Taas olemme saaneet uusia kokemuksia täältä kaukaa Kaakkois-Aasiasta. Tällä kertaa siis tutustuimme sairaalaelämään, tosin tapa oli hieman epämukava...
Lauantaina olimme illalla lasten kanssa syömässä ostoskeskuksessa, ja kun palasimme kotiin, kaikki oli normaalisti. Dani nukahti hyvin, mutta puolenyön aikaan heräsimme Danin itkuun: oli oksentanut sänkyyn ja lattialle yrittäessään kömpiä sängystään pois. Otimme hänet makuuhuoneemme lattialle nukkumaan, ja parin tunnin sisällä hän oksensi vielä pari kertaa rajusti. Aamuyön Dani nukkui suht’ hyvin. Aamulla sitten hän alkoi ripuloida ja oksentaa jokaisen vesitipankin parin minuutin sisällä, kun oli jotain suuhunsa saanut. Jo puolenpäivän aikaan Dani oli aivan nuutunut, ei pysynyt enää jaloillaan ja torkkui sylissä. Dani nukkui pitkät unet, ja neljän tunnin unien jälkeen, kun menin herättelemään, en meinannut saada häntä hereille. Silmät pyörähtelivät päässä ja poika oli veltto. Silloin päätimme lähteä sairaalaan, kun pissaakaan ei ollut koko päivänä tullut, ja nestettä ei oltu saatu menemään ilman oksentamista.
Saga vietiin naapuriin Kristiinan ja Arton luokse muun perheen lähtiessä toiselle puolen kaupunkia RAM 1-sairaalaan. Meidät ohjattiin lastentautien puolelle, jossa noin puolen tunnin odottelun jälkeen pääsimme lastenlääkärin vastaanotolle. Lääkäri oli todella miellyttävä nainen, puhui hyvää englantia, ja tuntui muutenkin hyvältä. Tutkittaessa Dani makasi pöydällä, ei reagoinut mitenkään. Lääkäri arveli syyksi ruokamyrkytystä voimakkaiden ja nopeiden oireiden vuoksi ja passitti meidät osastolle. Yksityishuone oli kuin hotellissa keittiönurkkauksineen, mikroineen ja internet-yhteyksineen.
Kolme hoitajaa tuli pukemaan Danin sairaalavaatteisiin, ottamaan verikokeita ja laittamaan tippakanyyliä. Danin huonosta kunnosta kertoo sekin, että ei herännyt verikokeiden ottoon, heräsi tippaa laitettaessa, mutta ei päästänyt silloinkaan ääntäkään... Tiputus aloitettiin heti verikokeiden oton jälkeen ja Dani nukahti pian. Yö meni suhteellisen rauhallisesti, hoitajat kävivät parin tunnin välein mittaamassa lämpöä ja katsomassa kuntoa. Aamulla kuume äkisti alkoi nousta ja ripulointi jatkui, vaikkakin oksentelua ei enää ollut. Kuume nousi yli 39:n asteen ja sitten alkoikin kuumeen alentaminen monenlaisin lääkkein. Kuume ensin laski pari kertaa, mutta sitten pian nousi yli neljänkymmenen. Koska Danielilla on taustalla kuumekouristus, määräsi lääkäri kouristusten estoon rauhoittavaa lääkettä, koska kuumetta ei saatu alas. Nesteytystä jatkettiin, koska Dani ei kuumeisena ottanut suun kautta juurikaan mitään. Maha oli sekaisin, ja edes kuumeisena Dani ei suostunut tekemään mitään vaippaan, vaan joka kerta oli mentävä vessaan. Siellä kaksin käsin pitelimme häntä pöntöllä, kun hän ei itse jaksanut pitää edes päätään pystyssä... Surkean näköinen Dani oli, eikä ollenkaan oma itsensä, kun vain makasi kaiken aikaa sängyssä...
Illalla äiti oli jo aivan väsynyt ja itkuinen, joten päätettiin vaihtaa vuoroja, eli minä lähdin Sagan kanssa vuorostaan kotiin ja Tumppi jäi Danin kanssa sairaalaan.
Ma-ti-välisenä yönä kuume vielä kipusi neljäänkymmeneen ja sitä lääkittiin ja Dania valeltiin viileällä vedellä. Aamulla kuume oli laskenut, eikä ole enää sen jälkeen noussut. Yhäkin pientä lämpöä on, mutta se ei Daniakaan enää haittaa. Kun saavuimme Sagan kanssa sairaalaan aamuyhdeksältä, odotti petissä jo istumassa pirteä pieni mies, joka ensimmäistä kertaa kahteen päivään puhui jo kunnolla ja huusi: ”Äiti tuli!” Ihanalta tuntui, ja huulilta nousi spontaani: KIITOS JEESUS! Dani on takaisin elävien kirjoissa!
Huomenna tulemme vielä takaisin sairaalaan näytille, kun Daniel ei ole häävisti syönyt/juonut , että paraneminen lähtee varmasti käyntiin.
Eilen lääkärin käydessä katsomassa Dania, hän kysyi, mitä teemme täällä. Kerroin, että olemme lähettejä, nyt opiskelemme kieltä. Hän sanoi, että meillä onkin kova työ opiskella Raamattua thaiksi, se kun on kirjoitettu ”Kuninkaitten kielellä”. Keskustelimme jonkun sanan aiheesta. Tänään kun hän tuli tekemään kotiinlähtötarkastusta, hän sanoi, että ”Lapset ovat Jumalan lahja, eikö olekin niin?” Vastasin, että olemme kiitollisia Jumalalle, että saimme Danin takaisin. Hän myönteli, ja lähtiessään hän toivotti meille vielä Jumalan siunausta.
Sairaalareissumme sai siis onnellisen lopun. Nyt Dani jo juoksee ympäriinsä ja pomppii tuolilta toiselle.. On oma IHANAN VILKAS itsensä!
Kiitos kaikille teille, jotka muistitte Danielia ja koko perhettä rukouksin! Tänään huuliltamme nousee kiitosrukous, jälleen Hän kuuli, auttoi ja kantoi!
Herra, sinua minä kiitän kansojen joukossa
ja veisaan sinun kiitostasi kansakuntien keskellä.
Sillä suuri on sinun armosi
ja ulottuu ylitse taivasten
ja sinun totuutesi hamaan pilviin asti.
Ps 108:4-5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti