussut lisko

Jussi lähti paluumatkalle Suomeen. Me jäimme vielä odottamaan Miiaa, joka tuli Suomesta tänne Thaimaahan aloittelemaan kielenopiskeluita. Tumppi hoiti työjuttuja, paperiasioita ja kävi keskusteluja Raamattukoululla rehtori Pratumin, sekä muiden opettajien kanssa. Joitakin suomalaisiakin ehdimme nähdä, ja käydä pikaisesti ThaiSuKolla (Suomalainen koulu) syömässä Oonin laittamaa huippuruokaa ja käydä samalla vaihtamassa koulun kirjastosta uusia kirjoja niin lapsille kuin äidillekin. Danin 5 päivää aiemmin saama "rautaviritys" sai kokea uuden kolhun, joten tällä kertaa etsimään hammaslääkäriä Bangkokissa. Joka sairaalassa kävijälle tehdään henk.koht. sairaalakortti. Danilla näitä alkaa olla kerättynä jo aikamoinen kasa, joka saa äidin rahapussin pullistelemaan hassusti. ;)

Lentokentällä Miiaa odottaessa törmäsimme Pekingin Olympialaisista palaavia

urheilijoita odottaviin kaunokaisiin. Saga pääsi kuvaan parin tytön kanssa.

Miian saimme mukaamme lentokentältä, ja sitten aloitimme kotimatkan. Miia jäi Seijan luokse 30km:n päähän Chompraan, ja me pääsimme vihdoin pitkän reissun jälkeen kotiin.

Kotona odotti pari "ei-niin-kivaa" yllätystä, kun koira oli saanut itseensä "hot-spotin" eli märkivän ihotulehduksen ja jostain oli takapihalle ilmaantunut kuollut kana... Nämä saattavat olla hyvinkin yhteydessä toisiinsa. Mindi-koiramme ei suostunut kertomaan, miten kana oli pihaamme joutunut, ja oliko se ollut elossa pihaan tullessaan.. Tarkkaa ajankohtaa kanan ilmaantumiselle ei voi sanoa, mutta +35 asteen lämpötila ja nopeasti raadon löytäneet ötökät olivat tehneet kanasta ns. selvää.. Ihmettelimme yöllä kotiuduttuamme hajua alakerrassa, ja etsimme talon sisältä joka paikasta raatoa. Aamun valjettua hajun syy sitten selvisi takapihalta, keittiön ikkunan alta... yäk! Onneksi urhea mieheni hoiti raadon pois pihasta ja koiran eläinlääkäriin. Kotonakin koiran hoito olisi saattanut onnistua, jos koiramme sattuisi olemaan jotain rauhallisempaa rotua... Mutta Mindin ikiliikkujan luonnetta ei meinannut edes eläinlääkärin rauhoittava piikki taltuttaa! Kun koira vihdoin rauhottui eläinlääkärin pöydälle, oli haavat helppo puhdistaa ja lääkitä, kun karvat sai ajettua pois.
Kotiin palasi hyvin nolon näköinen, horjuen kävelevä koira "lampunvarjostin" päässä. :) Kotona lääkitys jatkui viikon verran ja nyt haavat ovat parantuneet tosi hienosti, joten lampustakin päästiin eroon :)

Enkelit töissä

Tämän kertainen kirjoitus on kiitos teille kaikille esirukoilijoillemme, jotka olette muistaneet meitä. Eilen saimme tuntea sen, kuinka järkyttävä hetki muuttui helpotuksen huokaukseksi, ja saimme todeta, että Jumala ja Hänen enkelvartionsa kulkevat meidän mukanamme - myös liikenteen vaaroissa.

Eilen maanantaina meillä oli reissu "täältä vielä enemmän itään", Ubon Ratcathaniin, sillä Tumpin ystävä Jussi oli tulossa meille kyläilemään, ja hänen lentokoneensa laskeutuisi Ubonin kentälle. Matkaa meiltä Uboniin on noin 120 km, mutta teiden kunnosta johtuen matkaan varataan pari tuntia aikaa. Jussin koneen piti laskeutua klo 14.30, joten lähdimme matkaan kotoa kymmenen maissa, että ehtisimme tutustua kaupunkiin ja tehdä ruokaostokset ennen Jussin saapumista. Siten ehtisimme kotiin vielä valoisalla.

Reilun tunnin matkattuamme tulimme kohtaan, jossa junanrata ylittää tien. Puomit laskeutuivat, ja odotimme junan. Heti junanradan jälkeen on jyrkkä, 90 asteen mutka.

junanradan ylityskohta, edessä mutka

Ollessamme mutkassa, vastaan tuli todella kovaa, n. puoli metriä meidän kaistaa moottoripyörä. Tumppi teki nopean väistöliikkeen vasemmalle välttäen näin nokkakolarin, ja moottoripyörä iskeytyi ensin kuskinpuoleiseen eturenkaaseen, kylkeen ja takarenkaaseen rikkoen takarenkaan. Rysäys oli kamala, ja näimme mopon kuskeineen keskellä tietä takanamme. Se oli sinkoutunut törmäyksen voimasta toiselle kaistalle. Sydän kylmänä odotimme, liikahtaako mies.

Miehellä oli onneksi kypärä päässään, ja kohta näimme käden liikahtavan, ja jonkun auttavan miestä pystyyn tien laitaan. Aasialaiset saattavat olla joissain asioissa hitaita, mutta ennenkuin Tumppi oli saanut auton pysähtymään tien laitaan ja itse ehtinyt autosta ulos, oli paikalla jo pari miestä ohjaamassa autoja ohi tilanteen, yksi pillin ja radiopuhelimen kanssa (ilmeisesti junakopin vahti, sillä täällä puomit lasketaan manuaalisesti).

Poliisit ovat saapuneet ja mies noussut pystyyn. Mopo vielä siinä paikalla, mihin se sinkoutui

Radiopuhelimen kanssa oleva mies paljastui poliisiksi, joten hänen kutsumanaan poliisit olivat kahdella autolla todella nopeasti paikalla. He haastattelivat kuskia, ja toimittivat tämän sairaalaan tutkimuksiin. Meidän tehtävä oli soittaa ekana vakuutusyhtiöön, sillä ohje on, että kulkuneuvoja ei saa siirtää ennen kuin vakuutusyhtiön edustaja on nähnyt paikan. Selvisi, että meidän vakuutusyhtiön lähin konttori on reilun sadan km:n päässä, joten poliisit ottivat valokuvia paikalta ja nostivat mopon kyytiinsä ja meille annettiin lupa vaihtaa rengas ja mennä sitten poliisiasemalle odottamaan.. Poliisit ottivat Tumpin ajokortin. Tumppi kun tuli ekan kerran käymään autolla, hän sanoi, että mopokuski vaikutti olevan humalassa. Samaa sanoi vapaalla ollut poliisi, joka oli kolaripaikalla. Silti meille jäi tilanteesta se käsitys, että meidän vakuutuksen ollessa hyvä, asia laitetaan olemaan Tumpin vika, jotta "kaikki voittavat".

Onneksi vararenkaamme oli kunnossa, ja pari miestä auttoivat vaihtamaan särkyneen renkaan. Sitten ei auttanut kuin kääntyä takaisin etsimään poliisiasemaa ja odottelemaan jatkoa. Poliisiasemalla arvaten meni tovi, kun piti odottaa vakuutustarkastajaa. Taivaan Isä järjesti kuitenkin asian niin, että pienen pienen poliisiaseman takana oli kaupungin urheilupuisto, jossa oli aivan uusi leikkikenttä lapsille keinuineen, liukumäkineen ja muine vehkeineen. Oli ruoka-aika, mutta läheisestä kioskista saimme sipsejä ja limsaa pahimpaan nälkään... Aurinkokin oli sopivasti pilvessä, joten ei ollut liian kuuma odottaa ulkona noita muutamaa tuntia.

Tumppi varovaisesti koitti poliiseilta välillä kysellä, mitä asiassa mahtaa tapahtua, ja miten toinen osapuoli voi. Tämä oli sairaalassa röntgenissä. Kun poliiseille selvisi, että mies on kunnossa (lukuunottamatta polvien ja rystysten nahkojen kuoriintumista), he ehdottivat sopimista. Eli jos me lähtisimme paikalta (he tiesivät, että meillä on kiire kentälle), he sopisivat asian meidän vakuutusyhtiön kanssa - tällöin me korjaisimme renkaan ja kyljen lommon omalla kustannuksella, ja mies hoitaisi moponsa korjauksen itse. Näin me säästyisimme mahdollisesti pitkältäkin selvitykseltä ja asioiden puimiselta. Tätä vaihtoehtoa ei tarvinnut edes harkita, sillä vakuutustarkastaja tuli juuri silloin paikalle. Hän lähti Tumpin kanssa tapahtumapaikalle katsomaan jäljet ja sen mukaan edettäisiin. Heidän palattuaan Jussi oli laskeutunut Uboniin, ja sovimme, että mikäli tilanne venyy, Tumppi jää paikalle selvittämään asiaa, ja minä haen Jussin lasten kanssa.

Poliisiasema

Sitten yllättäen asiat alkoivat edetä nopeasti. Vakuutusmies sanoi, että jäljet ja valokuvat paikalta, sekä kuljettajan kunto (hänet oli siinä vaiheessa toimitettu sairaalasta poliisiasemalle ja hänen humalatilansa oli vieläkin aivan selkeä kaikille paikalla olijoille) näyttävät aivan kiistatta, että syy ei ollut meidän. Poliisit sanoivat olevansa samaa mieltä. :) Moottoripyörä ajoi meitä päin kohdassa, jossa sillä oli ollut 5 eri varotusmerkkiä jyrkästä mutkasta ja rautatiestä, ja mutkassa oli ohituskielto ja 30km/h rajoitus. Ja mopojen täällä kuuluisi ajaa pientareen puolella, ei suinkaan keskiviivalla.

Eli tapahtui juuri se ihme, mitä kuulemma ulkomaalaisille ei täällä koskaan käy: mies todettiin yksin syylliseksi ja sakkoihin. Meille vakuutus korvaa peltivauriot kokonaan, ja renkaasta 50 %. Ja me pääsimme lähtemään!

Tilanne säikäytti meidät aika tavalla, mutta Taivaan Isä piti jälleen meistä huolta! Tumpin väistöliikkeen ansiosta mies selvisi hurjasta rysäyksestä ja ilmalennosta pienillä naarmuilla ja sakoilla. Jussi oli löytänyt tiensä Ubonissa taksilla Robinson "tavarataloon", josta hänet löysimme illansuussa, ja kotona olimme lopulta n. klo 21. Tapahtumarikkaan päivän jälkeen oli mukava päästä omaan sänkyyn ja lausua kiitosrukous Varjelijallemme, joka ei torku eikä nuku! Tähän lupaukseen luottaen käymme jälleen luottavaisin mielin eteenpäin:

Psalmi 121

Minä nostan silmäni vuoria kohti:
mistä tulee minulle apu?
Apu minulle tulee Herralta,
joka on tehnyt taivaan ja maan.
Hän ei salli sinun jalkasi horjua,
sinun varjelijasi ei torku.
Katso, Hän, joka Israelia varjelee,
ei torku, eikä nuku.

Herra on sinun varjelijasi,
Herra on suojaava varjosi
sinun oikealla puolellasi.
Ei polta sinua aurinko päivällä,
eikä kuu yöllä.
Herra varjelee sinut kaikesta pahasta,
hän varjelee sinun sielusi.
Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi,
nyt ja iankaikkisesti!

Läänin nuoret vierailulla ja kuittio-kojun testaus

Viikko sitten sunnuntaina meillä olikin kokousta ihan koko päivä. Ensin aamulla menimme kirkolle normaaliin aamukokoukseen kymmeneen. Sen jälkeen syötiin yhdessä. Puolenpäivän aikaan paikalle alkoi valua kylän lapsia, joita olimme pyytäneet edellisenä päivänä kerhossa tulemaan paikalle myös sunnuntaina. Iltapäivällä meille oli nimittäin tulossa vierailulle nuoria läänin muista seurakunnista.

Sunnuntain aamukokous

Samalla vietimme myös seurakunnan pihaan nousseen ravintolan "testipäivää". Kylä ykkösen kyläpäällikön vaimon sisko alkaa pitää ruuanmyyntipaikkaa kirkon edessä. Näin me molemmat voimme auttaa toinen toisiamme: me lainaamme tuolle ruuanmyyntikojulle maata hyvältä paikalta Rattanaburissa, ja sitä kautta seurakunta tulee tunnetuksi ruokailijoille, jotka päivisin tulevat ruokailemaan srk:n pihaan. Meidän työntekijöillä on siinä hyvä mahdollisuus jutella ruokailijoiden kanssa ja "madaltaa" näin osaltaan kynnystä kirkkoon.

Vaaleanpunapaitainen nainen on kyläpäällikön vaimo Phanaang ja
keltapuseroinen hänen siskonsa Nooi.

Itse ruuanmyyntiä ei ole vielä päästy aloittamaan uudella paikalla, sillä korjauksessa ollutta tietä ei ole vieläkään saatu valmiiksi. Sadevesikourut on kaivettu auki pitkältä matkalta ja jo valettukin, mutta nyt työmiehet ovat siirtyneet toiselle kadunpätkälle, joten kirkon pihaan ei ole päässyt autolla kohta kuukauteen... Toivomme, että työ vihdoin tulisi valmiiksi, sillä tie on nyt todella vaarallinen: Tien kummaltakin puolelta on kaivettu syvät ojat, joihin on valettu kourut, mutta raudat ovat yhä pystyssä... Koko ajan saa pelätä varsinkin lasten touhutessa, että milloin joku putoaa kuopan pohjalle rautoihin.. Pimeällä saa myös ajaa mopolla kieli keskellä suuta, ettei horjahda kuopan pohjalle.

Lapsia oli kirkolla taasen toistakymmentä. Koska vierailijoiden tulo viipyi, minä koitin leikittää lapsia. Kolmen tunnin suunnittelematon leikkisessio vaatikin aivonystyröiden hierontaa, että sai vilkkaat lapset pysymään aisoissa! Puoli neljän aikaan saapuivat vihdoin vieraat. Siinä vaiheessa suurin osa lapsista oli jo lähtenyt koteihinsa.

Surinin läänin nuoria eri seurakunnista

Tällä kertaa vieraita oli kahdesta muusta seurakunnasta, Chomprasta ja Sankhasta. Chompran nuoret Sawain johdolla vetivät musiikin ja ylistyksen. Sawai Chompran seurakunnasta johti ylistystä

Sankhasta oli aloituspuheenvuoro. Varsinainen "saarna" oli Tumpin vastuulla. Aiheena hänellä oli "Uskon kilvoittelu" hebrealaiskirjeen 12 luvun ensimmäisten jakeiden mukaan. Siinähän meitä kehoitetaan panemaan pois kaikki mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidän kietoo, ja juoksemaan kestävinä edessä olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina (..) Jeesukseen.

Pienen havainnollistamisen kautta Tumppi otti esille 4 ihmistä kuvaamaan uskonelämän juoksukilpailua. Hän antoi yhdelle kilpailijalle painavan säkin, sitoi yhden miehen ketjulla lähtöpaikkaan kiinni, sekä peitti yhden silmät mustilla lapuilla. Yksi juoksija sai juosta vapaana. Kilpailun jälkeen sekä ketju, säkki, että silmälaput auttoivat häntä hänen selittäessään niiden merkitystä nuorten elämässä.


Lopuksi rukoiltiin kaikkien noiden asioiden puolesta meidän omassa elämässämme, että voisimme jättää nuo kilpajuoksua hidastavat asiat elämästämme ristin juurelle.
Lopuksi vielä syötiin yhdessä kuittiota uudesta kojusta ja maisteltiin "suomalaista" banaanikakkua jälkiruuaksi. Mukava oli olla yhdessä, ja tavata monia muita nuoria uskovia!

Ilta jo ehti pimentyä, ennen kuin pääsimme kotiin. Ihmeen hienosti meidänkin lapset jaksoivat olla reippaasti kirkolla koko kuuman päivän aamusta iltaan saakka!

Ötökkä-viikko

Joka viikolle tuntuu tulevan omat haasteensa. Lähiaikoina haasteena on ollut erilaiset ötökät, jotka on ainakin perheen äidille saanut aikaiseksi sydämen tykytyksiä...

Ensinnäkin viikko sitten sunnuntaina kokouksessa eräs mummo toi Danille "hienon" vihreän koppakuoriaisen. Se piti sitten laittaa laatikkoon ja sinne kerättiin ruokaa ja seurailtiin sen elämää. Lapset myös pitivät sitä mielellään kädessään kiipeilemässä.

Sitten eräänä aamuna sohvalta löytyi omituisen näköinen, n. 5cm:n mittainen ötökkä. Se oli aivan kuin skorpionin ja hämähäkin risteytys. Otimme siitä sitten valokuvan ja tutkimme aikamme netistä, ja löysimme sille nimenkin: Whip scorpion. (Lisätietoja kiinnostuneille osoitteesta http://www.thewildclassroom.com/biomes/speciesprofile/species/amblypigid.html englanniksi) Tailless whip scorpion

Tänään sitten saimme taas uuden kutsumattoman vieraan pihaan. Illan pimennyttyä Mindi-koira haukkui pihassa "sillä äänellä", jonka olemme viimeksi kuulleet käärmeen ollessa pihassa. Sieltä löytyikin musta skorpiooni häntä pystyssä.. Tumppi sai ajettua tuon iljetyksen pois pihasta kadulle. Mittaa arvelimme sillä olevan reilun 10 cm. Ohikulkevalta naapurilta kyselimme sen myrkyllisyydestä, sanoi sillä olevan myrkkyä, muttei tappava kuitenkaan. Hän sanoi eilen nähneensä kadullamme käärmeenkin. Siihen me emme onneksi törmänneet.

Saga 6v

Saga 6vee

Keskiviikkona 16.7. oli Sagan 6-vuotissyntymäpäivä. Suomi-vieraita ei tällä kertaa valitettavasti ollut, vaan päivä vietettiin kotona omalla perheellä. Koska täältä lähimaastoista on kunnon lahjan löytäminen hieman vaikeaa, joutui (vai sai?) Tumppi askarrella lahjan itse. Sagan nukkevauva sai siis vaaleanpunaisen sängyn.

Syntymäpäivän aamuna Saga sai toivomansa aamupalan sänkyyn sekä avattavaksi muutaman Suomesta tulleen paketin.

Toinen Sagan toivomus oli hevoskakku, joten äiti yritti parhaansa..
Kerman pursottaminen +32 asteen lämpötilassa on hieman haasteellista...

Virve-täti toteutti Sagan suuren haaveen lähettäessään Suomesta Mariposa-barbien.. Perhosbarbie onkin lennellyt ahkerasti!

Illalla sitten olimme kirkolla, jossa samalla vietimme tiimiläisemme Käew:n "läksiäisiä". Hän lähti kuukaudeksi HongKongiin tutkailemaan työtilannetta siellä, ja samalla miettimään, mitä haluaa jatkossa tehdä. Työtiimimme siis samalla kutistui, ja Phat asuu tulevan kuukauden yksin kirkolla. Rukoillaan johdatusta Käew:n elämään, että Jumala saisi näyttää hänelle selkeän suunnan, mihin haluaa hänen kulkevan.

Kynttilät sammuksiin!
Samana päivänä sattui olemaan myös Mää Mariwanin
(takimmaisena oikealla) syntymäpäivä.

Tänään lauantaina jatkoimme vielä juhlia Kid's Clubissa yhdessä lasten kanssa. Suomalainen suklaapiirakka maistui kaikille.

Täydennys edelliseen

Hautajaisten ohjelmasta teetetty mainos

Edellisen jutun lopussa kerrotiin naapurissamme olevista hautajaisista. Sain asiaan tarkennusta seuraavana päivänä naapurissamme asuvalta opettajalta.
Koska talo, josta mummo kuoli, on ilmeisen varakas, he pitävät hautajaisia 9 päivää. Neljäksi päiväksi tuotiin koko kaupungin iloksi elokuvateatteri viereiselle tontille. Kuollut mummo kuulemme piti elokuvista ja teatterista, joten eräs lapsista halusi antaa mummon hengelle vielä mahdollisuuden katsoa elokuvia ja kerätä meriittiä (en tiedä itselleen vai mummolle vai molemmille). Ihmettelen vain, että mahtoiko mummo todella pitää elokuvista kuten Rambo 4 jne... No joka tapauksessa meillä nukahdetaan vielä kaksi yötä korvia särkevään meteliin.

illan elokuvatarjonta, alkaen Rambo 4:lla klo 20.45

Elokuvakangas

Yhdet häät ja kahdet hautajaiset

Viime viikon maanantaina työtoverimme Phat soitti, että naapuriseurakunnasta Chomprasta oli kuollut eräs mies. Tuo mies oli minullekin tuttu, joten oli ilmeisen selvää, että osallistuisimme jollakin tavalla hautajaisiin. Kyselin Phatilta, että mitä seuraavaksi tapahtuu ja hän vastasi, että emme varmaan tänään mene, mutta huomenna sitten. En ollut vielä koskaan osallistunut thailaisiin hautajaisiin ja jäin vähän hämilleni, että mitä huomenna tapahtuisi. Myöhäinen ajankohta oli suunnilleen tiedossa, joten päätimme, että edustaisin perhettämme yksin.

Kyselin pukeutumiskoodin ja illalla sitten lähdimme ajamaan tiimimme ja muutaman seurakuntalaisen kanssa kohti Chompraa. Ilmeisesti kaikki olettivat, että tiesin mitä tuleman pitää, koska kukaan ei juuri kertonut tapahtumien kulusta. Matkalla selvisi, että olemme menossa hautajaisten toiseen päivään. Ensimmäisenä iltana oli jo pidetty jotakin, mutta tänään olisi enemmän porukkaa. Vainaja oli kuollut noin vuorokausi sitten ja toisena päivänä pidettiin muistojuhlaa. Vainajan puoliso tuli portille vastaan, todeten että kaikki on hyvin ja että hänen miehensä oli päässyt Jumalan luokse (vaimo itse tuli uskoon vasta muutama kuukausi sitten). Seurakunnan pihaan oli tuotu katos ja kiinteä ruokailukatos ulkona toimi tilaisuuden pitopaikkana. Minut ohjattiin muiden pastoreiden viereen etummaiseen penkkiin. Arkku oli etuosassa. Alkuun minua hämmensi kovasti se, että arkun päällä oli vilkkuvia ”jouluvaloja” kuten myös etuosassa muutenkin. Sitten kiinnitin huomioni arkkuun, jossa komeili buddhalaisuuden symboleja. Pohdin itsekseni, että kaikki sukulaiset ovat varmasti buddhalaisia, joten juhlassa varmasti sekoittuu kaksi uskontoa. Tilaisuudessa kerrottiin vainajan viimeisen päivän tapahtumien kulku, sekä hänen elämäntarinansa. Pastori Kamfoong piti saarnan, jossa paljolti selitettiin sukulaisille kristittyjen uskoa. Muistotilaisuuden jälkeen syötiin ja lähdettiin kotiin. Portilla ollessamme saimme kutsun myös seuraavan päivän tilaisuuteen, joka alkaisi aamulla kymmeneltä. Tuntui olevan itsestään selvää, että olen paikalla, joten varmistin tilanteen tiimiltämme ja niinhän se oli.

Arkku ja sen ympärillä vilkkuvat "jouluvalot"

Kirsi muisti kuulleensa, että kaikista läänin seurakunnista osallistutaan hautajaisiin, mutta koska käytäntö oli meille vieras tuli kaikki hieman yllätyksenä. No, keskiviikkonakin siis matkaan, kolmanteen ja viimeiseen päivään. Tämä olikin hautajaisten kohokohta, sillä nyt kaukaisimmatkin ihmiset olisivat jo ehtineet paikalle. Tällä kertaa yritin matkalla jo varmistella, että täytyykö minun tehdä jotakin. Ehkä jotain kukkia laskea, mutta ei muuta, oli vastaus. Jäin siis tyhjänpäälle odottelemaan, onko minulla joku osuus vai ei, sillä kukaan ei sitä enempää selittänyt. Taas minut ohjattiin etupenkkiin istumaan. Tilaisuudessa kerrattiin jälleen tapahtumat, vainajan lapset pitivät omat muistopuheensa ja pidettiin saarna uskovien toivosta. Tämän jälkeen eri seurakuntien edustajat ensimmäisenä kävivät laskemassa kukkia ja pienen multapussin arkun eteen. Ehdin sentään kahdelta katsoa mallia, kuinka toimia ennen kuin tuli minun vuoroni. Kukkia laskivat myös tärkeät vieraat, joita oli kaupungin virastoista ja poliisista. Tässä vaiheessa ajattelin, että kristittyjen muistotilaisuuden jälkeen omaiset pitävät ilmeisesti oman juhlansa temppelissä, koska vainajaa ei haudata. Kuulin jossakin välissä, että odotamme autoa 3 tunnin ajomatkan päästä. Ihmetys sen kuin lisääntyi.... Miksi ihmeessä pitää ruumisauton tulla niin kaukaa? Vihdoin selvisi, että vainaja oli halunnut luovuttaa ruumiinsa lääketieteen käyttöön ja siksi auto tulee niin kaukaa ja siksi laskimme ne pienet multapussit hautauksen esikuvana. Olimme aiemmin Kirsin kanssa pohtineet, että mahtaako vainaja olla oikeasti siellä arkussa, kun täällä on niin kuumakin. Nyt tuli selväksi se, että kyllä oli. Auto tuli paikalle ja seremonia loppui arkun kantamiseen laulun saattelemana. Minut asetettiin kävelemään heti perheen jälkeen erään toisen pastorin kanssa.

Selvisi myös se, että arkuksi luulemani suuri rakennelma ei ollutkaan arkku vaan kylmäkaappi. Arkku oli sen sisällä koko tuon kolmen päivän ajan. Vainaja oli tuotu siihen sairaalasta heti kuin mahdollista eli kai maanantai- iltana (ja hän oli kuollut siis maanantaina päivällä) ja juhla loppui keskiviikkona päivällä. Hämmästyttävää oli se, että arkku nostettiin autoon, jossa ei ollut mitään erityisvarusteita viileyden suhteen. Kuljettajalla ei ollut mitään kiirettä sulkea ovia kertoessaan kiinnostuneille, mihin tarkoitukseen ruumista voidaan käyttää ja kuinka kauan. Oli todella omituista seurata vierestä, kun perheen surressa muu suku ja ystävät olivat enemmän kiinnostuneita lääketieteen luennosta.

Tuli opittua kuitenkin se, että jos joku kuolee, niin kaikki muu pysähtyy seuraavaksi kolmeksi päiväksi. Tämä juhla oli kokonaan seurakunnan järjestämä ja omaiset olivat antaneet tehdä juhlasta kristittyjen juhlan. Koska kaikki tapahtuu niin nopeasti, jouduttiin käyttämään buddhalaisten arkkuja ja kylmäkoneita. Näin viikko tapahtumien jälkeen hämmennys on hälvennyt ja seuraavissa hautajaisissa osaan ehkä jo käyttäytyä. Tilaisuudessa en juuri kenenkään nähnyt ottavan valokuvia, joten en siinä etupenkissä ollessani kehdannut kuin napata salaa muutaman kuvan kehnolla kännykkäkamerallani.


(Hautajaiskäyttäytymistä opetteli ja siitä kertoili Tumppi)

Toiset hautajaiset viikon sisään

Lauantai-iltana Tumpin viedessä koiraa ulos kävelylle, naapurin opettaja kertoi, että ison naapuritalon vanha mummo oli kuollut 2 tuntia aiemmin. Talo ja sen piha ovat todella suuria, ja ovat ilmeisen varakasta väkeä. Sunnuntaiaamuna kokoukseen lähtiessämme huomasimme, että väkeä alkoi kerääntyä pihaan hautajaisiin ja suuri telttakatos oli pystytetty. Palattuamme kotiin oli kadunvarret täynnä parkkeerattuja autoja ja mopoja ja ihmisiä liikkeellä valtavasti. Koko sunnuntaipäivän munkkien ”joikaaminen” kuului kovaäänisten kautta meillekin sisään. Illalla sitten oli jo poliisit paikalla ohjaamassa liikennettä. Ihmettelimme hieman, kun meidän syrjäisellä pikkukadulla oli niin paljon väkeä liikenteessä, että tarvittiin neljä poliisia radiopuhelimiensa kanssa ohjaamaan liikennettä!

Tänään maanantaina sitten arvelimme juhlien jo hellittävän. Aamulla heräsimme ruohonleikkurin ääneen... Suoraan asuntoamme vastapäätä olevaa tyhjää tonttia (joka on kasvanut polvenkorkeuteen heinää ja ohdaketta), oli alettu raivata. Yksi mies työnsi maitokärryn näköistä ruohonleikkuria ja toinen huusi puun alta neuvoja juhlavaatteissaan..Arvelimme sen olevan parkialuetta hautajaisvieraille. Lähdimme itse Suriniin kauppareissulle, mutta kun palasimme illansuussa kotiin, huomasimme, että meteli oli kadullamme melkoinen. Saatuamme auton parkkiin huomasimme metelin kuuluvan valtavasta elokuva-screenistä, joka oli pystytetty hautajaistalon taakse. Äänentoistovehkeet toivat metelin myös meille niin, että ikkunat helisevät musiikin tahtiin.. Ensin kuului pelkkää discomusiikkia, mutta klo 21 iso ulkoilmaelokuvateatteri alkoi näyttämään thailaista toiminta-/kauhuelokuvaa – täydellä voluumilla tietysti. Lapset piti yrittää saada sänkyyn, mutta siinä räiskeessä ja metelissä se tuntui aika mahdottomalta tehtävältä... Katsoimme parvekkeelta tuota menoa ennen elokuvan alkua, jolloin kuuluttaja ilmeisesti huomasi meidät ja kuulutti: ”Pyydämme naapureilta anteeksi mahdollista häiriötä ja lupaamme lopettaa kello 02:een mennessä.” Heh. Lapset onneksi lopulta nukahtivat, me aikuiset vielä kuuntelemme tappelun räiskettä ja ikkunoiden helinää...

Meille jäi vielä vähän epäselväksi se, että kuuluuko tämä ”koko kylän elokuvanautinto” hautajaisiin, vai mitä ihmettä täällä Rattanaburin pikkukylässä oikein tapahtuu. :)

(Tunnelmia toisenlaisesta hautajaiskokemuksesta kirjoitti kirsi)

Ai niin, ja ne otsikossa mainitut häät ovat kirkkoa vastapäätä ilmeisesti huomenna. Tänään kirkolla käydessämme tie oli tukossa ja munkki keltaisessa kaavussaan oli asettelemassa kukkia valtavaan kukkakaareen... Mutta tiettävästi me emme ole osallistumassa noihin juhliin. Tosin tilannehan voi vielä hyvinkin muuttua :)